Ostin kirjoja ja kulkuneuvoja

Eilen tein pokkarilöytöjä kirpparilla. Koko pino eli kuusi kirjaa maksoi yhteensä vain kaksi euroa. Idea oli se, että eurolla kolme. Valikoimisessa meni yllättävän kauan aikaa, sillä en halunnut ostaa sulovilentyylillä, vaan ihan miettien. Kirjojen lisäksi ostin kaksi lentokonetta, yhden pienen helikopterin, kaksi työkonetta ja yhden henkilöauton. Ne maksoivat yhtä paljon kuin kirjat. 

Tänään on vapunaatto ja ihmiset joka paikassa ovat aika kypsyneitä. Lumeen nyt ainakin, jos ei hallitusta lasketa. Luotan edelleen siihen väkeen, joka on Forecan leivissä töissä ja uskon lämmön ja auringon voittavan huomenna lumen vallan. 

Nokkimisjärjestys

Hyvää Lintujentarkkailupäivää! Tuollaiset linnunkuvat löytyivät eilen arkiston puolelta. Kesäkuvia jokainen, mutta so what! 

Lokakuussa -13 oltiin viimeksi paikassa nimeltä Utö ja kun edellisen kerran (ja minulle ensimmäisen kerran) oltiin oltu siellä paria kuukautta aikaisemmin, oli tällä kertaa turistien varusteissa suuri ero. Pitkiä putkia, tosi pitkiä putkia ja mielettömän pitkiä putkia kameroissa. Tiukkoja ilmeitä ja melkein tiukkoja ilmeitä. Lintuharrastajat olivat saapuneet seuraamaan syysmuuttoa. 

Aamukevennys: Onkohan lintuharrastajilla tarkka nokkimisjärjestys?

Sain uuden sanan!

Kun on vapaapäivä tai lomanen, niin saa nukkua pitkään, lukea sängyssä, kuunnella radiota ja veisata viis. Chillailla, hölläillä, laiskotella ja venyä. Täysin itsekkäästi katson ansainneeni pienen huilitauon...

Pitkäaikainen ystäväni jo yli kolmenkymmenen vuoden takaa tietää, että harrastan sanojen keräilyä/metsästystä/kalastusta. Hän lähetti tällä viikolla minulle sanan, jota en ollut aikaisemmin kuullut enkä nähnyt enkä lukenut. Tällaisena vapun etkolahjana haluan antaa sen muillekin ja luulen, ettei Hanna pahastu... Tässä se on: Mutkuismi. Hieno sana, eikö totta?!

Pitkiä ja lyhyitä

Tänään on useampikin teemapäivä. Kansallinen veteraanipäivä, Maailman tapiiripäivä ja Tuo lapsesi työpaikallesi -päivä. Ja lisäksi Morsekoodin päivä, josta syystä koodasin eilen illalla sanan love. Kaikkihan me Titanicimme katsoneet tunnemme sos-merkin eli pippippippiippiippiippippippip. Kolme lyhyttä, kolme pitkää, kolme lyhyttä.

Henkilökohtaisesti: tänään lapsenlapsi täyttää kaksikymmentäviisi kuukautta, lomanen alkaa ja on blogiystävän nimipäivä. 

Kävelin Turkuun!

Tammikuun kuudestoista päivä aloitin sen VKKV (Vähintään Kolme Kertaa Viikossa) -projektin ja yhtään hutia ei ole ollut. Valtaosa liikkumisesta on ollut ihan vaan tavallista kävelyä. Ja tietysti kirjaan kaiken ylös - minuuttimäärät ja matkamäärät kiinnostavat tällaista piiloteknismatemaattista ihmistä. Viime viikon lauantaina räknäsin yhteen kilometrejä ja halusin tietää, missä asti olisin virtuaalisesti menossa. Tulos: Olin ohittanut Auran aabeeceen ja Turkuun ei ollut kuin kolmisenkymmentä kilometriä matkaa. Sitten tein sunnuntaina pitkän lenkin ja maanantaina kävelin töihin ja takaisin. Eilen lähdin puolenpäivän aikaan lenkkarilenkille ja takaraivossa tikitti ajatus puuttuvan kilometrimäärän (13,7 km) keräämisestä. Alku oli lupaava, kunnes alkoi räntäsade. No, ei se mitään. Jatkoin matkaa ja kääntyessäni vihdoin paluumatkalle,  oli räntäsade jo lumisadetta ja sain vastaani karvahattuja ja sideharson neljänneksiä. Se huvitti minua jotenkin suunnattomasti, sillä vaatteeni olivat jo ihan märät ennestään. - Kotona tsekkasin askelmittarilukeman ja olin kävellyt 13,8 km! Eli Turun 296 km oli saavutettu ja olin jo kävellyt sata metriä paluumatkaakin. Hyvä minä! 

Kokoelmien johtajat

Mielikuvitus ja muistiinpanomerkinnät on hyvä pari. Tänä aamuna vilkaisin puolihuolimattomasti ja lähes puolivallattomasti muistiinpanoja ja nauraa hymähdin. En voinut muuta. Valitsin yhden ja jäljelle jäi vielä monta...

Meillähän on tunnetusti paljon kaikkea: astioita, kirjoja, elokuvia, koriste-esineitä jne. No, emme välttämättä olekaan mitään hamstereita! Olemme kokoelmien johtaja ja kokoelmien varajohtaja. Kuulostaa aika hienolta, vaikka olisin kyllä sitä mieltä, että johtajuutemme on hyvin tasa-arvoista ja näillä kokoelmilla voi vallan hyvin olla kaksi johtajaa. Ei siis varsinaista ja varaa. 

Pelagoniat on meidän juttu

Me ollaan oltu pelargoniaihmisiä jo kauan. Kesäisin pelargoniat valtaavat pergolan ja taas syksyisin/talvisin ne ovat vallanneet viileän varaston, jossa ovat talvehtineet. Meillä on työnjako niiden hoidossa aika selvä. Mies muistaa talven aikana kastella harvakseltaan, kuten kuuluukin. Lisäksi hoitaa multien vaihtamisen ja leikkaamisen ja uusien alkujen hoidon keväällä. Kantaa ruukut syyskesällä varastoon, kantaa ruukut keväällä varastosta pois jne. Minulle jää kesäaikana kastelu, kuihtuneiden kukintojen nyppiminen ja ruukkujen kääntely pergolassa. Ihailu kuuluu meille kummallekin. 

Pelargonia on ihanan tavallinen ja maatiainen. Ei vaadi paljon, on säyseä ja sopeutuvainen. 

Onnea, Jyri!

Tänään on monta nimipäiväsankaria, mutta kaksi ylitse muiden! Kaustisen vaari oli nimeltään Yrjö Nikolai ja hänen onnittelunsa lähetän tuonilmoisiin jälleen kerran. Oma poika on Jyri Antero, gratulis ja hali! Pieni onnittelumuistaminen kulkeutuu huomenna perille kotikuriirin viemänä.

Mietin eilen illalla tosi paljon yksityiskohtia pakkaessani lahjaa. Minulla oli vanhoja paikallislehtiä ja kun olin saanut paketin käärittyä yhteen lehteen, ei siihen voinut millään yhdistää kiiltävää nauhaa. No, yhdestä askartelutarvikelaatikosta löytyi uusvanhaa paperinarua, jonka kelpuutin. Kortin piti olla kuvanottoa varten muodoltaan kapea luiru ja kun ei muuten ollut, leikkasin sopivan kuviokortin kahtia. Ihanaa pikkupuuhaa, ihanaa pähkimistä, kun kyseessä on ihana nimipäiväpoika!

Maan päivää, äiti Maa!

Hyvää Maan päivää! Jos kuva olisi irl, siinä olisi lunta. Yöllä nimittäin oli taas vaihteeksi tapahtunut pieni valkokuorrutusihme ja oletan, että aika moni oli pettynyt näkymään. No, totuuden nimissä myönnän itsekin ensisilmäyksellä miettineeni, että vappuunhan ei ole pitkästi aikaa ja sen pitäisi jonkin ennustuksen mukaan olla lämmin - ja toisen mukaan kolea...

Maan päivän kuva löytyi The Arkistosta. Herneenversoja ei olla tänä keväänä (vielä) sadotettu. Jospa sitten vapun jälkeen...

Ei halua!

Eilen vietiin pikkumies ja äiti junalle. Illalla keräilin lelut leikkinurkkaukseen seuraavaa vierailua odottamaan ja vähän haikealta taas tuntui. Toisteltiin Miehen kanssa pikkumiehen lauseita illan mittaan... 

Kaksivuotias osaa olla suora, aito ja konstailematon. Junan saapuessa pyysin vielä pikkuhalia, mutta juna oli paljon kiinnostavampi kuin tuttu mummu, joten poika sanoi: Ei halua! Mitäpä sitä teeskentelemään! 

Jk. Kirpparilta löytyi kuvan käsinukke, joka varmasti pääsee ahkeraan leikkikäyttöön.

Utelias pyryharakka

Minussa on kaikkien näiden vuosien (58) ja ryppyjen ja kilojen alla vieläkin tuo kuvan pikkutyttö, joka innostuu uusista asioista. En tarvitse ketään ulkopuolista analysoimaan isolla summalla ja hienolla tittelillä, vaan voin tehdä luotettavan (ainakin omasta mielestäni se on juuri sitä!) itseanalyysin: Utelias pyryharakka. 

Kolmessa polvessa

Toisena pääsiäispäivänä juhlittiin ja matkustettiin. Juhlittiin viidestään ja matkustettiin yhtä pienemmällä kokoonpanolla Laurilaan. Täällä vastassa oli tutut lelut ja kirjat. Eilinen vietettiin kolmistaan, kun Mies kokousreissasi. Tänään palaa kotiin, kun minulla alkaa arki. 

Eilinen rattailulenkki suuntautui kolmessa polvessa ja kuudella polvella aamupäivällä kirpputorille. Illalla oli niin kaunista, että oltiin vielä pihalla kokoamassa isoja käpyjä. (Pikkumies huuteli: Käpy, käpyyy! Ja minulle tuli yhtäkkiä elävästi mieleen ne lapsuuden kesät Kaustisen mummulassa, kun Kaisu-täti huuteli lehmiä: Sipu, sipu, sipuu!)

Kahdeksanvuotias

Tänään tulee kahdeksan vuotta siitä, kun sukelsin (kuv.) blogimaailman pyörteisiin. Päivääkään en ole katunut. Olen oppinut monenmonta asiaa ja tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin. Aina vaan tuntuu riittävän kirjoittamista, vaikka näennäisesti ei niin paljon tapahdukaan. Ja oikeastaan tapahtuuhan sitä kaiken aikaa!

Tasan kahdeksan vuotta sitten kirjoitin näin: "Eilen täytin puoli vuosisataa. Jos elän satavuotiaaksi, on yhtä paljon vielä jäljellä. On korkea aika/hyvä aika/ paras mahdollinen aika aloittaa blogin pitäminen."

Vuosi vanhan vanhentaa, monet soinnut opettaa....

Toivoin syntymäpäivälahjaksi ukulelea ja sain sen. En ole koskaan osannut soittaa kitaraa, joten on tässä opettelemista! Aina virittämisestä alkaen... Laitoin hyvin maltillisen tavoitteen, jonka mukaan oppisin yhden soinnun kuukaudessa. Se olisi kuitenkin vuodessa jo kaksitoista sointua, jotka järkevästi valittuina riittäisivät monien laulujen komppaamiseen. 

Jk. Sain itse valita värin ja pidin tuosta pääsiäisoranssikeltaisesta eniten. Soveltuu hyvin pöytätablettien kanssa...

Vai niin!

Näin pääsiäisaamuna vuosi toisensa jälkeen minua huvittaa vanha vitsi Oulun hiippakunnasta. Siellä oli ortodoksi innoissaan mennyt sanomaan luterilaiselle piispalle (legendaariselle Hannes Leinoselle): Kristus on ylösnoussut! Piispa oli tokaissut kuivahkoon tyyliinsä: Vai niin. - Juttu oli siinä ja se huvittaa ja osuu asian ytimeen eli kertoo idän ja lännen eroista ainakin joskus useita vuosikymmeniä sitten. 

Tänään auringon pitäisi tanssia. Askeleet taitavat olla vielä hieman kohmeisia, kun yö on ollut kylmä. Mutta periaatteessa ainakin ollaan tanssahtelevan auringon päivässä.

Laiskotti, mutta silti!

Joskus voi antaa itselleen virtuaalisen kukan tai tässä tapauksessa kukan kuvan... Eilen laiskotti ja katsoin useamman jakson Tohtori tuli kaupunkiin -sarjaa ja nukuin päiväunetkin. (Jälkimmäistä tapahtuu nykyään aika harvoin.) Joku kuitenkin kuiskutteli olkapäällä, että olisi kyllä kiva ulkoiluilma ja niinpä lähdin myöhäisiltapäivän hetkinä liikkeelle. Mopen kanssa, totta kai! Viime viikolla juuri latasin siihen monta levyllistä lisää kuunneltavaa, joten satunnaistoistolla on enemmän vaihtoehtoja.

Oudommassa ympäristössä suuntavaistoni ei ole parhaita mahdollisia ja kävellessä olin välillä kartalla ja välillä en (kuv.), mutta noin-sijainnilla selvisin lenkistä ja sain merkinnän. Ja kukan kuvan. Hyvä Moppe ja minä! 

Nupit kaakossa

Eilen oli tapahtumarikas päivä. Siihen kuului taidetta, pokemoneja, kiireetöntä kuljeskelua ja oleilua ja illan lopuksi vielä messu tuomiokirkossa. Olin tosi hyvissä ajoin liikkeellä, sillä muistelin alkamisajaksi tasatunnin ja se olikin puolitunti. Se ei harmittanut, vaan napsin muutamia kuvia Reinolla ja plarailin virsikirjan uusia lisävirsiä. 

Messu alkoi, väkeä tuli paljon ja olin jo etukäteen tosi ilahtunut siitä, että saisin laulaa virsiä rouva Nobodyn oninaisuudessa. Iloa kesti ensimmäisen virren ensimmäisen säkeistön alkuun asti. Taakseni nimittäin tuli nuori pariskunta, joilla oli tosi isot lauluäänet kummallakin. Ehkä voisimme kutsua heitä nimellä Herra ja Rouva Tonotorvi. Herran äänen vielä olisi jotenkin kestänyt, mutta rouvalla oli nupit kaakossa koko ajan ja aavistuksen verran yliviritettynä. Sydämensä pohjastahan hän lauloi läheskorvaani, mutta se hieman häiritsi omaa olemistani. (Hetkeksi sain huilaustauon, kun he kävivät ehtoollisella.)

Mutta sain korvausta, kun kuuntelin aivan upean kuoron laulua. Kyyneleet tulivat tilaamatta silmistä ja sitä tapahtuu länsisuomalaisjuurisella harvoin... Jäin illasta siis plussan puolelle.

Jk. Taidemuseossa oli Elina Brotheruksen hieno näyttely. Suosittelen.

Ö-mapissa jo yli kolmekymmentäneljä vuotta!

Ensimmäinen sukunimeni oli hyvin yleinen. Jossakin vaiheessa se luokiteltiin epäsavolaiseksi, vaikka siinä on nen-pääte. Nimi on yleisimmissä sukunimissä sijalla 44.

Nimi Laaksonen oli minulla, kunnes kolahti ja lujaa. Amor nimittäin ampui nuolillaan täyskymppejä. Nopeiden sattumusten myötä otin Miehen sukunimen ja en edes ajatellut kaksoisnimeä. Sijoitukseni sukunimien yleisyydessä romahti, kun nyt se on noin 700. Mutta en valita, sillä pidän nimestä. Alkukirjainkaimat tulee huomattua - mm. Bar Ö Turussa ja Ravintola Ö Tallinnassa. Kummassakaan en ole käynyt, mutta ensimmäisen olen nähnyt ja toisesta saanut esikoisen terveiset.

Sukunimestä Öhman on äänestystilanteissa hyötyä, sillä luettelossa ollaan "ne viimeiset". Ainakin toistaiseksi ennen kuin joku Öljymäki tai peräti Översti muuttaa kotipaikkakunnallemme...

Ensimmäinen sytyttää valot

Olen vahvasti sitä mieltä, että asenteella on merkitystä monessa asiassa ja myönnän myös sen, että ihan kaikessa ei asenne vaikuta. Olen koko elämäni (kohta 58 v) yrittänyt suhtautua asioihin positiivisesti ja onnistunut siinä kohtalaisen hyvin. Näen edelleen lasin mieluummin puolitäytenä kuin -tyhjänä.

Asenne ja laukkaava mielikuvitus ovat aina välillä tuotteliaita... Vai mitä sanotte tästä kolmen sanan sloganista? Ensimmäinen sytyttää valot. 

Yliviivaamisen ihana tunne

Johtaminen on vaikea asia. Toiset ovat syntyneet johtajiksi, toisista ei löydy sitä kykyä koskaan. Minusta ei olisi johtajaksi, myönnän sen saman tien. No, ehkä voisin harkita harhaanjohtamista, jos sellaisia paikkoja olisi tarjolla...

Työn myötä minusta on kuoriutunut listaihminen. Jonkin verran olen sitä harrastanut myös siviilielämässä, mutta varsinkin työkalenteriin kirjoitan tekemättömät ja tehtävät ja siitä on helppo tarkistaa päivän aikataulua. Ja voi sitä yliviivaamisen ihanaa tunnetta! 

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Se vaan olla töröttää siinä. Yksi mielikuvistani muuten!

Vaalien jälkeen

Kuntavaalit on käyty. Oma ehdokkaani meni valtuustoon, joten valintani oli oikea. Iloitsen myös naapurin Jannen läpimenosta. Monta muutakin ilonaihetta totesimme Miehen kanssa iltamyöhällä, kun oli lopultakin aika mennä nukkumaan. Perinteisen vaaliveikkauksen voitti tällä kertaa Mies. 

Jk. Aleksis Kivi sai kahdestakin syystä palmun oksan käteensä. Ensinnäkin eilen oli palmusunnuntai ja toisekseen Suomi vihertyi. Anteeksi vaan,  Wäinö Aaltonen...

Kuka saa äänesi?

Tänään on päivä, jonka vuoksi on jaettu kuulakärkikyniä, ilmapalloja, karkkeja, ämpäreitä, makkaroita,  hernesoppaa, kahvia, mehua, mainoksia ja mukavaa puhetta. Jos olisi kiertänyt kaikki tilaisuudet tälläkin pienellä paikkakunnalla, olisi saanut vatsansa täyteen. Kierrettiinkin, mutta kaukaa...

Tänään on päivä, jolloin käydään vetämässä punainen, sininen, vihreä, musta, pinkki tai keltainen viiva lappuun. Vielä on aikaa miettiä, joten harkitse tarkkaan! 

Kuka osaisi?

Tämä viikko on poikkeuksellisesti kuuden päivän työpäivä, joista nyt viides on aamussa. Eilen ja tänään mustien/tummien vaatteiden päivä, huomenna värikkäämpi.

Eilen oli naapurimaassa tumma päivä. Tänä aamuna herätessäni mielessä ja alitajunnassa eli melkein unitaajuudella soivat sanat, joiden alkuperä oli ihan pakko selvittää ja löytyihän se lopulta... Jiri Kuronen & Lähiö -yhtyeen levyllä on kappale Kuka osaisi? Teksti on Riikka Eskelisen käsialaa ja tämä siis kertsimäinen osio.

Kuka osaisi kirjoittaa niin kauniin kirjeen

että julminkin tappaja sen luettuaan

heräisi tuskanpunaisesta unestaan

pehmenisi ihmiseksi jälleen

taputtaisi vihollista olalle, sanoisi:

mennään vaikka kaljalle

riittäähän täällä lääniä

meidän kaikkien elellä

Uusi pipo ja yhden desimaalin taktiikka

Talvipipo oli jo liikaa ja päätin ostaa itselleni keväisen lenkkipipon. Pipossa on junan kuvia ja siis erittäin sopiva tällaiselle veturinkuljettajan entiselle vaimolle eikun siis entisen veturinkuljettajan vaimolle.

Asusteista ei ollut aikomus kirjoittaa, vaan tilastomatematiikasta... Eilen kävelin kevään runsasaskelisimman lenkin ja askelmittarin mukaan lenkille tuli pituutta 11,877 km. Pidän sitä omasta mielestäni kahdentoista kilometrin lenkkinä, vaikka tilastoon kirjaankin 11,9 km ja 119 min. Yhden desimaalin taktiikka on osoittautunut riittäväksi. Paikalliskarttatasolla lenkki oli meidän pihasta Kummunkylän risteykseen ja takaisin. 

Mitä meille luvataan?

Aina ennen vaaleja luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ollaan kavereita ja peukutetaan kaikkea. Kahvia kuluu. Somessa keskustellaan vilkkaasti. Positiivisuusmittari näyttäisi ihan hurjia lukemia, jos sellaista käytettäisiin. Anteeksi tämä akuutti kyynisyyteni... Toki menen sunnuntaina äänestämään! Menethän sinäkin?!

Olen aina ollut vaali-ihminen. Into piukassa olen ollut mukana laitos- ja kotiäänestyksissä. Nyt kuntavaaleissa olin jäävi. Liian läheinen ihminen (isoveli) on ehdokkaana Päijät-Hämeessä  ja siksi en voinut olla vaalitoimikunnassa. 

Liity kunnanjohtajaksi!

Luen paljon. Luen nopeasti. Joskus silmät valehtelevat ja teksti muuttuu matkalla paperilta/alustalta aivoihin. Niin kävi myös muutama viikko sitten... Tekstissä luki: Sinä voi auttaa - liity kuukausilahjoittajaksi. Kuinka ollakaan, luin alun ihan oikein, mutta sitten jatkoksi päättömän lopun. Eli: Sinä voit auttaa - liity kunnanjohtajaksi. Toinen vastaava oli se lukukerta, kun Kansallispuistot tutuiksi kääntyi muotoon Kansallispuikot tutuiksi. 

Jk. Tänään on päivä, jolloin äitini Liisa Maria täyttäisi kahdeksankymmentäseitsemän vuotta. Onnenvilkutus tuonilmoisiin!

Älä pässeile siinä!

Huhtikuu on jo hyvässä vauhdissa eli voitaisiin sanoa villasukkakielellä, että varren alkupäässä ollaan! Eilen illalla katsottiin islantilaista elokuvaa, jonka nimi oli Pässit. Jälleen kerran saatiin ihmetellä, miten pienestä maasta jatkuvasti tulee loistavia elokuvia. Kudoin villasukkaa elokuvan aikana, mutta sitten kerä kieltäytyi yhteistyöstä ja alkoi ihan selvästi pässeillä minulle. Lopetin kutomisen ja selvitin lankaselkkauksen rauhanomaisesti ja lopulta minulla oli kaunis kerä ja olin tyytyväinen, vaikka kudin itsessään ei elokuvan aikana paljoa edistynyt. 

Jk. Kuva ei liity eiliseen tapaukseen. 

Aamuraportti

Viikon kuluttua on täysikuun vuoro, mutta ajattelin ottaa kuvalla vähän förskottia. Sehän on ajan henki ja tyyli, että kaikkimulleheti. 

Nukuin koko yön yhteen putkeen heräämättä kertaakaan, nollaamalla aivot ennen nukahtamista onnistuneesti. 

Viikonloppu oli hyvä ja siihen kuului mm. kaksi pitkää Moppelenkkiä, hyvää ruokaa, vähän viiniä ja siideriä, kaupunkiasiointia ja yksi Triominos -peli. 

Juuri äsken kuulin radiosta uuden sanan: puolisopäivitys. Ei ole ajankohtaista.

Lukeminen kehittää

Tänään on Kansainvälinen lastenkirjapäivä. Suvun pienimmälle on kirpparilta hankittu myös vieraskielisiä lastenkirjoja - muitakin kuin kuvassa oleva kirja unkariksi. Tuossa iässä (2) kuvien katsominen vielä riittää, joten ihan sama, millä kielellä kirja on. Niitä kuitenkin "luetaan", kun osoitetaan sormella tuttujen tavaroiden kuvia uudestaan ja uudestaan.

Ääneen lukemista on tutkittu ja todettu, että se kehittää. Meilläkin on Miehen kanssa meneillään Alastalon salissa -haaste, jossa vuorotellen luemme toisillemme ääneen ko. kirjaa. Yritämme kesäkuun loppuun mennessä saada kirjan loppuun ja tällä hetkellä ollaan kohta kuusisataa sivua luettu, kun tekstiä on kaikkiaan vähän yli kahdeksansataa sivua. Urakkaa on, mutta luotamme toisiimme!

Aprillia!

Tänään on päivä, jolloin kaikkeen uutisointiin sekä mediassa että kasvotusten kannattaa suhtautua Suurella Varauksella. Jokainen juttu kun voi periaatteessa olla aprillipila tai siksi tarkoitettu. Oletettavasti tänäkin vuonna ihmisiä kokoontuu johonkin keksittyyn tilaisuuteen kutsun houkuttelemina. Jos jossakin jaetaan ilmaisia ämpäreitä, se ei ole aprillipila - se on nykyään maan tapa...