Tarroilla siitä saa monin verroin iloisempaa!

Vapaapäivän aamuna voi vallan mainiosti kuvata työkalenteria. Kalenterissa on jo vuosia ollut kestokannet ja sisälmyksiä vaan on vuosittain vaihdettu. Yleensä minulla on ollut aika hillitty tuo kansi, mutta syksyllä repäisin ja tarroitin oikein antaumuksella. Tällä mennään tämä vuosi ja ensi vuodeksi joudun ostamaan / saan ostaa ihan itse kalenterin, kun en enää saa sitä firmalta. 

Hehkuu, loistaa ja kapinoi

Kuva on vanha, mutta tälläkin hetkellä tuo punainen astia olla nököttää keittiön ikkunalaudalla. Sain sen parikymmentä vuotta sitten lahjaksi hyvältä ystävältäni, ns. adoptiosiskoltani. Se oli eloonjäämislahja, kun olin sairastunut ja selviytynyt. 

Olen aina pitänyt punaisesta väristä. Se hehkuu ja loistaa ja kapinoi. Sitä tarvitaan. 

Sunnuntaiaamun värejä

Sunnuntaiaamu ja hidas aamu samassa paketissa. Mies meni viemään naapuriin sanomalehteä ja minä laitoin sillä aikaa aamupalatarvikkeita pöytään. Kahvi on napsautusta vaille valmiina ja leipä on kohta paahtumassa. Miehen puuro hautuu. Kuvan ulkopuolella on kaksi viilipurkkia, Keiju-rasia ja leipäkori. Ne eivät tänä aamuna halunneet tulla kuvaan.

Minulla on ikävä!

Minulla on ikävä kunnon talvea. Sellaista, että on enemmän lunta kuin jäätä ja että kävely nastakengillä on mukavaa. Nyt ei ole. Eilen käytiin tekemässä tosi lyhyt testauslenkki ja se oli melkeinpä epämiellyttävä kokemus. Nastoista huolimatta piti varoa ja jännittää. En tykkää yhtään. Jos nyt kohta ei tule kunnon talvea, alan odottaa jo kevättä ja hyviä kävelykelejä.

Onneksi minulla on huoneessani spinningpyörä, jolla poljen paikallani. Se on ollut nyt käytössä enemmän kuin pitkään aikaan. Vaatetelineeksi ei ole onneksi koskaan päätynyt niin kuin olen kuullut kuntopyörien kohtalona usein olevan…

Hei, me hassutellaan!

Mielipaikkaani (eli sohvannurkkaa) vastapäätä istuu pariskunta nimeltään Dane ja Smørre Brød. Ovat tanskalaisia leluja ja meillähän nimetään kaikki. Jos tavaroilla ei ole ennestään nimiä, niin nimiäiset vietetään pienesti tai isosti. Joku voisi kutsua meitä lapsellisiksi ja on siinä ihan oikeassa. Tässä iässä (63) olen sitä mieltä, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti ja että pieni hassuttelu ja leikkisyys ovat elämän yrttisuola ja timjami.

 

Eläviä kuvia luvassa kahtena päivänä

Tämä on taas se viikko, jolloin meitä pikkukuntalaisia hemmotellaan elokuvilla. Eilen iltapäivällä käytiin katsomassa Tämä maa, joka oli pieni suuri elokuva katalonialaisesta persikanviljelijäperheestä. Jos kerran elokuva sai Berliinissä Kultaisen Karhun, saa se täällä Laurilan Karhun.

Tänään on vuorossa Pikku tähti, eteläkorelaista draamaa. Odotukset on korkealla.

 

Yksikin kukka ilahduttaa!

Vessaräpsy vaihteeksi. Olkkarin tulppaanikimpusta yksi alkoi nuokkua ja erotin sen itsekseen ja vein vessan tasolle. Viihtyy siellä hyvin. Aika usein olen jakanut tuplakimpun moneen eri sijoituspaikkaan, mutta nyt ostoskoriin oli eksynyt vain yksi yhdeksän kukan kimppu. Kahdeksan riittää olkkariin vallan mainiosti.