Pyhäinmiestenjanaistenpäivä

Tänään on pyhäinpäivä. Minun lapsuudessani sen nimi oli pyhäinmiestenpäivä. Pyhimysten, vainajien ja marttyyrien muistopäivä silloin ja nyt.

90-luvulla meillä oli kolmet hautajaiset. Ensin marraskuussa -93 kuoli minun äitini, kahta kuukautta myöhemmin tammikuussa -94 miehen äiti ja lokakuussa -98 minun isäni. (Miehen isä oli kuollut jo 70-luvun alussa.) Yhtäkkiä olimme orpoja ja lapsemme ilman isovanhempia... - Heitä kaikkia muistelemme kyllä muutenkin vuoden mittaan, mutta erityisesti tähän päivään kuuluu kaipausta, kiitollisuutta ja paljon rakkaita muistoja. 

Muistan vielä Mark Greenen

Eilen käytiin ostoksilla kylässä, jonka nimi voisi olla myös Onni, Lykky tai Onnellinen sattuma. Aikaa kului tuntikaupalla, rahaa kului eurokaupalla. Paluumatkalla poikkesimme myös yhdelle kirpparille, josta ostin kuvassa olevan purkkisarjan suvun pienimmälle. Ostin hänelle myös pari helistintä, pehmoeläimen, Brion formula-auton ja melamiinisen Disney-lautasen. 

Illalla katsoimme elokuvan nimeltä Unohdetut. Se oli muutamasta erikoistehosteisesta kohdasta huolimatta ihan kelpo leffa. Julianne Moore oli kuin tehty äidin rooliin. Anthony Edwardsin isärooli oli pieni ja aika köppäsen kankea. Paremmin hänelle luontui aikoinaan Teho-osaston Mark Greenen valkoinen takki, ohutsankaiset pyöreät silmälasit ja lääkärihabitus. Olen puhunut. 

Sanoissa sen salaisuus

Sanat ja sanonnat, lauseet ja virkkeet ovat minulle henki ja elämä. Joskus tulee väärinymmärryksiä kaikkien suhteen. Joskus harmittaa, mitta useimmiten huvittaa. Niin kävi tiistai-iltana. Iltaelokuva siinä saunan ja iltateen jälkeen oli Zaida Bergrothin Hyvä poika. Ollaan katsottu se ainakin kerran aikaisemmin ja oli taas yhtä hyvä. Elokuvan jälkeen otin googlattavaksi Samuli Niittymäen, sillä halusin tietää ko. näyttelijästä enemmän. Yhdessä viitteessä luki: Samuli Niittymäki näkyy pian kaikissa tuuteissa. Nauroin jätskimäiselle mielikuvalle, jossa esimerkiksi pingviinin tilalla onkin Samuli Niittymäki. Ymmärsin siis täysin väärin otsikon Helsingin Uutisten jutusta vuodelta 2010. Huvittaa vieläkin!

Hätkähdin, mutta se meni nopeasti ohitse

Eilen hätkähdin. Osallistuin kyselyyn, johon minut oli haastettu sen vuoksi, että käytiin pari viikkoa sitten työkaverin kanssa pizzalla Mikkelin Rossossa. En minä siksi hätkähtänyt, että minulta haluttiin kysellä palvelusta, ruoasta, sisustuksesta ja muusta. Lopussa vasta. Piti ruksia oikea ikäryhmä ja nyt sitten huomasin edustavani sitä ylintä ikäryhmää! Siksi hätkähdin. Tunne meni kuitenkin nopeasti ohitse. En ole koskaan potenut ikäkriisiä. Olen 56 ja ylpeä siitä.

Yy niin kuin ystävyys

Minulla on aika paljon tuttuja, mutta vain jonkin verran ystäviä ja kavereita. Ystävystyn joko heti saman tien kerralla tai hitaasti lämmeten tai sitten kemiat eivät kohtaa ollenkaan edes hissukseen yrittäen. On niitä, jotka tuntuvat heti tutuilta ja omilta ihmisiltä.

Olen onnekas arkeilija,  kun olen naimisissa parhaan kaverini kanssa. Meillä kolahti heti ja ollaan nyt hengailtu kolmekymmentäkolme vuotta. Aina joskus törmään väittämään, että aviomies ei voi olla paras kaveri. Olen eri mieltä. Ja onnekas, mutta taisinkin jo sanoa sen...

Jk. Tuon tyynyliinan toin pari vuotta sitten keväällä parhaalle kaverille Tukholman tuliaisina. Teksti ei liioittele yhtään.

Oman paikkakunnan superfoodia

Sain viime viikolla yhdeltä asiakkaalta ison muovikassin, jossa oli kolme jättipurjoa ja melkoinen kasa lehtikaalta. Viime viikolla syötiin lehtikaalikeittoa, tällä viikolla syödään varmaankin perunapurjokeittoa ja tehdään luultavasti viikonlopuksi juustoinen purjopiirakka. Ihanan tuoretta ja suoraan pellolta kotiin. Nam!

Vuosien ja vuosikymmenien varrella ollaan saatu litrakaupalla marjoja, mehuja ja hyytelöitä sekä kilokaupalla kaikenlaisia vihanneksia Tuulensuuntien ystäviltä. Puhtaita, tuoreita ja sydämellisiä anteja. Toistan: nam!

Jos talvi on normaali, onko kesä sitten epänormaali?

Nyt ollaan taas normaaliajassa! Se on huomattavasti miellyttävämpi sana kuin talviaika, joka ainakin minun korvaani kuulostaa keskiajan ja talvisodan risteytykseltä ja vähän sellaiselta säälittävältä tapaukselta. Minulle ei kellonsiirtely puoleen tai toiseen ole koskaan aiheuttanut mitään suuria tunteita eikä nukkumisvaikeuksia. En ole allekirjoittanut adressia sen puolesta, että kesäajasta luovuttaisiin. Auts, siitä on ollut ihan kansalaisaloitekin... Ehkä on tärkeämpiäkin asioita moiselle systeemimahdollisuudelle...

Varoitus mahdottoman hyvästä reseptistä!

Monet meistä tuntevat Anna Laineen, joka on graafikko ja ruokaihminen. Hän on fiktiivinen henkilö, mutta Annaa on kiittäminen hyvistä resepteistä ja tietysti myös kirjailija Outi Pakkasta, joka on Anna Laineen luoja. Meidän pikkuperhe rakastaa parmesaanikeksejä ja kun tein viime viikonlopuksi tuplasatsin niitä, jaoin sitten vihoviimeiset keksit kahteen pussiin ja annoin toisen pussin helsinkiläisille ja toisen tamperelaisille matkaeväiksi. Nyt oli kuitenkin tarkoitus puhua yhdestä toisesta reseptistä, johon kuvakin viittaa...

Vaniljaiset kauralastut

75 g voita

2,5 dl kaurahiutaleita

1,5 dl sokeria (viime kerralla laitoin vain 1 dl, eikä kukaan valittanut)

1 muna

1 rkl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria tai aitoa vaniljaa

Sulata voi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Nostele uunipellille vajaan teelusikallisen kokoisia taikinanokareita

ja paista 175 asteessa 8-10 min.

Huom! Taikina leviää uunissa, joten jätä riittävät paistovälit.

Tästä ohjeesta tulee viitisenkymmentä kauralastua. Ohjeeseen olen kirjoittanut 57 kpl. Uunipellille olen laittanut yleensä 4x4 taikinanokaretta eli 16 kpl. 

Torstai oli muun muassa tihkua täynnä

Eilen oli neljän päivän vapaasta ensimmäinen. Mies lähti puolenpäivän maissa reissuun. Laiskottelin, luin, katsoin yhdet jaksot kahdesta ohjelmasta (Tervetuloa Ruotsiin! ja Valheen vangit), lämmitin päivälliseksi lounaalla ollutta lehtikaalikeittoa ja kävelin kylälle hienoisessa tihkusateessa. Ilman kosteus oli varmasti enemmän kuin sata prosenttia, mutta sateenvarjo oli tarpeeton, sillä tihku tuntui kivalta. Olisi ollut mahdollisuus kävellä kotiinkin tilaisuuden (körttiseurat) jälkeen, mutta hyväksyin kyytitarjoksen. Illalla kotona taas luin ja katsoin telkkaria. Illan elokuvaksi valitsin kotimaisen Helmiä ja sikoja. Se oli niin huono, että jäi minulta kesken.  Ja sellaista tapahtuu kyllä aika harvoin...

Mitä kello on silloin, kun kaikki kellot ovat pysähtyneet?

Eilen oli töitä iltapäiväneljään asti, sitten kävin luottoparturini luona vaihtamassa tarhapöllökampaukseni siistimmäksi versioksi ja illaksi menin parhaan kaverini (=aviomies) kanssa kuuntelemaan luentoa idän uskonnoista. Kunnan hienossa audiotoriossa oli meidän lisäksemme kymmenen muuta kuuntelijaa. Kahden oppitunnin mittainen luento oli kiinnostava ja luennoitsija osasi asiansa ja välitti meille tietoa hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta ja  shintolaisuudesta värikkään elävästi. Kannatti siis olla paikalla. 

Jk. Otsikko on zen-buddhalainen koan. 

 

Valitsetko lörpöttelyn vai analysoinnin?

Tänään on taas teemapäivän vuoro. Tänään on Lörpöttelypäivä. Se kuulostaa juoruamiselta, jota emme tietystikään harrasta... Jos nimi olisikin Analysointipäivä, olisi se heti fiksumman oloinen teemapäivä. Ehkä siis harrastammekin analysointia tänään kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Ja voihan sitä analysoida vaikkapa naapurin uutta autoa, työkaverin kampausta, kylän asioita jne. Eli siis hieman juoruiluun viittavaa, mutta vain hieman.

Pätäkkää ja kyselyitä

Eilen vastasin työsähköpostiin tulleeseen kyselyyn, jonka aiheena oli Kirkon tietotekniikan nykytila. (Kyselyt ja gallupit on mieluisia - tosin puhelingallupit skippaan, jos vaan pystyn.) Tietotekniikkakyselyssä kyseltiin mm. työpaikalla käytössä olevia vempeleitä ja mitä vempeleitä toivoisi olevan. Minähän haluaisin kaiken mahdollisen, hyvän älypuhelimen, tabletin, työkameran ja kaikkea muuta tekniikkaa. Sama juttu täällä kotona. Luen aina innoissani mainoslehtisiä ja katselen, mitä kaikkea kivaa voisi ostaa, jos olisi tositosi paljon ihan ylimääräistä hilloa/tuohta/fyrkkaa/paalua/fyffeä/pätäkkää. Mieluummin tekniikkaa kuin pehmoeläimiä...