sunnuntai 1. maaliskuuta 2026

Helmikuu on taputeltu



Eilen taputtelin helmikuun. Se oli mielestäni lyhyempi kuin neljä viikkoa, kun se sujahti ohi pakkasia päivitellessä ja pidellessä. Nyt ollaan plussa-asteissa ja maaliskuussa. Toiveikkaana aloitellaan uutta kuukautta…
Minä olen koukuttunut numeroihin ja tilastoihin. Eilen laskin, että oikeastaan minun ”pitäisi” kävellä 17,1 kilometriä ja sitten olisin saanut helmikuulle kolmesataa täyteen. No, ajattelin, että teen kaksi lenkkiä ja päivällä lähdin sille ensimmäiselle. Jossakin vaiheessa askellusta päätin, että hoidetaan yhdellä lenkillä asia kuntoon ja jatkoin ja jatkoin… Taival oli sitten 18 kilometriä ja aikaa kului kolme tuntia ja kaksi minuuttia. Hyvin jaksoin ja tietkin olivat sopivan sulia kävellä. Illalla katsottiin saunan jälkeen elokuva (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri) ja lukulamppu sammui yhdentoista aikaan. Ja me.


2 kommenttia:

  1. Ultra kävelijällä on kovat tavoitteet!

    VastaaPoista
  2. Kertyyköhän minulle edes vuodessa kolmea sataa kävelykilometriä? Tuskin. Mukavaa alkanutta maaliskuuta!

    VastaaPoista