Tämänkin viisauden bongasin taannoisella kirjastoreissullani. Hyvin kiteytetty toteamus, jonka allekirjoitan omalla kohdallani. Työkavereista alkoi vuosien mittaan löytyä ystäviä, joiden kanssa edelleen pidetään yhteyttä tekstiviesteillä, puhelinsoitoilla, tapaamisilla jne. Puhutaan vieläkin samaa kieltä ja jo puolesta sanasta tiedetään, mistä on kyse. Ollaan samalla aaltopituudella. Onnistumisiakin ehti toki olla muutama. Tämä kaikki vetää nöyräksi ja tekee kiitollisen olon.
Meitä kokoontuu yhteen entiseltä viimeiseltä työpaikaltani eläkkeelle jääneet aina silloin tällöin. Työ ja hauskojen tilanteiden muistelu on kai pääosin se meidän juttu; tosin on kiva kuulla miten kukin aikaansa viettää nykyään. Muutama ihan hyvä ystäväkin on jäänyt vuosien varrelta eri työpaikoilta. Ajattelen, että jos ystävyys jää niin siinä on ollut sitten muutakin yhdistävää kuin työ. Sielujen sympatiaa.
VastaaPoistaJuuri niin, sielujen sympatiaa!
PoistaMinäkin luulin, että tärkeintä työpaikalla olisivat olleet työkaverit, mutta ei, ei edes hän, jota luulin parhaaksi ystäväkseni. En tiedä mitä muuta tein, kuin sairastuin ja "jätin työkaverit pulaan", - työt piti järjestää uudelleen ja muiden piti tehdä minun työni.
VastaaPoistaUseiden projektien vetäjän sanat kuultuani tulin lopulta siihen tulokseen, että minun työni oli tärkeintä työpaikallani.
Ja villasukkien kulkuset joulun alla 🎄
Entisistä työkavereistani vain yksi, ennen minua pois pistetty, pitää yhteyttä.
Eipä kuulosta kivalta…
Poista