Eilen olin kappelitöissä, kun haudattiin yli satavuotias. Kappelissa itkettiin ja muistotilaisuudessa jo vähän naurettiinkin, sillä muisteltava oli ollut hyväntahtoinen ja hauska. Hänen hautajaispäiväkseen sopi siis hyvinkin aprillipäivä.
Illansuussa kävelin kotiin. Pinaattilätty-päivällisen jälkeen jämähdin sohvalle. Illan elokuvaksi valikoitui Mikko Niskasen Omat koirat purivat. Onneksi Niskanen oli lopulta valinnut itsensä päärooliin eikä Kaarlo Wilskaa, sillä mielestäni Niskanen on huomattavasti uskottavampi Ilmari Kianto kuin Wilska olisi ollut.
Iltateen join isosta kupista ja teen kera söin parasta näkkileipää, mitä tiedän eli Äijäsen Äiskän näkkäriä. Ja kymmenen jälkeen nukkumaan, muutama sivu Lasiruumita ja päivä oli täynnä ja nukahdin.
Äiskän näkkäri on herkkua!
VastaaPoistaNiin on! Harmi, kun se ei koskaan ole tarjouksessa...
Poista