Hautakivikin sen kertoo

Tänä viikonloppuna on alkanut vahvasti tuntua siltä, että nyt on syksy. Jos kerran television Anne ja Elias lupaavat kolmeksi perättäiseksi päiväksi sadetta hehtolitrakaupalla ja Forecan tädit säestävät vieressä, ei muuta oikein voi ajatella. Eilisen sade loppui alkuiltaan mennessä ja pääsin lenkille ennen saunaa. Tänään menen päivällä virsikirjatöihin, mutta iltapäivällä pitäisi olla sateeton pätkä. Olen siis toiveikas kävelyn suhteen.

Mutta joka tapauksessa nyt ei ole enää syyskesä, vaan syksy. Hautakivikin sen kertoo.

Kävelyä ja kuuntelua

Silloin tällöin kävelylenkkini kulkee täälläkin historian havinassa ja astelen vanhan kirkon pihan läpi. Eilen illalla ennen seitsemää oli niin kaunis väri illassa ja ajattelin sen värjäävän myös kirkon seiniä hienosti ja otin pari räpsyä. Oikeassa olin. Ketään muita ei ollut liikkeellä pihalla, joten istuin vähän aikaa penkillä ja kuuntelin lenkkiseuraani eli kymmenosaista komediasarjaa Töissä täällä. Se sopi oikeastaan huvittavan hyvin juuri tuohon ympäristöön, sillä aina välillä olen töissä siellä…

Kasvaa ja voi hyvin

Keväällä sain ystävältäni nukkatyräkin poikasen ja päätin antaa sille paikan keittiön ikkunalaudalla. Ratkaisu on ollut viisas, sillä tuo Euphorbia leuconeura ihan selvästi viihtyy ja on saanut valoa ja vettä sen verran hyvin, että pituutta ja leveyttä on karttunut. Ostin sille myös kauniin suojaruukun.

Jk. Otsikko viittaa tahattomasti myös vauvaan. Pituutta ja leveyttä on Kolmosellekin karttunut, vaikka hän ei asukaan ikkunalaudalla!

Hyvän mielen pelto

Eilen oli kahden kävelylenkin päivä. Kilometrejä kertyi yhteensä yli kaksikymmentä ja illalla kävelin pitemmästi kuin päivällä. Iltalenkin kääntöpaikkana oli auringonkukkapelto. Isoja ja pieniä aurinkoja täynnä koko pelto. Hyvän mielen pelto, sanoisin.

Uusi viritys!

Eilen otin tarralaatikon esille ja kaivoin sieltä tukun vanhoja videokasettitarroja. Sitten poistin purkista  sanan poikien ja aloin etsiä tarvittavia kirjaimia uuteen viritykseen. Ihan hyvä siitä tuli ja se säilöö nyt muumipatukoita ynnä muita pienimpien herkkuja. Lähetin klaaniryhmään kuvan ja Esikoinen kommentoi, että nyt ei hänellä eikä Vävyllä ole enää asiaa muumipatukoihin. No, ehkä joskus hellyn, jos oikein kauniisti osaavat pyytää…

Kaunista ja hyvää!

Huomenta! (Mies nauroi äsken eikun siis tietysti äskön, kun asettelin puolukoita jogurtin päälle parempaan asentoon. Näytti kuulemma aika pro -tyyliltä.) Olin tyytyväinen, kun heräsin unesta, jossa kännykkä ei toiminut sitten millään. Mikä ihme siinä onkaan, että unessa on joko kiire eikä ehdi junaan/bussiin tai sitten kännykkä ei toimi, ei muista numeroa, ei saa kirjoitettua viestiä jne. 

Aamupala alkoi kahdella avokado-juustovoileivällä ja mukillisella kahvia. Nyt lusikoin tuota herkkukulhoa. Kaunista ja hyvää!

Jk. Pieni selitys äskön -sanalle. Kotona Keskipellossa (Keski-Pohjanmaalla) se oli aina siinä muodossa ja sieltä se on jäänyt omaan sanavarastooni. Esikoinen käyttää mielellään sanaa ja viisivuotias Kakkonen myös. Sukupolvien äskönketju siis!

Ansaittua ja/vai ansaitsematonta

Eilen illalla odotin saunan lämpenemistä ja sohvailin ja luin. Räpsäisin kuvan ikkunalaudasta, kun se näytti niin kodikkaan viihtyisältä. Sohvannurkka on muutenkin lempiasemapaikkani Laurilassa. 

Olen yrittänyt opetella tosiasiaa, että kovalla liikunnalla ei tarvitse ansaita mitään. Liikutaan vaan, kun se on kivaa. Silti aina välillä mieleen hiipii jostakin takavasemmalta tai -oikealta ajatus, että kun kerran kävin pitkällä lenkillä, ansaitsen relaamisen & sohvailun. En taida olla yksin tällaisen ajatuksen kanssa