Astua eikun istua ajattelevi...

Kalevalan päivää, hyvää ystävät! Suhteeni ko. eepokseen on vuodesta toiseen pysynyt suhteellisen muuttumattomana. Selkosuomeksi sanottuna emme ole samalla aaltopituudella, vaikka runoja itsekin rustailen ja runoista pidän. Ja vaikka itsekin olen Kalevalassa puolukansyöjänä.

Tänään on myös suomalaisen kulttuurin päivä. Sibeliusta, saunaa ja kaikkea sen väliltä ja ympäriltä. 

Jk. Ai niin, yksi yhtäläisyysjuttu vielä. Puolukansyöjäkaimani pyöräytti pojan, josta tuli aikanaan Karjalan kuningas. Minä, joka tykkään puolukoista, olen myös pyöräyttänyt pojan, jolla on vaimonsa kanssa toimisto Viipurinkadulla...

Tällä asenteella mennään!

Pari päivää vanha teksti osuu tänään(kin) paikalleen, sillä nyt on täysin aikatauluton vapaapäivä. Ei ole edes lauluryhmää eikä soitonopetusta, sillä on hiihtolomaviikko. Oma lomaseni on sitten torstaista alkaen ja on myös hiihtoloma, sillä en aio hiihtää. Hiihtelen kyllä, mutta se tarkoittaa tässä tapauksessa vaan chillailua ja lomailua.  Ja tapaamisia. Ja ulkoilua vähän erilaisissa maisemissa. Odotan lomasta! 

Ottamuksia 19

Oman huoneeni ikkunalaudalla on pöytälamppu, joka tekee seinään kerrassaan järisyttävän psykedeelisiä kuvioita. Kuva ja huomio ovat eilisillalta puoli yhdentoista aikaan. Oli ihan pakko napsaista Stevellä kuva, kun tuli sellainen kerran elämässä -fiilis, vaikka lamppuhan nököttää paikallaan päivästä ja illasta toiseen. 

Niin kuin yhdet askeleet

Hyvää sunnuntaita! Työt (virsikirja-) kutsuvat kahden tunnin kuluttua. Pakkasmittaria on käyty jo katsomassa ja ihmettelemässä. Yksitoista astetta kun tuntui kummallisen vähältä tällä haavaa. Voi olla, että tämän päivän kävelylenkillä ei jalan alla narsku lumi ihan niin paljon kuin vaikka eilen. Hauska huomio on yhteislenkeiltä se, että askeleet menevät ihan samaan tahtiin eli kuulostaa siltä niin kuin olisi vain yksi ihminen kävelemässä. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että Mies kävelee hieman lyhyempiä askelia seurassa kuin kävelisi yksin. Kropan pituuseroahan meillä on kaksikymmentäneljä senttiä eli ollaan niin kuin nuo kuvan maljakot. Ja leveyserosta ei nyt puhuta...

Laiskuudesta pari sanaa...

Perimmäinen/pohjimmainen minä on erittäin mukavuudenhaluinen ja suomeksi suoraan sanottuna laiska. Joskus osaan naamioida ja peittää sen paremmin kuin joskus. Sohva vetää puoleensa - tosin nykyään hieman vähemmän kuin ennen kuntoilukärpäsen puremaa. Johtunee siitä, että päivässä kuitenkin on edelleenkin sama määrä tunteja kuin aikaisemmin ja kun päivästä viettää ulkona 1-2 tuntia, on se sohvailusta pois.

Tänään nimipäiväänsä viettää Matti. Nuoremmalla veljelläni on puolinimipäivä, onnittelut sinne Saarijärven salomaille! 

Miksi kirjoitan?

Bloggaamisessa on tietyt omat säännöt, jotka jokainen bloggaaja saa laatia tai olla laatimatta. Minulla on vuosien aikana (kohta yhdeksän) kehittynyt muutama aika vakio. 

Kirjoitan aina aamuisin. Joskus viideltä, joskus vasta yhdeksän jälkeen. Miten milloinkin, mutta aamulla.

Kirjoitan lyhyesti, ristorasamaisesti. Vähän sellainen kerrastapoikkisysteemi sopii minulle.

Kirjoitan useimmiten yhden kuvan taktiikalla. Joskus juttu vaatii kaksikin ja on nähty myös kolmen kuvan postauksia...

Kirjoitan, sillä se on kivaa!

Yksi lensi yli aamupalan tai ei nyt sentään

Vapaapäivä! Torstai! Onnea on nukkua aamulla niin pitkään kuin unta riittää ja nyt riitti yli kahdeksaan. Illalla luin muutaman sivun Ken Keseyn romaania Yksi lensi yli käenpesän. En saa siitä oikein otetta ja syy on tietysti minussa lukijana. Luultavasti lukemisen taustalla aivokopassa häilyy koko ajan elokuvaversio, joka on loistelias mestariteos. Uniin ei tullut mielisairaalaympäristöä, mutta unia oli kyllä melkein tsiljoona. 

Kuvassa on tämän aamun palastelu. Tästä se taas lähtee...

Pelisi on pelattu!

Meillä pelataan milloin mitäkin. Joulun aikaan pelattiin lainakorteilla isommalla porukalla tuota kuvan peliä ja innostuttiin siitä tosi paljon. No, joulun jälkeen kaivelin yhtä pelilaatikkoa ja sieltähän löytyi meidän kauan sitten ostama pakka. (Tuo signeeraustyyli kirjoissa ja peleissä meillä oli käytössä joskus kahdeksankymmentäluvulla.) Ja siitä asti sitten on melkein päivittäin pelattu yksi ottelu. Hauskaa ja harmitonta ajanvietettä, jossa tuurilla ja hoksulla on suuri merkitys. 

Postin nopeus on vaihteleva, kun kirjeluokkia on enää vain yksi

Kysymys: Mitä mahtoikaan tapahtua päivälleen neljäsataakahdeksankymmentäkaksi vuotta sitten? Ei voisi vähempää kiinnostaa, vastaat. No, uhmaan kuitenkin ja kerron, että silloin annettiin Suomessa ensimmäinen postijärjestys. Eli aika kauan on postia kuljetettu tavalla tai toisella ja erilaisilla nopeuksilla. Nythän on nopeuksia vain enää yksi ja se on vaihteleva.

Jk. Kuva ei liity mitenkään postiin, tai hetkinen! Tuomas Alexander Laitisen videoteoksessa käsitellään informaation tuottamisen ja jakamisen tekniikoita. Mitäpä muuta posti on kuin informaatiota ja jakamista! 

Enemmän välimatkaa

Taiteen tehtävät on varmaankin määritelty alan opuksissa ja intöksissä moneen kertaan, mutta minäkin haluan laittaa lusikkani yhteiseen soppaan. Mielestäni taide on olemassa siksi, että se kohottaa meidän katseemme arjesta ja auttaa jollakin ihmeellisellä tavalla näkemään tason, joka välttämättä ei ole korkeammalla kuin arki, mutta siinä on enemmän välimatkaa. 

Ja miksi tuo nyt tuli mieleen? Ehkä siksi, että eilen siirsin Reinolta kuvia Stevelle ja törmäsin (kuv.) muun muassa tuohon Rut Brykin näyttelyn kuvaan. Se ei ole pipertelyä, vaikka onkin pientä. Se ei ole pönötystä, ei vaikeatajuista. Se tekee hyvän mielen ja hymyilyttää. Onnistuu tarkoituksessaan kohottamaan katseemme arjesta. 

Jk. Te, jotka asutte vakituisesti (tai epä-) Turun seudulla, käykää ihmeessä katsomassa tuo näyttely. Taidemuseossa nähtävänä toukokuun Kukanpäivään asti. Tavalliseen museopääsymaksuun on laitettu euron lisämaksu, mutta se kyllä kannattaa maksaa... 

Vastaanottokomitean puolesta

Tämä kuva on eräänlainen ottamus, vaikka en sitä siihen kategoriaan nyt laittanutkaan. Kävelin eilen vähän pitemmän kaavan kautta rautatieasemalle ja yllätyin tuosta kyltistä, joka on ehkä ollut siinä jo pitemmän aikaa, mutta jonka mielestäni bongasin nyt vasta. Junakulkemiseni on ollut sen verran vähäistä nykyään, etten juurikaan ole noilla seuduilla liikkunut muuta kuin vastaanottokomitealuonteisesti ja silloinkaan en aina ole ehtinyt tulla ihan asemalle asti.

Joka tapauksessa kyltti yllätti. Kotona siirsin kuvan Reinolta Stevelle ja Steveltä Leunolle (läppäri), jolla sitten vähän leikittelin väreillä. Muutin kuvan osittain mustavalkoiseksi ja ainoa väri oli sitten kyltissä. Keinotekoista, mutta hauskaa puuhaa.

Satunnaisen kiltti

Tänään on teemapäivä, jota aion viettää. Kyseessä kun on Satunnaisten kilttien tekojen päivä. Satunnainenhän määritellään sanoilla sattumalta esiintyvä tai tapahtuva, sattumanvarainen, tilapäinen, ajoittainen. Siinäpä se! Liikaa ei voi etukäteen suunnitella, sillä silloin häviää koko jutusta se ajoittaisuus. Kerron kaiken uhalla kuitenkin, että aion tänä iltana kävellä vastaan rautatieasemalle elämäni miestä ja täysin tietoisesti. Se on mielestäni kiltti teko ja liikunta samassa paketissa.