Taidetta ja kaipausta

Sunnuntaina kävimme katsomassa isommassa lähikaupungissa taidetta, kun oli ensin viety lapsi ja lapsenlapsi rautatieasemalle. Taidemuseossa oli taiteilijaseuran näyttely ja paljon taideteoksia esillä. En ollut oikein taideystävällisellä tuulella, joten harrastin lähinnä läpikävelyä, mutta silti jotkut työt koskettivat. Onnea on keltainen kortti, jonka avulla voi vaikka vain piipahtaa museossa...

Isäni täyttäisi tänään yhdeksänkymmentäkolme vuotta. Tämän vuoden lokakuussa tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun hän kuoli. Minulla on vieläkin ikävä ja äitiä myös...

Aina ei voi voittaa!

Olin töissä eilen iltaviiteen saakka. Viideltä autonkuljettaja-barista-yleismies tuli hakemaan minua kotiin ja täällä odotti kasvislasagne uunissa valmiina. Suunnitelmissa oli lähteä vielä ennen saunaa kävelylenkille. Olisi hyvä saada raitista ilmaa ja muutenkin yhteiskävelylenkit on kivoja. Mutta sitten alkoi väsyttää ja ketuttaa ja jalat tuntuivat väsyneemmiltä kuin muu kroppa. Lähdin toki, mutta vastentahtoisesti. Totta puhuen en ole vuoteen kokenut moista fiilistä! Käveltiin vain tunti (tai minuuttia vaille) ja olo oli kotona sitten sellainen suoriutuja-selviytyjämäinen. Aina ei voi voittaa ja aina ei ole hauskaa, mutta raitista ilmaa saatiin! 

Viimeinen sisäsuomalainen

Eilen iltapäivällä vietiin tamperelaiset junalle ja iltaan kuuluikin sitten muun muassa leluhyllyn järjestelyä ja videopätkien katselua. (Päähenkilönä runoileva mies, ikä 2 v 10 kk.) Ja muistelua ja jo-saman-tien ikävöintiä.

Ai niin, olihan ne vaalitkin... Tulomatkalla kaupungista käytiin äänestämässä ja toteamassa, että olen viimeinen sisäsuomalainen. Niinhän se on, jos kerran minun jälkeeni alkavat ulkosuomalaisten nimet vaaliluettelossa. 

Kipeät takajalat, mutta yöuni auttoi!

Tänään on vaalipäivä ja presidenttimittelön ensimmäisen kierroksen varsinainen äänestyspäivä. En ota asiaan sen kummemmin kantaa, sillä haluan blogini pysyvän aika neutraalina maaperänä. Joka tapauksessa uurnilla tavataan ja piirretään numero! 

Eilen kävelin kauppaan ostamaan juustoa ja viinirypäleitä ja muuta tarvittavaa. Iso tie (Valtatie 18) oli samalla kertaa liukas, sohjoinen, luminen ja vesisateinen. Välillä kävelin ihan reunassa, välillä taas en. Kävelyteillä oli hyvin hiekkaa, mutta silti tuohon 7,3 kilometrin matkaan kului aikaa kahdeksan minuuttia enemmän kuin normaalisti, kun ihan tavallista vauhtia ei voinut edetä, vaan nastakengistä huolimatta piti koko ajan jännittää. Kotona sitten podin koko iltapäivän väsyneitä ja kipeitä takajalkoja ja tuplasin magnesiumannoksen kaiken varalta. Yöunikin auttoi, kun nyt aamulla tunnistan jalat taas omikseni. 

Valintoja

Kuluneen vuoden aikana olen huomannut, että pidän liikunnasta ja se tuo minulle hyvän olon. Joku voisi sanoa, että olen siitä riippuvainen ja olenkin. Mutta aina joskus on valintojen aika. Jos mieluummin vietän aikaa hurmaavan miehen kanssa, joka esittää runoja ihan omasta päästään ja osaa muutenkin kertoilla ihmeellisiä tarinoita, valitsen mieluummin hänen seuransa aina välillä, sillä lenkille pääsee aina. (Ja tänään aion kyllä käydä kävelylenkillä sillä aikaa, kun tuo hurmaava mies välillä nukkuu...)

Mies leipoi pullaa, nainen otti lepiä

Eilen päivällä meillä oli selvä työnjako: mies leipoi ja minä vietin siestaa. Jopa niin tehokkaasti, että olin vain yhtäkkiä nukahtanut sohvalle torkkupeiton alle. Pienet päiväunet tekivät hyvää. Sitten katsottiin muutama jakso lakanaspektaakkelia (Puhtaat valkeat lakanat), juotiin kahvia ja syötiin tuoretta pullaa. 

Eilisen liikunta oli Laurilan kuntosalin tarjoamaa. Spinningiä ym. Jäätikköpääkallokeli ei houkuttanut kävelylenkkiläisiä. 

Kuu, kävelytie ja suklaakiisseli

Minulle ei luvattu syksyllä -82 kuuta taivaalta. Ei tähtiäkään, mutta runoilija Jyri Schreckin sanoin annettiin ymmärtää, että pidetään kädestä kiinni tämän puistotien matkan verran. Ja siihen uskoin ja kannatti uskoa. Ote on pitänyt ja puistotietä on riittänyt... Jotenkin eilen tuli tuo runo mieleen, kun iltakävelylenkillä sananmukaisesti aurasimme menemään vierekkäin ja perätysten ja lunta oli joillakin kävelyteillä mielettömän paljon ja joillakin vain paljon.

Uskon arkipäivän rakkauteen. Se ei ole timantteja eikä hileitä. Se on vaikkapa suklaakiisseliä (herkkujälkiruokaani) jääkaapissa odottamassa ja iltakävelyseura. 

Ottamuksia 17

Ennen vanhaan kuvaamiseen suhtauduttiin vakavasti ja melkein haudan-. Kuvattiin vain sen verran kuin piti ja vain ne kohteet, joita tarvittiin ja hyvin tarkasti muutenkin. Filmikameran aika oli harkitsevaista ja hidasta.

Toista on nyt. Kuvata voi melkein mitä vain, missä vain ja miten vain. Esimerkkinä tuo tiiliseinä töissä. Se näkyi ikkunasta ja näytti hauskalta. Naps. Siinä olisi tiilenpäitä laskettavaksi!

Missä kaikessa soi?

Lauseiden bongaaminen jatkuu edelleen ja siihen ei vaikuta pakkaset eikä muutkaan  sääolosuhteet. Niitä vaan singahtelee ja pingahtelee korviin ja verkkokalvolle ja ihan pakko on laittaa muistiinpanoihin Stevelle.

Uusin lause on ajankohtainen ja jotenkin hyvin lyyrinen, mutta myös surullinen. Se tuli vastaan Ylen sivulla. Vaalikamppailussa soi hyvinvointivaltion sävel. Lause toi ajatuksiini saman tien täysin itsenäisen jatkon: ja kaikessa soi blues. 

Jk. Kuvalla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa. Se on idea siitä, miten kahdesta keittiöpyyhkeestä saa pienen verhokapan ilman ompelutaitoa. Verhovaijerissa sen salaisuus...

Kaikkea kivaa, vaikka ihan tavallista

Viikonloppu kului ja sujui kaksin niin kuin monikin muu viikonloppu näiden yhteisten vuosikymmenien aikana. Hyvää ruokaa (fetarisottoa ja blinejä ym), kävelylenkkejä yksin ja yhdessä, opiskelua (italiaa ja kiinaa), pelaamista (Skip-Bo), lukemista, kutomista, muutama elokuva (Hella W ja Norwegian Wood) ja ihan-vaan-olemista. Käyttäisin viikonlopusta sanaa voimaannuttava, vaikka se tuntuukin tulevan joka paikassa vastaan. No, menköön tämän kerran, kun ei oteta tavaksi! 

Maailman lumipäivää!

Hyvää Maailman lumipäivää! Kuva on otettu neljä minuuttia sitten ja kuten huomaatte, pöydällä on lumikakku odottamassa. 

Kotikotona Toholammilla oli yhtenä muinaisena kuusikymmenluvun talvena ihan mielettömän paljon lunta tai ainakin siltä se lapsesta tuntui. Yleensäkin silloin tällaiset lumitalvet kuin nyt olivat tavallisia. Melkeinpä tuiki. Sitä aikaa, kun lumi peitti meidän kaikki kukat (vrt. joululaulu ja laaksosen/Laaksosen kukat) ja sen uuden punaisen Ford Anglian...

Ei suositella ryppyotsaisille sisustajille!

Huushollissamme on aina ollut tilaa leluille. Omien lasten ollessa pieniä lelut kuuluivat tietysti asiaan ja sitten sen jälkeen oli sukulais- ja tuttavalapsia, joille haettiin varastosta duploja ja pelejä. Kirjahyllyssä on nököttänyt puuautoja jne. Kolme vuotta sitten lelut alkoivat tulla myös sisustukseen ja mielenkiintoisia yksilöitä bongataan kirppareilta - esimerkiksi tuo keittiön ikkunalla oleva hauska lelu maksoi Turun Rieskalähteentien Ekotorilla vain euron!

Meillä ei ole sisustus Laurilassa ollut koskaan niin vakava juttu, että sen vuoksi on pitänyt maalikarttojen ja sävykompassien mukaan elämää edetä. Meillä värejä on paljon, vanhaa ja uutta tavaraa ja hassujakin yksityiskohtia. 

Nauratko numeroille?

Ikä on mielenkiintoinen käsite. Toisille sen kertominen on helppoa, toisille mahdotonta ja välille jää niitä, joiden mielestä ikä vaan on välttämätön paha (jos haluaa olla hengissä) ja ei siitä sen kummempaa. Miehet suhtautuvat ikänumeroihinsa jotenkin mutkattomasti, olen huomannut. 

Lapselta kysytään hyvin usein ikää. Miksi? Kun lapsi vastaa väärin/hassusti/päättömästi, on naurun aika. Miksi ihmeessä? No, myönnän itsekin hymähtäneeni ja hymyilleeni, kun oma lapsenlapsemme vastasi: Kaksikahdeksan. Anteeksi! 

Omiin kuusikymppisiini on vielä aikaa ja matkaa viisitoista kuukautta. Lapsenlapsi täyttää maaliskuun lopulla kolme. Me ollaan hyviä kavereita ja iästä viis tai kaksikahdeksan!

Olin oikeassa!

Olin ihan oikeassa siinä, että huonon yön jälkeen tulee hyvä yö. Menin nukkumaan joskus puoli kahdentoista maissa, heräsin aamuseitsemältä (ja mietin vähän aikaa, onko nyt työpäivä vai vapaapäivä ja olinko eilen töissä vai en ja päädyin lopputulemaan, että on torstai ja ei kiirettä minnekään) ja vessailun jälkeen tulin takaisin sänkyyn ja nukahdin uudestaan ja heräsin puoli yhdeksältä. Nyt on sitten vähän pöllämystynyt olo ja pörrökampauksen lisäksi ajatuksetkin vielä pörrössä ja takussa. Kuva löytyi arkistosta, kun istuskelen lämpöisen peiton alla kiireettä. Samanlaisen asetelman saisi kuvattua kyllä tänäkin aamuna...

Uudenkuun Marjatta

Eiliseen päivään kuului kaksi elokuvaa (Kolmiapila ja The Romantics) ja kaksi kävelylenkkiä (7,4 ja 8,3 km), kutomista, lukemista, pelaamista ja oleilua. Ihan siis hyvä ja toimiva vapaapäivä! 

Nukuin yön vajaakanttisesti ja heräilin monen monta kertaa. Välillä valvoin ja uni ei tullut. Kuukalenterin mukaan nyt on uusikuu ja yleensä silloin nukun huonosti. Ehkä se oli syynä. Tai biorytmit tai pakkanen tai se, että nukuin yksin. No, yleensä seuraava yö korjaa potin eli sitä siis odotellessa...

Ilmari ja Ilmo

Tänään on elämäni kahden tärkeän miehen nimipäivä. Syksyllä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta isäni kuolemasta ja hän oli Erkki Ilmari. Keväällä lapsenlapsi täyttää kolme vuotta ja hän on Ilmo Kullervo. Nimikaimuuden lisäksi heillä on samoja eleitä, ilmeitä ja tyylejä. Rakastan kumpaakin... 

Kilometrejä 1959,4 ja kiloja 13,4 eli plussia ja miinuksia!

Projektissa tulee tänään vuosi täyteen. Ajatushan oli liikkua viikossa vähintään kolme kertaa ja yhtään ainoata hutiviikkoa ei vuoteen ole tullut. Kirjaan kaiken ylös ja tilastoista näkyy, että ajallisesti heikoin viikko on ollut joskus helmikuussa 1 t 55 min ja kovin puolestaan lokakuussa, kun liikuntaa (kävelyä) on kertynyt 13 t 42 min. Kävelykilometrejä kertyi kaikkiaan 1959,4. Paino putosi 13,4 kg. 

Liikunta on ollut melkein kokonaan kävelyä, hieman spinningiä ja tavallista pyöräilyä ja pari lumikenkäilykertaa. Ja ei tämä tähän lopu! Koukussa olen liikkumiseen! Jospa seuraavan vuoden sitten laskisin vaikka liikuntaan käytettyä minuuttimäärää ja edelleen pidän VKKV -tavoitteen eli liikun vähintään kolme kertaa viikossa.

Julistus!

Julistimme tämän päivän löhöily- ja pyjamapäiväksi. Luvassa siis elokuvia, oleilua, lukemista, mahdollisesti päiväunia ja hyvää ruokaa. Eli ei mitään muuta hyödyllistä kuin omien akkujen ja paristojen lataamista.

Passiivinen päivä ansaittiin (sana voisi olla lainausmerkeissä, mutta olen niille allerginen) eilisillan kävelyllä. Laskin, että parina päivänä pitäisi (sama juttu kuin äsken) kävellä neljätoista kilometriä ja laskin, miten sen jakaisi. Mies sitten tokaisi kai puolileikillään, että entä jos kävellään se yhdellä kertaa ja sunnuntai sitten vaan laiskotellaan. Otin tosissani. Ja se tehtiin! Kylällä oli niin hiljaista, että ihan ihmettelimme. Vain muutama koiranulkoiluttaja oli liikkeellä. Kävelimme sitten vähän enemmän, mitä oli aikomus, mutta vain vähän. Matkaa kertyi 14,6 kilometriä. Oli aihetta taputtaa itsiämme selkiin...

Jk. Kuva on parin päivän takainen, kun katsoin jotakin sarjaa omassa huoneessani sohvalla ja halusin jostakin syystä kuvata jalkani.

Nyt ne alkoivat huhuilla!

Villalangat eivät ole huhuilleet pitkään aikaan, mutta tällä viikolla niin tapahtui ja aloin kutoa pipoa itselleni. Langan nimi on Jouluaatto ja minulle tuli noista väreistä kyllä vanhanaikainen joulu mieleen, joten nimenanto on Novitan tädeiltä onnistunut.

Eiliseen kuului vaikka mitä: imurointia ja järjestelyä, kympin lenkki, kirjasto-kirppari-kauppareissu, saunominen, elokuva (The Ones Below), kutomista, lukemista ja olemista. Hyvä päivä kaiken kaikkiaan - niin kuin useimmat muutkin elämässäni...

Kävely pitää naisen tiellä

Lenkkimaisemissa ei ole valittamista. Tuon tien ainoa huono puoli on kova rekkaliikenne, mutta yleensä rekkakuskit ottavat apostolinkyytiläiset hyvin kohteliaasti huomioon ja jättävät liikkumatilaa meidän kohdatessa. Samoin nämä rekkakuskit huomaavat heijastinliivikävelijät hyvissä ajoin. Eli propsit heille!

Minähän en autoilusta paljoa ymmärrä, mutta haaasteellista on kävellä pimeällä, jos vastaan ajetaan pitkät päällä. Valot sokaisevat silmiä ja tietä on vaikea nähdä. Onneksi kymmenestä vastaantulijasta ehkä vain kaksi tai kolme ei osaa/halua vaihdella valoja... Olen puhunut. Jag har talat.

Õpi Lugema ja Arvutama!

Lasten ollessa pieniä meillä oli kuvan kaltaisia virolaisia kirjainpalikoita ja niillä leikittiin tosi paljon. Opeteltiin kirjaimia ja tehtiin sanoja. Nykyään palikat on Tampereella ja niitä on käytetty mm. perhejuhlissa ja muissa tilaisuuksissa. Ovat siis siellä hyvässä käytössä.

Löysimme kirpparilta ensin muutaman, sitten vähän lisää ja joulun jälkeen palikat on olleet käytössä keittiön pöydällä ruokalistaviestinnässä. Eilen tein tuon viestin ja sen ansiosta sain kävelylenkille seuraa! Viis siitä, vaikka ihan kaikkia kirjaimia ei ollut - onhan sanottu, että viesti osataan lukea puutteellisenakin ja tuossa sentään on kaksi ensimmäistä sanaa lähes oikein ja viimeinenkin sinne päin.

Jk. Lisää palikoita etsitään eli voit vinkata, jos tiedät niitä löytyvän jostakin edullisesti...

Sohvapöytäkirjalainausta

Jos ja kun kerran on olemassa yöpöytäkirjoja, on myös sohvapöytäkirjoja. Kolme alinta kuvan kirjoista on kirjastosta ja loput omia. Toiseksi ylimmän nappasin yhden kirpparin ilmaiskorista mukaani ja se oikeastaan vaan odottaa tuossa pinossa pääsyä hyllyyn. 

Sohvapöytäkirjoja selaillaan, luetaan ote sieltä ja sivu täältä. Innostutaan jostakin reseptistä niin, että tallennetaan sen kuva tabletin muistiin tulevaa käyttöä varten. Usein sohvapöytäkirjojen koko on isompi kuin yöpöytäkirjojen ja jos niitä lukisi sängyssä ennen nukahtamista, voisivat ne kasvoille tipahtaessaan unen yllättäessä lukijan olla vaarallisia. 

Leikin ovikuvaajaa

On olemassa kuvaajia, joiden aihe on ovet ja/tai ikkunat. Minä leikin eilen ovikuvaajaa, kun nappasin kuvan työpaikalla viraston ovesta. Sen muovitaskuun vaihdan aina vuodenaikaan sopivan kuvan. Nyt on ulkona ja ovessa talvi. Lunta on kertynyt sen verran paljon, että hiihtäväiset ihmiset ovat onnessaan. Me emme ole niitä, mutta sunnuntaina kaivoimme varastosta esiin lumikengät ja tarvoimme hieman tuossa lähimetsässä. Hauskaa oli, vaikka rankkaa. 

Rantakuntoon?!

Arjessa ollaan! Tällaiselle arkiselle ihmiselle se sopii kuin porkkananenä lumiukolle. Arjessa olemisen huomaa muun muassa aikakauslehtien aiheista ja otsikoista. Kun jouluksi hankittiin, leivottiin ja kokattiin kaikenlaisia herkkuja, on nyt aika julkaista laihdutuskeittojen ja -ohjelmien reseptejä. Nimittäin nyt on juuri hyvä aloittaa pääseminen rantakuntoon. Tulevana tai jonakin seuraavana kesänä...

Yöpöydällä on yleensä kirja, jota luen vähän kerrassaan ennen nukahtamista. Eilen illalla luin loppuun Patrik Borgin kirjan Vinha perä - laihdutuksen myytit ja faktat. (Löysin sen paikalliselta kirpparilta yhden euron hintaan viime vuoden lopulla.) Viisaita ajatuksia ja mielipiteitä, armollisuutta, maalaisjärkeä ja normaalia elämää. Siinäpä se!

Tuleeko tästä nyt mekkovuosi?

Valokuvan valinta tämän päivän juttuun oli yllättävän helppoa. Kuvassa on vanhan kirkon seinää. (Samantapainen kuva oli tänä vuonna joululehden kannessa ja sekin oli minun, vaikka nimi olikin unohtunut pois.)

Siispä, eilen seurakunnassa vietettiin eläköitymisjuhlaa ja kirkko (uudempi, ei tuo kuvan kirkko) täyttyi väestä. Yli kaksikymmentä vuotta palvellut esimies jäi ansaitulle vapaalle. Jos hän aloitti aikanaan uuden aikakauden, tulee hänen seuraajansa (kuka se sitten lieneekään) aloittamaan myös uuden. 

Sen verran isosta juhlasta oli kyse, että olin juhlimassa mekkoasuisena ja se on kyllä tällaiselle vannoutuneelle  housuihmiselle paljon... Ja mtä ihmettä, jo toisen kerran tänä vuonna! 

Hyvää loppiaista!

Loppiaisaattona olisi tietysti pitänyt kunnioittavasti lukea Shakespearea, mutta minä harrastin lempiliikuntamuotoani eli kävelyä. Iltapäivällä lähdin ensin siihen suuntaan, mihin ei juuri viitsi kävellä iltaisin ainakaan näin arka ihminen kuin minä. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että siellä nyt saa mielikuvitus liikkumaan susia ja karhuja ja muita eläimiä. Eli siis Multialle päin kävelin iltapäivävalossa.

No, sen jälkeen lähdin tutulle reitille, jolla on valoja ja reitin varrella kaksi kirkkoa. Siellä kun kävelee vaikka mihin aikaan vuorokaudesta. Selvyyden vuoksi on sanottuna, että siinäkin suunnassa meiltä on kilometrin matka ensimmäisiin katuvaloihin...

Joka tapauksessa lenkistä tuli aika pitkä. Askelmittarini Osmo kertoi, että pituutta oli 14,6 kilometriä. Eväinä oli kaksi muumipatukkaa ja yksi suklaakonvehti. Söin kaikki.

Kuvaton aamu

Eiliseen päivään kuului useamman tunnin kokoustaminen ja kahden ja puolen tunnin kävelyt. Ei siis ihme, että unta riitti puoli kahdeksaan ja olo oli hyvin virkeä herätessä. Ilman vastoinkäymistä ei kuitenkaan päästy, sillä kuvan lisääminen ei nyt jostakin syystä onnistunut. Voin kuvailla tähän aikomani kuvan sanallisesti: iso valkoinen pehmojääkarhu, joka maata rötköttää. Vähän niin kuin minä, vaikka tällä hetkellä istun.

Järjestys se olla pitää!

Pidän väreistä. Pidän yksityiskohdista. Pidän järjestyksestä, vaikka aina välillä huusholli pursuaa ja tursuaa. Juuri siksi meillä on silloin tällöin inventointipäiviä ja kyseenalaistamistilanteita ja poistokkeja. Viimeisin tuhannen tavaran poistokki otti vähän lisäaikaa ja nyt ollaan suunnilleen seitsemänsadan kieppeillä...

Eilen pakattiin pois joulu. Tänään pitäisi järjestellä lelut paikoilleen. Duplolaatikko jo laitettiin takaisin varastoon. Ja ei mene päivääkään, ettei muisteltaisi pikkumiehen juttuja ja ilmeitä...

Kolmesataa kilometriä sitten

Eilen matkasimme varsinaisesta Suomesta takaisin Keski-Suomeen. Vuosi kun vaihtui meillä Turussa. Ensimmäinen vuodenvaihde, vaikka pääsiäistä, vappua, juhannusta yms on siellä kotosessa tullut vietettyä jo useammankin kerran. Turku oli lumeton/läheslumeton. Paluumatkalla lumen määrä lisääntyi vähitellen ja täällä sitten oli jo ihan kunnon hanget ja lumityöt odottamassa. 

Jk. Kuva ei ole maalaus, vaan tilannekuva arkkipiispan uudenvuoden vastaanotolta, johon osallistuimme. 

Unta riitti vähän yli kahdeksaan

Sisäinen kello on vielä loma-ajassa ja ihan hyvä niin. Akut on ladattu ja hermot on kyllä hyvässä kunnossa, kun unta riittää vähän yli kahdeksaan. Ihan kohta on aamupalan aika. Kahvia, muroja, leipää, hedelmiä, jogurttia jne. 

Eilen illalla kävimme taistelemassa vesiräntämärkäsadetta vastaan ja selvisimme! Kierrettiin yksi lenkki ja vielä kerta kiellon päälle eli toinen samanmoinen. Matkaa ei kertynyt kuin vähän yli viisi kilometriä, mutta tärkeintä oli raitis ilma ja pään nollaus.

Lupaan, että...

Hyvää alkanutta vuotta! Parin viime vuoden vanhat uudenvuodenlupaukseni on olleet niin hyviä, että päätin säilyttää ne edelleen ohjelmassa. (Suomeksi sanottuna ne ovat vielä lupausasteella eli toteuttaminen on jäänyt.) Toinen on Väinö Linnan TPA -romaanitrilogian lukeminen ruotsinkielisenä versiona ja toinen on Maamme-laulun opetteleminen ruotsiksi. Älkää kysykö syytä, sillä sitä ei ole. No, jotta en kangistuisi täysin kaavoihini, lyön pöytään ihan uuden lupauksen...

Lupaan tämän vuoden aikana siivota ja inventoida oman huoneeni seinänlevyisen moniosaisen hyllykön, joka on tupaten täynnä kaikenlaista tavaraa.