Hienosti kasvanut ja hymyilee

Eilen istuin tunnin verran lastenneuvolan odotushuoneessa, kun kuopus oli vauvan kanssa ensin terveydenhoitajan ja sitten neuvolalääkärin luona. Outoa, sillä neuvola-asioita meillä on viimeksi ollut, kun kuopus oli kuuden ja siitä on jo muutama tovi vierähtänyt... Samaa ylpeyttä äidit yhä tuntevat, kun neuvolakorttiin kirjoitetaan lapsesta, että hienosti kasvanut ja hymyilee. Se on sitä sisäänrakennettua äidinylpeyttä, jota saakin olla vastapainoksi yövalvomisille. Mummunylpeyttä saa sitten tuntea sekä vauvasta että äidistä, joka oli ihan vähän aikaa sitten itsekin vielä vauva. Näistä ylpeyksistä ei sakoteta. Eihän?

Aamufilosofiaa

Olen yrittänyt aina olla elämälle avoin. Ihmetellä, ihailla, kysellä ja kurkotella. Utelias (kauniimmin sanottuna 'tiedonhaluinen') olen muutenkin luonnostani, niin miksi en olisi sitä myös elämän suhteen! Työssä on läsnä elämän koko väriskaala - saman päivän aikana puhun puhelimessa onnellisen ja ylpeän äidin kanssa ja vastasyntynyt itkee taustalla / otan vastaan mustiin pukeutuneita ihmisiä, joista joku itkee / lahjoitan pahkipihkaantuneelle kuulutusparille proosaa ja lyriikkaa, lakitekstivihkosen ja runokirjan, jonka runossa joku voi itkeä onnesta.

Elämälle ovensa kiinni laittaneet ihmiset surettavat minua. Olisi vielä paljon ihmeteltävää, mutta silmissä asuu jo torjuva tyhjyys. 

Määrä vai laatu?

Joskus tekee hyvää käydä vähän matkan päässä toteamassa, että jos omassa huushollissa on paljon tavaraa, on sitä muillakin. Tosin keräilykokoelmille oli tässä tapauksessa hieman isommat säilytystilat kuin ihan tavishuusholli - oli tallia ja riihtä ja navettaa. Silti oman kodin näennäinen väljyys tuntuu juuri nyt hyvältä.

Oma tavaranvähennyskampanjani on hieman jäljessä tavoitteesta, mutta mitään paniikkia ei vielä ole. Tällä hetkellä 630 tavaraa on löytänyt uuden sijoituspaikan. Päätin olla itselleni armelias ja antaa yhden kuukauden verran lisäaikaa. Alkuperäinen määräaikahan oli elokuun loppuun, mutta elokuun kohinoista ja tohinoista johtuen uusi maali saa nyt olla syyskuun lopussa. 

Oudot ihmiset saavat kasvot

Eilen tein palapeliä töissä yksikseni ja asiakkaan kanssa. Tai siltä se ainakin minusta tuntui. Etenimme ajassa taaksepäin ja osasia löytyi, joista alkoi muodostua kuva. Jollekin ihmiselle löytyi juuria ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin, joka tässä tapauksessa on taaksepäin. 

Sukututkimuksessa entuudestaan oudot ihmiset ja suvut saavat kasvot ja täysin ulkopuolisellekin  noista kirkonkirjojen merkinnöistä hahmottuu persoona, jolla melkein tuntuu olevan lihaa ja luuta ympärillään. Aina välillä jään miettimään, mitä oli ollut kulloisenkin muuttomerkinnän takana - oliko muuttoon syynä pakko, häpeä, uusi mahdollisuus vai onni? Mielenkiintoista, sangen mielenkiintoista. Elämä on. Työ on. 

Maailmassa monta on ihmeellistä elokuvaa

Joskus tulee katsottua elokuva ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran. Meillä oli eilen aamupäiväelokuvana Blue Steel (suomeksi Kylmää terästä). Päähenkilöinä Jamie Lee Curtis ja Ron Silver. Sori nyt vaan, mutta molemmat näyttelijät ovat mielestämme vähän kakkosluokan näyttelijöitä. Elokuva oli ostettu joskus ruokakauppareissulla kaupungista eurolla (tiedättehän ne pahvikoteloelokuvat, joita on pahvitelineessä) ja tuo psykoleffa/poliisitrilleri pääsi sitten  sunnuntain elokuvavalinnassa katsottavaksi. Ei ollut meidän makuumme ollenkaan. - Iltaelokuvana oli Billy Wilderin ohjaama Fedora - arvoituksellinen nainen. Siinä melodraamassa oli enemmän potkua, järkeä ja elokuvanautintoa. Kaiken lisäksi Fedoran tekstityksessä ei ollut kirjoitusvirheitä, Blue Steelin tekstityksessä niitä oli ainakin kolme ja se on kyllä aivan liikaa...

Oodi pihapäivälle

Eilinen päivä oli varsinainen pihapäivä. Aamukahvi, lounas, päiväkahvi ja päivällinen kaikki syötiin pihapöydän ääressä ja ruokaa laitettiin sisällä ja ulkona. (Lounaan perunaseitanpaistokseen kävin hakemassa yrttimaalta persiljaa ja riivin mukaan myös timjamia.  Peruna ja timjami ovat keitoksissa ja paistoksissa toistensa kaverit, namskis!)

Luettiin terassilla lehtiä ja kirjaa. Nautittiin auringosta. Hiipparoitiin kameroiden kanssa. Poimittiin mansikoita päiväkahvijätskin kylkeen. Eli vietettiin kesäpäivää pientilalla. Ei mitään erityistä spessua, mutta eilinen päivä jää kuitenkin Niihin Muistettaviin Ja Muisteltaviin Päiviin talven varalle...

Vastaukset yhteentoista kysymykseen

Sain Kukkia ja koukeroita-blogin Tuulikilta haasteen, jossa oli yksitoista kysymystä. Sääntöihin kuuluu, että minun pitäisi keksiä uusia kysymyksiä ja haastaa taas uusia blogeja mukaan, mutta en ole koskaan ollut mikään kiertokirjeihminen, joten omapäisesti nyt vaan vastaan näihin...

1. Oletko enemmän kevät- vai syksyihmisiä?

En oikeastaan kumpaakaan, olen kesäihminen. Pidän lämpimistä päivistä, kesäsateesta, laiskottelusta pihalla, arkisesta huolettomuudesta.

2. Lempiruokasi?

Seitanpaisti, kasvislasagne, pinaattikeitto. Yhtä on vaikea valita, joten valitsin kolme.

3. Lempipuuhasi lomalla?

Lueskelu, valokuvailu, filosofiset keskustelut parhaan kaverin kanssa, kotoilu ja sitten taas kaupunkilomailun kiireettömät kävelyretket ja kaupunkielely.

4. Tämän kesän paras kesäbiisi?

Tammela 33100: Viisas lintu.

5. Lempi kesäkukkasi?

Orvokki.

6. Teetkö käsitöitä?

Kudon sukkia, lapasia, pipoja ja kaulahuiveja keväisin, syksyisin ja talvisin. Kesäisin jostakin syystä villalanka ei oikein huhuile...

7. Jos harrastat lukemista, minkä kirjan luit viimeksi?

Luen paljon, viimeksi luin Saara Kesävuoren kirjan Musta hevonen.

8. Kesämökki vai ulkomaanmatka?

Kesämökki.

9. Mikä on elämäsi ns. tähtihetki?

Tutustuminen yli kolmekymmentä vuotta sitten mieheen, johon rakastuin pähkähullun päättömästi ja johon olen edelleen rakastunut juuri samalla tavalla tai ehkä vielä enemmän...

10. Kuinka valitsit blogisi nimeksi juuri sen mikä se on?

Olen omapäinen. Pidän arkeilusta. Siksi.

11. Mikä on tässä hetkessä parasta?

 Elämä. 

Timanttinen päivä

Tänään äiti ja isä viettäisivät timanttihäitään, jos olisivat vielä elossa. Tai siis: tänään isä ja äiti viettävät timanttihäitään jossakin olevaisuudessa Linnunradalla. Ehkäpä siellä, missä Suuri Magellanin pilvi ja Pieni Magellanin pilvi ovat yötaivaalla nähtävissä. Äiti on juuri saanut uudet keramiikkatyönsä valmiiksi ja isä johtanut torvisoittokunnan konsertin ja sitten on aika juhlia. Onnitteluvilkutus ja halaus x 2 sinne tuonilmoisiin! ...Kyllähän sitä saa tämän verran lapsellinen/hyväuskoinen/naiivi olla, kun omien vanhempien juhlapäivästä on kysymys... 

Runo vai Rohkima?

Naistenviikko on meneillään. Tänään juhlitaan Olgaa ja Oilia. Viikko alkoi lauantaina Riikalla ja päättyy perjantaina Kirstiin. Sadetta on saatu kuten heinäkuun loppupuolella yleensäkin. Ei se naisiin mitenkään erityisemmin liity. Syyskuussa on vielä yhtä päivää pitempi naisnimirupeama, joka alkaa Iidalla ja päättyy Merviin. Silloinkin sataa, otaksun. Eikä sekään sateisuus naisiin liity.

Ortodoksisen kalenterin mukaan tänään nimipäiväänsä viettävät Rohkima, Runo, Viljo ja Tuukka. Jos saisit valita, olisitko nimeltäsi Runo vai Rohkima? 

Piin likiarvo on yhtä kuin Leena, Leeni, Lenita ja Matleena

Tämän päivän onnittelulaulu kaikuu Leenalle ja toden totta ystävä- ja tuttavapiirissä on monta Leenaa! Entinen työkaveri, nykyinen työkaveri, täti, entinen käly, anoppikaveri, kuopustyttö (nimi ei löydy kalenterista, mutta häntä juhlitaan) ja muutama ystävä. Aikamoinen liuta!

Piin likiarvon päivä 22/7 ei taida aiheuttaa ihastumisia muissa kuin matemaatikoissa, jotka osaavat luetella luvun desimaaleja vaikka millä mitalla. Minulle riittää tuo leenanpäiväarvo. Sitäkään yhtäläisyyttä en tiennyt ennen tätä aamua, joten aina voi oppia kaikenlaista uutta...

Olipakerranfiilis

Tänä aamuna on jotenkin satuolo, sellainen olipakerranfiilis. Ehkä se johtuu hyvin nukutusta yöstä, jolloin unta riitti reilut seitsemän tuntia putkeen. Tai sitten se johtuu kauniista aurinkoaamusta, joka odottaa meitä viettämään mukavaa pihapäivää. Tai on myös kolmas mahdollisuus ja se on se, että tässä iässä (56) alkaa satuilla milloin mitäkin. Luultavasti oikea lopputulema on näiden kolmen yhdistelmä. Joka tapauksessa fiilis on olipakerrantyylinen. Mutta ei mitään kermakakkuista Hollywoodia - ehkä pikemminkin realistista brittisarjaa ja illalla päivän päätteeksi itäsaksalaista nukkeanimaatiota. - Tällaisina aikatauluttomina aamuina ajatus juoksee hyvin vikkelästi ja pohdiskelu menee omia ratojaan... Senpituinense.

Vääränlainen kesä?

Jos minulla olisi yksinvalta tai iso valta nyt kuitenkin, niin kieltäisin sanavarastosta yhden sanan. Helle on jotenkin muuttunut liian hallitsevaksi, määrääväksi ja tärkeäksi sanaksi. Kun kerran ei ole hellettä, ei ole kesääkään. Kun kerran lämpömittarin elohopea sinnittelee hellerajan alla, ollaan kuin tikkukaramellit menettänyt lapsilauma. Iltapäivälehdet yrittävät myydä säällä ja useat vielä sortuvat ostamaan siinä toivossa, että lehdessähän voidaan kertoa loppukesän tulevasta helteestä...

Minusta tämä kesä on ollut sellainen ihan tavallinen kesä. Pihakahveja ja pihasyömisiä ollaan harrastettu usein, on uitu, istuskeltu lukemassa aitan terassilla ja sitten vastaavasti taas kuunneltu sateen ropinaa, sateen jylinää ja sateen vinkunaa. Meillä vältetään kesän määrittelyä, kesän luokittelua ja kesän odottelua. Kesä on tässä ja nyt. Eilen iloittiin siitä, että päätettiin mennä juomaan aamuteet pihalle. Istuskeltiin tunnin verran ja nautittiin auringosta. Tultiin sisälle ja alkoi sataa vettä ja rummutella rakeita. Sekin kesti vain aikansa. Niin kuin kaikki muukin. Mieti sitä...

Koneet, vempeleet ja kalkkeeripaperit

Eilen siirtelin valokuvia tietokoneelta ulkoiselle kovalevylle, alustin kameran muistikortin, otin käyttöön uuden kameran ja napsin muutamia kuvia, siirsin kuvat kamerasta tietokoneelle ja tunsin hetkittäin itseni hyvin tekniseksi ihmiseksi. Koneet ja vempeleet on aina kiehtoneet minua. Tietokoneen kanssa haluan selvittää haasteita kantapään/kantapäiden kautta, en läheskään aina käyttöohjetta lukemalla. Joskus mennään ojasta allikkoon, mutta joskus taas ei. Jotakin löytää kysymällä, jotakin kokeilemalla. Tolkku kannattaa säilyttää molemmissa. (Töissä useimmiten yksi puhelinsoitto riittää ja it-miehet neuvovat joko puhelimitse tai mahdollisesti ihan ajamalla paikan päälle. Ilman sameja, kyöstejä ja hanneksia olisi monen seurakunnan elämä vielä repeytynyttä kalkkeeripaperia ja katkenneita mustekyniä.)

Kaksi kertaa puoli ruokaa

Puhtaus on puoli ruokaa ja kaunis kattaus on puoli ruokaa. Ehkä sanontoja ei oikein voi yhdistää, sillä siinä tapauksessahan ruokaa ei tarvitsisi olla ollenkaan. Tosin tässä nimenomaisessa tapauksessa vähempikin ruoka riittäisi ja riittää...

Nautin kauniin kattauksen tekemisestä, jos vain on aikaa. Mietin tarkkaan astioiden värit, niiden yhteensopivuuden, lautasliinan värit ja kaikkien osasten suhteen tarjottimen väriin. Tarjotin näyttelee sinkkusyömisissä hyvin suurta roolia. Voin tunnustaa, että yksinollessa lähes kaikki ateriat syön olohuoneessa ja katson samalla telkkaria tai elokuvaa. Hyihyi, kuului kaakosta. Se ei ole sopivaa, kuiskasi joku luoteesta. Höpöhöpö, kommentoin kaikkiin ilmansuuntiin. Teen ihan mitä haluan!

Kyllä minä katan kahdellekin (ja useammalle) kauniisti. Useimmiten. Mies ja lapset voivat todistaa asian...

Hiljaisuuden voima

Hiljaisuus on tavoiteltu asia tänä aikana. Hiljaisuuden retriitit keräävät väkeä, hiljaisuudesta kertovia kirjoja ilmestyy jatkuvasti ja samaan aikaan meitä suomalaisia moititaan siitä, että olemme tuppisuita.  Jotenkin asiassa on melkoinen ristiriita. En pidä siitä, että tyhjä hetki on aina täytettävä jollakin. Läheisen ihmisen kanssa on hyvä olla välillä ihan hiljaa ilman mykkäkoulua ja mököttämistä. Onnistunut hiljaisuus on plusmerkkistä.  Siitä ei puutu mitään, se on täynnä voimaa ja merkitystä. Toiset kutsuvat sitä meditoinniksi, toiset vaitioloksi, toiset läsnäoloksi. Hiljaisuus on ihmisen upea voimavara.

Miksi sejase ei vastaa savumerkkeihin?

Monet ovat joutuneet toimimaan välikätenä. Harvemmin on eteen tullut tilannetta, jolloin välikäden kautta lähetetään kiitoksia ja imarteluja. Ei todellakaan, vaan: Miksi sejase ei ole soittanut / vastannut sähköposteihin / ole paikalla? Ennen sähköpostimaailmaa olikin toisin. Tai no, olihan tietysti niitäkin, jotka eivät vastanneet etanakirjeisiin tai savumerkkeihin.

Välikäsi on pitkämielinen ja lempeä. Yrittää selitellä asiat parhain päin (niin kauan kuin jaksaa), ehdottelee uutta ja sinnikästä yhteydenottoa ja jossakin vaiheessa teippailee muistutuslappuja oveen tai pöytään. Välikäsi yrittää olla käyttäytymättä sopimattomasti. Uskoo ja toivoo. Ei katkeroidu, mitä nyt hieman tulee kyyniseksi vuosien mittaan. 

Annoin kameralle pikkusormen

Olen sanonut jo ainakin tuhannesti saman asian, mutta sanon kaiken uhalla vielä kerran: En olisi voinut uskoa, että valokuvaaminen on näin hauska harrastus! Annoin kameralle pikkusormen ja se on vienyt molemmat kädet ja silmät ja mielen ja ajatukset. Puolen hehtaarin tontilla riittää kuvauskohteita päivästä ja vuodesta toiseen ja välillä sitten on mielenkiintoista napsia vähän erilaisia kaupunkikuvia. Valokuvaus ei ole ryppyotsainen harrastus, vaikka siinä joutuu joskus otsaa rypistämäänkin. Suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle. Perussatsaukset eivät ole edes kalliita vempeleitä...

Pidän sinusta, tiistai

Olin ihan puhkipahki eilisen työpäivän jälkeen. Illan elokuvana meillä oli tsunamielokuva Selviytyminen, ennen nukahtamista luin vielä kirjaa (Tatiana de Rosnay: Mokka) ja sitten sammuin kuin se kuuluisa saunan lyhty. Ja heräsin yhdeksältä eli taisin nukkua yhdeksän tuntia putkeen. Vapaapäivänä ei tarvitse olla minkään valtakunnan herätyksiä kytkettynä, onneksi. Pidän tiistaista aivan erityisesti, sillä se on kahden työpäivän välissä oleva välivapaapäivä. Voisin vaikka kirjoittaa sille oodin eli lyyrisen runon. Se voisi alkaa vaikkapa näin: Oi muistat kai, sä tiistai... No, ehkä en kirjoitakaan, vaan totean vain suorasanaisesti: Pidän sinusta, tiistai.

Uni uteliaasta kyselijästä

Näin unta, että minulta kysyttiin mielipidettäni taivaasta. Sanoin, etten todellakaan usko sen olevan vintin kaltainen, yläkerrassa oleva. Pikemminkin joku ulottuvuus. Jouduin pinnistelemään, sillä  sinnikäs ja utelias kyselijä sanoi tietoni olevan hyödyksi tutkijoille ja halusi tietää mahdollisimman paljon ajatuksiani. Kysely jatkui ja pinnistely myös. Oikeastaan siis olin helpottunut, kun heräsin. Olen irl -elämässä jalat tukevasti maassa ja pohdiskelen isoja asioita vain silloin tällöin, vaikka minulla onkin iso pää. Ja jalat. 

Ihastuin taas kerran...

Mausteet tulevat ja menevät, sillä aina välillä on joitakin tiettyjä maustekausia ja jotkut taas jäävät valikoimaan ehkä ainiaaksi. Minullahan on ollut näitä ihastuksia, joista voisin mainita esimerkiksi kurkuman, inkiväärin, viherpippurin, timjamin ja basilikan. Kaikki ovat kuvioissa edelleen vakituisina. Eilen illalla tajusin, että wau, kun uusi ihastus vie melkein jalat alta! Ei se ikää katso, kun tunnemyrsky roihahtaa! Kerronko, en kerro, kerronko, no kerron: se on rosmariini! Tämä ei ole maksettu mainos enkä saa tästä mitään provikkaa, mutta suosittelen kokeilemaan kaupan hyllyltä löytyviä ruisnachoja tomaattirosmariiniversiona. Kokkausmausteena aion kokeilla heti, kun minulla taas on kokkausvuoro ja olen toipunut eilisillan tuskallisen kasvispannariepäonnistumisen henkisistä kolhuista...

Saisinko olla tyytyväinen?

Meidät on kasvatettu niin, että kaiken suorittamisen jälkeen pitäisi aina olla vielä parantamisen varaa ja itseensä tyytyväinen ei oikein saisi olla. Liekö se jotakin yltiöluterilaisuutta, supisuomalaisuutta vai maksimoitua vähättelyä? Eilinen päivä sisälsi kaikenlaista - taidenäyttelyitä, kirpputoreilua, siivousta, leipomista, pihailua, lukemista jne. Illalla totesin, että oltiin hyviä ja sillä tarkoitin sitä, että olimme muun muassa siivonneet. Siisti koti, parempi mieli. Siisti koti, tyytyväinen olo. Ainahan on parantamisen varaa, totta mooses, mutta tämä riittää ja ollaan onnellisia ja tyytyväisiä ja hyristään. 

Maailman parhaat banaanimuffinssit

1,5 dl muussattua banaania

3/4 dl öljyä

1 tiivis dl fariinisokeria

1/2 dl maitoa tai kasvismaitoa

2 dl vehnäjauhoja

1/4 dl peruna- tai maissitärkkelysjauhoja

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

1/2 tl vaniljasokeria

Kuori yksi todella iso banaani tai muutama pienempi. Muussaa banaani haarukalla. Mittaa kulhoon öljy, fariinisokeri ja maito. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, peruna- tai maissitärkkelysjauhot, leivinjauhe, ripaus suolaa sekä vaniljasokeri. Kaada neste jauhoihin ja sekoita. Lisää vielä muussattu banaani ja sekoita taikina nopeasti tasaisesti. Täytä vuoat taikinalla korkeintaan puolilleen. Paista muffinsseja 225 asteessa noin 15 minuuttia, riippuen hieman vuokien koosta.

(Saara Törmän kirjasta Saa vaivata, Like 2011)

.....

Ohjeen mukaan taikinasta tulisi nelisen muffinssia ja ne tehtäisiin joko pieniin laseihin, kahvikuppeihin tai muffinssivuokiin. Lasit ja kupit on voideltava ja jauhotettava, jollei halua taikinan jämähtävän niihin paistettaessa. - Itse löysin meiltä viisi isompaa muffinsivuokaa ja lisäksi neljä pienempää pullavuokaa. Täytin vuoat varovaisesti, joten ohjeesta olisi varmaankin tullut viisi muhkeaa muffinssia. Maku oli todella hyvä! Rakenne, irtoavuus ja kaikki täyden kympin arvoisia! Suosittelen!

Jk. Otsikko on omani ja perustuu kokemukseen...

Ensimmäinen on paras

Joskus sitä yllättyy omasta itsestään ja omista mieltymyksistään. Niin kävi eilen illalla. Olen elänyt tässä nahassa ja mielessä jo yli puoli vuosisataa ja luullut tuntevani esimerkiksi oman elokuvamakuni satavarmasti, mutta yllätyin ja yllätin. Eilen katsoimme toimintaelokuvan (Taken), josta pidin tosi paljon. Nautin suunnattomasti, kun Liam Neeson räiski ja mäiski, suolasi ja hakkasi, kaahasi ja törmäili. Totesin elokuvan lopuksi, että jos kerran tapetaan niin tapetaan sitten kunnolla. Ruumiita kun jäi Liamin jäljiltä kymmeniä. Luin myöhemmin, että elokuvasta on tehty jatko-osia, mutta en usko niiden säväyttävän ollenkaan tällä tavalla. Sama juttu kuin Tappajahain kanssa. Ensimmäinen on paras.

Tänään on varmasti luvassa taas joku rauhallinen ihmissuhdedraama tai perhekoukerokertomus. Tuo Taken riittää pitkäksi aikaa täyttämään sen piilevän tomintaelokuvavajeen, joka minulle oli kehittynyt pitkän ajan kuluessa...

Onko lähipiirissäsi yhtään säätäjää?

On olemassa ihmistyyppi nimeltä säätäjä. Eilen sain ihmetellä ja kummastella moisen tyypin luonteenpiirteitä, kun seisoimme säätäjän takana kassajonossa kauan. Hän asetteli ensin ostoskärryssä koko ajan tavaroita, sitten haki kestokassin, avasi sen, sääti pohjan ja reunan ja jatkoi kärryasettelua, haki vielä muutaman lisätavaran ja etsi niille kärryistä sopivan paikan. Kun tuli vuoro laittaa tavarat kassahihnalle, niiden paikkoja vaihdeltiin ja välillä avattiin kenkälaatikoita ja tarkistettiin kengistä mitä milloinkin ja ensin pinottiin kenkälaatikot torniksi, sitten otettiinkin pois ja laitettiin ne hihnalle menemään peräkanaa ja annettiin ystävättärelle ohjeita siitä, miten kestokassiin tavarat on pakattava ja lopulta oli maksun aika ja meidän kassahihnavuoromme alkoi. Onneksi... Säätäjät on juuri niitä ihmisiä, jotka eivät voi olla hetkeäkään tekemättä mitään. Eivät säädä säitä eivätkä tainnuta aaltoja, mutta kaikkea muuta kuitenkin. En kuulu säätäjiin, sillä olen siihen ihmistyyppiin aivan liian laiska ja flegmaattinen. Luonteenpiirre-elämäntapa vaatii aktiivisuutta, vireyttä ja hehkua. Sellaisia on vain säätäjät...

Tuplatäydellisyyden päivä!

Seitsemän on täydellisyyden luku, vaikka se on happamuusasteeltaan neutraali. Kuolemansyntejä, Lumikin kanssa hengailleita kääpiöitä, viikonpäiviä, Aleksis Kiven veliromaanihenkilöitä ja maailman ihmeitä - kaikkia niitä on seitsemän. Ja jos kerran seitsemän on täydellisyys, niin eihän kahden seiskan päivästä voi odottaa mitään epäkuranttia? Priimaa pitäisi olla luvassa...

Hyvin epäluotettava laulu on tehty seitsemäisen ympärille. Seitsemän tuntia onnehen kertoo, että silloin ja silloin onnehen on seitsemän tuntia. Sanotaanko esimerkiksi, että kuuntelen laulun klo 13. Silloin onni saapuu klo 20. Ei muuta kuin odottelemaan. No, päätänkin kuunnella laulun uudestaan klo 16 ja onni ei tulekaan klo 20. Uusi saapumisaika on klo 23. Kolmas kuuntelukerta voisi ajoittua johonkin iltaan ja siitä taas seitsemän tuntia eteenpäin, joten uni voittaa... Mihinkään ei näemmä voi luottaa!

Hyvää Eino Leinon päivää!

Eino Leinon tunnelmissa:

Ja paljon sanoja meille jää,

vaikk' osan niistä jo käytit.

Oi kirkkaus suven, päivät nää,

miten kaiken sä valollas täytit!

Kun ylitse kukkivan metsähaan

soi soitto nyt kissankellon,

sen soittoa rauhassa kuunnellaan

me vieressä laineisen pellon.

Se rauha, mi sieluuni laskeutuu,

saa tulla sun muistosi myötä.

Jää hyvästi päivä, jää omenapuu - 

mä kuiskaan vain: Hyvää yötä!

(1998)

Hyvää Eino Leinon päivää, hyvää runon ja suven päivää! Te, joilla on pihassanne lipputanko, muistakaa laittaa lippu liehumaan. Te, joilla on kirjahyllyssänne Eino Leinon kirjoja, muistakaa lukea ainakin yksi runo. Te, joita runous ei kiinnosta pätkääkään, yrittäkää vaan kestää...

Kiitos jauhoista, Sylvester!

Tänään täyttää/täyttäisi (jälkimmäinen on ehkä oikeampi muoto, vaikka presbyteeripapista on kyse!) 221 vuotta mies, josta saamme kiittää grahamjauhoja. Sylvester Graham intoili monen asian puolesta. Hän vastusti valkoista leipää, lihaa, rasvaa, ketsuppia ja mausteita. Mausteet olivat hänen mielestään erityisen turmiollisia, sillä ne vaikuttivat siihen, että teki mieli juoda ja että teki mieli. 

Tänään voisi leipomisessa käyttää ihan pikkuisen grahamjauhoja, jos niitä sattuu kaapista löytymään. Ei jokainen pappi saa nimeään jäämään ravintotieteen historiaan...

Onko jännitettä?

Suunnilleen kaikkein tärkeimmät vempeleet vaativat akun toimiakseen ja siitä seuraa se, että tarvitaan laturia tai siis monta erilaista laturia. Viikonloppureissulle lähtiessäni minua on joskus huvittanut, kun laukkuun on pakattava kolme erilaista laturia - kännykälle, Stevelle ja kameralle. Kamerassa on kyllä hyvin pitkämielinen akku, mutta vara ei venettä kaada ja auta armias, jos haluaisin ottaa järjestelmällisiä kuvia ja akku alkaa vilkuttaa loppumisen merkkejä...

Laturit on niitä, jotka unohtuvat. Tällä viikolla työkaveri juuri postitti yhden sellaisen, kun tytöltä oli mökille jäänyt. Ilman latureita maailma pysähtyy. Tai ainakin joku tärkeä kone. 

Tein raskaustestin!

Tänään tulee kuluneeksi 29 vuotta siitä, kun raskaustesti näytti positiivisen tuloksen. Kuopustyttö oli siis saanut alkunsa. Joku joskus kysyi, miten ihmeessä muistan tuollaisia päivämääriä. Ne vaan ovat jotenkin sellaisia, jotka tarttuvat minulla erittäin helposti aivokuoren säilömuistiin. Ja onhan päivämäärillä toki jotakin tärkeyseroja... Rakkaat ja tärkeät päivämäärät haluan säilyttää mielessä mahdollisimman pitkään. Ensimmäinen tapaaminen,  juuri nuo raskaustestit (esikoisen kohdalla se muuten oli  20.4.1984), muuttopäivät jne. Hulluako?

Viikkovapaa alkoi!

Heräsin tänä aamuna kahdesti. Ensin puoli seitsemän paikkeilla, kun mies lähti reissullensa ja toisen kerran varttia vaille yhdeksän. Eikä hävettänyt yhtään. Neljän päivän viikkovapaa alkoi siis pitkään nukkumisella, aah! Luvassa on lukemista, elokuvia, auringonpalvontaa, uimista ja laiskottelua. Pari kirjaa on kesken ja kasassa on onneksi vielä aika monta - ja kirjastoon ei ole kuin 2,9 kilometrin fillarimatka, jos lukeminen loppuu kesken! Puhumattakaan niistä omista hyllyistä, jotka edelleen ovat täynnä...

Unisilla korvilla kuultua

Sanojen säilöminen on alkanut hieman hitaanlaisesti, mutta tarkoitushan oli kerätä sanoja kesän aikana ja voin tarvittaessa vedota niihin, joiden mielestä kesä ei ole juuri ehtinyt alkaakaan... Itse   kyllä olen vahvasti toista mieltä. Niin tai näin, purkissa on kuitenkin tällä hetkellä sen aurinkotalouden professorin lisäksi (vain sanan, ei henkilön!) vanhasta lehdestä bongattu paljasvarvaskeli ja yhtenä aamuna radiosta unisilla korvilla havaittu sähkömielenosoitus. Miksi muuten aina puhutaan unisista silmistä, yhtä hyvin korvat voivat olla uniset?