Kesä teki nurkanvaltauksen

Toukokuun ja kesäkuun taitteeseen on enää kuusitoista tuntia tai oikeammin viisitoista ja risat. Ennen vanhaan kesä alkoi kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja siihen asti oli kevättä. Tänä vuonna tuota rajaa ei tainnut olla, kun kesä pääsi ovelasti luikertelemaan jo toukokuun alkupuolelle. Teki siis nurkanvaltauksen! 

Vietän vapaapäivärypästä (3 kpl). Järkevä minä sanoo, että vaatehuone kaipaisi siivousta. Einiinjärkevä minä sanoo, että olisi hyvä ulkoiluilma. Kumpaa minä nyt tässä sitten kuuntelen...

Kaksi merkittävää asiaa

Eilen oli merkittävä päivä. Kirkkovaltuusto teki haloset eli valitsi kirkkoherraksi naisen. Valitsemani henkilö ei ollut ykkössuosikkini, mutta pystyn elämään vaalituloksen ja henkilön kanssa vallan mainiosti. Elokuussa valta sitten meillä vaihtuu naisistuen. 

Eilisessä oli muutakin merkittävää ihan subjektiivisessa elämässäni. Olin kävelylenkillä. Se sinänsä ei ole mitään maatakaatavaa, mutta tapasin kävellessä yhden mäen (Pohjolanmäki), josta jaksoin juosta viime kesänä kolmanneksen verran. Nyt sitten päätin testata kuntoani. Juoksin alhaalta ylös asti! Hitaasti, mutta kuitenkin...

Muutto!

Tänään tulee kuluneeksi kaksikymmentäseitsemän vuotta siitä, kun muuttoautomme ajoi Laurilan pihaan. Tulimme kimpsuinemme, kampsuinemme, lapsinemme ja haaveinemme. Asetuimme taloksi saman tien.

Tämä on meidän neljäs yhteinen kotimme ja rakkautta on riittänyt, vaikka ollaan aina silloin tällöin jouduttu laskemaan pennosia ja eurosia tosi tarkkaan. Asuntolaina on ollut hyvä pakkokeksintö tällaiselle tuhlarille - ja taloudellisemmin ajatteleva aviomies... 

Niin kuin tanssi matka käy...

Eilen oltiin taas tien päällä. Viikko sitten tehdyn fillarilenkin jälkeen mietittiin, että voisi tehdä joskus  vähän pitemmänkin reissun ja tämä joskus oli sitten yhtä kuin viikkoa myöhemmin. Forecan tädit ja Ilmalaitoksen sedät olivat sitä mieltä, että sää on juuri sopivaa pilvipoutaa ja poutapilveä fillarointiin ja aamuyhdeksältä lähdettiin liikkeelle.
Pienemmässä lähikaupungissa käytiin aakkoshuoltoasemalla lounaalla ja pienessä lähikunnassa syötiin jäätelöt. Juomataukoja pidettiin muutama ja syötiin samalla repusta eväitä.
Aikaa tuohon mittarin kertomaan kilometrimäärään kului neljä ja puoli tuntia (tai tarkasti sanottuna kolmea minuuttia vaille). Kotona oli sitten sellainen voittajien olo koko loppupäivän!

Kun minä unestani heräsin...

Huomenta Laurilasta! Heräsin vartin yli kuusi ja tunsin itseni jo niin virkeäksi, että tässä sitä nyt ollaan kirjoittelemassa ja puolet taloudestamme vielä nukkuu...

Tänään on kaksi teemapäivää, joiden välillä valinta on helppoa. On nimittäin Aurinkovoidepäivä ja Toimistoteippipäivä ja ilman muuta valitsen aurinkovoideversion, kun kerran on vapaapäivä! Teippi saa odottaa huomista. - Idea: meillä pitäisikin olla käytössä mieluummin jesaria ihan sen takia, kun ollaan seurakunnassa töissä! 

Mitä meistä muistetaan?

Virsikirjatöissä eilen jäin miettimään sitä, millaisen jäljen me jätämme ja mitä meistä muistetaan. Olen ollut hautajaisissa töissä yli neljänkymmenen vuoden ajan aina silloin tällöin ja jotenkin koen, että juuri hautajaisissa ihmiset ovat aidoimmillaan. Surua kun ei pysty teeskentelemään tai jos luulee pystyvänsä, on hakoteillä. 

Eilisissä hautajaisissa vainajaa ja minua yhdistivät runot. Eilen aistin hiljaista lyyristä surua, jota ei teeskennelty. 

Ilahduttavia asioita

Eilen ilahduin monesta asiasta. Aamupäiväkävelylenkillä mm. siitä, että kännykkäni on sukua Stevelle ja kuvat siirtyvät suitsaitsukkelaan toisesta toiseen. Iltakävelylenkillä mm. siitä, että sain haaviini napattua tosi keskustelevan miehen silloin yli kolmekymmentäviisi vuotta sitten ja että jutunjuurta löytyy aina vaan.

Tänään onnittelen adoptiosiskoani, joka on oikeasti kyllä olemassa, mutta joka oikeasti ei ole adoptoitu. Hänellä on tänään syntymäpäivä. 

Tänään aion pitää liikuntavapaapäivän. Menen virsikirjatöihin ja sen lisäksi keskityn huushollitöihin. 

Pohtimista maalaisjärjellä

Pohtiminen/pohdiskelu on minun juttuni, mietiskely kuulostaa hienolta ja oppineelta. Pohtia kun voi niin monenlaisia ihan arkipäiväisiäkin asioita. Pohtimiseen tarvitaan sopiva ympäristö ja mielentila. Näin vuosikymmenien kokemuksen perusteella voin todeta saunan hyväksi ympäristöksi. Sitten on olemassa ihan pohtimiseen tarkoitettuja alueita, jotka on merkitty P-kirjaimella ja joita on teiden varsilla...

Tarkkailuyhdistyksestä huomenta!

Jokin aika sitten ilmoitettiin, että yhdistysrekisteristä tullaan poistamaan yhdistyksiä, joista ei ole kuulunut vuosikausiin pihaustakaan. Mielenkiinnolla luin oman paikkakunnan listaa ja merkitsin muistiin yhden mielenkiintoisen nimen. Tiedän kyllä, että ko. nimi liittyy kotieläintalouteen ja meillähän ei sellaisia ole, mutta toimivan yhdistyksen nimen voisi varmasti ottaa osaksi uusiokäyttöön. Yhdistysrekisteristä poistettiin Petäjäveden tarkkailuyhdistys r.y. ja tästä keväästä lähtien olen perustanut yhdistyksen nimeltä Laurilan tarkkailuyhdistys, joka ainakin toistaiseksi on kaksituinen ja täysin rekisteröimätön.

Tarkkailutehtävät:

- kukkien kasvu

- tuulen humina

- ruohon kasvu

- lämpötilamuutokset

- sateen ropina

On yksi väri ylitse muiden...

Haahuilin eilen illalla Steven kanssa pihalla. Äsken sitten tsekkailin, mitä napattiin (kuvia, kirj.huom.) ja huomasin sinisen sävyjä vaikka hurumykke. Ensinhän meillä oli sininen Kettula, sitten sille tuli kaveriksi sininen Repola, sitten sininen Pupula. No, meni useampi vuosi, kunnes talokin maalattiin siniseksi ja se sai nimen Iso-Laurila. (Laurila oli kyllä ennestäänkin jo vaaleanruskeana.) Autosta en nyt edes sano mitään...

Jos saisi valita vain yhden värin ja siitä tietysti sen kaikki tuhannet sävyt, ottaisin sinisen. Sen kanssa voisin elää loppuelämäni, jos olisi elettävä vain yhtä väriä. Mieluummin kyllä elelen monien värien maailmassa...

Lähtisitkö kanssani Multialle?

Eilen ylitimme itsemme. Sen jälkeen kun tulin virsikirjatöistä kotiin, oli aika pakata reppuun vesipullot ja vähän evästä ja kypäröidä päänsä. Suuntana oli naapurikunta, joka tuntee nimen Multia. Sovittiin ennen lähtöä, että käydään sitten vain siinä neljäntoista kilometrin päässä kääntymässä, jos tuntuu liian rankalta koko reissu. Ja sitten lähdettiin!

Menomatkalla pari kilometriä juuri ennen tuota mainittua varasuuunnitelmakäännöspaikkaa tuntui kaikkein rankimmalta. Pieni tankkaus kuitenkin auttoi ja päästiin perille. Mies jäi ajokkien luo ja minä hain kaupasta jäätelöt ja kolmioleivät. Syötiin eväät kahdessa paikassa eli puistossa ja hautausmaan rannalla. Ei ollut kiirettä mihinkään ja ilma oli juuri sopiva.

Paluumatka sujui nopeammin ja helpommin kuin meno. Yhden pysähdyksen taktiikalla tultiin. Perillä oltiin joskus iltakuudelta. Aikaa kului tuossa 54,3 kilometrin ajamisessa kahta minuuttia vaille kolme tuntia. 

Ollaan joskus takavuosina tehty muutaman kerran tuo reissu, joten ihan neitsytmatkasta ei ollut kyse. Hieman jo ehdittiin suunnitella pitempää reissua sitten joskus...

Kesä tuli kuistille!

Kuistin ja pergolan siivous oli minulla eilisen päivän agendana. Palkkioksi niistä (jo vähän etukäteen) laitettiin jo kesäkukkiakin. Viime yönä oli lämpötila ollut sitten vain 0,7 astetta plussan puolella, joten onneksi aamukolmen aikana haettiin kukkia sisälle ja peiteltiin hallaharsolla kasvimaata...

Miehen kanssa meillä on tunnetusti omalaatuinen huumori. Eilen aamulla radiosta tuli Eino Leinon ja Toivo Kuulan Rukous, jossa puhutaan suuresta virittäjästä. Kehittelimme sitten ajatusta siitä, että olisi pianonviritysyritys nimeltään Suuri Virittäjä. Virittäjä olisi kuitenkin erittäin lyhyt, joten hän joutuisi pyytämään jakkaraa, jotta yltäisi virittämään pianon. Aika huono vitsi, mutta meitä sekin nauratti tosi paljon. 

Vie sinä, minä virkistäydyn!

Virkistys on hauskaa, mutta väsyttävääkin. Eilen olimme työporukan kanssa virkistyspäivässä pienemmän lähikaupungin puolella. Paikka oli nimeltään Rantakartano Pöyhölä ja meille oli tarjolla hulppeat tilat, omaa rauhaa, herkullista ruokaa ja kiireetöntä oleilua. Virkistyspäivävastaavat olivat järjestäneet juuri sopivan verran aktiviteetteja, joten myös ihanvaanjuttelulle jäi aikaa.

Kotiuduin iltakuuden jälkeen. Iltaan kuului vielä pieni kävelylenkki, sauna ja elokuva. Yöunille mentiin yhdentoista paikkeilla ja unta riitti pienillä pysähdyksillä varttia vaille yhdeksään. Nyt on taas akut ladattu...

Mitä tapahtui viisikymmentäyhdeksän vuotta sitten?

Tämän päivän postauksessa yhdistyy aika jännästi kaksi asiaa... Eilen käytiin illalla kirjastossa lainaamassa kirjoja ja lukemassa lehtiä. Jossakin lehdessä oli tuo otsikko ja autonkuljettajani otti minulle siitä kuvan, kun en ollut ottanut mitään tallennusvälineitä mukaani.

Saunominen on meillä jokailtaista eli siis kroonista. Ei ole stressiä näkynyt, joten otsikko pitää paikkaansa.

Tänään on Erkin päivä. Vanhan kansan mukaan erkkinä saa ensimmäiset saunavastat tehtyä. Muutama viikko sitten olimme sitä mieltä, että ei toivoakaan, mutta kevät otti sen verran isoja loikkia, että meillä tänä iltana saunotaan vastan kera. 

Jk. Tänä päivänä viisikymmentäyhdeksän vuotta sitten minä sain nimen Vuokko Marjatta. Tottelen sitä mielelläni. 

Maksimalismi on minun juttuni

Nykyään on muotina ja trendinä minimalismi. Valitettavasti minusta ei ole siihen. Ei kokoni puolestaan eikä muutenkaan. Olin jo ihan ihmeissäni, kunnes keksin: Maksimalismi! Ehkä se on enemmän minua.
Kun meillä on kirjoja ja elokuvia, on niitä saman tien paljon. Kun harrastan jotakin, harrastan sitten täysillä. (Tunnustus: italiankerhomme on hieman nyt lapsipuolen asemassa. Mi scusi!)
Minulla on valmiina jo Kuka kukin on - kirjan haastattelua varten lista harrastuksista. Epäilen, että sitä haastattelua ei tule, joten julkistan ne nyt. Harrastukset: käveleminen, analysointi, maksimalismi, ihmettely ja hengittäminen. Luulen, että niitä kertyy vielä lisää...

Vastavuoroisuutta

Bloggaaminen on yksinpuhelua eli monologia ja samalla myös dialogia. Tietysti vastavuoroisuus viestinnässä voisi toimia myös niin, että kirjoittaa mitä kirjoittaa ja sitten pitää mahdolliset kommentit niine hyvineen reagoimatta ollenkaan. (Voisi, mutta hieman yskähdellen.) Myönnän olevani joskus hidas vastaaja, mutta yritän kuitenkin parhaani.

En ole yhtään katunut kirjottamisen aloittamista silloin reilut yhdeksän vuotta sitten. Onnekseni tämä on pysynyt pienen lukijapiirin pyörimisenä ja hyörimisenä...

Pitäisikö tuntea itsensä vanhaksi?

Tänään on pikkuveljen syntymäpäivä. Hän täyttää kuvan vuodet. Havahduin pari päivää sitten ajattelemaan, että pitäisikö sitä tuntea itsensä vanhaksi, kun sisarussarjamme nuorinkin jo on puolivälissä kuuttakymppiä... Lopputulema pohdiskelustani oli, että pitäisi ja eipitäisi. Asenne ratkaisee ja askelpituus.

Ehdin jo omistaa aamulenkin päivänsankarille. Tässä kuitenkin vielä onnittelut! 

Vilinää ja vilskettä

Uutiset kertoivat, että eilen oli lämpimin äitienpäivä 58 vuoteen. Tilastointi alkaa vasta vuodesta 1960, joten sitä vuotta edeltävät äitienpäivät sun muut ovat muistitiedon varassa. Yleensä muistitieto värittää kesät ja keväät lämpimiksi...

Meillä oli eilen pihapäivä. Viidesosa porukasta kirmaili ihan nakupellenä uittaen ankkoja ja laivoja pikkualtaassa. (Korjaus: lippis oli.) Vanhin paistoi iltapalaksi kesäkeittiössä lättyjä ja ne syötiin sitten talvisyksykevätkeittiön puolella. 

Virsikirjatöissä jokainen nainen sai ruusun. (Siis kukan, ei bakteeri-infektion.) Jotenkin viikonloppu tuntui lyhyemmältä, kun olin sekä la että su töissä. Mutta samalla kertaa viikonloppu tuntui ihanalta, kun oli kotona vilinää ja vilskettä...

Äiti on vaikka mitä

Hyvää äitienpäivää! 

Äiti on neljä kirjainta ja tunneskaala laidasta laitaan. Täyttä työtä ja pelkkää hupia ja kaikkea siltä väliltä. Suolaa ja sokeria. Aurinkoa ja rankkasadetta. 

Tänään onnittelen omaa äitiäni, jolle olin ainoa tytär. Tänään onnittelen ainoaa tytärtäni, joka on äiti. Tänään onnittelen itseäni ja tiedän olleeni paras mahdollinen äiti juuri niille kahdelle, jotka tulla tupsahtivat ulkomaailmaan.

Äitienpäivän kuvaa ei tarvinnut arpoa. Istun siinä oman äitini sylissä kuusikymmenluvun alkupuolella ja veneessä.

Pystysuorasuomalaisuutta

Hyvää suomalaisuuden päivää! Koivu on pystysuorasuomalaisuutta aina omalaatuista ohutkuorista tuohikerrostansa myöten. Suomalaisuus minulle kilpistyy valkorunkoisiin puihin, jotka ovat kesästä toiseen kauniita morsiamia.

Hyvää suomalaisuuden päivää! Opin tänään koivusta pari asiaa. Koivumetsän ilma on hygieenisempää kuin leikkaussalissa ja syynä on juuri tuohi, jossa on betuliinia ja betuliini taas on voimakas antiseptinen aine. Betuliinin lisäksi tuohessa on hopeayhdisteitä eli homeitiöt kauhistuvat niitä. - Ehdotus: potilasturvan vuoksi ja hyvinvoinnin maksimoimiseksi kaikki mahdolliset leikkaukset pitäisi tehdä koivumetsässä! 

Lapsitavaroita

Pieni tuoli keittiön pöydän päässä ei ole Kultakutria varten eikä tässä talossa asu kolmea karhua. Jotenkin vaan tuo satu tuli eittämättä ja kyllättämättä mieleen, kun katsoin kuvaa, jonka napsaisin kolme minuuttia sitten. Vuosien mittaan on tullut hankittua yhtä sun toista lapsitavaraa niiden tilalle,  jotka oli yhdeksänkymmentäluvun alussa jo ehditty myydä tai lahjoittaa pois. Suurin osa tavaroista on saatu edullisesti kirppareilta, vaikka on toki muutama poikkeus, joka on ostettu ihan uutena -  kuten esimerkiksi tuo tuoli. Se ilahduttaa meitä jo tyhjänäkin, mutta huimasti enemmän, kun siinä istuu vaarin ja mummun kulta kultaisine kutreineen...

Kesäaamutunne ja pöydänkansiympyräkuva

Nukuin pitkään, koska yöllä valvoin ja luin jonkin aikaa. Haahuilin äsken pihalla ja napsaisin muutaman kuvan, muun muassa tuon pöydänkansiympyräkuvan. Lämpöä oli jo melkein kaksitoista astetta ja aurinkoisessa aamussa tarkeni ilman takkia. Tuli hyvin vahvasti sellainen kesäaamutunne, kun voi haahuilla aamupihalla mielin määrin.

Kohta keitän kahvia ja menen juomaan sen tuon pöydän ääreen. Olen yksin kotona vielä muutaman tunnin verran. Laatuaikaa, no joo. Toisaalta on jo ikävä, kun viimeksi nähtiin sunnuntaina...

Ajatushautomosta huomenta!

Sarkasmi on vaikea laji ja sarkasmiolympialaisissa menestyisivät parhaiten ne, joille se on luonteista ja tavallaan sisäänrakennettua. Sarkasmia ei mielestäni voi oppia vaan sarkastiksi synnytään. Ja tämä kaikki analyysi on vailla mitään tieteeellistä näyttöä, ihan vaan oman ajatushautomon tuotetta.

Töissä näen ja kuulen ja luen kaikenlaista. Pienen tapahtuman voin jakaa... Muutama kuukausi sitten minulle soitti eräs ihminen ja kertoi perineensä ainoana perintönä haudanhoidon. - Siinä koko juttu, mutta se oli kuin novellinpoikanen tai pienoisnäytelmä. Sarkasmia parhaimmillaan tai pahimmillaan. 

Historian havinaa ja ajan patinaa

Vanhoissa naisissa asuu viisaus ja astioissa kauneus. Ensimmäisen väittämän suhteen alan olla jo aika jäävi sanomaan mitään, mutta toisen suhteen en. Jos tuohon rinnalle laittaisi teräksisen desinmitan, olisi kontrasti melkoinen ja voittaja heti ratkaistu.

Vapunaattona keskustelin turkulaisen ystäväni kanssa muun muassa vanhoista astioista ja siitä, että on hieno tunne kokea, että samoja lautasia käyttää taas uusi ja uusi sukupolvi. Historian havinaa ja ajan patinaa tässä ajassa. Samoin ajattelen tuon mitan kohdalla, vaikka se ei olekaan suvusta, vaan tamperelaiselta kirpputorilta. 

Oinasmerkillä kaikki tahtoo mennä överiksi...

(Varoitus: Teksti sisältää hyvin itsekeskeistä faktaa liikunnasta.)

Eilen oli yksi merkittävä päivä ja siksi siitä kertoessa on kukan kuva paikallaan. Minullahan on tapana laskea yhteen koko viikon liikunnat ja tilastoida ne. No, eilen sitten oli koossa xxx minuuttia ja laskin, että vielä puuttuisi xx minuuttia isommasta luvusta. Tarkasti miettimällä ja mutkittelemalla sain juuri sen kokoon. Eli siis - viime viikon liikuntamääräksi tuli sitten 840 minuuttia eli tasan neljätoista tuntia. VKKV -projektin pienin viikkosaldo on viime vuoden helmikuulta ja on yksi tunti ja viisikymmentäviisi minuuttia. Tuo ensimmäinen tuotantokausi oli varsinkin alussa totuttelua. Nyt toisella tuotantokaudella otetaan homma enemmän tosissaan ja siltikin on hauskaa! 

Euforian kuohuissa ajattelen niitä, jotka haluaisivat kävellä, mutta jotka eivät voi ja jokin minussa häpeää omaa hehkutustani asiasta. Olen hyvin kiitollinen, kun voin ja jaksan liikkua. Oinasmerkillä vaan kaikki tahtoo aina mennä överiksi...

Puupäivä

Eilen oli pitkästä aikaa canonisointipäivä. Syynä taisi olla lämpö ja valo ja se, että yleensä tarkeni haahuilla pihalla enemmänkin kuin pelkän postinhakemisen verran. Kuvasin puita ja muuta. Nurmikkotasolla alkaa olla kaikenlaisia nousevia nokkia, mutta jotenkin nuo puut olivat mielenkiintoisempia.

Mä mistä blogin aiheet saan?

(Heti aluksi pyydän anteeksi Reino Helismaalta otsikkoa... Anteeksi. Checked.)

Minulla on lähipiirissä blogiystävällisiä ja -myönteisiä ihmisiä, jotka heittelevät aina joskus aiheita ja otsikkoja. Tämän päivän bloggaukseen aiheen antoi barista-autonkuljettajani.

Siis: Ennen vanhaan oli hyvin yleistä se, että kengät kestivät vuodesta toiseen ja niihin piti ostaa uusia kengännauhoja. Nauhat kun kuluivat paljon nopeammin. Nykyään kengännauhakauppaan tai tavaratalon kengännauhaosastolle ei ole enää asiaa. Nykykenkien viimeinen käyttöpäivä on paljon ennen nauhojen loppumista. 

Kuvassa uusimmat luottolenkkarini. Kuva tältä aamulta ja kuistilta.

Viimeiset piparit

Eilinen pitkä kävelylenkki (13,6 km) taisi väsyttää, kun unta riitti kaiken kaikkiaan varttia vaille yhdeksään saakka. Tosin kuudelta jo yritin ylös, mutta se oli vain hetken mielijohde, joka vaihtui kymmenen minuutin kuluttua uusiin uniin. No, vapaapäivänä voi nukkua enemmän kuin yleensä!

Eilen syötiin viimeiset joulupiparit, joita Ingvar Kampradin perikunnalta oli viime joululta jäänyt. Ne piti tietysti kuvata rasiassa, joka myöhemmin tulee säilömään jotakin tähdellistä. 

Laivat puuta, miehet rautaa ja valokuvat mustavalkoisia

Sanokaa mitä sanotte, mutta mustavalkokuvissa on enemmän kuin värillisissä otoksissa. Niissä on jotenkin itse aiheen lisäksi vähintään hippunen sielua mukana. Tämän aamun kuva löytyi arkistosta ja on viiden vuoden takaa, kun teimme työntekijäretken läntiseen naapurimaahan. 

Ennen otettiin ihan oikeasti mustavalkoisia kuvia, mutta nykyään värikuvista saa pienillä säädöillä tietokoneella tehtyä mustavalkoisia. Niin tuo ikkunakuvakin on muunnettu, anteeksi vaan... 

Ensimmäinen vapun jälkeinen keskiviikko

Onnea on paras kaveri, joka eilenkin nappasi minulle pyynnöstä kuvan, kun kuljetti kännykkää taskussaan ja minä en. Valkovuokot olivat sateen takia vähän nuupallaan, mutta valkovuokkoja nyt enivei. 

Eilen korkattiin ystävältä saatu simapullo ja uusi SkipBo-pakka. Sima oli hyvää, mutta kortit olivat aluksi aika liukaspintaisia. Ehkä siksi hävisinkin kolmella pisteellä... Pakastemunkit yllättivät maukkaudellaan. Niille riitti kolmen minuutin uunikomennus ja kevyt sokerointi. Ehkä turvaudumme toistekin tuollaisiin niissä tilanteissa, kun meitä on vain kaksi ja on vappu. 

Ei askel horju, ei silmä säiky

Hyvää vappua! Hyvää työn päivää, työväen ja ylioppilaiden päivää! Kuvan tilli pääsee maustamaan tänään parasta mahdollista pizzaa. Meillä se tunnetaan nauvolaispizzana. Kylmäsavulohta, punasipulia, maustamatonta tuorejuustoa ja tuoretta tilliä laitetaan ohuehkon pohjan päälle. Makuyhdistelmä on erittäin hyvä. Suosittelen!
Aamu alkoi sateella ja a-kirjaimella. Se loppuu u-kirjaimeen ja toivottavasti jossakin vaiheessa. Jos ei, niin kävelylenkille nyt kuitenkin suunnataan...