Kuuntelin keittiöstä kantautuvia ääniä

Syksyllä tavallisen kattolampun valo voi olla liian julma, joten onneksi on pehmeämpiä vaihtoehtoja. Hämärän hyssyyn sopii paremmin pöytälamput, ikkunalamput ja muut. Eilen illansuussa loikoilin sohvalla oranssin peiton alla ja kuuntelin keittiöstä kantautuvia ääniä. (Kyseessä ei ollut se Risto Rasan runo, jossa toukka tiskaa. Kyseessä oli Mies, joka valmisteli iltaruokaa ja kuunteli samalla radiota.) Minulla oli hyvä olo - oma ja suhteellisen siisti koti, lämmintä, kauniita esineitä vieressä ikkunalaudalla ja Steve, jolla napsaisin kuvan. Ja paljon muuta, josta sain ja saan olla onnellinen. Vähän sellainen taivasmainen olotila ihan vaan kesken kaiken...

Minua sapettaa kahdesti vuodessa

Normaaliajassa taas kerran! Viisareita ei siirelty valmiiksi, sillä joutaahan niitä tänään käännellä ja väännellä vaikka kuinka, kun on vapaapäivä ja kalenterissa tyhjää. Puhtaissa petivaatteissa uni tuli helposti ja sitä riitti pitkään...

Kahdesti vuodessa minua sapettaa. Ei tämä viisarijuttu, vaan se, kun sitä itketään ja voivotellaan ja kirotaan. On sitä maailmassa isompiakin valituksenkohteita! 

Lihottaako oranssi?

Olohuoneen pöydällä on usein joku tarjotin ja siinä esineitä. Niin nytkin. Eilen illalla napsaisin tuon kuvan oranssista ja keltaisesta yhdistelmästä. Tänään sitten pysähdyin ajattelemaan värejä enemmänkin...

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän iso ihminen. Jostakin vuosikymmenien takaa soi vieläkin mielessäni lause Musta hoikentaa. Ja paskat, ei varmasti hoikenna! Ei ihminen näytä pienemmältä, vaikka olisi kokomustassa asussa! -  Oli aika, jolloin musta oli lähes ainoa värini. Nykyäänkin käytän mustaa, mutta vain yhtenä värinä muiden joukossa. Yhtenä päivänä minua huvitti, kun mies kehui väriyhdistelmääni, johon kuului kirkkaanpunaiset housut, kirkkaansininen ulkoilutakki ja violetti laukku. Kauas on tultu kokomustasta...

Nurin, oikein

Minusta on tullut krooninen sukankutoja. Yritän pitää koko katraan villasukissa ja lisäksi muutakin väkeä aina välillä. Elokuvien katsomisessa kutominen on hyvä lisätoiminto ja varsinkin kotimaisten elokuvien kanssa puuha sujuu hyvin. Samoin kuunnelmat sopivat oikeinnurin-ideaan. Eilen testasin kutomista eduskunnan lakivaliokunnassa (huom, verkkolähetyksen avulla, en paikan päällä!) ja sekin luonnistui. Aiheena lakivaliokunnassa oli aviolitto ja mielipiteitä tietysti monenlaisia tai oikeastaan kahdenlaisia. Sukka edistyi, asiasta en tiedä...

Nallepäivää!

Hyvää kansainvälistä nallepäivää! Meillä löytyy kyllä huushollista kaikenkarvaista nallea vaikka kuinka monta, mutta tällä kertaa päätin laittaa arkistokuvan nallekekseistä. Kekseistä juontui mieleeni  vanha muisto siitä ajasta, jolloin meille oli ostettu muumikeksejä ja kuopus valitti, että niissä ei ollut mitään muumia ja minä reklamoin hänen puolestaan ja meillä oli sitten jonkin ajan kuluttua vaikka minkälaisia keksejä kaapissa... Se oli sitä aikaa, kun reklamaatiolla oli vielä suuri voima.
Joka tapauksessa: hyvää nallepäivää!

Kolahti lujaa!

Tänä syksynä tulee kolmekymmentäneljä vuotta siitä syksystä, kun kolahti lujaa. Sitä on jatkunut ja jatkunut ja jatkuu toivottavasti vielä pitkään. Jo puolesta sanasta tietää, mitä toinen tarkoittaa. Aina ei tarvita edes sanojakaan, vaan jonkinlainen ihmeellinen telepaattinen yhteys toimii. Alamme puhua samasta asiasta - ja usein täysin hölmöstä jutusta, joka ei liity mihinkään aikaisempaan tapahtumaan. Meillä siitä käytetään koodia T. Se on hullua, hassua, hupsua ja höpsöä. Olemme edelleenkin ne Höpsölät, jolla nimellä äiti-Liisa meitä ihan alkuaikoina kutsui...

Kolme pientä kaadinta

 

En ole koskaan ollut mikään puhdasoppinut asetelmaihminen. En edes haluaisi olla sellainen, sillä pidän vapaudesta ja leikittelystä. Minusta on hauskaa etsiskellä yhteensopivia esineitä meiltä kotoa kaapeista ja joskus yhteensopivuuden pointti on väri, joskus muoto ja joskus huvittavuus. Kuvan asetelma ei tullut jäädäkseen, sillä se oli vain kokeilu pari vuodenkiertoa sitten. Kun olin silloin siirtänyt astiat kaapista pöydälle ja asettanut nokat samaan suuntaan, alkoi mielessäni saman tien soida lastenlaulu Kolme pientä elefanttia marssi näin... Ja kun nyt katson kuvaa, muuttuu lauluksi poliittinen laulu Kolme pikku miestä lumessa tallustaa...

 

Onnea, YK ja kyty!

Olipa kivaa herätä aamulla ihkaomasta sängystä - en lomasellakaan toki ventovieraissa sängyissä nukkunut, mutta silti!  Unta riitti pitkään. Ja unia.

Tänään on YK:n päivä ja kytyn syntymäpäivä. Onnittelut kumpaisellekin! Minusta nuo vanhat sukulaisuusnimet on kauniita  - käly, lanko, kyty, nato jne. (Ja nato pienellä alkukirjaimella...) 

Hyvää syyslomaviikkoa sellaisille, joilla se on nyt!

Tänään on matkapäivä

(Aika harvoin käytän ajastettua blogipostausmahdollisuutta, mutta nyt on kyseessä sellainen. Stevellä oli huono päivä ja kieltäytyi yhteistyöstä täysin. Siis päätin kirjoittaa päivää aikaisemmin sunnuntain postauksen, kun pystyn vielä kirjoittamaan normiläppärillä...)

Lomanen on täyttänyt tarkoituksensa, sillä olen ollut täysin irti kaikesta tavisarjesta, nukkunut aamuisin pitkään, kävellyt joka päivä vähintään kahdeksan kilometriä, ollut kuin ellunkana. Tänään on matkapäivä ja paluu arkeen. Ja parhaan kaverin luo...

Tuntemuksia ja tunteita

Eilen ostin kasan kirjoja ja ostamisen jälkeen huomasin, että siinä oli vähän jokaiselle jotakin  aina pienimmästä lähtien. Satuaapista, Melloa, Gardellia, Dickensiä jne. Rahapussi ei laihtunut kuin yhdeksän euron verran ja kassissa oli yhtä monta kirjaa.

Illalla katsoin ties-monennenko-kerran elokuvan Hiljaiset sillat ja myönnän, että lopussa taas tuli kyyneleet silmiin. Vaikka juoni on tuttu ja loppuratkaisun muistaa, on Francescan tilanne niin surullinen... Tällä katselukerralla silmiini ja mieleeni jäi erityisesti se ovenkahva, jota hän painaa alas, mutta joka kuitenkin pysyy kiinni...

Tänään alan vähitellen valmistautua lomasenjälkeiseen elämään, mutta vasta vähitellen. Vielä olen, nautin ja kerään tuntemuksia. 

Mitä teit, missä kävit?

Lomasella tulee luetuksi enemmän kuin tavallisessa arkielämässä. Nyt on jo kolmas kirja menossa. Kun ei ole kiirettä mihinkään, voi vaikka keskellä päivällä uppoutua parkkiseen, dorresteiniin tai hämeen-anttilaan ja illallakin ennen nukahtamista lukea enemmän kuin muutaman sivun ja nukkumatti odottaa kärsivällisesti... Yleensähän loman jälkeen pitäisi olla valmis selittämään, mitä kaikkea koki ja näki ja missä kaikkialla kävi. Meidän työyhteisö tietää jo vanhastaan, että minä kiertelen kirppareita, käyn taidenäyttelyissä, luen ja katson elokuvia. Lomasella ja muuna aikana. Ja nautin.

Ihmettelyä ja ihastelua

Eilen istuin kaksi ja kaksi tuntia bussissa, söin tosi hyvää mustajuurikeittoa parmesaanilastujen kera, sain muutaman mummuhalin, ihmettelin ja ihastelin puolitoistavuotiaan elämää ja vaikka mitä muuta. Tabletilta katseltiin vierekkäin sohvalla kuvia, niistä tunnistettiin mm. vaari, eno, omena, kukka, kirkko, pöllö, kissa, auto. - Eilen oli siis lomasen ehdottomasti tärkein ja ihanin päivä...

Luvassa mummuilua

Aamukuudelta kello oli soimassa. Luotin toki herätyskelloon, mutta uni oli hieman hukassa. Ehkä mielessä pyöri edellinen päivä ja sen monet tapahtumat. Tai luultavimmin mietin tätä päivää, kun luvassa on mummuilua koko rahan (menopaluubussilippu) edestä...

Lomanen on sitä, että yllättää jopa itsensä. Esimerkiksi käy leikkauttamassa hiuksensa tuikituntemattomassa paikassa. Tai lukee illalla kokonaisen kirjan sängyssä. 

Jk. Eilen oli hauska törmätä (kuv.) tuttuihin ihmisiin... Syyslomaa vietetään siis samassa kaupungissa.

Aiotko kävellä tänään?

Kävely on aika mielenkiintoinen juttu, kun jalat on liikuntaväline, joiden kanssa ei tule paikoitusongelmia ja yleensä niillä pääsee joka paikkaan. Pääsee, jos varaa sopivasti/tarpeeksi aikaa. Ja kun kävelyn oppii, niin sen yleensä hallitsee aika hyvin myöhemminkin. 

Puolitoistavuotiaan pikkumiehen kävelyä on hauska seurata. Kävely sujuu tosi hyvin, mutta huvittavinta puuhassa on jonkinlainen chaplinmaisuus. 

Tänäänkin aion kävellä. Aiotko sinä?

Jk. Kuvassa jalat tulossa taidenäyttelystä.

Sadan vuoden takainen vihkikuva

Eilen oli Kaustisen vaarin ja mummun satavuotishääpäivä. (Tuossa vihkikuvassa vaarilla on ikää 21 vuotta ja mummulla 18.) He ehtivät olla naimisissa vähän yli puoli vuosisataa, kun mummu kuoli heinäkuussa -67. Kaustisen mummula oli minulle tärkeä ja rakas paikka, jossa sain olla monena kesänä vaarin, mummun ja Kaisu-tädin seurana vastuksena. Ei kai minusta mitään apua ollut, mutta seuraneitiä osasin leikkiä...

Joskus löytyy kirjoja, joskus aihe

Eilen kävin kolmella kirpparilla. Ensimmäisestä löysin nuo kirjat, pikkupojalle kauluskäsinappipaidan ja keittiöön pullalautasen ja leikkurin (wiegemesser). Toisesta löytyi pikkupojalle villapusero. Kolmannesta en löytänyt mitään muuta kuin aiheen. Siispä:

Selailin keittokirjoja. Kotilieden keittokirjassa oli omistuskirjoitus "Paulalle jouluna 1999 rakkaudella  Jannesi" (nimet muutettu). Miksi Janne oli ostanut tuon keittokirjan? Haikailiko hän mielessään niitä ruokia, joita äiti tai isoäiti oli tehnyt? Miten Paula oli kirjaan suhtautunut? Oliko kirja päätynyt kirpputorille kuoleman, muun muuton vai avioeron takia? Vai oliko Paulasta tullut vegaani tai raakaruoan syöjä? Oliko Janne kuollut? Oliko kyseessä luonnollinen kuolema? Tutkittiinko kuolinsyy? - Paljon selvittämättömiä asioita ja vain yhden omistuskirjoituksen takia...

Lomanen ja basilika

Lomasella ruokailut on vaihtelevia. Mieluusti laitan aamupalan ja/tai brunssin, mutta monet muut syömiset on usein nuudeleita, pinaattilättyjä, valmiskeittoja jne. Eli menen sieltä, mistä aita on matalin tai sitä ei ole ollenkaan. Yksi yhdistävä seikka liittyy aina lomaseen ja se on basilika! Ostan yleensä aina ensimmäiseksi basilikaruukun, josta napsin leiville ja ruokaan tuoreita lehtiä. Rakastan basilikaa ja tomaatin kanssa se on niin sanomattoman hyvä pari.

Ottamuksia 7

Eilen tein kävelylenkin, jolla oli kolme tarkoitusta. Hauskanpito oli sitä, kun kävin pyörittelemäsä neljää pokestoppia, jotta sain palloja. Ja sitä, kun sain Stevellä otettua aika kivoja syksyisiä kuvia. Hyödyllisyys oli sitä, kun pyörittelyn jälkeen kävin kaupassa ostamassa ruokaa. Tälle päivälle en ole vielä keksinyt mitään. Päivä on siis täysin arvoitus. 

Nukuin pitkään - ja nautin!

Kuva on otettu heti heräämisen jälkeen eli onnea on nukkua pitkään, kun on lomasen ensimmäinen aamu! Edessä monenmonta aikatauluttamatonta aamua, päivää ja iltaa. Me like, sanoisi/sanoo joku. Tykkään, sanon minä.

Lomasella ei tarvitse aamuisin arpoa kahvin ja teen välillä. Ilman muuta kahvia. Sillä lähtee lomasmoottori käyntiin... 

Mamman tilalla mummu

Monesti yhdelläkin kirjaimella tai parilla kirjaimella on suuri ero. Kerronpa esimerkin omasta elämästäni, sillä sen tunnen luultavasti parhaiten... 

Vuosia sitten Mies aina joskus kiusoitteli kutsumalla minua mammaksi ja en tykännyt siitä sanasta yhtään ja Mieskin sen kyllä tiesi. En oo mikään mamma! - No, nykyään olen melkein samanniminen, mitä nyt kahden aan tilalla on kaksi uuta. Ero on samalla kertaa pieni ja valtava. Minusta on aivan ihanaa olla mummu. Parasta tietysti on se, kun sanan sanoo puolitoistavuotias. Sanoo taitavasti ja keskittyen. Olen myyty.

Pari sanaa ystävyydestä

Ystävyys on merkillinen asia. Uuden ihmisen kanssa joko kolahtaa sopuisasti heti tai sitten kolahtaa sen verran pahasti, että se siitä. Minulla ei ole koskaan ollut laumakaupalla ystäviä, mutta muutamia kylläkin. Aikuisiällä ystävystyminen on hieno kokemus, jota rohkenen ja haluan suositella. Yhteistä menneisyyttä ei tarvitse olla pitkästi, jos puhutaan samaa kieltä (kuv.) ja ollaan samalta planeetalta (kuv.). 

Tänään onnittelen Tuulia, Helmiä ja Aleksista

Tänään on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Aleksis täyttää kunnioitettavat 182 vuotta. Tälle päivälle on lähisuvussa muitakin täyttäjiä, kun Mansikkaniementien Tuuli ja Tehtaankadun Helmi saavuttavat kymmenen vuoden iän. Onnea kaikille!

Välillä aina suomalainen kirjallisuus pääsee unohtumaan, mutta onhan meillä nykyäänkin vaikka kuinka paljon hyviä suomalaisia kirjoja. Viimeksi luettavana oli Annamari Marttisen Törmäys. Olen tänä vuonna jostakin syystä ollut laiska lukija. Lupaan petrata loppuvuonna. Keskiviikon bussimatkalle otan mukaan yhden miki -kirjan (minikirjan, noin korttipakan kokoisen, jonka sivut on ns. raamattupaperia). Kirja on Kjell Westön Kangastus 38, jonka löysin kirpparilta eurolla...

Hämmästyttää ja kummastuttaa

Tänään on Mielenkiintoisten asioiden päivä eli juuri sopiva teemapäivä tällaiselle perusuteliaalle (lue: tiedonhaluiselle) ihmiselle, joka haluaa tietää kaikesta lähes kaiken ja innostuu milloin mistäkin. Täysillä. Maailmassa vaan on niin paljon mielenkiintoista! Ja ihmeellistä! 

Olen epämatemaattinen, mutta mm. tekniikka kiinnostaa minua. Luvut, numerot, listat, laitteet, vempaimet yms. Olen kertonut tämän ennenkin ja kerron uudestaan kuinka onnellinen olin/olen, kun  vuosia sitten paikallisessa kaupassa kärsivällinen miesmyyjä selitti minulle, miten maalinsekoituskone toimii... 

Jk. Jos maailmassa kerran on niin paljon ihmeellistä ja mielenkiintoista, joka laulun mukaan hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa, niin voihan se aiheuttaa saman reaktion myös isossa kulkijassa, voihanvoihan?

Vaarallinen sohva

Eilen tein huomion, että sellaiset sohvat, joilla ei jatkuvasti istuskella, ovat vaarallisia. Vaarallisia siksi, että niille tulee laskettua käsistään yhtä sun toista ja sohvat tuntuvat koko ajan toimivan välilaskupaikkana tavaroille. En ottanut kuvaa eilen oman huoneeni sohvasta, mutta kerronpa sanallisesti, mitä kaikkea siinä oli: Suomipopin helmiä 1-9 (kyllä, kaikki yhdeksän kirjaa), Ultra Bran laulukirja, kaksi marilaukkua, kolme kangaskassia, yksi iso palapelilaatikko, pikkupojan petivaatteet (pyykistä tulossa), muutama joululehti ja pino muita lehtiä. Auts! Kääk! No, nyt sohvalla on vain muutama tyyny ja tavarat on oikeilla paikoilla. Kunnes taas...

Jk. Tänään onnittelen Anttia, joka tulla tupsahti maailmaan kaksi ja puoli vuotta ennen minua. Onnea x 60!

Puista puhumista

Puut ovat tärkeitä omassa pihassa ja lähialueella. Kauniita ja puhuttelevia kaikkina vuodenaikoina. Lempipuun valitseminen on vaikeata, kun joudun aprikoimaan vaahteran, tammen ja haavan välillä. Koivu, kuusi ja mäntykin ovat ihan jees. Mutta toisaalta, voimapuuni on joka tapauksessa haapa ja ei-mikä-tahansa haapa. Kun tieltä numero 18 käännytään Kuivasmäentielle, se on siinä heti ensimmäisenä vasemmalla... Uskollisena, uhkeana ja kuvauksellisena.

Runoaamun ajatuksia

Tänään on teemapäivä, jota meillä vietetään pitkin vuotta jo muutenkin ja on vietetty jo vuosien/vuosikymmenien ajan. On Runouden päivä. (Ehkäpä illalla voisi olla runon tai parin vuoro, vaikka iltaisin ollaankin luettu Volter Kilpeä ja nyt on kohta kolmesataa sivua takana...)

Runoja on monenlaisia mitaltaan, tunnelmaltaan ja tasoltaan. Joskus hyvässäkin kokoelmassa yllättää melkoinen floppi, jota kustannustoimittajan hyisentarkka silmä ei ole huomannut. Silloin kotirunoraatimme saa syyn ihmetellä ääneen. Jopa vähän paheksuakin.

Jk. Sopiva teemapäivä, kun lupasin tänään kirjoittaa joululehteen runon... Iltamyöhällä on sen aika.

Torkkupeittotalousasiantuntijamielipide

Meillä on torkkupeittotalous. Eripaksuisia ja -värisiä peittoja on talouden kolmella sohvalla vaikka kuinka monta ja ne ovat tuikitarpeellisia silloin, kun elokuvaa katsoessa tai kuunnelmaa kuunnellessa haluaa olla mukavasti vaakatasossa tai elokuvatuolissa istua parhaan kaverin kanssa vierekkäin. Ja totuuden nimissä on myönnettävä, että joskus nukutaan päiväunet torkkupeittojen alla ja todetaan, että me ollaan ansaittu pienet tirsat. (Ollaan tai ei, mutta nukutaan joka tapauksessa.) 

Kuvassa aitoa arkea

Arki-ihmiselle kuvausaiheita tuntuu putkahtavan joka puolelta ja rohkenen väittää, että vielä enemmän kuin juhlaihmiselle kuvausaiheita. Arkea kuitenkin on viikossa ja elämässä paljon enemmän kuin juhlaa, jos kalenterista aletaan laskea. 

Aiheena voi olla ruoka-annos, tuulettumassa oleva räsymatto, lapsenlapsi peuhaamassa onnellisena ruskalehtikasassa, kaupunkilaisorava ja vaikka mitä muuta. Elämäni parhaita hankintoja on ollut kamera...

Heijjj!

Eilen aamukymmenen jälkeen puiston ruohikko kimalsi kastepisaroista ja puiden varjot ajoivat toisiaan takaa. Pitkän viikonlopun viimeinen päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Viikonloppuun sisältyi kirjoja, kirppareita, kävelyä ja kuukauden vaihtumista. Mieli on hyvä. Akut on ladattu. Tervetuloa, uusi viikko! Tai kuten puolitoistavuotias lapsenlapsi sanoo aina yhtä iloisena: Heijjj!

Teemapäiviä vaikka lampaat söis!

Tälle päivälle on varsinainen teemapäivätunku ja -ryöppy. Anna autollesi nimi. (On jo annettu heti ostaessa ja se on Myyrä.) Vaihda lamppu -päivä. (No, tarvittaessa vaihdetaan.) Vanhusten päivä. (Hyvä teemapäivä.) Maailman alkoholiton päivä. (Ihan jees, sellaisia päiviä tulee vietettyä kyllä usein. Tänään luultavasti ei.) Ja vielä on mikkelinpäivää ja muuta, joten jokainen voi valita haluamansa ja viettää tai olla viettämättä.

Aamu näyttää kauniilta. Aion tehdä canonisointiretken, kunhan aamukahvi on juotu. Eli vanhan sanontaa voi taas muokata ja sanoa, että Perästä näkyy!

Kyllä nyt jokaisessa huushollissa pitää tiikeriankan kuva olla!

Hyvää lokakuuta! Lokakuun aloituskuvaksi sopii mielestäni erittäin hyvin tiikeriankan kuva. Lokakuu kun muuten on kuukautena aika tylsä (anteeksi vaan, jos joku teistä on vannoutunut lokakuufani), johon huumoria on kaivettava vaikka mistä. Janoschin piirroshahmot ovat ihanan valloittavia vaikka vuoden jokaisena kuukautena. Tiikeriankan pikkutaulu löytyi isolta kirpparilta torstaina ja sille on paikka jo mietittynä - pääsee pikkumiehen leikkinurkkauksen seinälle.