Peppi, Anna ja minä

Kun olin lapsi, ihailin kahta fiktiivistä tyttöä. Toinen oli Peppi ja toinen oli Vihervaaran Anna. Molemmilla oli punaiset hiukset. Ehkä siksi värjäsin vähän vanhempana hiuksiani punasävyisiksi hennalla tai hiusvärillä. 

Peppiaikana äiti-Liisa kannatti minua niin, että hän palmikoi letteihini rautalankaa. Sain siis hiukset peppimäiseen muotoon ja muistan käyneeni linja-autolla Kannuksessa pianotunneilla peppileteissäni. Isäni ei ollut merikapteeni, eikä meillä ollut hevosta, mutta Keskipelto oli mielestäni Huvikumpu.

Anna-kirjani olen lukenut monenmonta kertaa. Nyt olen sitten draamasarjaan koukussa, kiitos Esikoisen, joka ilahdutti minua kuukauden Netflix -tilauksella. Ihan pari jaksoa on Annan elämää enää katsomatta kolmen kauden tarjonnasta. 

Loppiainen, otaksun...

Tänään on loppiainen, joka laittaa joulunpyhille pisteen. Laurilassa on viikonpäivät nyt ihan sekaisin. Aamulla joskus mietin ääneen viikonpäivää. Toipilastaloudessa sillä(kään) ei ole mitään merkitystä. Oli miten oli, huomenna kuitenkin on joulukoristeiden ja -valojen kokoontumisajot keittiön pöydällä. Hyvin palvelivat ja pääsevät ottamaan lepiä melkein vuodeksi.

Ykkösen ja Kakkosen mummulassa

Vähän kerrassaan olen löytänyt kirppareilta Ykköselle (ja aikanaan Kakkoselle) kaikenlaisia puuhakortteja, numeropelejä ynnä muita. Tämän joulun yksi lahja löytyi hypermarketin hyllystä ja siinä opeteltiin kellonaikoja. Tasat ja puolet alkoivat välipäivinä sujua jo niin hyvin, että kysyttiin Ykköseltä ruokapöydässä kellonaikaa ja vastaus oli silloin oikea: puoli kuusi. Samoin hän oli herätessään todennut kellon olevan tasan kahdeksan. 

Ykkösen ja Kakkosen mummulassa riittää kaikkea. On kirjoja, leluja, pehmoeläimiä, pikkuautoja, nukkeja ja rakkautta. Sitä rakkautta ennen kaikkea.

Kauniita asioita ja tavaroita

Pidän kauniista asioista ympärilläni. Onneksi voin itse määritellä kauneuden. Kauniit asiat ja tavarat ovat arkipäivän mineraalisuola ja hunaja ja kaikki yrtit.

Tällä relaustauolla olen taas kerran saanut kuin uudet aistit. Maistan maut, kuulen musiikin, näen kauneuden eri tavalla kuin ennen. Yritän säilyttää nuo tunteet, vaikka arkikin alkaa...

Pirkko ja Kakkonen tapasivat

Eilen oli sopiva hetki tutustuttaa Pirkko ja Kakkonen toisiinsa. Kakkonen jaksoi tutkia Pirkon päästä varpaisiin moneen kertaan ja oli selvästi ihastuksissaan. Olen onnellinen siitä, että nukke on säilynyt kaikki muutot ja hellyydenosoitukset, kun se on ollut minulla kuitenkin ihan ammoisista pikkulapsiajoista alkaen. Tänään Pirkko pääsee taas sinisen lipaston päälle seisomaan ja tutkimaan maailmaa lemmikinsinisillä silmillään...

Juuri sopiva viesti

Olen kortti-ihmisiä ja ystäväpiiriini on kuulunut jo vuosikymmeniä uskollinen samis, joka muistaa muistuttaa juuri oikeaan aikaan sopivalla viestillä. Tämä kuvan postikortti tuli muutama päivä sitten. Sairasloma jatkuu vielä tammikuun loppuun saakka, joten aion ellunkanailla/lukea/levätä/olla huolehtimatta. Jo nyt olen ehtinyt huomata, että asiat järjestyvät. Ihmeellistä, mutta totta! 

Ampiaisvyötäröinen & ajatteleva nainen ja muita tulkintoja

Vuosi vaihtui nukkumalla tai melkein. Jaksoin valvoa puoli kahteentoista ja sekin oli tällä sairaslomalla saavutus. Horroskorvilla kuulin vielä raketit vuoden vaihtuessa ja sitten simahdin. Eli Kakkosen kanssa me oltiin vaakatasossa, jos joku tulee kysymään, Missä olit, kun vaihtui vuosi 2020? 

Illalla syötiin hyvin ja valettiin tinoja, jotka tänä vuonna olivat toiveestani mehiläisvahaa. (Onneksi niitä löytyi isomman kaupungin viherkaupasta.) Ensin sulatettiin kaikille aikuisille ja pienistä loppurippeistä vielä kaikkein pienimmälle omansa. Tällaisia tulkintoja tuli varjokuvista:

- Miehelle gramofoni

- minulle ampiaisvyötäröinen ja ajatteleva nainen

- Miniälle lintu kalan päällä (vähän niin kuin Iines Ankka ja ahven)

- Esikoiselle ruusu ja hiiri

-Kakkoselle tutti

Vuosi 2020 on helppo raapustaa. Toivottavasti se on hyvä vuosi meille kaikille! Teen kaikkeni sen eteen, siinä lupaukseni...