Kävely pitää naisen tiellä

Lenkkimaisemissa ei ole valittamista. Tuon tien ainoa huono puoli on kova rekkaliikenne, mutta yleensä rekkakuskit ottavat apostolinkyytiläiset hyvin kohteliaasti huomioon ja jättävät liikkumatilaa meidän kohdatessa. Samoin nämä rekkakuskit huomaavat heijastinliivikävelijät hyvissä ajoin. Eli propsit heille!

Minähän en autoilusta paljoa ymmärrä, mutta haaasteellista on kävellä pimeällä, jos vastaan ajetaan pitkät päällä. Valot sokaisevat silmiä ja tietä on vaikea nähdä. Onneksi kymmenestä vastaantulijasta ehkä vain kaksi tai kolme ei osaa/halua vaihdella valoja... Olen puhunut. Jag har talat.

Õpi Lugema ja Arvutama!

Lasten ollessa pieniä meillä oli kuvan kaltaisia virolaisia kirjainpalikoita ja niillä leikittiin tosi paljon. Opeteltiin kirjaimia ja tehtiin sanoja. Nykyään palikat on Tampereella ja niitä on käytetty mm. perhejuhlissa ja muissa tilaisuuksissa. Ovat siis siellä hyvässä käytössä.

Löysimme kirpparilta ensin muutaman, sitten vähän lisää ja joulun jälkeen palikat on olleet käytössä keittiön pöydällä ruokalistaviestinnässä. Eilen tein tuon viestin ja sen ansiosta sain kävelylenkille seuraa! Viis siitä, vaikka ihan kaikkia kirjaimia ei ollut - onhan sanottu, että viesti osataan lukea puutteellisenakin ja tuossa sentään on kaksi ensimmäistä sanaa lähes oikein ja viimeinenkin sinne päin.

Jk. Lisää palikoita etsitään eli voit vinkata, jos tiedät niitä löytyvän jostakin edullisesti...

Sohvapöytäkirjalainausta

Jos ja kun kerran on olemassa yöpöytäkirjoja, on myös sohvapöytäkirjoja. Kolme alinta kuvan kirjoista on kirjastosta ja loput omia. Toiseksi ylimmän nappasin yhden kirpparin ilmaiskorista mukaani ja se oikeastaan vaan odottaa tuossa pinossa pääsyä hyllyyn. 

Sohvapöytäkirjoja selaillaan, luetaan ote sieltä ja sivu täältä. Innostutaan jostakin reseptistä niin, että tallennetaan sen kuva tabletin muistiin tulevaa käyttöä varten. Usein sohvapöytäkirjojen koko on isompi kuin yöpöytäkirjojen ja jos niitä lukisi sängyssä ennen nukahtamista, voisivat ne kasvoille tipahtaessaan unen yllättäessä lukijan olla vaarallisia. 

Leikin ovikuvaajaa

On olemassa kuvaajia, joiden aihe on ovet ja/tai ikkunat. Minä leikin eilen ovikuvaajaa, kun nappasin kuvan työpaikalla viraston ovesta. Sen muovitaskuun vaihdan aina vuodenaikaan sopivan kuvan. Nyt on ulkona ja ovessa talvi. Lunta on kertynyt sen verran paljon, että hiihtäväiset ihmiset ovat onnessaan. Me emme ole niitä, mutta sunnuntaina kaivoimme varastosta esiin lumikengät ja tarvoimme hieman tuossa lähimetsässä. Hauskaa oli, vaikka rankkaa. 

Rantakuntoon?!

Arjessa ollaan! Tällaiselle arkiselle ihmiselle se sopii kuin porkkananenä lumiukolle. Arjessa olemisen huomaa muun muassa aikakauslehtien aiheista ja otsikoista. Kun jouluksi hankittiin, leivottiin ja kokattiin kaikenlaisia herkkuja, on nyt aika julkaista laihdutuskeittojen ja -ohjelmien reseptejä. Nimittäin nyt on juuri hyvä aloittaa pääseminen rantakuntoon. Tulevana tai jonakin seuraavana kesänä...

Yöpöydällä on yleensä kirja, jota luen vähän kerrassaan ennen nukahtamista. Eilen illalla luin loppuun Patrik Borgin kirjan Vinha perä - laihdutuksen myytit ja faktat. (Löysin sen paikalliselta kirpparilta yhden euron hintaan viime vuoden lopulla.) Viisaita ajatuksia ja mielipiteitä, armollisuutta, maalaisjärkeä ja normaalia elämää. Siinäpä se!

Tuleeko tästä nyt mekkovuosi?

Valokuvan valinta tämän päivän juttuun oli yllättävän helppoa. Kuvassa on vanhan kirkon seinää. (Samantapainen kuva oli tänä vuonna joululehden kannessa ja sekin oli minun, vaikka nimi olikin unohtunut pois.)

Siispä, eilen seurakunnassa vietettiin eläköitymisjuhlaa ja kirkko (uudempi, ei tuo kuvan kirkko) täyttyi väestä. Yli kaksikymmentä vuotta palvellut esimies jäi ansaitulle vapaalle. Jos hän aloitti aikanaan uuden aikakauden, tulee hänen seuraajansa (kuka se sitten lieneekään) aloittamaan myös uuden. 

Sen verran isosta juhlasta oli kyse, että olin juhlimassa mekkoasuisena ja se on kyllä tällaiselle vannoutuneelle  housuihmiselle paljon... Ja mtä ihmettä, jo toisen kerran tänä vuonna! 

Hyvää loppiaista!

Loppiaisaattona olisi tietysti pitänyt kunnioittavasti lukea Shakespearea, mutta minä harrastin lempiliikuntamuotoani eli kävelyä. Iltapäivällä lähdin ensin siihen suuntaan, mihin ei juuri viitsi kävellä iltaisin ainakaan näin arka ihminen kuin minä. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että siellä nyt saa mielikuvitus liikkumaan susia ja karhuja ja muita eläimiä. Eli siis Multialle päin kävelin iltapäivävalossa.

No, sen jälkeen lähdin tutulle reitille, jolla on valoja ja reitin varrella kaksi kirkkoa. Siellä kun kävelee vaikka mihin aikaan vuorokaudesta. Selvyyden vuoksi on sanottuna, että siinäkin suunnassa meiltä on kilometrin matka ensimmäisiin katuvaloihin...

Joka tapauksessa lenkistä tuli aika pitkä. Askelmittarini Osmo kertoi, että pituutta oli 14,6 kilometriä. Eväinä oli kaksi muumipatukkaa ja yksi suklaakonvehti. Söin kaikki.

Kuvaton aamu

Eiliseen päivään kuului useamman tunnin kokoustaminen ja kahden ja puolen tunnin kävelyt. Ei siis ihme, että unta riitti puoli kahdeksaan ja olo oli hyvin virkeä herätessä. Ilman vastoinkäymistä ei kuitenkaan päästy, sillä kuvan lisääminen ei nyt jostakin syystä onnistunut. Voin kuvailla tähän aikomani kuvan sanallisesti: iso valkoinen pehmojääkarhu, joka maata rötköttää. Vähän niin kuin minä, vaikka tällä hetkellä istun.

Järjestys se olla pitää!

Pidän väreistä. Pidän yksityiskohdista. Pidän järjestyksestä, vaikka aina välillä huusholli pursuaa ja tursuaa. Juuri siksi meillä on silloin tällöin inventointipäiviä ja kyseenalaistamistilanteita ja poistokkeja. Viimeisin tuhannen tavaran poistokki otti vähän lisäaikaa ja nyt ollaan suunnilleen seitsemänsadan kieppeillä...

Eilen pakattiin pois joulu. Tänään pitäisi järjestellä lelut paikoilleen. Duplolaatikko jo laitettiin takaisin varastoon. Ja ei mene päivääkään, ettei muisteltaisi pikkumiehen juttuja ja ilmeitä...

Kolmesataa kilometriä sitten

Eilen matkasimme varsinaisesta Suomesta takaisin Keski-Suomeen. Vuosi kun vaihtui meillä Turussa. Ensimmäinen vuodenvaihde, vaikka pääsiäistä, vappua, juhannusta yms on siellä kotosessa tullut vietettyä jo useammankin kerran. Turku oli lumeton/läheslumeton. Paluumatkalla lumen määrä lisääntyi vähitellen ja täällä sitten oli jo ihan kunnon hanget ja lumityöt odottamassa. 

Jk. Kuva ei ole maalaus, vaan tilannekuva arkkipiispan uudenvuoden vastaanotolta, johon osallistuimme. 

Unta riitti vähän yli kahdeksaan

Sisäinen kello on vielä loma-ajassa ja ihan hyvä niin. Akut on ladattu ja hermot on kyllä hyvässä kunnossa, kun unta riittää vähän yli kahdeksaan. Ihan kohta on aamupalan aika. Kahvia, muroja, leipää, hedelmiä, jogurttia jne. 

Eilen illalla kävimme taistelemassa vesiräntämärkäsadetta vastaan ja selvisimme! Kierrettiin yksi lenkki ja vielä kerta kiellon päälle eli toinen samanmoinen. Matkaa ei kertynyt kuin vähän yli viisi kilometriä, mutta tärkeintä oli raitis ilma ja pään nollaus.

Lupaan, että...

Hyvää alkanutta vuotta! Parin viime vuoden vanhat uudenvuodenlupaukseni on olleet niin hyviä, että päätin säilyttää ne edelleen ohjelmassa. (Suomeksi sanottuna ne ovat vielä lupausasteella eli toteuttaminen on jäänyt.) Toinen on Väinö Linnan TPA -romaanitrilogian lukeminen ruotsinkielisenä versiona ja toinen on Maamme-laulun opetteleminen ruotsiksi. Älkää kysykö syytä, sillä sitä ei ole. No, jotta en kangistuisi täysin kaavoihini, lyön pöytään ihan uuden lupauksen...

Lupaan tämän vuoden aikana siivota ja inventoida oman huoneeni seinänlevyisen moniosaisen hyllykön, joka on tupaten täynnä kaikenlaista tavaraa.