Pyhäinmiestenjanaistenpäivä

Tänään on pyhäinpäivä. Minun lapsuudessani sen nimi oli pyhäinmiestenpäivä. Pyhimysten, vainajien ja marttyyrien muistopäivä silloin ja nyt.

90-luvulla meillä oli kolmet hautajaiset. Ensin marraskuussa -93 kuoli minun äitini, kahta kuukautta myöhemmin tammikuussa -94 miehen äiti ja lokakuussa -98 minun isäni. (Miehen isä oli kuollut jo 70-luvun alussa.) Yhtäkkiä olimme orpoja ja lapsemme ilman isovanhempia... - Heitä kaikkia muistelemme kyllä muutenkin vuoden mittaan, mutta erityisesti tähän päivään kuuluu kaipausta, kiitollisuutta ja paljon rakkaita muistoja. 

Muistan vielä Mark Greenen

Eilen käytiin ostoksilla kylässä, jonka nimi voisi olla myös Onni, Lykky tai Onnellinen sattuma. Aikaa kului tuntikaupalla, rahaa kului eurokaupalla. Paluumatkalla poikkesimme myös yhdelle kirpparille, josta ostin kuvassa olevan purkkisarjan suvun pienimmälle. Ostin hänelle myös pari helistintä, pehmoeläimen, Brion formula-auton ja melamiinisen Disney-lautasen. 

Illalla katsoimme elokuvan nimeltä Unohdetut. Se oli muutamasta erikoistehosteisesta kohdasta huolimatta ihan kelpo leffa. Julianne Moore oli kuin tehty äidin rooliin. Anthony Edwardsin isärooli oli pieni ja aika köppäsen kankea. Paremmin hänelle luontui aikoinaan Teho-osaston Mark Greenen valkoinen takki, ohutsankaiset pyöreät silmälasit ja lääkärihabitus. Olen puhunut. 

Sanoissa sen salaisuus

Sanat ja sanonnat, lauseet ja virkkeet ovat minulle henki ja elämä. Joskus tulee väärinymmärryksiä kaikkien suhteen. Joskus harmittaa, mitta useimmiten huvittaa. Niin kävi tiistai-iltana. Iltaelokuva siinä saunan ja iltateen jälkeen oli Zaida Bergrothin Hyvä poika. Ollaan katsottu se ainakin kerran aikaisemmin ja oli taas yhtä hyvä. Elokuvan jälkeen otin googlattavaksi Samuli Niittymäen, sillä halusin tietää ko. näyttelijästä enemmän. Yhdessä viitteessä luki: Samuli Niittymäki näkyy pian kaikissa tuuteissa. Nauroin jätskimäiselle mielikuvalle, jossa esimerkiksi pingviinin tilalla onkin Samuli Niittymäki. Ymmärsin siis täysin väärin otsikon Helsingin Uutisten jutusta vuodelta 2010. Huvittaa vieläkin!

Hätkähdin, mutta se meni nopeasti ohitse

Eilen hätkähdin. Osallistuin kyselyyn, johon minut oli haastettu sen vuoksi, että käytiin pari viikkoa sitten työkaverin kanssa pizzalla Mikkelin Rossossa. En minä siksi hätkähtänyt, että minulta haluttiin kysellä palvelusta, ruoasta, sisustuksesta ja muusta. Lopussa vasta. Piti ruksia oikea ikäryhmä ja nyt sitten huomasin edustavani sitä ylintä ikäryhmää! Siksi hätkähdin. Tunne meni kuitenkin nopeasti ohitse. En ole koskaan potenut ikäkriisiä. Olen 56 ja ylpeä siitä.

Yy niin kuin ystävyys

Minulla on aika paljon tuttuja, mutta vain jonkin verran ystäviä ja kavereita. Ystävystyn joko heti saman tien kerralla tai hitaasti lämmeten tai sitten kemiat eivät kohtaa ollenkaan edes hissukseen yrittäen. On niitä, jotka tuntuvat heti tutuilta ja omilta ihmisiltä.

Olen onnekas arkeilija,  kun olen naimisissa parhaan kaverini kanssa. Meillä kolahti heti ja ollaan nyt hengailtu kolmekymmentäkolme vuotta. Aina joskus törmään väittämään, että aviomies ei voi olla paras kaveri. Olen eri mieltä. Ja onnekas, mutta taisinkin jo sanoa sen...

Jk. Tuon tyynyliinan toin pari vuotta sitten keväällä parhaalle kaverille Tukholman tuliaisina. Teksti ei liioittele yhtään.

Oman paikkakunnan superfoodia

Sain viime viikolla yhdeltä asiakkaalta ison muovikassin, jossa oli kolme jättipurjoa ja melkoinen kasa lehtikaalta. Viime viikolla syötiin lehtikaalikeittoa, tällä viikolla syödään varmaankin perunapurjokeittoa ja tehdään luultavasti viikonlopuksi juustoinen purjopiirakka. Ihanan tuoretta ja suoraan pellolta kotiin. Nam!

Vuosien ja vuosikymmenien varrella ollaan saatu litrakaupalla marjoja, mehuja ja hyytelöitä sekä kilokaupalla kaikenlaisia vihanneksia Tuulensuuntien ystäviltä. Puhtaita, tuoreita ja sydämellisiä anteja. Toistan: nam!

Jos talvi on normaali, onko kesä sitten epänormaali?

Nyt ollaan taas normaaliajassa! Se on huomattavasti miellyttävämpi sana kuin talviaika, joka ainakin minun korvaani kuulostaa keskiajan ja talvisodan risteytykseltä ja vähän sellaiselta säälittävältä tapaukselta. Minulle ei kellonsiirtely puoleen tai toiseen ole koskaan aiheuttanut mitään suuria tunteita eikä nukkumisvaikeuksia. En ole allekirjoittanut adressia sen puolesta, että kesäajasta luovuttaisiin. Auts, siitä on ollut ihan kansalaisaloitekin... Ehkä on tärkeämpiäkin asioita moiselle systeemimahdollisuudelle...

Varoitus mahdottoman hyvästä reseptistä!

Monet meistä tuntevat Anna Laineen, joka on graafikko ja ruokaihminen. Hän on fiktiivinen henkilö, mutta Annaa on kiittäminen hyvistä resepteistä ja tietysti myös kirjailija Outi Pakkasta, joka on Anna Laineen luoja. Meidän pikkuperhe rakastaa parmesaanikeksejä ja kun tein viime viikonlopuksi tuplasatsin niitä, jaoin sitten vihoviimeiset keksit kahteen pussiin ja annoin toisen pussin helsinkiläisille ja toisen tamperelaisille matkaeväiksi. Nyt oli kuitenkin tarkoitus puhua yhdestä toisesta reseptistä, johon kuvakin viittaa...

Vaniljaiset kauralastut

75 g voita

2,5 dl kaurahiutaleita

1,5 dl sokeria (viime kerralla laitoin vain 1 dl, eikä kukaan valittanut)

1 muna

1 rkl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria tai aitoa vaniljaa

Sulata voi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Nostele uunipellille vajaan teelusikallisen kokoisia taikinanokareita

ja paista 175 asteessa 8-10 min.

Huom! Taikina leviää uunissa, joten jätä riittävät paistovälit.

Tästä ohjeesta tulee viitisenkymmentä kauralastua. Ohjeeseen olen kirjoittanut 57 kpl. Uunipellille olen laittanut yleensä 4x4 taikinanokaretta eli 16 kpl. 

Torstai oli muun muassa tihkua täynnä

Eilen oli neljän päivän vapaasta ensimmäinen. Mies lähti puolenpäivän maissa reissuun. Laiskottelin, luin, katsoin yhdet jaksot kahdesta ohjelmasta (Tervetuloa Ruotsiin! ja Valheen vangit), lämmitin päivälliseksi lounaalla ollutta lehtikaalikeittoa ja kävelin kylälle hienoisessa tihkusateessa. Ilman kosteus oli varmasti enemmän kuin sata prosenttia, mutta sateenvarjo oli tarpeeton, sillä tihku tuntui kivalta. Olisi ollut mahdollisuus kävellä kotiinkin tilaisuuden (körttiseurat) jälkeen, mutta hyväksyin kyytitarjoksen. Illalla kotona taas luin ja katsoin telkkaria. Illan elokuvaksi valitsin kotimaisen Helmiä ja sikoja. Se oli niin huono, että jäi minulta kesken.  Ja sellaista tapahtuu kyllä aika harvoin...

Mitä kello on silloin, kun kaikki kellot ovat pysähtyneet?

Eilen oli töitä iltapäiväneljään asti, sitten kävin luottoparturini luona vaihtamassa tarhapöllökampaukseni siistimmäksi versioksi ja illaksi menin parhaan kaverini (=aviomies) kanssa kuuntelemaan luentoa idän uskonnoista. Kunnan hienossa audiotoriossa oli meidän lisäksemme kymmenen muuta kuuntelijaa. Kahden oppitunnin mittainen luento oli kiinnostava ja luennoitsija osasi asiansa ja välitti meille tietoa hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta ja  shintolaisuudesta värikkään elävästi. Kannatti siis olla paikalla. 

Jk. Otsikko on zen-buddhalainen koan. 

 

Valitsetko lörpöttelyn vai analysoinnin?

Tänään on taas teemapäivän vuoro. Tänään on Lörpöttelypäivä. Se kuulostaa juoruamiselta, jota emme tietystikään harrasta... Jos nimi olisikin Analysointipäivä, olisi se heti fiksumman oloinen teemapäivä. Ehkä siis harrastammekin analysointia tänään kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Ja voihan sitä analysoida vaikkapa naapurin uutta autoa, työkaverin kampausta, kylän asioita jne. Eli siis hieman juoruiluun viittavaa, mutta vain hieman.

Pätäkkää ja kyselyitä

Eilen vastasin työsähköpostiin tulleeseen kyselyyn, jonka aiheena oli Kirkon tietotekniikan nykytila. (Kyselyt ja gallupit on mieluisia - tosin puhelingallupit skippaan, jos vaan pystyn.) Tietotekniikkakyselyssä kyseltiin mm. työpaikalla käytössä olevia vempeleitä ja mitä vempeleitä toivoisi olevan. Minähän haluaisin kaiken mahdollisen, hyvän älypuhelimen, tabletin, työkameran ja kaikkea muuta tekniikkaa. Sama juttu täällä kotona. Luen aina innoissani mainoslehtisiä ja katselen, mitä kaikkea kivaa voisi ostaa, jos olisi tositosi paljon ihan ylimääräistä hilloa/tuohta/fyrkkaa/paalua/fyffeä/pätäkkää. Mieluummin tekniikkaa kuin pehmoeläimiä...

Vakka ja kansi

Eilen illalla koti alkoi hiljetä. Viikonlopun kahdeksan kutistui niin, että jäljelle jäi vain kaksi. Keittiön ruokapöytä käännettiin tutulle paikalle, työhuoneiden vuodesohvista tuli taas istumasohvia, pyykkikone aloitti lakanapyykillä ja muutama lattialle unohtunut lelu vietiin lelukoriin.

Takana on hyvä viikonloppu ja ajatus siitä, että vakat ovat kantensa valinneet. Laurilan katon alla oli paljon onnellisuutta, rakkautta, kiljahduksia, naurua ja kehräystä. Siitä on hyvä jatkaa arjessa meidän jokaisen...

Sininen on penkki, sininen on talonsa myös...

Väristä viis, kunhan se on sinistä! Meillä on nykyään sininen talo ja sinisiä ulkorakennuksia, sinisiä puistonpenkkejä (2 kpl), sinisiä ulkoruukkuja ja sininen päivänvarjo (joka tosin alkaa olla jo aika haalistunut) jne. Ja sisällä myös vaikka mitä sinistä. Mutta sisällä vain yksi muiden värien joukossa. 

Suhteeni siniseen väriin on ollut kaksijakoinen. Äiti-Liisa piti sinisestä väristä ja minä en pitänyt. Kun äiti kuoli, löysin sinisen. Siitä asti eli yli kaksikymmentävuotta olen pitänyt sinisen eri sävyistä. Ihmeellistä, mutta totta ja tapahtunutta.

Rakkautta ja yhteenkuuluvaisuutta

Kello on kohta kahdeksan lauantaiaamuna ja tilanne on kuin vanhassa joululaulussa eli kaks' vain valveill' on puolisoa. Oma koti vaikuttaa erilaiselta, kun nukkumapaikkana ei ollutkaan makkari vaan  työhuoneen/vierashuoneen sohva. Halvinta mahdollista elämysmatkailua!
Illalla myöhään kirjotin somepäivityksen: 

Puolivuotias nukkuu / yhdeksänvuotias torkkuu / kaksikymmentäkahdeksanvuotias, kolmekymmentävuotias, kolmekymmentäyksivuotias, kolmekymmentäkaksivuotias, viisikymmentäkuusivuotias ja kuusikymmentävuotias ovat hereillä. 

Olisin voinut lisätä vielä, että rakkautta ja yhteenkuuluvaisuutta on havaittavissa. Meillä kaikilla taisi olla tosi hyvä olla.

Kuinka monella oli silmälasit?

Kahden päivän talousasioiden koulutus on takana ja päässä vilisee kaikenlaisia termejä segmentistä sisäiseen tilaukseen ja tulosyksiköstä taseeseen. Parin viimeisen tunnin aikana vielä tuli uusia asioita ja uutta harjoiteltavaa raporttien ottamisessa. Huh, sanoin minä ja meinasin luovuttaa. Ja pahkeinen sentään, sanoin kuitenkin mielessäni ja tein vielä kerran raportin ja sain kuin sainkin sen valmiiksi. Jes!

Parin tunnin kuluttua olin taas kotona. Täällä tassutteli yksi nelijalkainen ovelle vastaan. Helmi ja tuore aviopari olivat tulleet päivällä. Tänään iltapäivällä haetaan junalta lisäjoukkoja ja vietetään viikonloppua kahdeksistaan.

Jk. Koulutuksessa oli kaksi kouluttajaa ja kolmetoista koulutettavaa eli siis yhteensä viisitoista tyyppiä. Kuinka monella oli silmälasit? Arvauksia, kiitos!

Helppous on joskus hyvä ratkaisu

Kokkaaminen on rakas harrastus, melkeinpä intohimomme. Meille tulee ruokalehtiä, keittokirjakokoelma keittiön sinisessä hyllykössä on varsin mittava, seuraamme ruokaohjelmia televisiosta ja innostumme kokeilemaan milloin mitäkin reseptejä ja raaka-aineita. Mutta joskus mennään sieltä, missä aitaa on tuskin nimeksikään tai ainakin se on hyvin matala. Niin tapahtui tiistaina kaupunkikierroksen ja pikkuleipäleipomisten välillä. Ruoka valmistui nopeasti ja se oli hyvin proosallista eli fileekalapuikkoja ja Puutarhurin sekoitusta. Nälänsiirto tuli suoritettua ja ruoka maistuikin hyvältä. Mitä tästä siis opimme? Helppous on joskus hyvä ratkaisu.

Minne myö männään?

Joskus sitä mennä touhottaa paikasta toiseen kuin riivattu pysähtymättä hetkeksikään. Sitä on  tänä syksynä liikkeellä... Kirjanpidon ja palkanlaskennan siirtyessä ensi vuonna meiltäkin oululaisten hoidettavaksi, teettää se tänä vuonna paljon ylimääräistä työtä, täytätyttää kymmeniä ja taas kymmeniä kaavakkeita ja aiheuttaa harmaita hiuksia. Nyt on vuorossa kahden päivän koulutus siinä kaupungissa, jossa on eniten loma-asuntoja koko Suomessa ja jonka tanskalainen ystävyyskaupunki on Vejle. Kaupunki on perustettu vuonna 1838 ja sinne ei mennä vaan sinne männään.

Vauva, kissa ja kaikki muut rakkaat

Ennen sanottiin, että totuus löytyy kaurapuurosta. Nykyään puuron tilalle voisi laittaa jääkaappimagneetit ja seinäkyltit, jos uskoo niiden sanomaan. Minä uskon jossakin määrin. Onhan tuon ylläolevan kuvankin toteamus aika veikeä, osuva ja kertova.

Tulevana viikonloppuna teksti pitää sananmukaisesti paikkaansa ja sitä odotetaan jo kovasti. Tänään käydään pähkinä- ja vaippaostoksilla ja leivotaan pikkuleipiä, varmistetaan kissanhiekkatilanne ja mietitään viikonlopun ruokalistaa. 

Turhautumisessa on viisitoista kirjainta ja ketutusta

Tänään on Turhauttavan hetken päivä. Sellainen hetki saattaa yllättää kotona, töissä, vapaa-aikana, keskellä ihmisvilinää tai yksinäisyydessä. Eikä turhautuminen välttämättä/välttis tunne kalenteria, jotta tietäisi iskeä vain lokakuun 12. päivä.

Jokainen meistä on pettynyt ja turhautunut joskus. Käsittääkseni sellainen kuuluu ihan normaaliin elämään. Turhautumisesta ja ketutuksesta on vaan päästävä yli ja se taitaa olla se pointti. Eli kun minä häviän Carcassonnessa, turhaudun. Ja päätän voittaa seuraavalla kerralla. Ja jos häviän taas, turhaudun taas ja silti nautin mukavasta ja haastavasta pelistä parhaan kaverin kanssa. Se on pointti ja vissi ero.

Lisäys: Perusmuodossa kolmetoista kirjainta, otsikon taivutetussa muodossa se viisitoista.

Minusta ei olisi elokuvakriitikoksi

Eilen illalla katsoimme erittäin hyvän islantilaisen elokuvan. Syvyys (2012) perustui tositapahtumiin ja uskomattomaan yhden miehen selviytymistarinaan Vestmannasaarten jäisenkylmissä maisemissa. Kylmyys välittyi katsojalle niin, että torkkupeitot eivät olleet yhtään liikaa sohvailijalle eikä sille toiselle, joka istui punaisessa elokuvatuolissa.

Olen jonkin verran kirjoittanut kirjaesittelyjä ja muutaman konserttiarvostelun. Elokuva-arvostelujen tekemisen jätän ystävälleni Lumille ja muille ammatti-ihmisille. Niiden lukeminen on kyllä ihan avartavaa ja opettavaista, vaikka aina välillä tähtien määrä arvostelijalla ja meillä maallikoilla ei olekaan sama. Eilisillan elokuvasta useimmat taitavat olla samaa mieltä kuin me: hieno, erittäin hyvä, vaikuttava. 

Sanoja ei syöty, ne säilöttiin!

Tänä kesänä ja syksynä meillä syötiin ja pakastettiin mustikoita. Tänä syksynä meillä syötiin ja pakastettiin puolukoita. Litratolkulla kumpiakin. Säilöttiin toki muutakin: mieliin mukavia pihakahvihetkiä, piharuokatuokioita, kameran muistikortille satoja ja taas satoja valokuvia kesästä. Ja vielä kaiken kukkuraksi oli niitä sanoja, joita ei syöty, vaan säilöttiin. Pieni valkokantinen lasipurkki sai muutaman lappusen kesän aikana. Kolme sanaa eli tädykeviljelijä, sähkömielenosoitus ja paljasvarvaskeli. Yksi ammattinimike eli aurinkotalouden professori. Yksi toteamus: Jokaisessa meistä asuu (pieni) lavastaja. Oma ehdoton suosikkini on paljasvarvaskeli. Siinä on kuudessatoista kirjaimessa koko kesä. 

Jk. Tänään on Aleksis Kiven päivä. Yhdeksänvuotispäiviänsä viettävät Mansikkaniementien Tuuli ja Tehtaankadun Helmi Harmaaturkki. Onnittelut!

Kolme päärynää pääsi/joutui piirakkaan

Eilen keittiön vihreän kaapin välikössä virui kolme päärynää. Päätin hyödyntää ne leipomisessa ja etsin päärynäpiirakan ohjeen. Ohje mainittiin helpoksi ja sitä se olikin. Oli Kotikokki-reseptejä eli ihan tavallisen kotileipurin nettiin laittama. Hieman muunneltuna toteutin.

1 dl sokeria

2 kananmunaa

1 dl hylakermaa (1 dl rasvatonta maitoa)

1 dl sulaa margariinia ( vajaa dl sulaa voita)

2 dl vehnäjauhoja

1 til leivinjauhetta

2 prk päärynöitä (3 päärynää erikokoisina palasina)

Vatkaa sokeri ja kananmunat. 

Lisää muut aineet ja sekoita. 

Kaada taikina voideltuun vuokaan ja asettele päärynät päälle. 

Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.

.....

Hyvänmakuinen, joskin maisteluvaiheessa harmitti, etten lisännyt inkivääriä tai kanelia taikinaan. Särmää kun olisi hieman tarvittu ainakin minun mielestäni...

Veli ja sen sisko

Tänään syntymäpäiväonnittelut saa isoveli, joka on minua kaksi ja puoli vuotta vanhempi ja viisaampi. Onnea, Antti!

Minulla on tuosta kuvaushetkestä joitakin muistoja - omakohtaisia ja myös kerrottuja. Siihen aikaan eli talvella 63-64 valokuvaaminen ei ollut ihan joka hemmon hommaa. Paikkakunnalla eli Sykäräisen Reino, joka kuvasi häät, hautajaiset ja vastasyntyneet vauvat. Reino oli tilattu meille ottamaan perhepotretti. Oli aika myöhäinen ilta ja minua alkoi väsyttää. Antilla ja minulla oli komeat äidin kutomat villapaidat, jotka olivat aika lämpimät. Kuvaustilanteessa meni paljon aikaa ja juuri tuossa kuvassa olen kyllä ihan nukahtamispisteessä. Koko perheen kuvassa olen huomattavasti virkeämmän näköinen nelivuotias...

Syksyllä vai keväällä vai molempina?

Haravoimisessa on ainakin kaksi koulukuntaa. Toisen mielestä lehdet haravoidaan ehdottomasti syksyllä, toisen mielestä varsinkin pienten lehtien kanssa ei tarvitse stressata, vaan ne ovat tehokasta maanparannusainetta. Eli jossakin pihassa haravat heiluvat syksyllä ja keväällä, jossakin taas enimmäkseen keväällä. Nyt sitten tulee paha kysymys: kumpaa koulukuntaa itse edustan? Vastaus: Ei sentään EVVK, mutta jotakin sinne päin. Haravoiminen kun ei ole koskaan kuulunut mielipuuhiini, joten syksyisin käytän mieluummin kameraa kuin haravaa. JOS minun olisi ihan pakko haravoida, tekisin sen keväällä, kun siinä näkee työnsä jäljet selvemmin ja kevään tuloa on hauska edistää. 

Arjen luksusta

Aina joskus kahvi voittaa teen. Niin kävi eilen aamulla. Tämän aamun kohdalla tilanne on vielä auki. Jos noudattaisin kalenterilinjaa, olisi tämän aamun juoma minttutee - onhan tänään Mintun nimipäivä. 

Arki ja pyhä ovat aina olleet sekaisin meidän huushollissa ja oikeastaan astioista alkaen. Meillä ei ole erikseen mitään vierasserviisejä. Yhtä hyvin voidaan juoda aamukahvia (tai teetä) ihan tavisaamuna parhaista kupeista yksin tai kaksin. Se on sitä arjen luksusta, arjen paratiisia.

Yksi mielipuuhistani on keittiön kuiva-ainekaappien siivous

Olen sen verran kummallinen, että yksi mielipuuhistani on keittiön kuiva-ainekaappien siivous. Ajoitan siivouksen yleensä sellaiseen hetkeen, kun olen yksin kotona. Niin tapahtui eilenkin illansuussa. En ole muuten kovinkaan järjestelmällinen ihminen, mutta saan jotakin atavistista mielihyvää, kun purkit, purnukat, paketit, laatikot ja nyssäkät on ensin yhdessä epämääräisessä ryhmittymäkasassa keittiön pöydällä ja sitten myöhemmin urakoinnin jälkeen mallikelpoisessa järjestyksessä kaappien hyllyillä. 

Illalla sitten vaan olin. Katselin olkkarin pöydällä palavia kynttilöitä, join teetä ja katsoin vuoden huonoimman ja hyvin alatyylisen nuorisoelokuvan (American Pie: The Wedding). 

Toisella harava, toisella kamera

Pihalla oli eilen Valion riehumisen jälkeen paljon isoja ja vielä isompia vaahteranlehtiä. Tuomi ja haapakin olivat melkein nakuina, Kettulan edustan koivut samaten. Kiertelimme eilen iltapäivällä pihaa - mies haravan ja minä kameran kanssa. Poimin maljakkoon vielä yhdet syksykukat ja canonisoin lehtiä. 

Illalla luin yhden Robin Cookin loppuun. Joskus toistakymmentä vuotta sitten luin ihan urakalla Cookia ja Stephen Kingiä. Sitten King ei enää inspiroinut ja Cookin taso laski mielestäni kuin lehmän häntä. Nyt olen löytänyt molemmat miehet uudestaan. 

Valio tuli, oli ja tuiversi

Eilen tuuli ja myrskysi. Olimme varautuneet sähkökatkoon ja -katkoihin, sillä ne meillä on aina keskuudessamme tuulen tuivertaessa. Kaiken varalta olkkarin pöydällä paloi jo alkuillasta kynttilä, kun tunnettua on se, että kynttilöitä ja tulitikkuja pitää yleensä etsiä pimeässä. Tabletit ja kännykät oli ladattu täyteen. Tuulikellot kilkattivat ja puut huojuivat. Sähköt säilyivät! Juuri äsken katsoin Elenian sähköttömyyskartasta, että edelleen on vaikka kuinka monta taloutta tälläkin paikkakunnalla ilman sähköä. Me olimme varsin onnekkaita tällä kerralla. 

Laitetaanko tulemaan?

Eilen minulle soitti puhelinmyyjä, joka kaupitteli tosi edullista jatkotilausta lehteen, jonka nykyinen tilaus päättyy pian. Jaaritteli ja jaaritteli. Kysyi, laitetaanko tulemaan. Ei muuten laitettu. Oli sinnikäs ja jatkoi vielä ja teki toisesta lehdestä hyvän tarjouksen. Laitetaanko tulemaan? Ei laitettu sitäkään. Tallensin puhelinnumeron kaiken varalta kännykkääni...

Kuinka töykeä pitäisi olla, että yhdellä kiellolla uskottaisiin? Vai pitäisikö kehitellä nippu tekosyitä, joista voisi valita aina tilanteeseen sopivan? Parhaan kaverin kanssa keksittiin eilen muutama: nykyinen edunvalvoja on kieltänyt kaikki lehtitilaukset/ulosotossa on kaikki jo muutenkin/en osaa lukea/muutan ulkomaille/jne. Tuota ulkomaille muuttamista muistan käyttäneeni joskus pari vuosikymmentä sitten...

Poistokkiprojekti päättyi

No niin, toukokuun loppupuolen Siivouspäivästä se alkoi. Eilen sitten päättyi, kun annoin meille ylimääräisen kuukauden vielä aikaa. Projekti onnistui! Ylivoimaisesti suurin osa tuosta tavaramäärästä lähti useammalle kirpputorille. Hyvin vähän meni sihvareiden laatikkoon. Jotakin myin, muutaman tavaran lahjoitin. Nyt kirjahyllyissä on enemmän tilaa ja luultavasti tässä jonkin ajan kuluttua ei poistokkia huushollissa edes huomaa. Ensi keväänä voisin haastaa meidät uudestaan, sillä pienessä oranssikantisessa vihossa on vielä paljon tilaa ja aivan elintärkeä juttu on kirjata kaikki muistiin...