En ole koskaan kuulunut marttoihin, mutta ihan hyviä niksejä heillä on ollut ja on. Kaikkihan me muistamme sen kombon siivouksesta, joulusta ja kaapista… Nimeni on mielestäni oiva sekoitus marttaa ja mariaa, joista toinen touhusi ja puuhasi ja toinen istui vaan haaveilemassa/kuuntelemassa. Isä-Erkillä oli tapana kutsua minua joskus nimellä Martatta ja se oli hellittelynimi, ei abessiivi (vajanto).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti