Ottamuksia 17

Ennen vanhaan kuvaamiseen suhtauduttiin vakavasti ja melkein haudan-. Kuvattiin vain sen verran kuin piti ja vain ne kohteet, joita tarvittiin ja hyvin tarkasti muutenkin. Filmikameran aika oli harkitsevaista ja hidasta.

Toista on nyt. Kuvata voi melkein mitä vain, missä vain ja miten vain. Esimerkkinä tuo tiiliseinä töissä. Se näkyi ikkunasta ja näytti hauskalta. Naps. Siinä olisi tiilenpäitä laskettavaksi!

Missä kaikessa soi?

Lauseiden bongaaminen jatkuu edelleen ja siihen ei vaikuta pakkaset eikä muutkaan  sääolosuhteet. Niitä vaan singahtelee ja pingahtelee korviin ja verkkokalvolle ja ihan pakko on laittaa muistiinpanoihin Stevelle.

Uusin lause on ajankohtainen ja jotenkin hyvin lyyrinen, mutta myös surullinen. Se tuli vastaan Ylen sivulla. Vaalikamppailussa soi hyvinvointivaltion sävel. Lause toi ajatuksiini saman tien täysin itsenäisen jatkon: ja kaikessa soi blues. 

Jk. Kuvalla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa. Se on idea siitä, miten kahdesta keittiöpyyhkeestä saa pienen verhokapan ilman ompelutaitoa. Verhovaijerissa sen salaisuus...

Kaikkea kivaa, vaikka ihan tavallista

Viikonloppu kului ja sujui kaksin niin kuin monikin muu viikonloppu näiden yhteisten vuosikymmenien aikana. Hyvää ruokaa (fetarisottoa ja blinejä ym), kävelylenkkejä yksin ja yhdessä, opiskelua (italiaa ja kiinaa), pelaamista (Skip-Bo), lukemista, kutomista, muutama elokuva (Hella W ja Norwegian Wood) ja ihan-vaan-olemista. Käyttäisin viikonlopusta sanaa voimaannuttava, vaikka se tuntuukin tulevan joka paikassa vastaan. No, menköön tämän kerran, kun ei oteta tavaksi! 

Maailman lumipäivää!

Hyvää Maailman lumipäivää! Kuva on otettu neljä minuuttia sitten ja kuten huomaatte, pöydällä on lumikakku odottamassa. 

Kotikotona Toholammilla oli yhtenä muinaisena kuusikymmenluvun talvena ihan mielettömän paljon lunta tai ainakin siltä se lapsesta tuntui. Yleensäkin silloin tällaiset lumitalvet kuin nyt olivat tavallisia. Melkeinpä tuiki. Sitä aikaa, kun lumi peitti meidän kaikki kukat (vrt. joululaulu ja laaksosen/Laaksosen kukat) ja sen uuden punaisen Ford Anglian...

Ei suositella ryppyotsaisille sisustajille!

Huushollissamme on aina ollut tilaa leluille. Omien lasten ollessa pieniä lelut kuuluivat tietysti asiaan ja sitten sen jälkeen oli sukulais- ja tuttavalapsia, joille haettiin varastosta duploja ja pelejä. Kirjahyllyssä on nököttänyt puuautoja jne. Kolme vuotta sitten lelut alkoivat tulla myös sisustukseen ja mielenkiintoisia yksilöitä bongataan kirppareilta - esimerkiksi tuo keittiön ikkunalla oleva hauska lelu maksoi Turun Rieskalähteentien Ekotorilla vain euron!

Meillä ei ole sisustus Laurilassa ollut koskaan niin vakava juttu, että sen vuoksi on pitänyt maalikarttojen ja sävykompassien mukaan elämää edetä. Meillä värejä on paljon, vanhaa ja uutta tavaraa ja hassujakin yksityiskohtia. 

Nauratko numeroille?

Ikä on mielenkiintoinen käsite. Toisille sen kertominen on helppoa, toisille mahdotonta ja välille jää niitä, joiden mielestä ikä vaan on välttämätön paha (jos haluaa olla hengissä) ja ei siitä sen kummempaa. Miehet suhtautuvat ikänumeroihinsa jotenkin mutkattomasti, olen huomannut. 

Lapselta kysytään hyvin usein ikää. Miksi? Kun lapsi vastaa väärin/hassusti/päättömästi, on naurun aika. Miksi ihmeessä? No, myönnän itsekin hymähtäneeni ja hymyilleeni, kun oma lapsenlapsemme vastasi: Kaksikahdeksan. Anteeksi! 

Omiin kuusikymppisiini on vielä aikaa ja matkaa viisitoista kuukautta. Lapsenlapsi täyttää maaliskuun lopulla kolme. Me ollaan hyviä kavereita ja iästä viis tai kaksikahdeksan!

Olin oikeassa!

Olin ihan oikeassa siinä, että huonon yön jälkeen tulee hyvä yö. Menin nukkumaan joskus puoli kahdentoista maissa, heräsin aamuseitsemältä (ja mietin vähän aikaa, onko nyt työpäivä vai vapaapäivä ja olinko eilen töissä vai en ja päädyin lopputulemaan, että on torstai ja ei kiirettä minnekään) ja vessailun jälkeen tulin takaisin sänkyyn ja nukahdin uudestaan ja heräsin puoli yhdeksältä. Nyt on sitten vähän pöllämystynyt olo ja pörrökampauksen lisäksi ajatuksetkin vielä pörrössä ja takussa. Kuva löytyi arkistosta, kun istuskelen lämpöisen peiton alla kiireettä. Samanlaisen asetelman saisi kuvattua kyllä tänäkin aamuna...

Uudenkuun Marjatta

Eiliseen päivään kuului kaksi elokuvaa (Kolmiapila ja The Romantics) ja kaksi kävelylenkkiä (7,4 ja 8,3 km), kutomista, lukemista, pelaamista ja oleilua. Ihan siis hyvä ja toimiva vapaapäivä! 

Nukuin yön vajaakanttisesti ja heräilin monen monta kertaa. Välillä valvoin ja uni ei tullut. Kuukalenterin mukaan nyt on uusikuu ja yleensä silloin nukun huonosti. Ehkä se oli syynä. Tai biorytmit tai pakkanen tai se, että nukuin yksin. No, yleensä seuraava yö korjaa potin eli sitä siis odotellessa...

Ilmari ja Ilmo

Tänään on elämäni kahden tärkeän miehen nimipäivä. Syksyllä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta isäni kuolemasta ja hän oli Erkki Ilmari. Keväällä lapsenlapsi täyttää kolme vuotta ja hän on Ilmo Kullervo. Nimikaimuuden lisäksi heillä on samoja eleitä, ilmeitä ja tyylejä. Rakastan kumpaakin... 

Kilometrejä 1959,4 ja kiloja 13,4 eli plussia ja miinuksia!

Projektissa tulee tänään vuosi täyteen. Ajatushan oli liikkua viikossa vähintään kolme kertaa ja yhtään ainoata hutiviikkoa ei vuoteen ole tullut. Kirjaan kaiken ylös ja tilastoista näkyy, että ajallisesti heikoin viikko on ollut joskus helmikuussa 1 t 55 min ja kovin puolestaan lokakuussa, kun liikuntaa (kävelyä) on kertynyt 13 t 42 min. Kävelykilometrejä kertyi kaikkiaan 1959,4. Paino putosi 13,4 kg. 

Liikunta on ollut melkein kokonaan kävelyä, hieman spinningiä ja tavallista pyöräilyä ja pari lumikenkäilykertaa. Ja ei tämä tähän lopu! Koukussa olen liikkumiseen! Jospa seuraavan vuoden sitten laskisin vaikka liikuntaan käytettyä minuuttimäärää ja edelleen pidän VKKV -tavoitteen eli liikun vähintään kolme kertaa viikossa.

Julistus!

Julistimme tämän päivän löhöily- ja pyjamapäiväksi. Luvassa siis elokuvia, oleilua, lukemista, mahdollisesti päiväunia ja hyvää ruokaa. Eli ei mitään muuta hyödyllistä kuin omien akkujen ja paristojen lataamista.

Passiivinen päivä ansaittiin (sana voisi olla lainausmerkeissä, mutta olen niille allerginen) eilisillan kävelyllä. Laskin, että parina päivänä pitäisi (sama juttu kuin äsken) kävellä neljätoista kilometriä ja laskin, miten sen jakaisi. Mies sitten tokaisi kai puolileikillään, että entä jos kävellään se yhdellä kertaa ja sunnuntai sitten vaan laiskotellaan. Otin tosissani. Ja se tehtiin! Kylällä oli niin hiljaista, että ihan ihmettelimme. Vain muutama koiranulkoiluttaja oli liikkeellä. Kävelimme sitten vähän enemmän, mitä oli aikomus, mutta vain vähän. Matkaa kertyi 14,6 kilometriä. Oli aihetta taputtaa itsiämme selkiin...

Jk. Kuva on parin päivän takainen, kun katsoin jotakin sarjaa omassa huoneessani sohvalla ja halusin jostakin syystä kuvata jalkani.

Nyt ne alkoivat huhuilla!

Villalangat eivät ole huhuilleet pitkään aikaan, mutta tällä viikolla niin tapahtui ja aloin kutoa pipoa itselleni. Langan nimi on Jouluaatto ja minulle tuli noista väreistä kyllä vanhanaikainen joulu mieleen, joten nimenanto on Novitan tädeiltä onnistunut.

Eiliseen kuului vaikka mitä: imurointia ja järjestelyä, kympin lenkki, kirjasto-kirppari-kauppareissu, saunominen, elokuva (The Ones Below), kutomista, lukemista ja olemista. Hyvä päivä kaiken kaikkiaan - niin kuin useimmat muutkin elämässäni...