Muistutusmuki

Olen yrittänyt olla hetkeentarttuja eli carppaaja. Välillä onnistun siinä hyvin, välillä taas en ollenkaan. Kotosessa juon mieluusti kahvini tai teeni tuosta mukista, jossa lukee kaksi tekstiä. Toinen on Rakastu arkeen ja toinen sitten tuo teen yläpuolella näkyvä. Eli teksti muistuttaa, jos en satu muistamaan…

Jk. Kuvanottohetkellä mukissa oli Clipperin Zen again -yrttihauduketta. Sopii hyvin iltajuomaksi.

Ison runotytön ajatuksia

Tänään on hieno päivä, jolloin juhlitaan Eino Leinon lisäksi runoa ja suvea. Aion toki lukea tänään mittaan muutaman runon.

Olen aina ollut runotyttö, en kuitenkaan mikään pieni sellainen. Iso runotyttö ei kuulosta terminä ollenkaan hyvältä, vaikka se olinkin ja olen. Olen lukenut ja kirjoittanut runoja kymmenvuotiaasta asti. Vuosittain ollaan pidetty Kettulassa runosymposiumia Miehen kanssa kaksistaan. Iso kasa runokirjoja, muutama lasillinen viiniä ja seurana para mahdollinen. 

Pysäyttävä (kesä)otsikko

Tänä kesänä olen harrastanut otsikoiden keräämistä tuolla Facebookin puolella. Yhden päätin jakaa täällä, kun bongasin sen sopivasti kirjaston lehdestä yhtenä iltana. Otti ja kolahti. 

Olen aina ollut varsinainen kotikriitikko ja kärkäs arvostelemaan. Toki joskus hämärästi tunnistan ja tunnustan omat heikot kohtani, mutta useimmiten näen ne muissa. Siksi tuo otsikko on hyvä muistuttaja edes tämän yhden päivän ajan…

Mitä lukisi kartanlukijan nuotissa?

Eilen kävelylenkkini paluuosuus kulki hautausmaan ja kappelin kautta. Jos olisin rallikuski ja minulla olisi kartanlukija, lukisi hän nuotista tuossa kohdassa kiviä vasemmalla puolella. Mutta kun olen vain kävelijä, ehdin kuvaamaan oikealla puolella olevaa siunauskappelia. Kappelin on suunnitellut arkkitehti Elsi Borg ja se valmistui vuonna 1950. Monien mielestä koskettavan yksinkertainen ja kaunis. Samaa mieltä olen itsekin.

Eilisessä oli hyvät vibat

Eilen illalla kävelin ns. vanhan kirkon lenkin. Kirkon pihassa istuskelin penkillä vähän aikaa ja räpsäisin muutaman kesäkuvan. Kotona ”kehitysvaiheessa” huomasin, että tämä niittykuva on kerrostuksellisen taulumainen.

Eilen päivällä näin ystävää kahvimukien ääressä.. Aika kului kuin siivil(äl)lä. Päivitettiin ja päiviteltiin asioita tehokkaasti ja kunnolla. Jotkut voisivat sanoa sitä juoruamiseksi, mutta päivittämistä se mielestäni oli…

Arjen kaunis kimara

Eilen siivosin keittiöstä kaksi kaappia tai oikeastaan yhden  ja sen yläosakaappisen. Nyt on kaappisessa pakasterasiat ja kannet järjestyksessä. Varsinainen kaappi säilöää mittoja, suppiloita, juomapulloja yms. Kansia pinkatessa huomasin niiden olevan kauniina tornina ja nappasin kuvan. Arjen kauneutta, sanoisin. (Lisäksi oli vielä erimallisia kansia, mutta ne eivät sopineet tähän kimaraan.) Olen siis jo varustautunut hilloamiskauteen!

Toinen puoli jäi seuraavaan kertaan!

Käveltiin Miehen kanssa Tampereella Ranta-Tampellassa ja törmättiin (kuv.) Maija Kovarin taideteokseen Tärkeitä asioita. Se oli sijoitettuna muistisairaiden vanhusten palvelutalon seinään. Ihastuin ikihyviksi. Nyt sitten vasta just äsken tajusin, että teoksessa oli toinenkin osa, jota ei huomattu. Käyn siis kuvaamassa sen seuraavalla tamperoinnilla!

Maija Kovarin kädenjälkeä näkyy siellä täällä kaupungissa rakennusten seinissä. Kaikki eivät niitä taiteeksi luokittele, ei sekään ihminen, jonka ylläpitämään keskusteluryhmään hyväuskoisena liityin… No, minusta tuollainen kaupunkitaide tuo taiteen jokaisen ulottuville ja helpoksi ymmärtää. 

Leikin tamperelaista melkein kolme viikkoa

Tänään pestini päättyy. Olen ollut asunnonvahtina ja kukkienkastelijana Kuopukselassa nyt melkein kolme viikkoa (12.-30.6.) ja nauttinut tuosta kaikesta ihan täpöllä ja täysin siemauksin. Aina välillä olen saanut tänne Miehen seurakseni. 

Olen kulkenut Tamperetta ristiin rastiin, pyyniköinyt ja pispaloinut ja kaikkiaan kävelykilometrejä kertyi 262,4. Hankin itselleni täkäläisen kirjastokortin. Luin kuusi kirjaa. Kävin kolme kertaa Miehen kanssa Pyynikin näkötornin kahvilassa munkittelemassa. Olen nukkunut pitkään ja vähän myös päivällä. Olen väistellyt lokkeja. En ole matkustanut Nyssellä, vaan kuluttanut kengänpohjia. Yhtenä aamuna junailin itseni Helsinkiin ja vietin siellä mukavan mummuilupäivän.

Aurinkoa on ollut. Sadetta tihkuversiona ja joskus vähän enemmän, mutta vain kerran kastuin niin, että kenkien kuivuminen kesti puoli vuorokautta. Kävelyähän ei pieni sade edes haittaa…

Tämä oli hyvä irtiotto arjesta. Oli kiva leikkiä kaupunkilaista hetken aikaa.

Iso kasa ennustajia

Päivänkakkarasta on varmasti moni meistä nyppinyt terälehtiä saadakseen tietää lorun lopun eli rakastaa-ei rakasta-rakastaa jne. Kukalle onkin vanha kansa antanut kuvaavia nimiä kuten arpakukka ja ennustajakukka. Päivänkakkara on kaunis ja kesäinen, mutta omaa kuitenkin yhden huonon tunnuspiirteen: se ei tuoksu vaan haisee! Ulkomaljakossa ihan jees, mutta sisällä ehdoton ei. Ei, vaikka se on meidän maakuntamme kukka. Ehdoton ei!

Kaksikymmenikkökö?

Löysin kirpparilta neljä vanhaa Viisikkoa. Neljä kertaa viisi on kaksikymmentä, joten nyt meillä on kait Kaksikymmenikkö… Kappalehinta oli puoli euroa ja eurolla sai kolme, joten koko kasan hinta oli puolitoista euroa. Olen itsekin aikanaan Viisikkoni lukenut ja nämä kirjat ostin Esikoista varten. Hänellä on ainakin jo muutama ja saa nyt täydentää kokoelmaansa.

Aikanaan katsoin elokuvan Viisikkojen äidistä, Enid Blytonista. Hän rakasti lukijalapsia, mutta omistaan ei piitannut. Enidiä luonnehdittiin varsin julmaksi äidiksi.

Aurinko ilmestyi aamupalalle!

Aamupalan kruunaa tänä aamuna aurinko! Nukuin kohtalaisen hyvin liki kahdeksaan. Hetken aikaa vielä kuonottelin sängyssä, mutta sitten vatsasta alkoi kuulua ihan selvästi ääni, joka murisi: rrruokaa ja rrreippaasti! Ei auttanut muu kuin totella.

Lenkkarit odottavat eteisessä toiveikkaan näköisinä. Aamupäivälenkki on vuorossa heti, kun olen tyhjentänyt tiskikoneen ja siivonnut keittiön. Aurinkopäivästä otetaan kaikki irti!

Nimipäivä, suklaakakkua ja kirjoja

Eiliseen päivään kuuluivat Kakkonen, Kolmonen, Tatu ja Patu. Vietin päivän Esikoiselassa ja samalla juhlittiin yksi- ja kuusivuotiaiden keskimmäisten nimien nimipäivää suklaakakun merkeissä. Tatu ja Patu liittyivät päivään sillä tavalla, että kirjastoautolta oli saatu ihkauusi kirja ja luin sitä Kakkoselle ja mietittiin samalla ongelmien ratkaisuja. 

Päivään kuului myös paljon askeleita, kirpparikäynti ja kirjastoreissu. Kallion kirjaston vievaanpoishyllystä bongasin laulukirjan ilahduttamaan Esikoiselan perheen elämää.

Päivä oli tosi mukava. Pian tavataan isommalla porukalla kesäleireilyn merkeissä!

Kaverille kans!

Aina välillä joku-ihme-nuukuus iskee takavasemmalta ja se koskee monesti kesän mansikoiden ostamista. Meillähän ei mansikkalaatikoita ostella pakastettavaksi, kun samalla vaivalla mansikkapusseja saa kaupan pakastealtaasta läpi vuoden. Muutamat kesäherkutteluropposet ostetaan siinä vaiheessa kun hennotaan ja eilen oli sellainen hetki. Mansikoiden lisäksi ostettiin purkillinen kuohukermaa ja Mies vispasi puolesta purkista kermavaahtoa ja perkasi ja puolitti mansikat. Sitten nautittiin ja katsottiin vanhaa sarjaa Kaverille ei jätetä. 

Yllätin jopa itseni!

 

Joskus sitä onnistuu yllättämään itsensäkin… Olin päättänyt lähteä tänä aamuna pitkähkölle kävelylenkille ja herätyskello oli jo viiden jälkeen soimassa. Aamupesu, lenkkivaatteet päälle ja aikaisaamupalaksi banaani ja ovesta ulos klo 5.40. Oli mukavan rauhallista kulkea.

Kävelin kunnon lenkin. Matkaa kertyi askelmittarin mukaan 12,6 kilometriä. Aamupala maistui erityisen hyvältä. Ehkä yllätän itseni joskus toistekin!

Ikkunalaudalla, ei tyynyn alla

Juhannuskimppu ilahduttaa vielä ikkunalaudalla, vaikka ollaan jo ihan tuikitavallisessa arjessa. En kerännyt siihen seitsemää erilaista kukkaa enkä laittanut kukkia tyynyn alle yöksi. Kimpussa näkyy olevan viittä kukkaa (laskin juuri äsken) ja vakituinen juhannusheila nukkui vieressä ilman taikojakin.

Valitsen mieluummin ohdakkeet!

Löysin kuva-arkistosta eli Oton piironginlaatikosta vanhan kuvan joltakin Kotosen kesältä. Kuvan ohdakkeet hohtavat kuin timantit ja taas kerran ajattelen, että mieluummin valitsen tuollaiset kuin oikeat timantit. En ole Marilyn Monroen kanssa samoilla linjoilla (enkä varsinkaan samoissa linjoissa!) timanttiasiassa eli tulen paljon halvemmaksi. 

Tarpeellinen varoitus?

Tällaiseen merkkiin törmäsin (kuv.) viime viikolla ja olin heti valppaana, jos vaikka ne lapset olisivat jostakin hyökänneet paikalle… Onko täällä tosiaankn sellaisia lapsia, joita pitää varoa? Hui! Kyltissä näyttävät näennäisen kilteiltä ja rauhallisilta, mutta ehkä totuus on jotakin ihan toista. Tästä lähtien olen entistä varovaisempi.

Kesä jakaa mielipiteitä

Tämän postauksen kuvalla saan varmasti monta vihamiestä ja -naista. Oman empiirisen kokemukseni mukaan sosiaalisessa mediassa varsinkin pluskuuskymppiset valittavat koko ajan kylmästä kesästä ja sateesta ja vertaavat tätä kesää niihin kunnon kesiin, jolloin kaikki oli paremmin ja laivat puuta ja miehet rautaa. Yritän itse olla liikoja valittamatta ja minulla kesä on ainakin ollut rento ja ihan ookoolämmin. Lenkeillä onkin parempi, ettei ole helle. 

Haahuilen, siis olen!

Olen aina ollut jollain lailla haahuilija eli liikkunut ja vaellellut minne milloinkin. Kun hurahdin kävelemiseen, säilytin haahuilunkin. Kävelyssä kun on ainakin kaksi eri tyyliä eli systemaattinen lenkkeily paikasta paikkaan ja sitten tämä toinen, joka käy katsomassa milloin mitäkin ja välillä on kartalta pois ja ei aina edes halua tietää kartasta mitään. Kuva on yhdeltä haahuilureissulta, jolla askelmittari kulki takataskussa, mutta sitä karttaa ei ollut. Oli vain kaunis ja lämmin päivä. Haahuilin, siis olin. Haahuilen, siis olen.

Mehiläisromanssi?

Minulla on paha (?) ja myötäsyntyinen tapa lukea ympäristön kylttejä ja tulkita ne aivan omapäisesti… (Kas kummaa, miten ihmeessä omapäisesti!) No, tuon kuvan kyltin bongasin viime viikolla ja sehän on tietysti ihan asiallinen, jopa kuivan-. Minä vaan heti ajattelin Mehiläisen ihan vaan mehiläisenä enkä tohtoripaikkana ja ajattelin, että sen on joku rengastanut itselleen sopivasti juuri juhannuksen alla…

Teetä kauniista kupista

Aamulla ja päivällä on pakko (tai halu tai tapa tai tarve tai mikälie) saada kahvia. Iltaisin myös aina joskus, mutta harvemmin. Iltaan kuuluu ennemmin tee. Kupillinen tai monta. Eilen illalla join monta, koska kuppi oli näin kaunis.

Meillä vaakutaan!

Taannoin kirjoitin pienimuotoisesta kylpyankkakeräilystämme ja siinä vaiheessa niitä oli kvartetin verran eli neljä. Hankkimiskriteerinä on se, että ne ovat erivärisiä. Ilahduttavat Kotosen kylppärissä olijaa. No, eilen sitten satuttiin törmäämään (kuv.) kirpparilla varsinaiseen ankkalaumaan ja oitis piti kännykän kuvarullasta tarkistaa olemassaolevien värejä. Ja nämä kaksi lähtivät meidän mukaamme kahden euron kolikkoa vastaan!

Nyt kaikki eivät enää mahdu suihkuhanan päälle, joten Mies lupasi jossakin vaiheessa rakentaa niille pitkän hyllyn kylppäriin. Sitä odotellessa lauman kuudelle  ankalle on sijoituspaikka pyykkikoneen päällä. Luulenpa, että vaakkuvat siinä sovussa!

Jk. Yhtä lukuunottamatta ankat ovat kotoisin kirppareilta. Posankka (eli tuo vaaleanpunainen) on ostettu museokaupasta ja oli aika hintava.

Pienten kirjojen kesää

Luen läpi vuoden. Aika usein kesäisin dekkareita, mutta nyt olen huomannut itsessäni myös uuden piirteen: Kesäisin lainaan mieluusti pieniä kirjoja, kevyitä kirjoja eli siis laihoja kirjoja. Syynä on tietysti se, että ne mennä sujahtavat reppuun tai matkakassiin helposti ja pientä kirjaa jaksaa illalla vielä lukea sivun tai kaksi vaikka olisi uupunut hellepäivän touhuista. Isot kirjat kopsahtaisivat unta odottaessa päähän ja kuka uskoisi, että sait kirjasta/kirjalta mustan silmän…

Tosi on!

Ennen minulla oli tapana leikata tai repiä lehdistä osuvia lauseita myöhempää käyttöä varten. Harrastan edelleen periaatteessa samaa, mutta nykyään räpsin lausekuvia ja käytän niitä. Omia lehtiähän nyt voisi repiä mielin määrin, mutta kirjaston lehtiä ei…

Kuvan lause tuli tällä viikolla vastaan ja kolahti. Allekirjoitan tuon. Ja voisin vielä lisätä, että myös lastenlapset!

Saa nähdä, miten käy!

Eilen nappasin pienemmän lähikaupungin kirjaston poistohyllystä yhden pokkarin. Saa nähdä, saanko luettua, mutta vahva luotto ja aikomus on! Olen yrittänyt lukea vuosittain yhden kirjan verran på svenska, koska olen pitänyt ruotsin kielestä aina siitä asti, kun se alkoi kansakoulun kolmannella luokalla. (Ja josta muuten on melkein tuhat vuotta - siis tusen år!)

Mies sanoi, että jos haukkasin liian ison palan enkä pääse kirjassa eteenpäin, voin jättää sen johonkin kulkuvälineeseen tai kirjastoon tms. No, jos aikahaarukka on elokuun loppuun, luulen selviäväni. 

Omatoimi toimi!

Eilen oli merkittävä ilta. Pieni askel, mutta samalla suuri harppaus tavalliselle kirjastonkäyttäjälle. Kävin nimittäin nyt ensimmäistä kertaa yksikseni omatoimikirjastossamme iltaseitsemän paikkeilla. Ko. systeemi tuli vuosien odottelun, päänraapimisen ja pähkäilyn jälkeen kuntaamme reilut kolme viikkoa sitten. Nyt korkkasin sen, kun palautin yhden kirjan ja hain&lainasin yhden varauksen. Ovet aukesivat, kaikki toimi ja tyytyväinen kuntalainen hyrisi onnesta!

Näyttää tarpeeksi ööltä

Olen etsinyt kirppareilta (toistaiseksi vielä turhaan) Kolmosen kirjainta eli ässää. No, keväällä löysin kruunupäisen oon ja ehdotin Miehelle, että se laitettaisiin ulko-oveen. Näyttää mielestäni tarpeeksi ööltä. Se on sopivasti sininen ja sopii hyvin sinisen talon siniseen oveen. Kaikkea sitä hassut eläkeläiset keksivätkin!

Lähimaisemamme on kaunista

Aina välillä lenkki jatkuu vielä lähilenkkinä eli Laurilan ohi ja siitä muutamat sadat metrit pikkutietä, jonka päässä on vain yksi talo. Välimatkaa talojemme välillä on reilut puoli kilometriä ja aika usein teen niin, että käyn vaikka puolivälissä kääntymässä, palaan takaisin ja jatkan tuota muutaman kerran. (Joskus olen saanut pelkällä lähilenkillä jopa kahdeksan kilometriä kasaan…) Eilen illalla olin palaamassa kotiin ja maisema näytti niin kauniilta, että oli napattava Samu taskusta ja räpsäistävä kuva! Vähän sieltä pilkottaa Kettulan kattoa ja Kettulahan on meidän ns. kesämökkimme, jonne on lyhyt matka mennä milloin vaan eli ei muuta kuin pihan yli…

 

Ravitseva ja värikäs kattaus

Mies lähti eilen kukkienkastelu- ja pöydänlakkausreissulle Kotoseen. Heräsin aamulla kahdeksan paikkeilla, mutta jäin vielä sänkyyn kuuntelemaan radiota. Ja kuinka sitten kävikään! Heräsin seuraavan kerran, kun kello oli melkein jo puoli kymmenen… Eilinen virsikirjatyöpäivä ja illan lenkki (15 km) vaativat veronsa ja kunnon unet.

Aamupalan rakentelin sillä idealla, että samalla hoituu sitten lounaskin, kun kerran meni näin myöhään. Nektariinit on suurta herkkuani ja paloittelin niitä jogurtin päälle myslin seuraksi. Kattaus on kaiken kaikkiaan ravitseva ja värikäs.

Kaikenlaista lenkkiseuraa!

Eilen illalla tein kympin lenkin ja kuuntelin vielä viimeiset jaksot Kurja juttu -podcastista.  Tarkennus: joka viikko tulee aina uusi jakso, mutta tammikuusta asti olen kävellyt ja ”urakoinut” reilut sataviisikymmentä enemmän ja vähemmän kurjaa juttua. Ja nauttinut kolmen nuoren naisen kuulokeseurasta, rikoksista ja katoamisista.

No, kävelin Pohjolanmäentien loppumäkeä ja sivusilmällä huomasin jotakin vieressäni. Olihan siinä, komea käärme! Otin muutaman askeleen eri suuntaan ja räpsäisin todistusaineistokuvan. Olen lapsena oppinut käärmeenseisautussanat, mutta en nyt niitä kuitenkaan alkanut käyttää. Pakenin paikalta ja tuo Vibera berus jäi keskelle tietä. Siis, maalla sattuu ja tapahtuu!

Harkittu, ei hetken mielijohde

Tämä on tätä aikaa, jolloin aika moni postaus sisältää kukkakuvan. Tämän aamun otos on pergolan pikkupöydästä, jonka perimme Esikoiselta punaisena ja joka meillä sitten muuttui siniharmaaksi. Siniharmaalle pöydälle sopii mielestäni tosi hyvin vanha Arabian liemikulho ja siihen värikäs kesäkukka. (Edelliset kukat kulhossa olivat pikkunarsisseja, jotka pääsivät kukkimisensa jälkeen multaan odottamaan seuraavaa kevättä.) Eli siis asetelma on harkittu, ei hetken mielijohde. 

Pientilalta bongattua

Eilen iltapäivällä haahuilin pihalla ihailemassa kukkia ja kukintoja. Jotakin kuvattavaakin löytyi ja yksi öttiäinen oli niin hartaasti meditoimassa, ettei välittänyt pätkääkään räpsimisestäni. Hyönteistuntemukseni on heikkoa, mutta öttiäinen -nimikkeen alle mahtuvat kaikki varsin hyvin.

Laurilan piha on iso, mutta siitä on suunnilleen puolet metsää. Vähän yli puoli hehtaaria on tontin koko ja koska ollaan haja-asutusalueella, on tämä oikeasti tila ja kaiken lisäksi vielä pientila. Käsite kuulostaa hieman joltakin täälläpohjantähdenalla -ajalta…

Onneksi en tiennyt!

Eilen illalla palasin kävellen kotiseutuyhdistyksen kokouksesta ja huomasin paikan, jossa kasvoi ihan mielettömän paljon lemmikkejä, liekö luhta-? En poiminut, mutta kuvasin. Jatkoin tyytyväisenä matkaani tietämättä, että samoihin aikoihin oli joku muukin ollut läheisellä ulkoilualueella liikkeellä. Joku muu, jonka liikkumisnopeus olisi parhaimmilaan tai pahimmillaan kymmenkertainen omaani verrattuna… Ystävä lähetti viestin, että selvisinkö kotiin, kun tuosta k-a-r-h-u-s-t-a oli saatu havaintoja ja tiesi minun palaavan kävellen kotiin. Vastasin, että hyvin lähellä kotia jo olen. - Tällaista meillä maalla!

Sipulilause viikonlopulta

Meillä leikitellään sanoilla ja lauseilla. Hyvien yöunien jälkeen aivot ovat hyvässä terässä ja sanailua riittää. Tämä sipulilause on viikonlopulta. Monimerkityksinen, totta kai. Eilen iltalenkillä räpsäisin kuvan vanhan kirkon aidasta ihan tarkoituksella tekstipohjaa varten. Kyllä eläkeläisetkin voivat hassutella!

 

Pinkkiä, miten ihmeessä?

Eilen haettiin pienemmästä lähikaupungista kesäkukkia pergolaan. Ensin valitsin pelargoniat ja siitä se sitten lähti! Kaikki olivat jotakin pinkkiä, vaaleaa ja tummaa versiota. No, illalla lähdin kympin kävelylle ja toin tullessani muutamat luonnonkukat. Toiset olivat väriltään pinkkejä ja keittiön pöydällä sattui olevat pinkit tabletit. Mikä ihme tämä pinkin värin invaasio just nyt on? Aikaisemmin en ole juuri korviani lotkauttanut sille värille…

Kaunis kuin mikä!

Raunistulan pihakirppispäivänä törmäsin (kuv.) niin kauniiseen lääkinnälliseen välineeseen, että päätin oitis ostaa sen meille. Hintaa oli vain puoli euroa, joten se ei ollut edes kallis. Luulen, että Kolmonen tulee toimimaan tärkeänä ja tiitteränä pistoshoitajana vielä monta kertaa!

Oiva, kelpo ja mainio

Hyvää kesäkuuta, rakas! Näin Mies tokaisi aamulla, kun tuli viemästä sanomalehteä naapuriin ja minä olin sillä aikaa ehtinyt herätä. Sivumennen sanottuna meillä on aina kova kisa siitä, kumpi ehtii toivottaa toiselle… Tässä kuussa Mies ehti.

Eilen syötiin täytekakkua ja muita herkkuja ja kohotettiin onnittelumaljoja. Toinen juhlituista ylioppilaista oli komea ja toinen kaunis. Toinen oli ystävä ja toinen sukulainen. Molemmilla elämä edessä. Kummallakin kivat omannäköisensä juhlat. 

Hyvästelin illalla toukokuun. Listasin lukeneeni kaksitoista kirjaa ja kävelleeni neljäsataaviisikymmentä kilometriä. Omia tavattiin ihanan usein. Kiitos toukokuu, olit oiva ja kelpo ja mainio. 

Ruusupäiviä

Ruusut nivovat hyvin eilisen ja tänäisen. Eilen olin virsikirjatöissä kahdessa siunaustilaisuudessa ja kummankin kukkakoodi oli ruusu ja suurin osa kukista oli valkoisia. Tänään sitten on ylioppilaiden päivä ja meilläkin on kutsu kaksiin juhliin. Onnea kaikille valmistuville, koulunsa päättäville ja kesälomansa aloitteleville. 

 

Keltainen on nyt pop!

Tässä keväässä ja kevätkesässä on ollut ainakin yksi yhteinen ihmettelemisen aihe: voikukat. Joka paikassa törmää (kuv.) kukkiviin keltamykeröalueisiin. Ennen tätä aamua en tiennyt, että voikukka kuuluu heimoltaan asterikasveihin ja että se lisääntyy apomiktisesti eli ilman hedelmöitystä. Nyt tiedän.

Leikkimistä ja muistelua

Eilen illalla haettiin isomman lähikaupungin matkakeskuksesta meille viikonloppukylään Esikoinen ja Kakkonen. Toinen heistä oli saanut uuden komean Minecraft -repun ja tarkoituksena oli minecraftailla täällä mummulassa Klaanin vanhimman kanssa. Ja leikkiä legoilla, jotka on Kolmosen vuoksi pistetty omassa kotona joksikin aikaa varastoon.

Tänään tulee kuluneeksi kolmekymmentäneljä vuotta siitä, kun muuttoauto toi tavaramme Laurilaan ja asetuimme taloksi. Esikoinen oli silloin kuusivuotias eli niin kuin Kakkonen nyt ja Kuopus oli pari vuotta nuorempi. Mihin se aika oikein on karannut?

Liikkujan kennelistä huomenta!

Tammikuussa meille muutti Hilppa, joka sujahti kätevästi paksumman ulkoilutakin taskuun ja antoi hyvän (teko)syyn lenkkeillä päivittäin. Sitten tuli kevät ja ohuemmat & pienitaskuiset takit. Hilppa toki mahtui vielä mukaan, mutta koko ajan yritin etsiskellä sille kesäseuraajaa. Kiertelin kirppareiden leluosastoja ja mikään koira ei oikein ihastuttanut. No, toissapäivänä Laurilassa sitten pengoin leluvarastoa ja löysin sopivan pienen ja sympaattisen otuksen. Nyt minulla on kesäkoira nimeltään Vilma! Ei vie verkkatakin taskussa paljoakaan tilaa ja on säyseä ja sisäsiisti. Hilppa saa olla vuorotteluvapaalla loppusyksyyn asti ja palaa sitten taas kehiin/poluille/kävelyteille.

 

Monenlaista kukkaa!

Olin reilun viikon Kotosessa. Alussa ja lopussa kahdestaan, mutta sunnuntaista lauantaihin ihan yksikseni ja nautin kevätkesän vehreydestä, kukista, kirjoista (luin neljä) ja kävelystä. Nukuin hyviä yöunia ja parit pikkupäikkärit. Toiset niistä nojatuolissa telkkaria katsellen… Nuorempana ihmettelin, kun isä-Erkillä oli taito ottaa nojatuoliunet, mutta nyt en enää ihmettele. Päätin alkaa kutsua niitä Erkkiuniksi erotuksena tavallisiin päikkäreihin, jolloin torkutaan sohvalla/sängyssä.

Eilen paluumatkalla pysähdyttiin Kuopukselassa kahvilla. Vikke Väkkärällä alkaa olla kolmas koululuokka enää paria päivää vaille suoritettuna. Niin se aika vilistää!

Miten kävi takaraivotavoitteelle?

Viime maanantaina laitoin itselleni takaraivotavoitteen. Selkokielellä se tarkoitti, että kävelisin viikon aikana niin paljon, että vuoden kokonaismäärä olisi sunnuntai-iltana 1500 kilometriä. Numeraalisesti se tarkoitti reilua satasta. No, sitten oinasluonteeni, suotuisat tähtienasennot, hyvät kävelykelit ja -maastot kohtasivat. Kävelin kahdesta kolmeen lenkkiä päivässä. Ja eilen illalla räknäsin tuloksen ja viivan alla on nyt 1528,2 kilometriä. Saavutin reilusti tavoitteeni! Sille voi joko laulaa kolminkertaisen aamenen tai juoda hyvät päiväkahvit. Tai tehdä molemmat.

Nautin!

Tähän sunnuntaiaamuun kuului hieman enemmän kahvia kuin tavisaamuina. Lisäksi leipää, juustoa, kurkkua, jogurttia, mysliä ja kananmuna. Tuo kahvimuki on melkein lempimukini, kun se on riittävän suuri, se on tavallaan nimikkotuote (Rakastu arkeen.) ja tuo kulloisenkin juoman yläpuoliteksti muistuttaa lempeästi hyvin tärkeästä asiasta. Tottavie olen kyllä nauttinutkin tästä ns. lomaviikosta. Ihan täpöllä!

Maistuisiko pehmelö?

Eilen tein kannullisen pehmelöä, johon laitoin kahden jogurttipurkin jämät, yhden pienen banaanin, pakastemarjasekoituspussin loput ja lirauksen lehmänmaitoa. Sitten vaan blenderi pyörimään hetkeksi ja kauniinvärinen juoma oli valmista. Sitä riitti iso lasillinen aamupalalle ja toinen samanmoinen välipalalle.

Pehmelö on Kielikellon sivulta löytynyt sana, joka yhdistää pehmeän ja pirtelön. Ihan tervetullut korvike smoothielle, joka tuntuu olevan vaikea sanoa ja josta usein kuitenkin tulee smuutti…

Ihannoin Peppi Pitkätossua!

Sankarini on läpi elämän(i) ollut Peppi Pitkätossu. Peppi on handlannut ja jaksanut ja halunnut tehdä ihan mitä vaan. Ehkä juuri siksi ihailen häntä ja vaatekaapistani löytyykin muutama peppimekko. Viimeksi  ostamaani pukeuduin, kun oli se riemuisa eskarilaisjuttu ja sama mekko oli päällä viime viikolla Kolmosen yksivuotisjuhlissa. 

Etsiskelin sopivaa sitaattia ja löysin tosi hyvän: Sinun pitäisi olla iloinen, että on edes jokin sää!  Yritän muistaa tämän silloin, kun sataa ja myrskyää ja aurinko tuntuu kadonneen päiväkausiksi. 

Auringonkukka tapasi Aatamin

Marraskuussa kirpparilta löytämäni Auringonkukka-teekuppi oli siitä asti lautasta vailla ja astiakaapistahan sille löytyi eilen just sopiva pari Arabian Aatamista! Astiaihmisenä ilahduin tosi paljon tuosta yhdistelmästä ja nimi-ihmisenä myös siitä, että molemmat alkavat samalla kirjaimella. (Tosin kuppi on oikeasti Sunflower, mutta silti!)

Mielipuuhia

Keväällä, kesällä ja syksyllä yhdistän kaksi mielipuuhaani eli kävelyn ja kukkien poiminnan. Palaan lenkiltä milloin mistäkin suunnasta pienten tai isompien kimppujen kanssa. Olen siis pohjimmiltani kaunosielu ja kotikutoinen luomufloristi.