Ikä on mielenkiintoinen käsite. Toisille sen kertominen on helppoa, toisille mahdotonta ja välille jää niitä, joiden mielestä ikä vaan on välttämätön paha (jos haluaa olla hengissä) ja ei siitä sen kummempaa. Miehet suhtautuvat ikänumeroihinsa jotenkin mutkattomasti, olen huomannut.
Lapselta kysytään hyvin usein ikää. Miksi? Kun lapsi vastaa väärin/hassusti/päättömästi, on naurun aika. Miksi ihmeessä? No, myönnän itsekin hymähtäneeni ja hymyilleeni, kun oma lapsenlapsemme vastasi: Kaksikahdeksan. Anteeksi!
Omiin kuusikymppisiini on vielä aikaa ja matkaa viisitoista kuukautta. Lapsenlapsi täyttää maaliskuun lopulla kolme. Me ollaan hyviä kavereita ja iästä viis tai kaksikahdeksan!
En naura mutta tykkään mahottomasti! Rakastan numeroita, ne on sitä mitä ne on. Musiikki on numeroita ja tunnetta. Numeroita on kaikkialla!
VastaaPoistaMinäkin rakastan numeroita ja tilastoin suunnilleen kaiken mahdollisen, kun numerot on niin ihania! Oikeassa olet, että musiikki on numeroita ja tunnetta.
PoistaItse kehittelin viime keväänä ikäkriisiä, kun se "maaginen" viiskymppinen läheni. Kun en järjestänyt juhlia ja mitä lähemmäs hetki tuli sitä vähemmän oli aikaa asiaa miettiä, sitä kauemmas moinen ikäkriisi katosi. Syntymäpäivä tuli ja meni. Toiset muisti, toiset ei. FB piti huolen, että osa kavereista muista, mutta sehän oli ihan oma valinta :D
VastaaPoistaMutta siitä olen eri mieltä - tästä aiheesta juuri yhtenä iltana puhuttiin, miten taas osuikin! - että "ikä on vain numeroita". Yritän selittää ajatuksiamme.
Kun on nuori, ikä ON numeroita. Odotat, että täytät 15, pääset ripille (paitsi minä :D), ja saat lisää oikeuksia, mopokortin ja mopon. Sitten odotat, että täytät 18, tulet täysi-ikäiseksi, saat ajo-kortin ja taas lisää oikeuksia. Tietysti myös velvollisuuksia, mutta niitä et nuoruuden huumassa muista etkä älyä. Siihen asti ikä ON numeroita. Sitten olet aikuinen ja olet saavuttanut omasta mielestäsi KAIKEN saavuttamisen arvoisen: täysi-ikäisyyden, aikuisuuden. Nyt rupeat vanhenemaan :)
Sitten jossain vaiheessa, kun lapset aikuistuu (Poika on kk:n päästä 30), huomaat, että et enää olekaan se nuori aikuinen, jonka käsissä on pienen ihmisen elämä, vaan siitä pienestä ihmisestä on kasvanut omillaan elämä aikuinen, joka rakentaa omaa elämää, joka todennäköisesti vastaa omasta pienestä ihmisestään. Ja siinä samalla, sitä sanomatta, huolehtii sinustakin. Siinä vaiheessa ikä on ikä - vanhenemista.
Ikää tulee vuosi vuodelta lisää.. Mitä aikuisemmaksi tulet, sitä rohkeammaksi tulet. Uskallat puolustaa itseäsi, heikompiasi, oikeutta, puuttua asioihin joihin et silloin nuorena olisi voinut kuvitellakaan puuttuvasi.
Mutta numeroilla ei ole enää väliä, ei iän kanssa. Nuori 15-vuotias osaa keskustella ihan yhtä fiksusti tai joskus jopa fiksumminkin kuin 5-kymppinen, kun annat hänelle tilaisuuden, etkä pidä häntä hölmönä.
Pienen 6-vuotiaan esikoululaisenkin kanssa voi keskustella fiksusti, kun muistat kenen kanssa keskustelet: esikoululaisen, joka tietää paljon, mutta haluaa tietää lisää. Hän varmaan tietää asioita joita sinä et tiedä :)
(Esimerkki meidän ekaluokkalaisesta aikanaan: Tiedättekö kuinka pitkä on ihmisen ohutsuoli? Niin pitkä, että jos sitä lähtisi kävelemään, pitäisi ottaa teltta ja eväät mukaan, että voi yöpyä.
Miettikääpä sitä.)
Ja vaikka olisin elänyt kauemmin kuin kysyjä, en pelkää enkä häpeä sanoa, etten tiedä, en osaa.
Kiitos hienosta ikäpohdiskelusta!
PoistaMinulle ikä ei ole mikään este, tykkään jutella ja tutustua myös ns. vanhoihin ihmisiin.
VastaaPoistaHyvä sinä!
Poista