Muistojen päivä

(Tänään pitäisi kuvituskuvana olla kuva kynttilästä, mutta valitsin sähköisen version.) Tänään on tuhansien ja taas tuhansien kynttilöiden ja yhtä monien muistojen päivä. Pyhäinpäivä oli ennen vanhaan pyhäinmiestenpäivä ja muistan ihmetelleeni lapsena, miksi se ei voisi olla myös pyhäinnaistenpäivä... Muita nimityksiä päivälle on kaikkein pyhien päivä ja venäjän kielessä puhutaan vanhempienpäivästä.

Tänään hautausmailla on ruuhkaa. Muistojen kinttupoluilla, sorateillä ja moottoriteillä samaten. On aika kiittää siitä, että on niitä, jotka ovat eläneet ennen meitä ja meidän kanssamme. Levätkää rauhassa.

Kaikki alkaa nollasta

Tämän vuoden alussa aloitin kuntouttavan kävelyn, joka koostui ensin talonkiertämislenkeistä. Viisi kertaa talon ympäri oli ensimmäinen ja varovainen paluu liikuntamaailmaan. Siitä se alkoi ja askeleita tuli lisää ja kilometrejä kulki toisensa jälkeen. Eilen oli sitten The Päivä, jolloin palattiin lenkiltä ja pienen laskutoimituksen jälkeen oli koossa kaksituhatta kilometriä. Jes! Kunto on noussut tosi paljon, kiloja on huvennut, kenkiä on kulunut, Miehen kanssa ollaan puhuttu tsiljoonista aiheista siinä kävellessä. Suosittelen kävelyä kaikille ihmisille. Se on helppo harrastus, johon on vielä helpompi koukuttua. 

Jk. Vuotta on vielä muutama viikko jäljellä, joten matka jatkuu edelleen - toivottavasti...

Ai mitä talouskassaa?

 

Aika karu on tämä ns. käsky tai ohje sadan vuoden takaa... Rehellisyyden nimessä voin sanoa, että hattua en ole kyllä koskaan pyytänyt! Tanssiaisiinkaan en ole halunnut. Hameita pidän tosi harvoin - korkeintaan kesällä pitkiä huitulahameita. Mutta tuo talouskassa tuntuu kyllä varsin vieraalta ajatukselta. 

Väärä nimi!

Viikonloppuna otin olkkarin kukkakimpun käsittelyyn. Poistin siitä ylikypsät oksaneilikat, lyhensin reilusti tuon kaalityypin vartta ja vaihdoin vaasiin puhdasta vettä. Sain aikaan ihan kelpo asetelman, jossa on jotakin japanilaisen yksinkertaista. Kukkakimppu osoitti nimensä vääräksi, kun se oli alunperin viikkokimppu ja on nyt ollut meillä jo kaksi viikkoa ja päivän...

Tulipahan rikottua tuota käskyä...

Ai että kolahti pahasti tämä jostakin netin syövereistä bongaamani teksti... Minä nimittäin virun vielä sängyssä ja kello on ihan kohta yhdeksän... Lupaan ryhdistäytyä ihan just!

Eilen oli pitkä työpäivä, sitten kotona odotti valmis ruoka ja lenkkiseura. Tuntuipa ihanan kevyeltä kävellä tavislenkkareilla, kun oli hyvä tie ja lämmin ilta. Suunnittelimme etukäteen kuuden kilometrin kävelyä, mutta emme malttaneet lopettaa ennen kuin oltiin kävelty kahdeksan kilometriä. Hyvä me! . 

Meillä leivottiin!

Viikonloppuna Mies leipoi mustikkamuffinsseja. Lauantai-iltana kantoi tuon tarjottimen olkkariin, jossa istuskelin sohvannurkassa odottaen illan elokuvaa (Last Vegas) ja teetä. Ensin ajattelin, että mitä Mies nauraa tyrskii keittiössä,  mutta nähdessäni tuon tarjottimen nauroin minäkin. Kaksitoista muffinssia kun olisi iltateellä aika paljon... Tosiasia oli se, että teetä kului paljon, mutta leivonnaisia vain kolme, joista minä söin yhden.

Kuva huvittaa muutenkin. Se on arki ihan sellaisenaan - kaunistelematon ja tosi. Rakastan arkea ja siksi olen sekä nimeltä että asenteelta Arkeilija. 

Normaaliajassa

Viime yönä epänormaali aika päättyi ja siirryttiin taas tähän tavalliseen ja normaaliin aikaan. Oikeastaanhan  pitäisi tietysti puhua kesä- ja talviajasta, mutta virallinen termi on normaaliaika. 

Eilen teimme pitkän kävelylenkin. (Meillä on nykyään käytössä kolme termiä. Lyhyt on 6 km, keskipitkä 6-12 km ja pitkä 12 km.) Eilisessä lenkissä oli osa vanhaa ja osa ihan uutta, joten voidaan puhua syysseikkailukävelystä siltä osalta. Matkaa kertyi kaikkiaan 12,2 km. Ihan uutta reittiä kävellessä oli mielenkiintoista kulkea, kun ei tiedetty, mitä on mutkan takana. Tie oli yllättävän hyvä, joten käymme siellä toistekin. Vanhan reitin taukopaikalla tapasin hyvän ystävän, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Päivitimme päällimmäiset kuulumiset ja olimme iloisia yllättävästä kohtaamisesta...