Noin senkin jätti vain...

Hyvää Runebergin päivää ja hyvää meteorologien päivää! Me vietettiin jo etkopäiviä eilen, kun syötiin Runebergin tortut ja sen jälkeen käytiin kymmenen kilometrin pakkaskävelyllä. Lenkille lähtiessä oli pakkasta enää kaksitoista astetta ja hyvillä ja paljoilla vaatteilla varustettuina pärjättiin hyvin. Ainoastaan viimeinen taival Rantatien risteyksestä kotiin (1,4 km) tuntui kylmältä, kun viima jotenkin puski päin naamaa ja erityisesti otsaa ja kulmakarvoja.

Jk. Otsikko on teemapäivän kunniaksi Runebergin Lähteellä -runon loppusäe. Anteeksi vaan, mutta minulle tulee siitä saman tien ajatus senkistä eli lipastosta... Sopinee hyvin, kun tuo kuvan pupupari on joskus ollut senkin päällä istumassa ja nyt majailee katonrajassa...

Kyöstistä oli apua!

Tein tuon kuvan lauseen jo eilen aamulla ja otin siitä kuvan. Käytin kaikki kirjainpalikat, joita oli. Lauseessa ei oikein ole päätä eikä häntää tai ei ainakaan molempia.

Matkan kaksi bussia (Tampereella oli vaihto) olivat sen verran vanhanaikaisia, että latauspistokkeita ei ollut. No, onneksi mukana repussa kulki varavirtalähde ja sillä sain Steven pysymään käyttökunnossa. (Tajusin juuri äsken, että varavirtalähde on nimeämättä ja näillä aamuaivoilla siitä tuli Kyösti.) Tampereen bussi oli lähtiessä sen verran kylmä, että irrallinen lämpöpatterikin olisi ollut tarpeen, mutta ei tullut mieleen sellaista kuljettaa mukana ja tuntia myöhemmin jo lämpenikin ensin tarpeeksi ja sitten enemmän kuin tarpeeksi...

Matka sujui hyvin. Laurilan yö samaten. Nyt on vielä ihan vapaa päivä ja kuulemma pakkasta. 

Osa meni yli hilseen...

Eilen oli taidenäyttelypäivä. Ensin nykytaidetta Aboa Vetus & Ars Novassa. Osa meni yli hilseen, mutta ei onneksi kaikki. On siis hyötyä siitä, että olen ollut yli kolmekymmentäviisi vuotta hyvässä taideopetuksessa perhepiirissä... Toinen kohde oli taidemuseo ja siellä oli keramiikkataiteilija Rut Brykin upeanupeita töitä. Käyn sen varmasti vielä toisen kerran kevään aikana katsomassa, kun näyttely kolahti sen verran lujaa!

Hyötyliikunta-askelia (aerobisia) kertyi päivän aikana 10000 ja vähän päälle. Ei huono! Tälle päivälle on luvassa bussimatkustamista illalla, joten ehkä pienen kävelylenkin käyn tekemässä aamupäivän aikana...

Kahdella eurolla kolme

Eilen kävin kolmella kirpparilla ja kartutin mm. vaatevarastoja ja Turun kodin kirjahyllyjä. Tuumailin pitkään pokkaritarjouksen kanssa, kun kahdella eurolla sai kolme kirjaa. Siis tuumailin, löydänkö yleensäkään sieltä kolme ja mitä ne olisivat. Kirjoja oli paljon, mutta niistä oli aika moni himoshoppaajan alku-ja jatko-osia tms. Kun aikani etsin, löysin sopivat ehdokkaat ja ostin ne.

Keli oli eilen vähintäänkin haastava. Lunta pyrytti heti alkumetreistä lähtien ja väyliä oli tietysti vielä auraamatta. Loppumatkasta sitten lunta ei enää pyryttänyt, vaan sitä tuiskusi. Siinä välillä oli ihan vaan tavallista ja hidastettua lumisadetta. 

Tänään aion mennä katsomaan taidetta. Kävellen, totta kai. Hyötyliikunta otetaan huomioon ja Osmosta lasketaan aerobiset askeleet, ei kaikkia. Ei nyt Osmolla mahdottomia...

Vaihdoin kuukautta Turussa

Eilen olin töissä iltapäiväneljään asti, sitten sain seuraksi Miehen, joka toi minulle evästä ja kun olin syönyt, lähdimme kohti isomman lähikaupungin matkakeskusta. Sitten iltaan kuului neljän ja puolen tunnin bussimatka ja saavuin perille Turkuun.

Suunnitelmia tälle pikkureissulle ei oikeastaan ole. Vähän taidetta, kirpparointia, kävelyä ja oleskelua. Sellaista arkista pikkukoteilua vaan, mutta sehän juuri on parasta! 

Helmikuu alkoi nukkumalla pitkään ja perusteellisesti. Vielä on aamukahvit juomatta...

Jk. Eikö olekin muuten hieno eväsrasia? 

Taidetta ja kaipausta

Sunnuntaina kävimme katsomassa isommassa lähikaupungissa taidetta, kun oli ensin viety lapsi ja lapsenlapsi rautatieasemalle. Taidemuseossa oli taiteilijaseuran näyttely ja paljon taideteoksia esillä. En ollut oikein taideystävällisellä tuulella, joten harrastin lähinnä läpikävelyä, mutta silti jotkut työt koskettivat. Onnea on keltainen kortti, jonka avulla voi vaikka vain piipahtaa museossa...

Isäni täyttäisi tänään yhdeksänkymmentäkolme vuotta. Tämän vuoden lokakuussa tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun hän kuoli. Minulla on vieläkin ikävä ja äitiä myös...

Aina ei voi voittaa!

Olin töissä eilen iltaviiteen saakka. Viideltä autonkuljettaja-barista-yleismies tuli hakemaan minua kotiin ja täällä odotti kasvislasagne uunissa valmiina. Suunnitelmissa oli lähteä vielä ennen saunaa kävelylenkille. Olisi hyvä saada raitista ilmaa ja muutenkin yhteiskävelylenkit on kivoja. Mutta sitten alkoi väsyttää ja ketuttaa ja jalat tuntuivat väsyneemmiltä kuin muu kroppa. Lähdin toki, mutta vastentahtoisesti. Totta puhuen en ole vuoteen kokenut moista fiilistä! Käveltiin vain tunti (tai minuuttia vaille) ja olo oli kotona sitten sellainen suoriutuja-selviytyjämäinen. Aina ei voi voittaa ja aina ei ole hauskaa, mutta raitista ilmaa saatiin! 

Viimeinen sisäsuomalainen

Eilen iltapäivällä vietiin tamperelaiset junalle ja iltaan kuuluikin sitten muun muassa leluhyllyn järjestelyä ja videopätkien katselua. (Päähenkilönä runoileva mies, ikä 2 v 10 kk.) Ja muistelua ja jo-saman-tien ikävöintiä.

Ai niin, olihan ne vaalitkin... Tulomatkalla kaupungista käytiin äänestämässä ja toteamassa, että olen viimeinen sisäsuomalainen. Niinhän se on, jos kerran minun jälkeeni alkavat ulkosuomalaisten nimet vaaliluettelossa. 

Kipeät takajalat, mutta yöuni auttoi!

Tänään on vaalipäivä ja presidenttimittelön ensimmäisen kierroksen varsinainen äänestyspäivä. En ota asiaan sen kummemmin kantaa, sillä haluan blogini pysyvän aika neutraalina maaperänä. Joka tapauksessa uurnilla tavataan ja piirretään numero! 

Eilen kävelin kauppaan ostamaan juustoa ja viinirypäleitä ja muuta tarvittavaa. Iso tie (Valtatie 18) oli samalla kertaa liukas, sohjoinen, luminen ja vesisateinen. Välillä kävelin ihan reunassa, välillä taas en. Kävelyteillä oli hyvin hiekkaa, mutta silti tuohon 7,3 kilometrin matkaan kului aikaa kahdeksan minuuttia enemmän kuin normaalisti, kun ihan tavallista vauhtia ei voinut edetä, vaan nastakengistä huolimatta piti koko ajan jännittää. Kotona sitten podin koko iltapäivän väsyneitä ja kipeitä takajalkoja ja tuplasin magnesiumannoksen kaiken varalta. Yöunikin auttoi, kun nyt aamulla tunnistan jalat taas omikseni. 

Valintoja

Kuluneen vuoden aikana olen huomannut, että pidän liikunnasta ja se tuo minulle hyvän olon. Joku voisi sanoa, että olen siitä riippuvainen ja olenkin. Mutta aina joskus on valintojen aika. Jos mieluummin vietän aikaa hurmaavan miehen kanssa, joka esittää runoja ihan omasta päästään ja osaa muutenkin kertoilla ihmeellisiä tarinoita, valitsen mieluummin hänen seuransa aina välillä, sillä lenkille pääsee aina. (Ja tänään aion kyllä käydä kävelylenkillä sillä aikaa, kun tuo hurmaava mies välillä nukkuu...)

Mies leipoi pullaa, nainen otti lepiä

Eilen päivällä meillä oli selvä työnjako: mies leipoi ja minä vietin siestaa. Jopa niin tehokkaasti, että olin vain yhtäkkiä nukahtanut sohvalle torkkupeiton alle. Pienet päiväunet tekivät hyvää. Sitten katsottiin muutama jakso lakanaspektaakkelia (Puhtaat valkeat lakanat), juotiin kahvia ja syötiin tuoretta pullaa. 

Eilisen liikunta oli Laurilan kuntosalin tarjoamaa. Spinningiä ym. Jäätikköpääkallokeli ei houkuttanut kävelylenkkiläisiä. 

Kuu, kävelytie ja suklaakiisseli

Minulle ei luvattu syksyllä -82 kuuta taivaalta. Ei tähtiäkään, mutta runoilija Jyri Schreckin sanoin annettiin ymmärtää, että pidetään kädestä kiinni tämän puistotien matkan verran. Ja siihen uskoin ja kannatti uskoa. Ote on pitänyt ja puistotietä on riittänyt... Jotenkin eilen tuli tuo runo mieleen, kun iltakävelylenkillä sananmukaisesti aurasimme menemään vierekkäin ja perätysten ja lunta oli joillakin kävelyteillä mielettömän paljon ja joillakin vain paljon.

Uskon arkipäivän rakkauteen. Se ei ole timantteja eikä hileitä. Se on vaikkapa suklaakiisseliä (herkkujälkiruokaani) jääkaapissa odottamassa ja iltakävelyseura.