Ylimääräinen päivä

Toissapäivänä ajattelin, että seuraava päivä on jotenkin ylimääräinen päivä. Siltä tuntui vielä aamullakin, kun jotenkin oli jo yksi sunnuntai ollut ja toinen lähes samanlainen peräkkäinen  melkein  käyttämättä. Silti (tai siksi) päivä käynnistyi jotenkin hitaasti. Aamupäivään kuului toisella elokuva, toisella torkut oranssin peiton alla. Päivällä päästiin kuitenkin ulos, kun sanoin, että päiväkahvia ei ole luvassa ilman kävelylenkkiä... Tehtiin melkein viiden kilometrin lenkki osin tuntemattomassa maastossa eli syysseikkailulla oltiin!

Iltaan kuului erittäin hyvää uunilohta, saunomista, verhojen vaihtaminen olkkariin, kahden tunnin elokuva (Vain enkeleillä on siivet, 1939) ja kannullinen teetä töysäläispipareiden ja aurajuuston kera. Elokuvan aikana otin uuden lankakerän ja noudatin saamaani neuvoa (eli lankaerän isommasta reiästä löytyy pää helpommin ja lanka juoksee paremmin). Se toimi ja aloitin huiputuspalmikkosukkaa hyvillä mielin... 

Tein itseanalyysin

Eilen tein itseanalyysin ja totesin muuttuneeni paljon vuosikymmenien mittaan... Kudoin nimittäin vihreitä polkkasukkia ja melkein alusta asti kerässä oli jotakin kummaa. (Aloituslangan otan aina sieltä kerän sisältä ja sehän onnistuu joskus tosi hyvin ja joskus tulla pullahtaa melkein puoli kerää ulos.) Kutominen oli hitaampaa kuin yleensä ja solmumyttyrää meinasi kerääntyä ja samalla tummia pilviä... 
No, eilisillan elokuvan (Haikein terveisin) aikana sain sukat valmiiksi ja sitten minulla oli hyvin epämääräinen sotkukasa lankaa. Entinenminä olisi aikansa riuhtonut ja viuhtonut ja lopulta ottanut sakset ja tehnyt lopusta pieniä keriä. Tai vieläentisempimimä olisi suuttunut koko touhuun ja heittänyt lankamytyn roskikseen. Olen siis seestynyt ja tullut sinnikkäämmäksi -  sain selvitettyä ja kerittyä kaikessa rauhassa tuollaisen kauniin kerän... 

Muistopäivä

Tänään on pyhäinpäivä. Useimmilla ajatukset johtavat hautausmaalle, monella myös askeleet. Monella meistä on muisteltavia rakkaita, joille sytytetään kynttilöitä haudalla, muistopaikalla tai kotona. 

Tämä on kaipauksen ja monien muistojen päivä, vaikka kuolemasta olisi kulunut jo vuosia. Vuosien mittaan kun suru muuttaa muotoaan ja siitä tulee kaipausta ja samalla suurta kiitollisuutta eletystä elämästä...

Käytä järkeäsi!

Tällekin päivälle löytyi teemapäivä. Nyt on nimittäin Käytä järkeäsi -päivä. Jotenkin minusta kyllä tuntuu, että sellainen päivä pitäisi olla ja on useammankin kerran vuodessa... 

Tänä aamuna opin uuden sanan, jes! Aina puhutaan maalaisjärjestä ja itsekin käytän sitä sanaa hyvin usein. Mutta se, joka oli uusi, on arkijärki. Vau! Loppusointusana jo itsessään - näyttää, tuntuu ja kuulostaa hyvältä. Pääsee sanavarastooni ihan varmasti. Tulet vielä huomaamaan...

Yllätyskukka

Eilen töissä oli semikiirepäivä. Tunsin itseni tarpeelliseksi koko seitsemän tunnin rupeaman ajan. Kesken kaiken minut yllätettiin, kun ystävä tuli virastoon, istahti hetkeksi ja kaivoi ostoskassista kukkaruukun. Oli muistellut, että olisiko minun syntymäpäiväni lokakuussa ja kun kerroin, että huhtikuussa, oli kukka sitten tarkoitettu syksymuistamiseksi. Joka tapauksessa ilahduin tosi paljon! 

Kirjoja ja suklaata

Minut on helppo saada haasteisiin mukaan, vaikka en kiertokirjeitä ja vastaavia jaa eteenpäin. Haaaste on eri asia. Olen osallistunut vuosien mittaan vaikka minkälaisiin haasteisiin ja vastaaviin - lähettänyt oraville pipoja, kutonut monena vuonna sivareille sukkia jne. 

Facebookissa oli taas lukuhaaste viimevuotiseen tapaan ja siinä marraskuun aikana pitäisi lukea vähintään kolmekymmentä sivua kirjallisuutta joka päivä. Eilen illalla luin nelisenkymmentä sivua Anna Gavaldaa ja söin kolme palaa minttukrokanttisuklaata. Valmistauduin haasteeseen käymällä kirjastossa, vaikka makuuhuoneen hyllyssä on entuudestaankin vielä muutama lainakirja sen Gavaldan (Parempaa elämää) lisäksi...

Marraskuussa on kaksi ärrää ja kolmekymmentä päivää

Lapsuudessa ja vanhuudessa on yhteisiä asioita. Yhtä niistä olen tänä syksynä pohtinut... Lapsi opettelee sanoja ja merkityksiä. Häneltä kysytään aina Tiedätkö, mikä tämä on? Kuka tässä on? Sama toistuu sitten elämän loppupuolella, kun omaiset kyselevät suunnilleen samoilla sanoilla Tunnetko? Kuka minä olen? Jotenkin tuosta tulee tragikoominen olo..

Jk. Hyvää marraskuuta! (Onneksi siinä on vain kolmekymmentä päivää...) Kaikki extravalo on tarpeen!