Olipa kerrassaan outo päivä!

Eilen aamulla päätin, että pidän liikuntavapaapäivän. Ainakin vapaan aamun ja aamupäivän. No,sitten luin, somettelin, järjestin oman huoneeni, joka oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä eli Joku oli taas sotkenut siellä… Laitoin koneeseen neljäkymppispyykkiä ja myöhemmin sitten ripustin ne kuivumaan. Vieläkään ei tullut intoa lähteä ulos, vaikka aurinkokin yritti huhuilla. Tein iltaruoan, löhösin sohvalla, kuuntelin radiota, ratkaisin sanaristikoita ja olla möllöttelin. Illalla mentiin omatoimiajalla kirjastoon, jossa palautettiin, lainattiin ja luettiin. Ruokakaupassa käytiin keskikokoisilla ostoksilla. Sitten oli aika mennä saunaan. Sekin tuntui oudolta ilman lenkkiä. Juotiin teetä ja katsottiin teeveetä. Menin jo kymmenen jälkeen sänkyyn lukemaan ja uni tuli ehkä yhdentoista korvilla. Heräsin vasta yhdeksältä. 

Olipa tosi pitkä ja outo päivä! Kyllä sitä ehtii nähtävästi tehdä vaikka mitä, kun ei käy lenkillä… Tänään EI eilinen toistu, sillä olen into piukalla menossa ulos. 

Jk. Ihan mielenkiinnosta tarkistin kalenterista edellisen vapaapäivän. Se oli ollut 13.5. Ehkä oli siis jo aika ja tarpeen.

Liikkujan onnenviikot

Tänä(kin) syksynä olen liikkunut paljon. Kävelylenkeille on osunut niin hienoja säitä, että ihan onnenmyyränä olen saanut astella pitkin poikin tantereita. Muutama tihkusade on vienonhienosti ollut kastelevinaan, mutta suurimmat sateet ovat alkaneet vasta siinä vaiheessa, kun olen tullut kotiin ja istahtanut sohvannurkkaan. Tässä tapauksessa voi puhua onnenpäivien sijaan -viikoista. Näitä ottaisin kyllä mieluusti lisää, kiitos!

Nyt olen tosi myöhässä…

Olen ollut pitkään aamukirjoittaja, mutta vähän siitä joskus lipsun, jos on hyvä syy tai tosi hidas aamu. Tänään menin aamulla virsikirjatöihin, jotka jatkuivat kirkkomessun jälkeen vielä pappilaan, jossa syötiin uutispuuroa ja veisattiin toivevirsiä ja kuultiin katsaus tämän vuoden satotilanteeseen. Kotona sitten join kahvit ja kohtapian lähdin kahden tunnin (ja kahden minuutin) kävelylenkille, jolta tulin just äsken. Nyt vasta (muka) on aikaa kirjoittaa…

Lenkillä vastaan tuli (kuv.) kasapäin pietaryrttejä. Tai siis ihan sievästi ne oleilivat kylätien reunoilla, mutta sen verran kuvauksellisia olivat, että pääsivät ikuistetuiksi. 

Tyynytaloudesta huomenta!

Tyynyjä on Laurilassa, Kotosessa ja Kettulassa paljon. Tähän kuvaan pääsivät lattiaversiot. Molemmat on turkulaista alkuperää. Keltainen on KUI Designin puodista joskus korona-aikana tukimielessä ostettu ja vihreä on kirpparilta löytynyt saman yrityksen jättiversio, johon ostettiin iso ja edullinen sisus. - Lattiatyynyillä on kiva istuskella ja klaanin pienimmät ottavat ne myös leikkeihinsä. Ne oli nyt nostettu pystyyn, kun Mies imuroi ilpin. (Kuvaanisen jälkeen palautin tyynyt omaan makuuasentoonsa.)

Ottamuksia 157

Olohuoneen kirjahyllyssä lyriikan edessä on leluja. Ensin siinä oli vain tuo puinen helistin ja sininen talo, mutta sitten muutkin alkoivat etsiytyä samalle hyllylle. Nautin näkymästä, koska elämää ei kannata ottaa liian vakavasti - siinä pitää aina olla tilaa myös leikille. 

 

Hyvää ja ravitsevaa ihan itselle

Myöhäinen aamupala, kun kello on jo puoli kymmenen… Heräsin kyllä jo kahdeksan paikkeilla, mutta siirryin vielä sohvailemaan lämpimän villapeiton alle ja niinhän siinä toista tuntia hupsahti ja lisäunikin tuli katsottua. Tästä hitaudesta (ja tarjottimesta) voi päätellä, että olen yksin kotona ja asia on juuri niin. Mies oli lähtenyt aamujunalla Tampereelle. On Ykkösvahtina illan ja yön. 

Tarjottimelle keräsin kaikkea hyvää ja ravitsevaa. Neitivuosina aamupala oli monesti saavillinen kahvia ja leipä, eipä juuri muuta. Nykyisin nautin runsaan aamupalan, sillä pidän syömisestä ja aamuisin yleensä on iso nälkä. Niin tänäkin aamuna. 

Jk. Jos ihmettelet tuota keltaista raetta jogurtin ja puolukan niskassa, niin kerron: se on mehiläisen siitepölyä. Ostettiin Ruohonjuuresta pari viikkoa sitten ja ollan sitä nyt ripoteltu sopiviin annoksiin.

Vauvan päivää!

Hyvää Vauvan päivää! Päähenkilöksi pääsi tällä pieni vauvanukke nimeltään Lirttana Lättänä. Muutama vuosi sitten leikittiin Kakkosen kanssa sorminukeilla ja balettitanssijan, sukeltajan, palomiehen, hain ja joulupukin lisäksi pussista löytyi pappi ja niinpä nimettömälle nukelle pidettiin ristiäiset. Minä keksin nimen ja mielestäni siinä oli jotakin samaa kuin Ilmari Kiannon lasten nimissä. (Hyvin vähän samaa.) Lirttis on siitä asti ollut leikeissä mukana ja kohta saa Kolmonenkin aloittaa touhukkaat nukkeleikit. 

Puolukka on pop!

Puolukka on nyt pop. Lähimetsien lisäksi sitä on haettu kaukametsistä. Eilen oli piirakka - ja vispipuuropäivä. Namskis! Minä olen sen verran laiskanpuoleinen ihminen, että voin toki kävellä metsässä, mutta marjastus on Miehen varassa. Uskallan toki syödä puolukoita tässä iässä (66). Nuorempana oli vähän riskialtista, jos on Kalevalaan uskomista. Siinähän se kaimani söi puolukan ja tuli raskaaksi tuosta noin vain. 

Tavallaan äidin sylissä

Laurilassa  sauna lämpiää joka ilta, jos ei ole jotakin poikkeuksellista. Saunominen on optio eli jos tuntuu siltä, ettei huvita, niin ei sinne väkisin viedä. Aina joskus valitsen mieluummin pelkän suihkun. Mutta useimmiten iltaisin istutaan yhdessä lauteilla ja pidetään palaveria milloin mistäkin. Takamusten alla on laudeliinat, laurilaksi pyltsikat. Äsken kävin räpsäisemässä kuvan omasta liinastani, jonka täytyy olla yli seitsemänkymmentä vuotta vanha, koska sen on kirjonut äiti-Liisa siinä vaiheessa, kun hän oli vielä Kaunisto. Istun siis tavallaan saunassa äidin sylissä…

Virsikirjatöissä

Tämä viikonloppu on kulunut virsikirjatöissä. Perjantaina surussa, eilen ilossa ja tänään yhteisissä kirkonmenoissa. Ensi viikonloppuna on samaa luvassa, kun vakituisella veisaajalla on vielä lomapäiviä ja minä olen luvannut tuurata aina tarvittaessa.

Eilen vanha kirkko täyttyi iloisista häävieraista ja keskikäytävä paperisydämistä. Kuuliaisesti ja reippaasti kaasot keräsivät sydämet pois tilaisuuden päätyttyä. Otin yhden sydämen muistoksi nuottikansion väliin. 

Hauskaa ja voimaannuttavaa!

Eilen olin puolenpäivän aikaan virsikirjatöissä ja kun oli saatu kappelin ovet kiinni, lähdettiin työkaverin kanssa tapaamaan entistä työkaveria. Istuttiin yhteiseen ruokapöytään ja jaettiin ystävien kesken yhteisiä asioita. Aikaa kului tuntikaupalla. Pidimme siinä samalla (epävirallisen) yhdistyksemme (täysin epävirallisen) johtokunnan kokouksen myös puhelimitse. Hauskaa oli ja ennen kaikkea voimaannuttavaa!

Jk. Kanat ja kukko ottivat meidät pihalla vastaan. Kolmesta kissasta nähtiin kaksi. Kummipoikakissamme taisi olla tärkeillä asioilla muualla.

Irtonumeroita

Syksyn lehtiä alkaa ilmestyä irtonumeroina. Niin käy tänäkin vuonna, vaikka nyt lainasin muutaman vuoden takaista kuvaa. Siinä on vaahteranlehtitrio vuokonpäiväpöydän päällä kuin suoraan puusta pudonneina.

Syksy osaa olla montaa lajia. Tänä aamuna se oli kuulas, kaunis ja kutsuva. Huhuili minutkin aamulenkille jo yhdeksän jälkeen.

Syksyn kauneutta

Eilisen iltapäivän lähilenkillä tapasin sieniä, jotka olivat tosi kauniita. Pakko oli pysähtyä ottamaan luirulaukusta Samu ja räpsäistä pari kuvaa. Sienituntemukseni on ohutta, mutta sen verran sitä on, että tunsin toki lajikkeen. Mutta upeita ovat, vai mitä? Vasemmanpuoleinen oli kietonut ihan itse ympärilleen luonnon lahjanarun.

Mummu 138 v

Eilen illalla mietin päivämääriä ja sitä, miksi 17.9. tuntui jotenkin niin tutulta. Kaivoin sukukirjan esille ja sieltähän se tieto löytyi! Kuusiston mummu eli isäni äiti oli syntynyt 17.9.1887. Ida eli Iita oli pieni ja sitkeä ja kuoli, kun olin kahdeksanvuotias. (Samana vuonna menetin molemmat mummuni.) Yksi tosi selkeä muistikuva minulla on mummusta… Sairastin tuhkarokkoa tms ja mummu oli meillä tekemässä saunavastoja. Hän tuli katsomaan minua, kun makasin hyvin ihmeellissä paikassa, ns. radiopöydän alla. Pöytä on meillä Kettulassa ikkunan alla ja olen ollut kyllä aika pieni, kun olen mahtunut sen alla olemaan!

Jk. Jos isä olisi elänyt vanhaksi (kuoli jo 73-vuotiaana), olisi hän muistuttanut aina vain enemmän äitiänsä.

Eilen opin kurkkusäännön

Viikonloppuna alkoi tuntua siltä, että kurkussa oli keskikokoinen kaktus. Se onneksi häipyi, mutta sitten alkoi nenäliinoja kulua ja aivastutti. Luin tarkasti, mitä sanotaan liikunnan ja nuhan vuoropuhelusta ja sain viisaan ohjeen eli kurkkusäännön. Siis jos on vain nuhaa yms kaulan yläpuolella, voi harrastaa kevyttä liikuntaa, vaikkapa kävelyä. 

Aamupäivällä tein pienen lähilenkin. Sitten oleilin sohvalla, tein sanaristikoita ja huilailin. Illalla olo tuntui kaipaavan happihyppelyä, joten kävin suhtkohtrauhallisella kävelyllä ja se teki hyvää päälle ja muille kaulan yläpuolisille asioille. Yön nukuin omassa huoneessani kuin possu. Nyt niistätyttää, mutta ei juuri muuta. 

Jk. Kuva on lainaus runosta Vanha vesirotta (Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu). Ihan oma kirja, kuten kuvasta voi huomata… 

Kiitos taas, Joel!

Vuosien mittaan olen perehtynyt, paneutunut ja ihastunut Joel Haahtelaan. Olen jonottanut sinnikkäästi aina uusinta kirjaa enkä ole lukiessani joutunut pettymään. Haahtela kirjoittaa pehmeästi, helposti, unisenkevyesti ja kauniisti. Pienet kirjat ovat kuin koruja.

Nyt tajusin, että vanhemmasta tuotannostaan minulla on vaikka kuinka monta vielä lukematta. Näissä uusimmissa tämä oli nyt kuudes kirja ja ehkä syvin kaikista. Luin viime yönä sen loppuun ja suljin kirjan & silmät. Oli hyvä jatkaa yöunia.

Opettajan paras kiitos ja onnistuminen

Minulla on ollut aikanaan paljon piano-oppilaita, mutta nykyään kansalais- ja musiikkiopisto hoitavat kiitettävästi sen puolen. Vuosien mittaan oli vuodentaiparinsoittelijoita ja sitten niitä, jotka jaksoivat jatkaa pitemmälle. Opetustyö kiehtoi minua ja opin siinä samalla itsekin vaikka mitä.

Opettajan paras kiitos ja onnistuminen on siinä, kun vanhat oppilaat sanovat soittavansa yhä tai somessa huomaan kuvan nuoteista soittimen telineellä. Eilisen paras uutinen oli se, kun tapasin kävelypolulla yhden vanhan oppilaan, joka kertoi hankkineensa omaan asuntoonsa pianon ja muistelevansa vanhoja opetuksia. Taito ja kipinä olivat siis säilyneet vuosien tauon aikana. Lähdimme omille suunnillemme ja tuo M vielä huikkasi ja kiitteli hyvästä opetuksesta. Oi, että minulle tuli hyvä mieli! 

Jk. Elokuussa -19 Turun Taiteiden yössä oli oransseja pianoja pitkin kaupunkia vapaasti soitettavissa. Pitihän minunkin edes kerran elämässäni soittaa kadulla!

Astiakaapissa on villiä menoa!

Olen aina ollut astiaihminen, mutta omalla twistillä. Matalia lautasia meillä on melkeinpä vain yhtä ja samaa valkoista, mutta syvien lautasten puolella meno on mennyt tosi villiksi. Pari ihan samaa väriä, mutta suurimmaksi osaksi kaikki erilaisia. Arkikattauskin kahdelle näyttää kauniilta, kun pöydässä on erivärilautaset. Violetti on talouden uusin tulokas ja kotiutui meille maanantaina. 

Hitaan aamun ihanuus

Mies oli lähtenyt aamujunalla reissuun. Oli sopinut treffit Esikoisen ja Kakkosen kanssa Tikkurilan kirjastoon ja päivän agendana on yhteinen Heurekan reissu. Minulla on siis omaa aikaa luvassa tänään ja huomennakin. Aion (yllätysyllätys!) kävellä, lukea ja tehdä ehkä myös jotakin huushollihommia.

Aamu on ollut ihanan hidas. Aamupalan söin yhdeksän maissa ja kohta lähden ensimmäiselle kävelylle.

Jk. Leipien päällä oli sinikeijua, salaattia, omatekoista seitania ja loput leipäjuustosta. Voisin luonnehtia herkkuleiviksi,

Iso runotyttö (maineen poluilla)

Eilen tuli kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun ensimmäinen runokirjani ilmestyi. Sen jälkeen on virranut Ihakkijoessa ja Aurajoessa - ja toinen kirja ilmestyi sitten seuraavana vuonna ja niiden jälkeen olen kirjoittanut runoja enemmän ja vähemmän. Joitakin on lehdissä julkaistu, joitakin laulutekstejä olen tehnyt ja väsännyt ns. tilausrunoja. Olen koko elämäni ollut Iso runotyttö.

Raitista ilmaa 5 t 23 min

 

Eilen oli aivan upea sää kävelylenkeille ja teinkin niitä kolme! Menu: 12,3 km lenkki lounaan jälkeen, 8 km päiväkahvin jälkeen ja 11,6 km vielä illalla ennen saunaa. Lyhythihalenkkejä olivat kaikki tyynni. Jos jotakin miinusta haluan etsimällä etsiä, se on mallia ´hirvikärpäset´. Niitä ei ihan kylän pinnassa ollut, mutta kaikilla metsäisillä osuuksilla kyllä ihan riittävästi. Illalla joku sinnikäs vielä juoksenteli jossakin pussilakanan vaiheilla, mutta kohtasi saman tien loppunsa. 

Jk. Hyvä päivä oli siis raittiin ilman ja askelien kannalta. Raitista ilmaa kertyi 5 t 23 min ja askeleita vähän yli 40000.

Askelviikot menossa

Eilen alkoi taas perinteinen TUL:n Askelviikot -kisa, jossa kahden viikon aikana kirjataan kaikki askellukset ylös ja osallistutaan kilpailuun. Olen mukana neljättä kertaa. Laskin viimevuotisten kisa-askeleiden keskiarvon, jotta tiedän, mitä tavoittelen. Toivon itselleni suotuisia säitä, sopivan kireitä kengännauhoja ja hyvää mieltä. Viime vuonna olin ikäsarjassani kuudes. 

Kuin villasukan varsi!

Lauantain lenkin varrella oli muutakin kuvattavaa kuin eilisen postauksen maisema. Vanhan kirkon piha oli jo turistiton, joten istuskelin vähän aikaa penkillä ja räpsin muutaman kuvan. Kellotapulin väritys toi eittämättä mieleen kirjoneuleisen villasukan varren ja siitä tuli heti syksyisen lämmin olo. 

Katson maalaismaisemaa (ja ymmärrän)

Aina välillä tulee tavallisella tutulla lenkkitiellä vastaan maisemia, jotka sykähdyttävät tosi paljon ja on ihan pakko kaivaa luirulaukusta kännykkä kuvanottoa varten. Niin myös eilisellä lenkillä. Tuostakin kohdasta olen kävellyt Pohjolanmäentietä kymmenet kerrat, mutta nyt näkymä oli jotenkin poikkeuksellisen kaunis. Lenkki oli tuossa vaiheessa vasta alkukilometreillä ja lyhythihapaidalla tarkeni erittäin hyvin.

Oman kalenterin mukaan

Venetsialaisia vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna, mutta meillä on ihan oma kalenteri ja vuodenkulku. Siksi meillä oli ne eilen! Minun tehtävänäni oli sytytellä lyhtyjä yms takapihalle. Mies huolehti pikkupuita pikkuuuniin, jossa perinteisesti poltamme tulta ja istumme sen ääressä rupattelemassa niitä näitä. Tarjottimelle lastattiin kaikenlaista naposteltavaa viinirypäleistä täytelakritsiin ja suolakekseihin. Mukaan pääsi myös avattu punaviinipullo ja pari rustiikkia juomalasia. 

Tulen ääressä viihdyttiin pari tuntia. Laurilaan palattiin iltakymmenen jälkeen. Sitten seuraa se jännittävin osuus! Join kahvia vartin yli kymmenen ja sanoin, että elämässä pitää ottaa riskejä ja kirjoja on kyllä yöpöydän hyllyssä luettavaksi, jos uni ei tule. No, nukahdin helposti, havahduin sikiunesta varttia vaille kolme ja nukahdin heti uudestaan ja unta riitti seitsemään asti. En aio kuitenkaan uhmata kohtaloa, joten en ota myöhäiskahveja tavaksi…

Syksy hiipi keittiöön

Eilen päätin vaihtaa kesäisen kaitaliinan keittiössä vähän tuhdimpaan versioon ja kaivoin kaapista syksyisen kokoliinan. (Olen sen joskus aikanaan ostanut liikkeestä, jolla on melkein samanlainen nimi kuin Miehellä.) Keräsin pöydältä pois lehtipinot, kirjakasat ja muut tarpeettomat sälät ja siirsin tarpeellisetkin hetkeksi syrjemmälle. Pyyhin pöydän kunnolla ja levitin uuden tulokkaan ja ihailin lopputulosta. Tällä hetkellä tilanne on muuten sama, mutta hain päivällä vielä ison kimpun kultapalloja värikkääseen maljakkoon. Syksyliina on paikallaan siihen asti, että jonakin päivänä kaipaan vielä lämpöisempiä värejä keittiöön.

Reppu ja reissunainen

Omistan kaikkiaan neljä reppua. Eniten on käytössä kuvan Kånken, joka on pienin ja siksi kätevä arkipäiväkäytössä.  Siinä kulkee kirjastokirjoja useampi tai ruokakauppaostoksia järjellinen (tai aina välillä järjetön) määrä. Uusi Räven on sopiva viikonloppureissuille ja ollut jo kerran käytössä. Ikivanha Asaklitt on talouden yhteiskäytössä ja viisikymmenlitraisen Mustisen ostin lahjarahoilla täyttäessäni viimeksi pyöreitä. Mustisen kanssa ollaan matkattu muutamaksi viikoksi Kotoseen, kun siihen mahtuu niin paljon monen sään vaatetta, kimpsua ja kampsua. 

Olen siis reppuihminen. Henkeen ja vereen.

Jk. Mustinen on oikeasti Terry, mutta pyysin aikoinaan Ykköstä keksimään kivemman nimen. Siitä tuli siis Mustinen.

Todella hyvää ruokaa!

Eilen nappasin itselleni lounaskokkausvuoron. Kurkistin jääkaappiin ja huomasin siellä muiden muassa edellispäivän salaatin ylijäämä-kikherneet ja halloumipaketin. Googlasin näitä kahta ja sain eteeni reseptin, jota muuntelin, sovelsin ja tuunasin…

Pilkoin kaksi hieman jo nahistunutta porkkanaa pieniksi lanteiksi. Silppusin yhden pienen sipulin. Pilkoin yhden punaisen suippopaprikan ja yhden keltaisen suipottomsn. Puolitin puoli paketillista kirsikkatomaatteja. Kaikki olivat nyt sulassa sovussa ja kulhossa. (Uuni oli jo lämpenemässä ja asteita oli kaksisataa.) Lisäsin kulhoon vähän rypsiöljyä, suolaa, pippuria ja cayennepippuria ja sekoitin tarmokkaasti. Laitoin uunipannulle leivinpaperin ja kippasin kasvikset paperin päälle ja sekoitin tasaiseksi. Uuniin ja kaksikymmentä minuuttia. Paistamisen aikana viipaloin paketillisen halloumia ja yhdistin viipaleet ja kikherneet kulhossa ja lisäsin sinne vielä lirauksen öljyä, hippusen suolaa ja paljon kurkumaa. Kun ajastin pirisi, otin pannun uunista ja kaadoin nuo loput ainekset sekaan ja laitoin vielä uuniin kymmenksi minuutiksi. Kun se oli kulunut, oli ruoka valmista ja huusin Miehen syömään. - Ja oli todella hyvää! 

Marjatan hauskin kesä! Taas!

Kymmenisen vuotta sitten (tai osapuilleen) ostin kirpparilta kuvan nuortenkirjan. Sen jälkeen se on päässyt monta kertaa blogin kuvaan kertomaan hauskasta/hauskimmasta kesästä. Ja nyt on aika todeta, että kulunut kesä oli jälleen hauskin. Omien tapaamista, kirjoja, matkustelua, hyviä yöunia, kävelyä eri kaupungeissa & maaseudulla, kirppareita ja kiireettömyyttä. Tämä kesä erosi monesta muusta siinä, että pidin oikeasti (haluamaani) lomaa virsikirjatöistä eli kesäkuussa oli vain yksi työ, heinäkuussa samoin yksi hätäapuluonteinen ja elokuussa ei mitään. 

Jk. Oikeastaan olin aikonut blogata tästä jo eilen, mutta se koulunalkajaiskuva pompsahti eteen ja sehän oli pakko valita ensin…

Jk2. Lupasin itselleni (ja Miehelle), että luen tuon kirjan seuraavaksi.

Tasan kuusikymmentä vuotta sitten

Kuusikymmentä vuotta sitten menin kouluun. Vuotta aiemmin mitä olisi pitänyt, mutta kun lukeminen ja laskeminen jo onnistui ja olin kaikkien (paitsi johtajaopettajattaren) mielestä ihan koulukypsä, se onnistui. Ensimmäisenä aamuna otettiin kuva kodin eli Keskipellon pihalla. Huomioita: kädet taskussa, kun ihan selvästi jännittää/otsa kurtussa, kun aurinko paistaa silmiin/kaksijapuolivuotias velipoikakin ujuttautunut kuvaan mukaan/minut kuulemma tunnistaa vieläkin tuosta kuvasta…- Koulumatka oli lyhyt. Alaluokkia pidettiin vanhan suojeluskuntatalon yläkerrassa.