Pihakahvismia

Pihakahvikelit vain jatkuvat, kun eilenkin kannettiin tarjotin ja kupit ja tuoreet kanelirullapullat Laurilasta Sinisen Päivänvarjon Kahvilan pöydälle. Eilen kaksi kuppia, perjantaina ja lauantaina yksi kuppi, kun mies oli reissussa. 

Eilen aloitin yhden tiiliskivikirjan, jota olin kirjastosta odottanut ja jonottanut jo pitkään. Lars Keplerin Vainooja alkoi sen verran tehokkaasti, että istuin sohvannurkassa sen kanssa toista tuntia ja otin vielä sänkyyn mukaan. Pääsin sivulle 239 saakka ja sulkiessani kirjan ajattelin mielessäni Jatkuu huomenna... (Nelisensataa sivua on vielä jäljellä.)

Väri, värimpi, värin

Nautin siitä, kun olohuoneen värit muuttuvat melkein salaa ja vaivihkaa. Nyt on oranssi tullut jo mukaan pienessä määrin. Odottelen syksyn etenemistä verhojen vaihtamisen kanssa. Jonakin päivänä se vain yhtäkkiä tuntuu siltä, että on aika vaihtaa nallekapat pitkiin Jaffoihin. Silloin riittää vain maininta ja barista-talonmies-autonkuljettaja-yleismies-kokki-leipuri-pehtoori hoitaa verhojen silittämisen ja ripustamisen. Jaffat on yleensä kahdesti vuodessa ikkunassa - jouluverhojen jälkeen ennen kesäverhoja ja kesäverhojen jälkeen ennen jouluverhoja.

Mustavalkoisissa kodeissa on kiva käydä ja mustavalkoisia katalogeja on hauska selailla, mutta käyminen ja selailu riittää. En viihtyisi kovin pitkään täysin mustavalkoisessa ympäristössä. Rakastan ja tarvitsen värejä. Voin nousta niiden puolesta barrikadeille, jos on tarvis. 

Tieto on katoavaista, mutta ei ihan kaikki

Kouluajoista on kulunut jo kymmeniä vuosia. Joitakin asioita muistan, vaikka ne eivät ole kaikkein hyödyllisimpiä. No, koron kaava on tietysti ihan viisasta osata. Mutta yhden asian osaan eläinopista ja sen kyllä osaisin, vaikka minut herätettäisiin keskellä yötä ja kysyttäisiin. Lehmän mahat? Juoksutusmaha, verkkomaha, satakerta ja pötsi! Jes!!! Minusta ei tullut maatalon emäntää Hämeeseen ja se oli varmasti lehmien kannalta hyvä ratkaisu. Lehmiä kun pitäisi harrastaa/hoitaa ihan täysipäiväisesti ja minusta ei olisi ollut siihen. 

Jk. Kuvassa on Heikkilän Miina. 

Osa päivästä menee kirjastohallituksen puolelle

Neljän päivän vapaapäiväryppäästä nyt on toinen päivä menossa ja vasta vielä aika alkutunneissa sekin. Mitään suunnitelmia ei tälle päivälle ole. Kirjoja on yöpöydällä ja makkarin hyllyssä tosi iso pino odottamassa, joten ainakin osa päivästä menee kirjastohallituksen puolelle... (Huono väännös, ei toimi.)

Eilen kävin isommassa lähikaupungissa ihan huvikseni. Kävin kirpparilla, josta löysin pikkupojalle kivan kilpikonnapaidan kolmellakymmenellä sentillä. Muualta sitten ostin mm. postikortteja, villalankaa, kynttilöitä, sukat ja huulirasvaa. Illan kotona päätti Ameriikan raitti elokuvaversiona. Tai jos tässä hiuksia aletaan halkoa, luin vielä hetken ennen nukahtamista. Pauliina Suden Takaikkuna tuli luettua loppuun. Ihan jees lukuelämys. 

Runon mittainen tauko

Tänään tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun runokirjoistani ensimmäinen julkistettiin. Seuraavana vuonna ilmestyi toinen ja sen jälkeen olen kyllä kirjoittanut hyvin paljon kaikenlaista, mutta en kansien väliin. Joskus tulee selailtua omia kirjoja ja tunnustan tekstin omakseni, vaikka itseäni en joka runosta enää löydäkään. Maailma muuttuu, me sen mukana. 

Ehkäpä tuon henkilökohtaisen merkkipäivän kunniaksi myös yksi runo: 

Kukaksi kutsut

vaikka höytyvät jo lentävät.

Sokea ja hupsu taidat olla.

Oletko kylähullu?

Tänään on luvassa kahden kokouksen päivä. Ensimmäinen on sovittu pitkäksi, toisesta ei vielä tiedä. Kokoukset pidetään molemmat samassa paikassa. Kokousten välissä voisi vaikka ratkoa muutaman sudokun, kun tänään on Kansainvälinen sudokupäivä. Päivään saa toki mahdutettua myös sen, että tänään on Kylähullujen päivä... 

Eilen illalla katsottiin ehkäpä kaikkien suomalaisten elokuvien pohjanoteeraus. Aleksi Mäkelän Kaappari (2013) ei vakuuttanut miltään osin. Jossakin vaiheessa olin sitä mieltä, että elokuvassa on  sentään edes yksi hyvä näyttelijäsuoritus, kun H-P Björkman tuli paikalle. Loppuvaiheessa en ollut enää sitä mieltä. Yhdeksänkymmenenkolmen minuutin aikana teki mieli jättää katsominen monta kertaa kesken ja se on meidän kotikatsomossa erittäin harvinaista. Loppuun asti pinnisteltiin ja loppuhan se vasta tyhmä olikin...

Taimi pöydällä

Tänään viettää nimipäiväänsä Taimi. Aika hauska yhteensattuma, kun olin jo illalla valinnut valmiiksi tämän päivän jutun kuvan ja sitten vasta huomasin kalenterista nimipäivän! Kuosi on nimeltään Taimi ja Aini Vaarin käsialaa vuodelta 1961. (Kirkkaat värivaihtoehdot ovat muutaman vuoden takaisia.)

Olen aina pitänyt asioiden ja esineiden nimeämisestä. Minulla on ollut/on fillarit Konsta ja Otto, salkku Hiskias, kirjoituskone Iivari, askelmittari Omppu, tabletti Steve jne. Meillä on virallisen Laurilan lisäksi Kettula, Repola, Pupula, Napakettula, Oravala, Lintula ja ensi kesänä sitten myös Ilmola. Personoituja ja persoonallisia, vaikka ovatkin esineitä, tavaroita, rakennuksia ja paikkoja. Läheisempiä, kun ovat saaneet omat nimet.