Keltainen ja oranssi yllättivät

Eilen keltainen ja oranssi yllättivät totaalisesti! En muista, että ne olisivat saapuneet jo näin varhaisessa vaiheessa talvea. Yritin toppuutella niitä sanoen Hei haloo, nyt on vielä tammikuu! Ihan turhaan, sillä kun ne ovat saaneet päähänsä jotakin, ei siinä auta mikään. Kiltisti sitten silitin keltaisen liinan pöydälle, hain keittiöstä oranssikeltaisen tarjottimen ja olkkarin kaapista vilisti vielä pupu porkkana-autolla joukkoon mukaan. Elä tässä nyt sitten näiden kanssa! 

Jk. Pelkään pahoin, että kauppareissulla ostoskärryyni hyppää keltaisia tulppaaneja… Niillä on varmasti joku salajuoni…

Sinisen värin aamu

Tänä aamuna iski sinisen värin olo. Ehkä se johtui tuosta pöytäliinasta tai sitten yksinkertaisesti siitä, että otin voileiville lautasen kaapista ja lautanen sattui olemaan sininen. Sillä värillä sitten mentiin. Ja syötiin. (Kirjoittaessani tätä on aamupala vatsassa, astiat koneessa ja pöytä puhdas.) Appelsiini muuten on ihan vaan taviskuorittu, koska se, joka meillä taitaa fileoinnin, on nyt Kotosessa käymässä. 

Tarpeellinen ja kaunis

Tässä nyt on se Aalto2:n museokaupasta ostettu esine! Vitran Toolbox ja aivan ihanaa mandariiniväriä. Paikka oli jo valmiiksi ajateltu keittiön pöydälle ja siitä tuli oiva pysäkki kaikelle pienelle ajelehtivalle. Illalla Mies silitti pöydälle liinan ja minä sitten keräsin tavaroita boxiin. Voileipäalustat pääsivät sinne, koska niillä ei ole ollut hyvää paikkaa aiemmin. Lisäksi muutama teepussi, tulitikkuaski ja salmiakkiaski. Ajan myötä luulen muidenkin tavaroiden löytävän tuonne tiensä. Tarpeellinen, mutta ennen kaikkea kaunis! 

Numeropäivä

Tänään on Se Päivä, jolloin käydään uurnilla ja piirretään äänestyslappuun se numero, joka tuntuu Siltä Oikealta. Iso osa kansasta taisi tehdä sen jo etukäteen, mutta on meitä varsinaisen päivän äänestäjiäkin paljon. Kaikille lienee tässä vaiheessa selvää se, että kahden viikon kuluttua toistetaan sama homma. Eipähän käy elämä tylsäksi…

Viihdyn meillä kotona

Olen aina ollut vannoutunut koti-ihminen. Viihdyn meillä kotona. Olen varmaankin perinyt sen jo äidinmaidossa, sillä äiti-Liisakin viihtyi Keskipellon kodissa ja onnistui tekemään siitä kodikkaan paikan. Laurilassa on enemmän värejä, mutta samaa henkeä kuitenkin. 

Hyvä olo

Olin oikeassa! Kahden repaleyön jälkeen viime yö olikin varsinainen possuyö! Lopetin kirjan lukemisen vähän puolenyön jälkeen, kun sain loppuun Orvokki Aution Pesärikko -trilogian. Sammutin lukuvalon ja sitten olikin jo aamu ja kello nähtävästi jo minuutin yli yhdeksän… Unia näin vaikka kuinka monta, mutta nukkua porskutin melkein yhdeksän tuntia heräämättä välillä. (Se on ihan jo saavutus.) Hyvä olo jatkui aamupalalle, kun tarjolla oli kahvia, hyvää leipää, avokadoa, kananmunaa ja fileoitua appelsiinia. Ja hyvä olo on edelleen läsnä.

 

Nukkumisen taito

Onneksi huonounisia öitä on vähemmän kuin hyvä-. Harmittaa vaan, kun niitä tulee heti pari samantien. Nukkumatti, unijukka taimikälie zetatyyppi on kateissa tai vaihtoehtoisesti se laittaa sellaiset aivomyrskybileet käyntiin, ettei siinä pysty kukaan nukkumaan. Kokemuksesta onneksi tiedän, että oletettavasti ensi yöstä tulee possuyö…

Jk. Lapsena aina ihmettelin, kun vanhemmat ihmiset kyselivät toisiltaan, miten olivat yönsä nukkuneet. Tässä iässä (64) en enää. 

 

Villasukkaelämää

Viime vuonna sain lahjaksi kahdet komeat villasukat. Kuviosukat sain eläkesukiksi yhdeltä työkaverilta ja nuottisukat sain virsikirjatöissä tai oikeammin sanottuna joululauluvihkotöissä yhdeltä kyläkunnalta kiitoksena. Molemmat ovat olleet tosi paljon jaloissa joulusta lähtien. Osaan itse neuloa ihan tavissukkia, mutta kaikenlaiset kirjoneuleet ja kuvioinnit on korkeampaa matematiikkaa ja lähes rakettitiedettä mielestäni. Onneksi on heitä, jotka osaavat tuon taidon. Veikko Huovinen kiteyttää Hamsterit -kirjassaan oivasti tuntemukseni: Kuiva kantapää ja kuivat varpaat, kaiken kaikkiaan lämmin, tyytyväinen jalka miellyttävässä villasukassa.

Täysillä tai ei ollenkaan

Omassa huoneessani on ilmoitustaulu, jossa on niitäsunnäitä ja sitäsuntätä. Ylimpänä taululla on lehtileike, joka kertoo minusta kertomatta minusta. Kunhan olen jostakin sen vuosia sitten saksinut. Tunnistan kyllä tuon lainauksen osuvuuden aina selkäpiitäni myöden.

Erilainen Maija

Eilen kiertueteatteri Kino Metso saapui meidän paikkakunnallemme ja tarjolla kohtuullista korvausta vastaan oli kaikkiaan neljä elokuvaa. Me valitsimme niistä Myrskyluodon Maijan. Saman valinnan oli tehnyt myös monimoni muu, sillä salissa ei kovin paljon ollut tyhjiä paikkoja. Päätimme jo etukäteen, että suhtaudumme Tiina Lymin elokuvaan avoimin mielin ja häivytämme takavasemmalta aivoista Åke Lindmanin näkemyksen. Päätös kannatti ja oli ihana tutustua ihan erilaiseen Maijaan, joka oli iloisempi, omapäisempi, rakastuneempi, hulluttelevaisempi ja vaikka mitä -mpi kuin Åken Maija. Upea elokuva kaiken kaikkiaan. Ilman nenäliinoja selvittiin, vaikka niitä olin varannut mukaan. Muutama liikutuksen aaltonen kyllä pompsahti rintaan upean loppumusiikin aikana,,,

 

Eilen nähtiin valokuvia

Eilen meillä oli kaupunkipäivä, joten uhmasimme tietoisesti pakkasta. Vietiin auto parkkitaloon ja käveltiin sieltä ensin Aalto2 -museokeskukseen katsomaan Elina Brotheruksen upeita töitä. Saunanäyttelykin katsottiin ja museokaupasta ostettiin pari kirjaa ja yksi esine, joka tulee kyllä saamaan oman postauksensa…

Seuraavaksi taas jalkauduttiin ja käveltiin taidemuseolle. Sielläkin oli samaisen Elinan töitä ja taas ihasteltiin ja huokailtiin. Taidemuseolta käveltiin parkkitaloon ja ajettiin kahville ostoskeskukseen. Muutamat täsmäostokset ja haahuilut ja sitten kohti kotia. Kotona saman tien valmispizza uuniin.

Tänään mennään elokuviin katsomaan Tiina Lymin näkemystä Myrskyluodon Maijasta. Toivottavasti elokuva kerää täälläkin katsojia!

Jk. Kuva ei liity oikeastaan mihinkään. Se on vain räpsy keittiöstä tänä aamuna.

Asetelma syntyi kuin itsestään

Joulunalussiivouksessa sain pinkattua nuottikaapin päältä elokuvakasat omiin hyllyihinsä ja näin ollen kauniille esineille jäi paljon enemmän ns. prime time -tilaa. (Latojan huomautus: Tämä on ihan väärin käytetty ilmaus, joka kuuluu Arkeilijan sanastoon.) Takarivissä majailee maljakkoa ynnä muuta vanhaa ja eturivistöön on päässyt Kuopuksen keramiikkaa,  Kupittaan Saven norsu, paikallisen tekijän kissa, saarijärveläiseltä kirpputorilta aikoinaan neljälläkymmenellä sentillä (!) ostettu Lisa Larsson, Esikoisen kouluaikainen kynäteos ja Kuopuksen työhuonekaverilta ostettu sieniteos. Tavallaan asetelma on syntynyt kuin itsestään ja pidän siitä paljon.

Jk. Seinällä on pari Miehen maalaamaa taulua.

Ei nyt kuitenkaan Mount Everestille…

Eilen onnistuin valitsemaan aamupäivän kävelylenkille tosi hyvät tehosteet mukaan. Kuuntelen nimittäin kävellessä milloin mitäkin ja syksyllä löysin kaikenlaiset rikosjutut ja podcastit kävelyseuraksi. Eilen sateli lunta eli siis hiutaloi ja jonkin verran oli tuulta. Ei mitkään arktiset olot, mutta podcastissa kerrottiin Mount Everestin katastrofista 1996 ja sitähän ei olisi voinut kuuntelukävellä kesähelteessä ollenkaan! Paljon uskottavampi olo oli, kun piti nastakengillä vähän puskea eteenpäin lumisia kävelyteitä…

Enemmän kokkausvuoroja

Olen viime aikoina ottanut kokkausvuoroja enemmän ja esimerkiksi eilen tekemäni muupyörykät olivat korkeammalta leveliltä. Niillä olisi voinut huijata lihansyöjää, totesi Mies. Ehkä tai ehkä ei. Joka tapauksessa meidän mielestämme ne olivat todella hyviä. Sikahyviä. Onneksi niitä jäi vielä tämän päivän aterialle…

Kuvassa on kuitenkin salaatti toissapäivältä. Siihen tuli jäävuorisalaattia, päärynä, kurkkua, tummia rypäleitä,mustaleimaa (joulujuuston vihoviimeinen kantapala), leipäjuustoa, liraus Myssyfarmin rypsiöljyä, suolaa ja pippuria. 

Ne loput luetut kirjat vuodelta 2023

Pituusvaroitus: Tämä on pitkä lista! Yllättyneet parijonoon! Popparit esille!

A.M.Ollikainen: Kiikku

Ragnar Jónasson: Lumisokea

Liisa Näsi: Kovalla kädellä

Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö

Jenny Fagerlund: Kesän suuret ja pienet salaisuudet

Outi Pakkanen: Pullonkerääjä

Inger Frumansson: Lintulapsi

Jenny Stammeier: Tyttö maissipellossa

Lars Kepler: Hämähäkki

Frida Skybäck: Lukupiiri maailman laidalla

Colleen Hoover: Se päättyy meihin

Eppu Nuotio&Pirkko Soininen: Punainen vaate

Tina Frennstedt: Lupaus

Jo Baker: Longbournin talossa

Hannu Paloniemi: Lumiluolapoika

Anna Soudakova: Varjele varjoani

Anna Jansson: Menneisyyden paino

Annie Ernaux: Puhdas intohimo

Nick Hornby: Olet tässä

Hanna Arvela: Ihmeperhe

Matias Edvardsson: Perhetragedia

Meri Eskola: Ehdin rakastaa häntä

Annie Darling: Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa

Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa

Annie Darling: Hullua rakkautta Bloomsburyn kirjakaupassa

Annamari Marttinen: Elämä jota en odottanut

Elly Griffiths: Lyhdynkantajat

Anne Tyler: Palmikko

Kreetta Onkeli: Kotirouva

Marko Annala: Kuutio

Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut

Viola Ardone: Lasten juna

Tim Weaver: Uhri

Essi Kummu: Alaston lukupiiri

Emmy Abrahamsson: Kuinka menestyä hullujenhuoneella

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

Marja Adolfsson: Myrskyvaroitus

Pauluina Susi: Yksityisalue

Maija Kajanto: Taatelitalvi

Anneli Kanto: Haihtuneet

Eve Hietamies: Palavaa lunta

Virpi Hämeen-Anttila: Perijät

Ruth Ware: Huonetoveri

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät

Stephen King: Satumaa

Kaisu Tuokko: Kosto

Eppu Nuotio: Hopeamedaljonki

Minna Rytisalo: Jenny Hill

Jaana Skyttä: Huvituksen kattanon tytöt

Sofie Sarenbrant: Suojelusenkeli

Mirkka Torikka: Rakas katastrofini

Malin Stehn: Kun vuosi vaihtuu

Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule

Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi

Marja Aho: Kirkonrotta

Katja Keisala: Kuubalainen serenadi unelmoiville naisillw

Alex Smith: Kohtalokas kierros

Virpi Hämeen-Anttila: Paino

Kati Tervo: Tyttö joka olin

Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Taija Tuominen: Tiikerihai

Raija Oranen: Minä, Armi Maria R.

Jari Järvelä: Mozzarellakuu

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora

Suvi Vaarala: Westend

Kjell Westö: Molly&Henry

Antti Hurskainen: Suntio

Maija Kajanto: Sahramisyksy

Marja Korhonen: Sydämeen tatuoitu

Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus

Ingvar Ambjórnsen: Tiputanssi

Tova Friedman&Malcolm Brabant: Auschwitzin tytär

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Maria Peura: Esikoinen

Sara Al Husaini: Huono tyttö

Michael Zadoorian: Viimeinen loma

Laure van Rensburg: Ei muita kuin me

Sari Elfving: Saattaja

Sari Malkamäki: Viisas vaimo

Elina ahirvonen: Rakkauksien lokikirja

Juha Itkonen: Ajo

Katy Brent: Kuinka murhata mies ja päästä pälkähästä

Emma Donoghue: Ihme

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

Arttu Tuominen: Vapahtaja

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin

Ira Levin: Fruarna i Stepford

Camilla Davidsson: Pikkuinen unelmien kaupunki

Emma Puikkonen: Lupaus

Harriet Tyce: Keskiyöllä kaikki päättyy

Laura Suomela: Tulppaanitoiveunia

…..

Olen lukenut Kotosessa ja Laurilassa, Kettulassa ja pihalla, lomamökillä ja junassa. 

 

Viisitoistatuhatta kilometriä osapuilleen!

Tänään on merkkipäivä. Liikuntaharrastukseni kaikessa suunnitelmallisuudessaan täyttää tänään seitsemän vuotta. Se, mitä silloin tammikuussa -17 nimitin VKKV-projektiksi (liikkumista vähintään kolme kertaa viikossa) on jo ajat sitten muuttunut elämäntavaksi ja harrastukseksi. Liikun mielelläni ja kroppani kaipaa sitä. 

Tarkkoja kilometrimääriä on vain ensimmäiseltä vuodelta (1959,4 km) ja neljältä viimeisimmältä (10868,3 km), mutta luultavasti parina puuttuvana merkintävuonnakin olen reilun tonnin kävellyt, joten oletan yhteisluvun olevan viidentoistatuhannen paikkeilla. Siinä on kulunut monet lenkkarit, pudonnut useammat kilot ja mieli nollaantunut useasti. 

Kävely on minun juttuni. Ehdottomasti. Halpa ja helppo liikuntamuoto missä vain, milloin vain ja yksin tai yhdessä. 

Seitsemän vuoden aikana olen joutunut tinkimään kolmen kerran tavoitteesta kolmesti. Ensimmäisen kerran olin sairaalassa, toisen kerran kotona toipilaana ja kolmannen kerran ollessani flunssassa. Olen himskatin ylpeä siitä, että olen ylittänyt kotioven kynnyksen tosi monta kertaa. 

Jk. Onnittelut tamperelaiselle nimipäiväpojalle! 

Teetä ja sympatiaa

Viikonloppuun mahtui muutama kävelylenkki, lukemista, hyvää ruokaa ja oleilua. Lisäksi oli yksi palaveri, joka oli samalla ystävän tapaamista ja kuuntelemista. Kuva liittyy vahvasti palaveriin, sillä etsin sitä varten kaapista kofeiinitonta teetä. Kahta pussiversiota ja yhtä purua löysin. Ystävä sai valita ja laitoin sitten Clipperpussin valurautaiseen pikkukannuun hautumaan ja palaveri saatiin teen, kasvispasteijoiden ja pikkuleipien voimalla käyntiin! (Ajankohtaa sopiessamme lupasin teetä ja vähintään sympatiaa.)

Hauska posti!

Palasimme torstaina Kotosesta Laurilaan ja postilaatikossa odotti pikkuruinen paketti. Olin tiennyt odottaa sitä, mutta paketin ulkonäkö yllätti, huvitti ja nauratti! Ystäväni kanssa meillä on ollut yhteisiä työkeikkoja, kun hän on virsikirjatyöpäivinä ollut kirkon/kappelin toisessa päässä ja minä taas toisessa. Olemme korvakoruihmisiä ja yhdet kissakorvikset olikin tuossa paketissa, kun hän vähensi kokoelmaansa ja minä kartutin sitten omaani.

On hienoa, että toinen tuntee huumorin ja sen, että tuollaisella tekstillä varustetun paketin voi lähettää. Ollaan siis samalla aaltopituudella! Kiitos, M! 

Pitääkö olla vesisade?

 

Ilmeisesti olen nyt juuttunut kirppariaiheeseen… Yritä kestää! Kuvan purkki huhuili minulle Turun Kontissa ja sain sen eurolla meille. Alunperin purkissa on ollut suklaakuorrutettuja rusinoita ja pähkinöitä, joten herkkukäyttöön se tuli meilläkin. Pilkoin sunnuntaina ostamani uutuussuklaalevyn purkkiin ja siellä purkki olla nököttää vihreän astiakaapin välikössä. Tekstin mukaan on tarkoitettu sadepäivää varten/sadepäiväksi. Nyt vaan mietin, että pitääkö olla vesisadepäivä? Riittääkö lumisade?

Tämän ostin!

Meille on kulkeutunut vuosien ja vuosikymmenien aikana useampi domino. Kuvassa on uusin hankinta, joka löytyi keskiviikkona Turun Rieskalähteentien Ekotorilta puolentoista euron hinnalla. Nimeltään se on Sport Doomino, jos kannen tekstiin on uskominen ja mikä ettei. - Oltiin parin yön reissulla Kotosessa. Sää tuntui keväiseltä, tosin eilen sielläkin alkoi pakastaa enemmän. Palasimme tänne lumen Laurilaan eilen illalla. Sunnuntaina ostamani tulppaanit eivät olleet moksiskaan, vaikka olivat joutuneet yöpymään pesuhuoneen viileällä lattialla. Kaikki oli muutenkin hyvin ja on.

En ole luovuttaja!

Kirpparkierroksella huomaa, että kyllä maailmassa on kaupattavana tuhansittain myös sellaisia tavaroita, joita ei tarvitse ostaa ja joista riittää kuva ja osasta ei tarvita edes sitä. Eilen otin tuosta esineestä pikakuvan, koska teksti sai minut hymähtämään. Hintaa en edes katsonut, kun en missään tapauksessa aikonut hankkia sitä itselleni.(Eurosta kahteen, arvelisin.) En ostanut, koska hauskuudestaan huolimatta en olisi laittanut sitä kotona esille.  En ostanut, koska en ole luovuttaja!

Sanojen maailma

 

Leikin usein kuvilla ja sanoilla. Lisään toisten tekstejä omiin kuviini tai joskus kaikki on kotikutoisia. Yritän olla tarkka siitä, että tekijä tulee mainittua - ainakin lainattujen tekstien alkuperä eli kunnia sille, kenen kynästä tai koneesta ajatus on lähtenyt. 

Onneksi on olemassa kirjastot!

Eilen tein hyötykävelylenkin kirjastoon ja takaisin. Kävin palauttamassa kirjan Elolliset, josta pidin paljon ja joka nyt sitten lähti jonossa seuraavalle. Miniä ehti lukea sen uudenvuoden aikana ja oli mielissään, kun olisi joutunut jonottamaan sitä Helsingissä vielä pitkään. Eläköön pienet kirjastot! Teiltä löytyy uutuuskirjat nopeasti ja ystävällistä asiakaspalvelua vielä kaupan päälle. 

Jk. Kuva ei tälläkään kertaa liity tekstiin. Onpahan vain yksi lumikuva monen vuoden takaa.

Elämälle ahnas amaryllis

Jouluaatonaattona Laurilaan saapui amaryllis. Se kukki kolmella lautasenkokoisella kukalla. Vieressä oli toinenkin kukkavarsi, joka venyi hiljalleen siskonsa mittaiseksi. Ja ylikin. Nyt siihen on jo tullut yksi kukka ja kolme nuppua vielä odottaa. Kasvamisvaiheessa se oli elämälle ahnas ja kukkiminen on sitä, kun on päästy päämäärään. Siinäpä joulun opetus meille kaikille.

Jk. Kuopukselle kiitos amarylliksesta ja otsikosta! 

 

Sitäsuntätä

Eilen oli kiva päivä. Virsikirjatöissä aamulla sujui soitot&laulut hyvin, lounaalle meille tuli ystävä ja illalla katsottiin elokuva Isä. Tänään virsikirjatyöt jatkuvat.

Eilisen monet jutut kiteytyivät siihen, että tästä päivästä odotetaan paljon. Lauhtuminen on kaikkien toiveissa, jotta lapset pääsisivät ulos, kissat pääsisivät pihalle, pääsisi kävelylenkille. Siinä toivossa siis tätä sunnuntaita…

Meillä nukuttiin pitkään. Vieläkin olen peiton alla. Menen töihin vasta kahdeksitoista, joten päätimme syödä brunssia tuossa kymmenen paikkeilla.

Vielä yksi asia: En tehnyt lupauksia tälle vuodelle, mutta jonkinlaisia toteutuksia kyllä. Ne liittyvät iltoihin ennen nukkumaanmenoa. Laitan keittiön siistiksi ja taittelen olkkarin torkkupeitot. Yms muuta pientä. Aamulla se sitten palkitaan, kun on viihtyisämpää.

Olen oppinut, vai olenko?

Oinaana on ollut pakko opetella siihen, että kaikki ei tapahdukaan heti, ei sormiennapsautuksella. Siinä, kun olen yrittänyt olla muita ihmisiä kohtaan kärsivällinen, olen oppinut itsekin. Minulle riittää joskus vähempikin ja hitaammin. Siis joskus. Silti muistutus on aina välillä tarpeen ja siksi teksti puhuttelee. 

Parhaat kirjat 2023

Minulla on ollut parin vuoden aikana tapana merkitä vaaleanpunaiseen kirjaan kaikki luetut kirjat ja ykstähdittää parhaat. Viime vuonna tein samoin, mutta ensimmäistä kertaa oli ihan pakko antaa kaksi tähteä yhden asemesta yhdelle. Olkoon se nyt listan ensimmäisenä ja sitten loput ykstähtiset. Siispä:

Juha Itkonen: Teoria perheestä

Marja Kyllönen: Vainajaiset

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

Ann-Luise Bertell: Ikuinen kaipuu

Annie Ernaux: Isästä ja äidistä

Kerstin Ekman: Suden jälki

Ville Eerola: Rakkaudella, Tove

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija

Alex Schulman: Kiirehdi rakkain

Freida McFadden: Kotiapulainen

Juha Hernesniemi: Aivokirurgin muistelmat

Satu Rämö: Rosa&Björk

Annie Ernaux: Vuodet

Annie Ernaux: Tapaus

Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun

Paolo Cognetti: Kahdeksan vuotta

Roope Lipasti: Porakonekirjoittaja

Hilla Blum: Kuinka rakastaa tytärtään

Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana

Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa

Anders Hansen: Aivovoimaa - näin vahvistat aivojasi liikunnalla

Aija Salovaara: Ihan pieniä lintuja

Ira Levin: Rosemaryn painajainen

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia

Anneli Kanto: Punaorvot

Jk. Jonakin päivänä teen nälkävuosipituisen listauksen sitten niistä lopuista, joita luin vuonna 2023. Varoitus pituudesta siis jo etukäteen…

Vitamiinitankkaus kannattaa aina!

Jouluksi ostetiin pari säkillistä pikkuoransseja. Niitä oli hyvä säilyttää viileässä varastossa ja hakea keittiöön aina muutama kerrallaan. Nyt on viimeiset menossa ja tämän pakkastorstain (-32,9) aamupala sai niistä oivan loppusoiton. Vitamiinitankkaus kannattaa aina.

 

Arjen kaksikko

Joulun viisikko ja uudenvuoden toinen viisikko on nyt arjen kaksikko. Eilen puolenpäivän jälkeen junan vietyä Kakkosen perheen kohti Pohjanmaan mummaa ja paappaa siivosin legot laatikoihin ja laitoin pyykkikoneen pyörimään. Iltapäivällä sitten juotiin kahvit olkkarissa ja todettiin, että on hiljaista. Olisin käynyt kävelylenkillä, mutta pakkasta oli aivan liikaa (aamulla 32, päivällä 27), joten illalla ennen saunaa spinnasin tunnin ja seurasin siinä samalla webinaaria elämäntapamuutoksesta. 

Jk. Kuvassakin on kaksikko. Jouluhyasintit olivat kukkimisensa kukkineet, mutta toisen juurelta löysin vauvahyasintin. Pelastin sen vielä keittiön pöydälle veteen.

Mummu ja Kakkonen ovat samanikäisiä!

Tänäkin aamuna Kakkonen kömpi aamulla viereeni höpöttelemään niitä sun näitä. Juttelimme unista, siitä hauskasta tosiasiasta, että joka paikassa on erilaisia leluja ja että mummula on metsän keskellä. Aamun riemastuttavin hoksaaminen oli se, että me ollaan samanikäisiä, kun tänä keväänä täytetään viisi. Sanoin kyllä, että olen vähän vanhempi, mutta poika totesi, että sinä olet syntynyt tuossa kohtaa ja minä sen jälkeen eli samanikäisiä ollaan. Niin se sitten taitaa olla.

Vuosi vaihtui

Hyvää alkanutta vuotta! Olen aina pitänyt parillisista luvuista, joten tämä 2024 tuntuu mukavalta. Toivottavasti vuoteen sisältyy kaikenlaista kivaa, kutkuttavaa ja koskettavaa.

Vuonna 2023 luin kaikkiaan 120 kirjaa. Kävelin 3100,1 km. Kun sen lisäksi poljin spinningpyörää 96 tuntia, kertyi jokaista päivää kohti keskimäärin 1 t 42 min liikuntaa. 

Vuonna 2023 jäin eläkkeelle. Kyseessä on ns. pehmeä lasku, sillä jatkan edelleen virsikirjatöissä. Tapaan siis työkavereita jatkossakin, vaikka en enää seisokaan tiskin takana.

Uudenvuodenlupauksia en tehnyt. Olen jo menettänyt uskoni siihen, että jaksaisin toteuttaa ne. Yritän vain elää ihmisiksi.

Jk. Kirjalistaus on luvassa lähipäivinä. Nyt kerroin vain määrän.