maanantai 14. joulukuuta 2020

Mistä on hyvä viikonloppu tehty?


Vietimme pitkän ja hyvän viikonlopun. Siihen kuului hyvää ruokaa, parit lasilliset punaviiniä, myöhäisen illan ja aikaisen aamun kauppareissut, liikuntaa, saunomista, joulukorttipajailua, jutustelua, huumoria, muutama jakso Sydämen asialla -sarjaa ja vähän jouluvalmisteluja. 
Joulu siintää kymmenen päivän matkan päässä.Tästä poikkeusvuoden joulusta ei missään tapauksessa voi tulla tavallista ns. entisaikajoulua. Leivotaan ja valmistellaan kuitenkin - vaikka pienemmälle porukalle. 

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Tämän päivän Lucia


Hyvää Lucianpäivää! En ole koskaan ollut Lucia - enkä edes tyrkyllä siihen rooliin, mutta morsian olen ollut kerran.  Se taas ei liity tähän päivään mitenkään...
Lapsena meillä ei tiedetty Lucioista muuta kuin koulun laulukirjassa olleen laulun verran. Mies puolestaan on elänyt lapsuuutensa ja nuoruutensa kaksikielisessä rannikkokaupungissa ja siellähän oli/on Luciakulkueet sun muut.
Tämän päivän kuvaan etsin isältä aikanaan saamani kynttilätytön. Se sai kantaa valoa tänä aamuna.



lauantai 12. joulukuuta 2020

Ottamuksia 71


Meillä oli eilen liikaa maitoa, joten tein pannukakkua. Reseptissä on otsikkona Maailman paras pannukakku ja sitä lopputulema taas olikin, vaikka puolitin ohjeesta rasvan ja sokerin määrän. (Ohje löytyy ihan nimellä googlaamalla.)
Liikamaidosta keitin myös pinaattikeittoa. Sitä en kuvannut kattilassa enkä lautasella. Se on ruokaa, jota voisin syödä joka päivä maailman tappiin saakka. 

perjantai 11. joulukuuta 2020

Minusta tuli äiti


Minusta tuli äiti kolmekymmentäkuusi vuotta sitten. Minulla on tosin tapana laskea aika äitityövuosina, jolloin olen ollut nyt jo kuusikymmentäyhdeksän vuotta äiti... Äitiys on ollut ihanaa ja rasittavaa, mutta onneksi kuitenkin rutkasti ihanampaa! Lapset ovat kasvattaneet minusta ihan kohtuullisen äidin näiden vuosien kuluessa. Onnittelut tänään Esikoiselle, koekaniinille! Olet rakas.

Jk. Kuvassa päivänsankari potkupukukokoisena.


torstai 10. joulukuuta 2020

Voiko ihanammin...


Päivä alkoi nukkumalla yhdeksään asti - aamuyöllä valvoin puolisen tuntia kirjan parissa, kun uni kaikkosi - ja nyt vasta on aamupuuro lautasella. Tämä on vapaapäiväilyä parhaimmillaan, jos mikä! Kunhan olen tankannut itseni, on aika laittaa nastakengät jalkaan ja lenkkivaatteet päälle ja tehdä jonkinpituinen kävelylenkki. 
Tänä iltana olisi aiheellista katsoa Hitchcockin Psyko. Katsoin sen nimittäin kolmekymmentäkuusi vuotta sitten...

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Kävelen ja pidän siitä!


Eilen tuli taas yksi sataluku täyteen! Luvussa on tämän vuoden aikana kävellyt kilometrit. Se on yhtä paljon kuin on matkaa Kravun kääntöpiiriltä päiväntasaajalle tai Hangosta Utsjoelle ja takaisin. Kävely on ehdottomasti Se Juttu ja sopii minun pirtaani ja ruumiinrakenteelleni tosi hyvin.
Eilen kävelylenkkiini osui tosi hieno luontoelämys... Olin ihan matkan alkuvaiheessa ja pysähdyin säätämään Moppea (MP3 -soitinta) ja samassa kuulin taivaalta ääniä. Hetken kuluttua näin kaksikymmentäneljä joutsenta lentävän sinisellä taivaalla ja se näkyi sai kyllä kyyneleet silmiin. Vilkutin joutsenille ja toivon, että tapaamme taas... Ajatelkaa nyt, Sibeliuksen päivänä tuollainen esitys! 

Jk. Olen hankkinut kirppareilta itselleni monta trikoopipoa. Kuvassa on uusin.




 

tiistai 8. joulukuuta 2020

Sibeliuksen pakkasaamua!


Hyvää Sibeliuksen päivää! Tänään aion soittaa ja kuunnella suomalaisen säveltäjäneron musiikkia. Lupaan sen kautta kiven ja kannon.
Hidas aamu on menossa. Nousin sängystä vasta varttitunti sitten. Kohta on aamupuuron ja -kahvin aika. Pakkasmittari näyttää kahdeksaa astetta, joten aamulenkille on pukeuduttava lämpimästi. Ehkä trikoopipon tilalle on kaivettava laatikosta joku paksumpi versio. Mutta nyt ensiksi puuroa ja siinä samalla jotakin Sibeliusta!