Laurilassa on väriä

Eilen illalla havahduin tosiasiaan, joka on tietysti tuttu jo vuosikymmenien ajalta. Ei siis mikään yllätys. No, joka tapauksessa fakta oli: Laurilassa on väriä ja värejä. Jokaisena aikana vuodesta, vaikka värikylläisyys nyt hieman korostuu tuon ihanan pääsiäisliinan vuoksi, jonka sain kirjoituspalkkiona yhdestä pienoisnäytelmästä. Vitivalkoista katalogi- tai katakombikotia meillä ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Olen puhunut.

Töissä ja kotona

Tälle viikolle tuli enemmän työpäiviä kuin normaalisti. Maanantain ja keskiviikon virastopäivien (ja tiistain musiikkipäivän) lisäksi kolahtivat kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäissunnuntai listalle. Etukäteen ajateltuna se tuntui aika rankalta, mutta sitten tajusin, että onhan minulla lauantai, maanantai ja tiistai vapaata! 

Eilinen virsikirjatyöpäivä sisälsi kaksi kouluhartautta ja illan messun. Ehdin kuitenkin myös laitella kotiin pääsiäiskoristeita ja käydä kahdeksan kilometrin kåvelylenkillä. Iltamessun jälkeen kotona odotti erittäin hyvä ja kuuma sauna ja sitten pelattiin SkipBo-peliä, juotiin teetä ja kuunneltiin malilaista maailmanmusiikkia. Elokuvakin valittiin (Mehiläisten salaisuudet) ja katsottiin sitä tunnin verran, mutta sitten alkoi väsyttää niin paljon, että päätettiin siirtää loput seuraavaan päivään. Reilut yhdeksän tunnin yöunet alkoivat kymmenen jälkeen...

Edit: Kåvelylenkki=kävelylenkki.

Pari ajatusta pääsi kolahtamaan

Pari viikkoa sitten kuuntelin Tove Idströmin haastattelua ja merkkasin muistiin pari ajatusta, jotka kolahtivat. Uteliaisuus on hyve. Yleensähän sitä pidetään mieluummin paheena, jota on naamioitava onnistuen ja epä-. Tiedonhaluinen on sana, jota usein käytän tuosta ominaisuudesta omalla kohdallani. Toinen ajatus liittyi ensimmäiseen: Jokaisella ihmisellä on oma uteliaisuuden lajinsa. Tuohon voisi sanoa sen sanan, jota virsikirjatöissä usein sanotaan tai lauletaan ja se on Aamen. 

Eli olisikin hyväksyttyä olla uteliaan kiinnostunut tai pelkästään ihan vaan utelias jostakin asiasta?! Ihanaa, kevääni on pelastettu! 

Pienen kevättanssin aika!

Sanokaa mitä sanotte, mutta eilen oli ihan selvästi jo kevättä ilmassa tai oikeastaan tiellä! Asfaltti oli monessa paikassa pelkästään musta ja vesivanoja kiemurteli siellä täällä. Mies luki illalla ääneen Forecan tätien numeroterveiset ja aika hyvältä kuulosti. 

Eilen illalla saatiin hyviä uutisia, kun Petäjäveden miniä valittiin Kallion kirkkoherraksi. Hän on varmasti nainen paikallaan, onnittelut! Jo siitä vaiheesta alkaen, kun hakijat (17 kpl) julkistettiin, olen ollut varma, että hänet valitaan. Intuitiota tms. 

Onnea, mummun ja vaarin kultahippu!

Tänään on Virallinen Syntymäpäivä, jolloin lapsenlapsi saavuttaa kolmen vuoden iän. Juhlat pidettiin jo sunnuntaina ja paikalla oli kaikkiaan yksitoista aikuista ja kahdeksan lasta. On hauska tavata samoja ihmisiä aina vuoden välein näissä juhlissa. Omia ihmisiä tietysti nähdään montakin kertaa vuoden aikana...

Lapsenlapsi on kiinnostunut kirjaimista ja siksi lahja pakattiin vanhaan paikallislehteen. Kun tuo lehti on ilmestynyt, olen ollut kaksivuotias. Kaksi, melkein kolme! 

2 x koralli = rauta

Meillä on tänään rautahääpäivä eli tulee kuluneeksi seitsemänkymmentä vuotta siitä, kun menimme naimisiin. Niin ainakin laskisin, kun kerran ollaan nyt oltu kolmekymmentäviisi vuotta yksissä leivissä ja meitä on kaksi. Kummallakin on korallihääpäivä ja kaksi sellaista on rauta.

Aika on kulunut vinhan vikkelästi. Rakkautta on riittänyt kiitettävästi. Edelleen sanoisin aikailematta sen saman Tahdon...

Täytän kolme!

Tämä blogi täyttää tänään kolme vuotta. Minusta ja muista kolmivuotiaista sanotaan näin: Puheen pulputusta, valtava määrä kysymyksiä, liikkumisen riemua ja elämäniloa - niistä on kolmivuotiaan elämä tehty!

Bloggaaminen on melkein kuin hengittämistä ja syömistä - tarpeellista ja elinehtomaista. Kiitos, Esikoinen, kun sait minut vakuuttumaan siitä, että bloggaaminen olisi minun juttuni... Kiitos muille mahdollistajille, kiitos eläville (ja kuolleille) aiheille, kiitos tietotekniikalle. Ilman teitä en olisi tässä. 

Jk. Kiitospuhe on hyvä olla aina kaiken varalta. Ei koskaan tiedä, mihin gaalaan tai seremoniaan joutuu!