Sanoissa sen salaisuus

Sanojen kieputtaminen, jonkinasteinen väärinymmärtäminen, monimerkitys ja leikittely on aina kiehtonut minua. Verbaalitykitys on ainoa sotimisen muoto, jonka hyväksyn. Joskus luotan muistiini, joskus taas kirjoittelen muistiinpanoja puhelimen muistiin ja joskus taas pikkulappuihin työhuoneen ilmoitustaululle tai lappulaatikkoon.

Tämän aamun lauseeksi valikoitui laatikosta tällainen: Erehtyyhän ne valtamerilääkäritkin... Absurdia kenties, mutta kiehtovaa. Eikö olekin?!

Sormi suussa, puikot solmussa - ei vielä

Viikonloppu oli taas kerran virkistävä, lataava, pitkä ja tuikitarpeellinen. Sukankudin edistyi, sitten aloitin villatakin kutomisen pienelle miehelle. Ohjeen sain toiselta bloggaajalta ja ymmärrettävä pitäisi olla. Pitsineuleosuus onkin helppo (takakappale on jo hyvässä vaiheessa), mutta lukiessani ohjetta eteenpäin löysin kaikkia omituisia termejä ja käsitteitä, joten taidan jossakin vaiheessa mennä sormi suussa ja puikot solmussa kysymään neuvoja... Sen verran tarkkaa kutomista tuo kuitenkin on, että elokuvakutomiseksi piti ottaa tavis sukankudin. (Langanloppusukista tulee ihan hauskan näköiset. Luulin ensin selviäni sukasta kolmella lankamyttyrällä, mutta neljäs myttyrä piti ottaa esille.)

Aika aikaansa kutakin

Eilen junailin kaupunkiin ja takaisin. Kyseessä oli Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki. Pikkuisen lähempänä olisi ollut myös kaupunki, joka on kaupunkijärjestyksessä yhdeksäskymmenesyhdeksäs ja sinnekin olisi päässyt junalla. En kuitenkaan valinnut tuota pienempää kaupunkia, sillä minulla oli asiaa toiseen. Hieman kadutti, että tuli lähdettyä. Asia hoitui toki ja shoppailin jotakin pientä, mutta tuo päivä oli se, jolloin kaikki mahdolliset puolueet olivat koolla telttoineen kävelykadulla ja väistelykävely tuli palautettua taas mieleen. En halunnut ilmapalloa, en lehteä, en kahvia, en rintanappia, en prosyyriä enkä henkilökohtaista kohtaamista ehdokkaan /ehdokkaiden kanssa. - Viikon ja yhden päivän kuluttua kadulla saa taas kulkea ihan rauhassa. Näennäiset ystävät ovat juhlimassa tai nuolemassa haavojaan. Aika aikaansa kutakin.

Kevät äänestäen tulevi...

Eilen näin monta erilaista keittiön pöytää. Ei, en ollut huonekaluliikekierroksella! En ollut kotimasterchef -kilpailun tuomarina. Kuten eilen kirjoitinkin, oli vuorossa ennakkoäänestys ja kävin useammassa kodissa vanhusten luona. Keittiön pöytä on kodeissa se paikka, jossa yleensä on eniten tilaa levittää paperit ja muut tarvittava vaalirekvisiitta ja jossa sitten istutaan vieretysten tai vastakkain.

Pöydät olivat erilaisia. Niillä oli erilaisia tavaroita. Yksi yhteinen piirre kuitenkin oli: yhtä kotia lukuunottamatta pöydällä oli äänestyskortti valmiina odottamassa (ja siinä yhdessäkin kortti löytyi sanomalehtipinon alta). Vaalitoimitsijaa oli siis odotettu.

Pidän vaaleista!

Pidän vaaleista. Kaikista vaaleista. (Toki myös tummista, mutta se ei ole tämän jutun pointti.) Olen ollut vaalien kanssa tekemisessä vuosikausia, sillä olen saanut olla mukana koti- ja laitosäänestyksissä. Tänään on The Päivä näissä vaaleissa. Vanhukset saavat tutussa ympäristössä käydä vetämässä sen värisen viivan, minkä haluavat. Se on tärkeä asia.

Gratulis, Mikael Agricola!

Työviikkoni on kahden työpäivän kombinaatio. Kolmantena päivänä (työpäivien välipäivänä) ohjelmassa on työkeskuksen laulupiirittäminen ja yksityiset pianotunnit. Olen etuoikeutettu, kun viikonloppuni on neljän päivän mittainen. Pankkitilille kuukausittain ilmestyvä ja siellä nopeasti vieraileva summa on hyvin pieni, mutta vastapainoksi sitten nautin kiireettömyydestä / parhaan kaverin kanssa olemisesta / elokuvien katsomisesta keskellä päivää / lukemisesta / kävelylenkeistä / maisemanvaihdoksesta / jne.

Tämä päivä on Mikael Agricolan päivä. Pieni lainaus miehen tekstistä sallittakoon... Älä polje kirjaa kuin sika, vaikka siinä on jokunen vika. 

Kesken unta, keskellä viikkoa

Eilen matkattiin sananmukaisesti arkeen. Matkan varrella oli lumetonta, vähälumista ja paljolumista - oikeastaan eniten lunta on omalla takapihalla.
Aamulla oli herätyskello soimassa, sillä työaamu on aina työaamu. Pääsiäisvapaan aikana sai heräillä luomusti, unta riitti seitsemään ja kahdeksaan. Siihen luomuiluun ei kuitenkaan voinut nyt luottaa, joten kimeä-ääninen kello kailotti seitsemältä yöpöydällä ja havahduin siihen kesken unta, totta kai.