Tänään tulee kuluneeksi kaksikymmentäseitsemän vuotta siitä aamusta, kun isä soitti ja kertoi äidin kuolleen. Aina välillä vieläkin kapinoin asiaa vastaan ja haukun elämää epäreiluksi. Olisi vielä niin paljon kysyttävää ja samalla myös näytettävää ja kerrottavaa...
Tänään on kuvassa äidin huivi nuoruusvuosilta. Se on minulla laatikossa visusti tallella. Huivin kukissa on nuoren elämän heleys ja onni.
Surullista. Elämä ei ole reilua, mutta meidän on yritettävä poimia esille hyviä muistoja.
VastaaPoistaNiin, onneksi on paljon muistoja!
Poista