Lauantain paluumatka varsinaisesta Suomesta keskiseen tehtiin Tampereen kautta. Haluttiin nähdä kolme läheistä ja ennen kaikkea Ykkönen. Pojalle oli varmaankin kerrottu, ettei viivytä kovin pitkään, sillä hän esitteli ja kertoi kaikki mahdolliset asiat talla pohjassa. Kuulijoitakin hengästytti, kun puhetulvassa vilahti uudet tossut, possujunat, uudet pelit, hippalot ja reppuheput. Välillä poika malttoi istua vieressäni vähän aikaa lukemassa Tatua ja Patua. Lähdön kynnyksellä hän sanoi liikuttavan kauniisti: Nähdäänkö me vielä joskus? Oli siis ihan selvästi ollut ikävä. Niin meilläkin ja on...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti