Heinäkuun viimeinen aamu

Heinäkuu on viimeisessä päivässä ja jo nyt aamutuimaan voin todeta kuun olleen antoisan, elämyksellisen ja tapahtumarikkaan. Luultavasti elokuu tulee olemaan rauhallisempi, vaikka siihenkin on jo buukattu nimiäisiä ja muita hauskoja tapahtumia… Ainakin Laurilassa tulen olemaan taatusti enemmän kuin tässä kuussa, uskon. (Siis enemmän kuin kahdeksan kokonaista vuorokautta…)

Kuuliaisuustehtävä

Luonto yllättää lähes päivittäin. Mielettömän upeita yksityiskohtia, joiden ohitse sitä useimmiten kävelee silmät ummessa (kuv.) ja ajatukset muualla ja sitten joskus niitä huomaa vähän joka paikassa. Annanpa sinulle nyt kuuliaisuustehtävän: Tutki puiden runkoja ihan läheltä, niin saatat yllättyä niiden omintakeisesta designista. 

 

Jari on oikeassa!

On olemassa tietomiehiä, joita arvostan tosi korkealle. Yksi on Patrik Borg ja toinen taas Jari Sinkkonen. Muitakin on, mutta nämä nyt ainakin. Tämän aamun lainaus on jälkimmäiseltä. Siinähän se kaikkein olennaisin kiteytyy yhdeksään sanaan. Tärkein asia, tärkein tehtävä nyt ja aina.

Ottamuksia 149

Aina välillä on Samu oikeassa paikassa eikä kassin pohjalla lähes saavuttamattomissa tai taskussa. Nyt oli jo kädessä muutenkin valmiina, kun nokkosperhonen parkkeerasi jonkin laukkasukuisen päälle ja silloin oli minun hetkeni koittanut. (Tiesin jo saman tien, että saan kauniin otoksen.) Meillä kummallakaan ei ollut kiire minnekään - ei minulla eikä Aglais urticaella. 

Mikä oli tärkeintä?

Tämänkin viisauden bongasin taannoisella kirjastoreissullani. Hyvin kiteytetty toteamus, jonka allekirjoitan omalla kohdallani. Työkavereista alkoi vuosien mittaan löytyä ystäviä, joiden kanssa edelleen pidetään yhteyttä tekstiviesteillä, puhelinsoitoilla, tapaamisilla jne. Puhutaan vieläkin samaa kieltä ja jo puolesta sanasta tiedetään, mistä on kyse. Ollaan samalla aaltopituudella. Onnistumisiakin ehti toki olla muutama. Tämä kaikki vetää nöyräksi ja tekee kiitollisen olon. 

Kävely on The Juttu!

Heinäkuussa on ollut peräti viisi liikuntavapaapäivää, mutta sitten taas vastapainona tehokkaita kävelypäiviä. Kuukausi alkaa olla keskimäärin kymppiperpäivätasoa. Kirjaan kaiken ylös ihan itseni takia eli kilpailen viikoittain, kuukausittain ja vuosittain itseäni vastaan. On harvoja asioita, joissa olen kunnianhimoinen, mutta liikunta/kävely on sellainen. Muutaman päivän kuluttua ensimmäinen eläkevuosi tulee täyteen ja aion laskea ynnä julkaista eläkekävelykilometrit. - Kuka olisikaan uskonut, että oppisin liikunnalliseksi ja että liikunta on lempiharrastukseni…

Oikolukijaa olisi tarvittu

Menee se viisakin vipuun, kaatuu ne valtamerilaivatkin ja mitä näitä toteamuksia nyt onkaan… Ainakin jatkoksi voisi kirjata, että Oikolukijaa olisi tarvittu. Kävelin tuosta pari kertaa ja kolmannella kerralla vasta luin tarkemmin ja kuvasin.

Tarkoittaako ohikulkijoita vai asujia? Onko henkilövaaka odottamassa portin toisella puolella? Ennen olisin ollut huolesta mykkyrällä, nykyään en enää ota pulttia. Kuvasin, virnistin ja jatkoin matkaani. 

Totta joka sana!

Maanantaina kävin palauttamassa kirjastoon luettuja kirjoja ja luin muutaman lehden lukupöydän ääressä. Ja räpsin sitten pari kuvaa, joista tässä yksi. Allekirjoitan tekstin ja laulan sille kolminkertaisen aamenen niin kuin teen virsikirjatöissä. Totta joka sana. 

Se oli hätkähdys!

Eilen hätkähdin toden teolla. Piti kaivaa Samu repun sivutaskusta ja kuvata todistusaineistoa talteen. Eihän näin aikaisin yleensä ole pihlajanmarjoja, eihän?! Vai onko tämä jatkumoa, kun kerran kaikki kukkii nopeasti niin myös marjoo nopeasti!

Sivuutan verkkokalvolta nuo marjat hyvin nopeasti ja jatkan keskikesää ihan muina naisina. Ehkä se oli  kangastus…

Kuva riitti!

Olen ennenkin pohtinut ns. huumorimukien olevaisuutta, kun olen jossakin kirpparilla tai muualla törmännyt (kuv.) niihin. Perjantaina Länsiykkösen kirppiksellä oli taas iso rykelmä mukeja myytävänä ja siirtelin muutamaa sen verran, että saisin kuvattua haluamani yksilön. En missään tapauksessa aikonut ostaa sitä, vaikka teksti pitikin ja pitää paikkaansa. Jäipähän jollekin muulle hankittavaksi kotinsa huumorimukihyllyyn ja -käyttöön.

Astioita, purjelaivoja ja muuta hienoa

Keskiviikkona otimme allemme Goljatin (sininen auto) ja ajoimme Kotoseen. Aioimme kierrellä kirppareita, nähdä taidetta, kävellä (minä) ja fillaroida (Mies). Niin teimmekin ja oli tosi kiva lomanen. Torstaipäivänä navigoimme itsemme aivan ihanaan paikkaan Paimalaan. Wanhat Kupit oli ihan taivasmainen meille astianrakastajille ja kiertelimme pitkään eri huoneissa tunnistaen ja muistellen lapsuuden ja nuoruuden astioita. Välillä joimme hyvät pullakahvit. Ostimme yhden astian eli Kaj Franckin Lokerovadin. Luulenpa, että tuolla käydään uudemmankin kerran… 

Perjantai-iltana käveltiin kaupungille ja käytiin katsomassa purjelaivoja. Väkeä oli paljon liikkeellä, mutta sai siellä muutaman räpsyn hienoista laivoista otettua. Illan päätti munkkikahvit Cafe Ankassa ja kävely Kotoseen vähän ennen puoltayötä.

Eilen ajelimme sitten takaisin Keski~Suomeen. Kävimme välillä Kuopukselassa kahvilla ja kotimatkalla pysähdyimme vielä Haiharan taidekeskuksessa näyttelyssä, jossa Kuopuksenkin töitä on esillä. Hyvä mieli näyttelystä, omista rakkaista, reissusta ja kaikesta.

 

Nautin!

Aamukahvi on päivän tärkein juoma, tosin lukuisat vesilasilliset päivän mittaan tulevat tärkeinä kakkosina. Jossakin vaiheessa elämää olin aamuteellinen, mutta palasin sitten takaisin tuttuun, turvalliseen ja mustaan kahviin. Joinakin aamuina se maistuu paremmalta kuin toisina. Joinakin aamuina nautin hetkestä enemmän.

Räjähtäviä tunteita

Hilloan Oton arkistoon yhtä sun toista eli huvittavia lauseita, uutukaisia sanoja, tekstinpätkiä ja klaanin poikien tokaisuja. Arkisto on arkistomaiseen tyyliin aika täynnä, mutta sieltä poistuu juttuja saman tien, kun otan niistä aiheita. Niin tälläkin kertaa.

Jossakin lehdessä taannoin oli juttu pariskunnasta ja heidän tarinansa alkuvaiheista. Yksi lause iski tajuntaani ja tuhahdin sille puolivihaisena. Hääpäivä oli tosi onnellinen, mutta keskipohjalaisuuteen ei kuulu räjähtäviä tunteita. Ei pidä paikkaansa! Ei todellakaan! Kyllä meidän tunteemme osaavat myös räjähdellä!

Jk. Kuva ei liity tekstiin, mutta voisihan se olla hääkimppu, kun sitä tarkemmin katsoo…

 

Yksityinen magneettimaailma

Jääkaappimagneettimaailma on ääretön ja loputon ja kirpputoreilta yksilöitä löytyy pilvin pimein. Lupasin taannoin hankkia magneetteja vain kierrätyshinnoilla ja olen lupauksessani pysynyt. Olen myös luopunut osasta ns. kokoelmaani, kun jotkut tekstit eivät ole huvittaneet enää niin paljon kuin huvittivat vielä ostohetkellä.

Kuvassa on uusin. Yhdellä eurolla olisi saanut kaksi. Kassalla totesin, etten löytänyt mitään muuta mieleistä, joten maksoin tuosta sen euron. Se päätyi itseoikeutetusti jääkaapin oveen. 

Taideterveiset Mäntästä!

Olin eilen mukana kotiseutuyhdistyksemme järjestämällä leppoisalla kesäretkellä Mäntässä. Serlachius Kartanossa oli esillä vanhempaa ja uudempaa taidetta eli jokaiselle jotakin. Todella hyvä opas kierrätti meitä vanhalla ja uudella puolella. Kun oli ravittu henkeä, oli ruumiin vuoro ja menimme Autereen tuvalle pihan toiselle puolelle lounastamaan. Lounaan jälkeen jäi vielä aikaa joko kiertää vielä näyttelyitä, tehdä museokauppaostoksia, käveleskellä kurinalaisessa puutarhassa (anteeksi vaan, mutta pidän enemmän villistä ja vapaasta!) ja sitten lähdettiin bussilla paluumatkalle. - Räpsin muutamia kuvia ja tein illalla niistä postikortin tapaisen. Siis terveiset Mäntästä! 

Lähes aaletynnimäinen silta

Aale Tynnin Kaarisilta on runo, joka on todella hieno taitavan lausujan lausumana, mutta jota valitettavan usein kuulee ei-niin-hyvin esitettynä. Se on runo, joka vedetään hatusta, repusta tai taskusta (povi- ja taka-) syntymäpäivillä, hautajaisissa ja hirvipeijaisissa. Kaikista ei ole lausujiksi, ei minustakaan.

Meillä rakentui viime kesänä pihalle silta. Se on kaunis. Autonkuljettajani teki sen, mutta sen jo taisitkin arvata…

 

Rentoilua

Mukavanrento viikonloppu on takana. Siihen kuului kävelylenkkejä, hyvää ruokaa, yksi olut kahteen lasiin, lukemista olkkarissa ja Pupulassa, saunomista ja pitkiä yöunia. Ehkä näillä kymmenillä leirin vetovastuukin jo hieman tuntuu ja rentoilu oli tarpeen.

Piha puskee kasveja ja kukkia. On monenlaisten kukkakimppujen luvattu ja odotettu kulta-aika.

Kumman valitset?

Tähän viikkoon asti pitkässä elämässäni (65 v) olen tottunut käyttämään päivänkakkaran ennustusominaisuutta aina samalla tavalla eli rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta jne. No, Ykkönen laskikin ihan toisella tavalla eli rakastaa tosi paljon, rakastaa paljon, rakastaa vähän jne. Tuohan on paljon armeliaampi ja lempeämpi lorunen, joten otan sen itsekin käyttöön. Kumman sinä valitset?

Jk. Opin tänään ihan uuden asian. Päivänkakkaraa kutsutaan ihan oikeasti myös ennustajakukaksi, arpakukaksi ja juu tai ei -kukaksi. Mielenkiintoista!

Ottamuksia 148

Leiriohjelmaan kuului uimisen, tikanheiton, potkupallon potkimisen (ja -kisojen katsomisen) lisäksi myös muutama kävelylenkki. Yhden tein yksin ja kaksi Esikoisen kanssa. Jommaltakummalta lenkiltä tullessamme hätkähdimme punaista lehteä. Kääk! Syksy oli lähettänyt tiedustelijansa ja ehkä tarkoitus olikin tulla nähdyksi. Muistaakseni viime tai edellisenä kesänä törmäsin (kuv.) samalla paikalla ja samalla viikolla samanväriseen yksilöön…

Kaunista on!

Leirillä tuli kuvattua vaikka mitä. Lapsia, maisemia, heiniä, sämpylöitä, kukkia, pullia ja taas lapsia. Toisena tiistaina lähdin myöhään pihalle rantaan. Oli ihan tyyntä. Iso möhkälepilvi oli samaan aikaan taivaalla ja vedessä. Ajattelin, että kyllä elämä osaa sitten olla kaunista. Ihan kaunistelemattakin se osaa. Rispektit siis elämälle!

Hei, meillä leivottiin!

 

Klaanin jokavuotuinen kesäleiri on ohi. Meitä oli koolla yhdeksän. Kolmonen oli nuorin ja Mies vanhin. Meillä syödään paljon itseleivottua ja sitä siis tehtiin. Tavoilleni uskollisena listasin taas kaiken. Siis:

72 sämpylää

2 pataleipää

1 iso pullakranssi

15 kanelikierrettä

33 korvapuustia

16 pullaa

Lättyjä

Mies teki kranssin, pataleivät ja korvapuustit, minä muut. Kaikki meni viimeistä murua myöten ja jokainen leiriläinen tuntui olevan tyytyväinen. 

Kymppejä ympärilläni

(Pyydän saada huomauttaa, että kuva on täysin lavastettu.) En ole mikään tikanheittäjämimmi, mutta kymppejä olen kyllä onnistunut saamaan, kun katson omia ympärillä. Pienimmästä (57 cm) suurimpaan (192 cm). Huomio tekee pumpulimaisen olon sydänalaan. Olen onnentyttö. 

Mä vartiossa istun…

Muutama vuosi sitten isonkoonaikana nallet kömpivät ulos pehmoeläinpimennoistaan. Yhtäkkiä nalleja oli ikkunoissa, parvekkeilla ja ovilla. Sitten osa jäi päivystämään vielä kaiken varalta muiden häipyessä takavasemmalle ja -oikealle. Meidän huushollissa nalleja ja muita pehmiksiä on ollut aina näiden yhteisvuosien (40+) aikana. Ja tulee olemaan, sillä sen verran lapsellisia ja lastenlapsellisia olemme!

Taas uskalsin!

Olen sisämaalapsi ja soutuveneily ei ole ollenkaan minun juttuni. Pystyn olemaan kerran kesässä veneen kyydissä, kun Mies soutaa, mutta en mielettömästi nauti siitä. Mahanpohjassa vähän tuntuu ja pidän tiukasti veneen laidoista kiinni. Mies on hyvä soutamaan ja ymmärtää minun pelkoni. Kerran kesässä on taas suoritettu ja olen ylpeä itsestäni.

Ottamuksia 147

Eilen satoi ja paistoi vuorotellen ja eittämättä tuli sellainen päivänimurmelinaolo. Tästä viikosta on tullut myös vahvat viisikkotuntemukset. Viisikko -kirjoissa syödään paljon, samoin klaanin kokoontuessa. Ja meitä on sentään yhdeksän! (Kukkia pari vähemmän.)

Runopäivää!

Hyvää runon ja suven päivää - Eino Leinoa missaamatta! Runoja on ollut arjessani aina, toisten ja omia. Omia laadin yleensä riimittöminä, mutta olen muutamia riimillisiäkin saanut vuosien ja vuosikymmenien aikana tehdä. Tilauksesta ja/tai tilauksetta. 

Nousisin barrikadeille runouden puolesta, jos tarvittaisiin. Onneksi runous tuntuu nyt olevan aika hyvässä hapessa. 

Yhdessä

Koko klaani on koolla. Kokoonnutaan ison pöydän ääreen kaikki yhdeksän. Tässä kaikessa on jatkumoa ja ikiaikaista yhteyttä, vaikka sitä ei sanoiteta ääneen. Eikä tarvitsekaan. Eilen pidin kaikkein pienintä eli Kolmosta olkaani vasten ja hän nukahti siihen. Ei haitannut, vaikka muut touhottivat ympärillä. Ei haitannut mikään. Siinä olimme me kaksi omapäistä ja kuusikymmentäviisi vuotta.

Upea teksti!

Eilen illalla löysin tällaisen helmen, kun haahuilin IG-maailmassa. Teksti pursuaa ihanasti kiteytettyä Elämää! Monia asioita tiedän tekeväni jo nyt, mutta tästä eteenpäin vielä isommin ja vielä täydemmin. (Tai - tanssimisen kanssa on vähän niin ja näin, sillä vaikka muuten omaan rytmitajun, on minulla siinä lajissa kaksi vasenta jalkaa…) On hyvä, että joku joskus tönäisee meitä kaikkia ajattelemaan ja viisaamaan suuntaa. 

Huono läppä!

Eilen törmäsin (kuv.) pysäyttävään (kuv.) näkyyn. Auts, mitä tuo on? Ehkä se oli luonnon omastamielestäänhauskavitsi tai jotakin, mutta huono läppä enivei. Ei jatkoon! Jälkeenpäin olin jo rauhoittunut ja yritin järkeillä, mutta en keksinyt tuolle ilmiölle kunnon selitystä. Keksitkö sinä?

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Virsikirjatöitä varten sunnuntaiaamuna räpsäisin tämän kuvan. Tiesin, että kirkkokansalle kerrotaan yhden vauvan kasteesta ja halusin soittaa nimen jälkeen tuon saman laulun, joka meillä laulettiin Kuopuksen ristiäisissä huhtikuussa -87. Toimi hyvin silloin ja toimi nyt! Ei aina tarvitse olla niin vakavaa - ei edes virsikirjatöissä…

Heinäkuu alkaa hoolla ja sateella

Hyvää heinäkuuta! Sadepäivällä aloitetaan ja siksi päivän kuvassakin on pisaroita. Kun kerran kuukausi vaihtui, on listauksen aika!

Luin kymmenen kirjaa ja kävelin 413,8 km. Olin jonkin verran virsikirjatöissä ja heitin talviturkin. Nukuin ja söin hyvin. Mies kävi pari kertaa Kotosessa. Kesäkuu oli kaiken kaikkiaan ihan jees ja oiva.