Mustikoita, värikkäitä unia ja kävelyä

Hitaan aamun aamupalailu menossa kaksin. Kahvia, puuroa, leipää ja maustamatonta abjogurttia mustikoilla ja omppuhillolla. Ripottelin mustikat annokseen ja lisäsin vielä lusikallisen hilloa kyytitytöksi ja totesin annoksen näyttävän niin kauniilta, että se piti kuvata. Räps.

Yöunia oli paljon ja ne olivat värikkäitä. Pääosissa oli muun muassa entisiä työkavereita ja kohtauksissa erikoisiakin työtilanteita, kun yhdessä minä tein pienenpieniä kasvispiirakoita kymmeniä ja taas kymmeniä ja annoin tohkeissani oikealle emännälle vinkkejä. Yhdessä taas juoksin kiireisenä lähes tyhjän kirkon läpi ja siellä entinen esimies teki äänenavauksia, mutta minulla ei ollut aikaa jäädä juttelemaan, kun olin jo auttamattoman myöhässä naapuriseurakunnan kirkon pihasta. Mies odotti siellä minua ja yritin puikkelehtia jopa kirkon kellarin ja pannuhuoneen kautta, mutta hankalaa oli ehtiä paikalle. 

Tämä päivä näyttää aurinkoiselta. Eilen saavutin kävelyssä taas uuden tasaluvun (2700 km) ja kävely odottaa minua tänäänkin matkaansa. Se on niin mukavaa, helppoa, koukuttavaa ja palkitsevaa tällaiselle numerofriikille!

 

Privaattipullo

Ostin itselleni puolentoista litran vesipullon, jonka sijoituspaikka on keittiön pöydällä. Täytän pullon aamulla ja yritän saada sen päivän aikana tyhjäksi. Tähän mennessä olen onnistunut muutamaa kuivempaa päivää lukuunottamatta hyvin. Voin juoda suoraan pullon suusta, koska kyseessä on privaattipullo. Vedenjuonnin lisäämiseni ei ole mikään ihmistesti eikä uskonsuunta, mutta huomaan sen olevan hyödyllistä ja helppoa.

 

Kukkakaalinarratiivi tai -essee

Eilen käytiin isoilla ruokaostoksilla. Hevipoistokorista napattiin mukaan kolmen kukkakaalin pussi ja siitä se ajatus sitten lähti! Punnitsin kaalit kotona ja keskimmäisen otin käsittelyyn. Raastoin sen ihan käsipelillä (ja syödä napostelin ne roippeet, jotka eivät suostuneet raastautumaan). Lisäsin raasteeseen kaksi kananmunaa ja vähän juustoraastetta ja sekoitin tasaiseksi mössöksi. Otin uunipellin, laitoin siihen leivinpaperin ja muotoilin mössöstä pyöreähkön lätyn. Paistoin pohjaa 250 asteessa kymmenen minuuttia ja otin pois uunista. Lisäsin päälle tomaattikastiketta, tomaattiviipaleita, tonnikalaa, juustoraastetta ja pizzamaustetta. Uuniin vielä vartiksi tai noin. Ja sitten pois uunista ja vähän aikaa rauhoittumista (pizzalla ja nälkäisillä syöjillä) ja pizzaleikkuri esille. Pöytään vielä kavereiksi sormisuolakippo ja tuore basilika ja sitten syömään! Oli hyvää taas kerran.

Maljakko, joka oli tarkoitettu Laurilaan

Eilen lähilenkin päätteeksi poimin vielä pihalta pariin maljakkoon kukkia. Tuo pieni käsinmaalattu maljakko (Arabiaa, 1960-luvulta) olla nökötti kerran Fidan kirpputorivitriinissä ja ihailimme sitä. Mies kysyi, että haluaisinko sen. Sanoin haluavani, mutta hintaa oli mielestäni liikaa. Emme ostaneet. No, seuraavalla käynnillä sitten maljakko oli laitettu puolenhinnanhyllyyn. Hintaa sille jäi enää vähän yli kaksikymmentä euroa, joten kaupat tehtiin. Se oli siis ihan selvästi tarkoitettu Laurilaan!

Kirjasto on oman kodin jatke

Voihan sitä keräillä kaikenlaista! Tai oikeastaan - keräillä ja käyttää. Kaikkia näitä kortteja olen käyttänyt tänä kesänä ja lukenut suhteellisen paljon. Muutama hutilainaus on sattunut matkaan, mutta olen ainakin yrittänyt aloittaa.

Kirjastotaipaleeni alkoi yli kuusikymmentä vuotta sitten. Opin lukemaan nelivuotiaana ja aika pienenä jo vilistin letit viuhuen peltojen poikki lähikirjastoon. Silloin sai lainata vain neljä kirjaa kerrallaan, mutta kun kauniisti pyysin, kirjastonhoitajana toiminut Riihimäen Leuno antoi luvan lainata enemmän. 

Ensimmäisen kirjaston jälkeen niitä on ollut vaikka kuinka monta. Kaikissa on oma tunnelmansa. Viihtyisiä kaikki tyynni. 

Kukkien poimimista ja kävelyä = lomanen

Pieni lomanen Kotosessa on ohi. Mentiin sinne viime viikon perjantaina yhdessä, Mies tuli välillä Laurilaan ja palasi sitten torstaina. Tuona lomasaikana kävin pari kertaa kirjastoautolla, nukuin hyvin ja en, kävelin 140,3 kilometriä, poimin kaikkiaan viisi kukkakimppua (jos yksittäinen auringonkukkakin lasketaan kimpuksi), kävin monella kirpparilla, luin paljon ja katsoin pari elokuvaa. Sää suosi, aurinko porotti ja kohtasin vain yhden sateen. 

Torstai-iltana haahuiltiin Taiteiden yössä. Istuttiin kuuntelemassa Martinkirkossa urkumusiikkia, kierreltiin siellä sun täällä, nähtiin katutaidetta, ostettiin yksi pienenpieni grafiikanvedos, hankittiin iso kasa poistokirjoja ja minulle korvikset ja juotiin makoisat munkkikahvit Cafe Ankassa. 

Eilen ajeltiin keskiseen Suomeen. Matkalla oli poutaa, tavis- ja rankkasadetta. Laurilaan oli hyvä palata lomailusta virkistyneenä.

Ottamuksia 156

Pitkästä aikaa tämän kategorian/tunnisteen postaus… Kuvia olen räpsinyt paljonkin, mutta ne ovat liittyneet yleensä jollakin lailla (edes löyhästi) aiheeseen. Ottamus on enemmän hetken ajatus, ihanvaanräpsy ja mielen olotila. Tässä toissapäivätorstailta, kun oli juotu kahvit ja syöty tahmapullat. Tavallinen iltapäivähetkinen, joka ansaitsi oman ottamuksensa.

Hyvää ja helppoa!

Useimmiten meillä käytetään ruoanlaitossa kärsivällisyyttä ja aikaa. Silputaan, pilputaan, keitetään, paistetaan, haudutetaan ja muhitutetaan. Joskus taas mennään helpoimman kautta. Viimeksi se tapahtui eilen. Alta kolmen euron pakastepizza oli ensin sulamassa ilman pakkausta kymmenen minuuttia ja samalla laitoin uunin lämpenemään. Kun kello pirisi, pääsi pizza uuniin ja paistoin sitä kymmenen minuuttia. Tähän asti toimin kuten pakkauksen ohjeessa kerrottiin.

Mutta sitten: Monesti nuo valmispizzat kuivahtavat aika nopeasti, jos eivät saman tien päädy lautasille. Otin siis pizzan uunista, laitoin sen päälle silikonikannen (peitti sopivasti) ja annoin olla muutaman minuutin. Sitten oli aika syödä. Eipä muuten päässyt yhtään kuivahtamaan! Hyvää oli!

Aurinkoa!

Aurinkoaamua kukalla ja muutenkin! Olin yhtenä iltana luvallisen auringonkukkapellon luona ja päätin poimia yhden kukan.  Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kukan varsi ei noin vain katkeakaan…Ongelmaa ei todennäköisesti olisi, jos kuljettaisin lenkillä mukana oksasaksia, sivuleikkureita, sahaa tai kirvestä. Mutta kun en. No, luirulaukussa oli kännykkä ja avaimet ja avaimilla sitten onnistuin nirhaamaan vartta sen verran, että kukka lähti mukaani. Maljakossa vähän mökötti kohtelusta, mutta seuraavana aamuna oli jo toipunut ja loisti. Loistaa edelleen!

Ymmärtämistä ja ei-

Meillä on ollut lapsenlapsielämää jo vuodesta 2015 ja lastenkirjoja oli toki jo ennestäänkin Esikoisen ja Kuopuksen kausilta, mutta lisää ollaan haalittu kirppareilta. Viimeksi ostin tuon islanninkielisen Teemu -kirjan ja siitä se ajatus sitten lähti! Keräsin kuvaan muutkin vieraskieliset lastenkirjat. Nalle Puh on romaniaksi, eläinkirja slovakiksi ja lahjapakettikirja armeniaksi. 

Samassa muistinkin, että onhan meillä vielä ruotsiksi Astrid Lindgrenin Melukylän lapset. Ehkä kaikkein helpoimmin avautuvaa…

Kuva riitti, en ostanut

Ennen tuli kirppareilta haalittua yhtä sun toista ja melkein mitä vaan. Nykyään rima on aika korkealla ja monesti kuva riittää! Niin eilenkin. Aioin ottaa ensin kuvan yhdestä kulhosta, mutta huomasin tekstiä olevan sen verran leveästi, etten onnistuisi. No, laitoin kaksi kulhoa vierekkäin ja mallasin yhteistekstin näkymään. Kuva riitti, en ostanut. 

Voihan Vihkiruusu!

Törmäsin (kuv.) kirpparilla kuvan tarjottimeen, jolla oli hintaa vain kaksi euroa. Tunnistin kuosin heti Maija Isolan Vihkiruusuksi, mutta en ollut aiemmin nähnyt sitä pyöreän tarjottimen muodossa. Yhdessä reunassa oli pieni lommo ja ulkopohja pitää puhdistaa kunnolla, mutta silti!

Tiedän kyllä, että tarjottimia on enemmän kuin tarpeeksi. Tuon ohi ei vain voinut kulkea, eihän?!

Ei kiirettä minnekään! -aamupala

Hidas aamu ja samanlainen aamupala. Kattaessani tarjotinta aprikoin, ottaisinko siihen vielä kaveriksi yhden ”Stansta-jogurtin”, kun satuin löytämään kaupasta mielimakuani sitruunaa, mutta jätin vaikkapa huomisaamuksi tai välipalaksi. 

Kahvin juon useimmiten mustana, mutta aina välillä ostan purkillisen hasselpähkinä-kaurajuomaa, jonka makuun olen ihastunut. Tuo kahvinvaalentaja on pehmeä maultaan ja ainoa haittapuoli on hinta, mutta aina välillä ostan kuitenkin ihan vain itsellenikin enkä pelkästään ryhmäkahveille. Niin nytkin. 

Tarjottimella on yksi pettymys. Pieni asia ihmiskunnalle ja minullekin, mutta sanon silti: Pentikin lautasliinalla ei kannata juuri pyyhkiä suupieliään, jos ei halua haavoja. On nimittäin kovinta ja tylyintä lautasliina-ainesta ikinä. Tai sitten olin ostanut jotakin epäonnistunutta tuote-erää. 

Hyvää Muumin päivää!

Tänään on Muumin päivä ja sitä voi kuulemma viettää ihan omintakeisella tavalla. Minä aloitin vieton jo eilen ja ostin kirpparilta vitosella kauniin pienen rahapussin. Siihen mahtuu sopivasti pari korttia ja kolikoita.

Tänään tein huomion, että asiat on vielä suhteellisen hyvin. Kauppakeskuksessa puoli kymmenen maissa seisoi toistasataa ihmistä jonossa. Kyse ei ollut ämpäreistä, vaan Muumin päivän mukeista. Liike aukesi kymmeneltä ja näytti siltä, että monet olivat seisseet jonossa jo pitkään. Yhden ainakin näin kutovan ja muutama joi kahvia. Kävelin ohitse ja anteeksi vaan, mutta minua nauratti. 

Jk. Meillä on muutama vanha muumimuki ja minulla on useampikin muumivaate. En ole siis muumivastainen ollenkaan.

Provosoin tarkoituksella!

Kerran löysin kirpparilta eurolla pienen kehyksen. Se ihan selvästi kaipasi lasinsa alle tekstiä ja Laurilan postikorttivarastosta löytyi juuri sopivan provosoiva viesti. Täsmennys: Olen suhteellisen kiltti ja hyvin harvoin olen eksynyt pahoille teille. Toisaalta kortissa puhutaan lähtemisestä ja eksyminen on eri asia. Täsmennys 2: Hyvin harvoin olen lähtenyt pahoille teille.

Parhaiden yöunien tyyssija

Eilen illalla arvottiin, mennäänkö yöksi mökille vai jäädäänkö Laurilaan. (Siinä vaiheessa iltaa lämpömittari taisi näyttää neljäätoista astetta ulkona.) No, todettiin, että onhan mökillä lisäpeittoja ja matkattiin pihan poikki Kettulaan. Sisälämpömittarissa oli kahdeksantoista astetta ja varattiin kummallekin viltti vielä lämpimän peiton lisäksi ja villasukat jalkaan. Uni tuli ilman aakkosia ja muita kommervenkkejä ja sitä riitti ensin kuuteen ja vielä vähän lisää. On se vaan ihmepaikka tuo Kettula!

Jk. Nyt elokuun alussa tulee kuluneeksi neljännesvuosisata siitä, kun Kettula valmistui ja päästiin yöpymään parvelle ensimmäisen kerran.

 

Pesty!

Tämä on se Pupulan pöytäliina, joka pääsi pyykkiin ja on nyt jo puhtaana, kuivana ja suhtkohtsileänä Pupulan hyllykössä odottamassa seuraavaa käyttöä. Kuosi on vanhaa Maija Isolaa vuodelta 1964 ja tuon nimenomaisen liinan ompelutin Kuopuksen lakkiaisiin keväällä 2005. Liina oli silloiselle sohvapöydälle sopiva, mutta uuden pöydän myötä pääsi Pupulan liinavarastoon.

Jossakin vaiheessa unikot tursusivat jo korvista, kun niitä oli kaikkialla aina kävelysauvoista lentokoneisiin asti. Liika on liikaa, on sitten kysymys mistä asiasta vaan. Meillä on muun muassa muutama liina, pari peltipurkkia, heijastimia ja minulla mekko, jonka ostin Esikoisen lakkiaisiin keväällä 2003. Eli meillä siis Unikko liittyy vahvasti lakkiaisiin!

Oikeasti ruostunut

Kettulan nurkan riippumattokoukku on jo pitkään ollut vanhan pläkkipeltimukin sijoituspaikka. Pari iltaa sitten huomasin sen ruosteisen kauneuden ja räpsäisin kuvan. Muki on aikojen saatossa ruostunut eli sitä ei ole ostettu sisustusliikkeestä luomaan rustiikkia tunnelmaa. Olen muutenkin aitouden kannattaja sisustuksessa sisällä ja pihalla. Mieluusti olen monessa asiassa ihan pihalla…

 

Pupulan väriläiskä

Kesäkeittiössä eli Pupulassa oli pitkään ollut sama pöytäliina ja laitoin sen pyykkiin. No, etsin sitten pienehkölle pöydälle sopivan kanttisen liinan ja nyt tuo kirpparilta taannoin ostettu pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön. Pieneen purkkiin hain kimpun verran oreganoa ja kattaus oli valmis ja jotenkin tosi retro. Värit hivelevät ja kutkuttelevat silmiä ja mieltä.

Hempeänpunaisen astian kukat

Esikoiselta peritylle pergolan pikkupöydälle löytyi kirpparilta hempeänpunainen astia. Ensin se oli vain tyhjillään, mutta aika monet pikkukukat ovat päässet ilahduttamaan silmiä ja ohikulkijaa. Nyt oli päivänkakkaroiden vuoro. Sisälle kun niillä ei ole mitään asiaa…

Eilisen päiväsade hämmästytti, ihmetytti ja kummastutti. Tuntui siltä, että iso hana oli avattu kokonaan auki. Luonto tykkäsi, me myös siinä sivussa. Olihan sitä jo odotettu!

 

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan tai jotakin muuta sellaista

Tänä viikonloppuna ajetaan Keski-Suomessa rallia, joten kaadoin laatikollisen autoja ja pussillisen varoitusmerkkejä ja muita olkkarin sohvalle blogikuvaa varten. Autourheilu on mielestäni ihan turhaa, hölmöä, saastuttavaa, kaahailevaa ja yliarvostettua. Ensiksikin ottaisin siitä kokonaan pois sanan urheilu. Monina vuosina on erikoiskokeille mennyt reitti just Laurilan ohi, mutta ei onneksi enää. Takavuosina oli pakko lähteä kotoa rallievakkoon, kun liikennettä oli meidän hoodeilla liikaa teillä ja taivaalla. 

Eräs keskisuomalainen politiikko on kuvaillut tätä nimenomaista rallia (jonka nimi on vuosikymmeninä muuttunut) pyhäksi asiaksi. En ole onneksi koskaan äänestänyt tuota miestä, en edes aikonut.

Toinen eläkevuosi oli pituudeltaan 4131,3 km

Minä en olisi minä, jollen räknäisi päivittäin, viikoittain, kuukausittain ja vuosittain kävelykilometrejä ja muuta tuiki (ja vähemmän tuiki) tarpeellista  eli siis laskisi. No, eilisiltaan päättyi Toinen eläkevuosi ja aloin ynnätä/laskea/räknätä kilometrejä kuukausilistasta. Pääsin lukuun 4131,3 km ja se tuntui vähän liian suurelta, joten tein tarkistuslaskennan ja uskottava oli. Askeleita on karttunut. Kenkiä ja podcasteja on kulunut. Voin hyvin. Olen kiitollinen, omellinen ja tyytyväinen.

Tyhjä pesä

Meillä ei ollut tällä viikolla tyhjän pesän syndrooma, vaikka ollaankin taas vaihteeksi kahdestaan. Sen sijaan meillä oli tyhjän pesän arvoitus. Kurkistin yhtenä iltana postilaatikon välipohjan alle, olisiko sinne mahdollisesti luiskahtanut jokin kirje tai kortti. Ei ollut, mutta joku haalistuneen joulupallon näköinen siinä roikkui. No, kävelin lenkkini ja tulin takaisin ja räpsäisin pallosta kuvan. Esittelin kuvan kotona sitten Miehelle, joka tunnisti arvoituksen saman tien ampiaispesäksi. Seuraavana päivänä oli käynyt irrottamassa sen ja toi kuistille katsottavaksi. Pesä oli tyhjä ja kuin kaunista paperitaidetta. Kaikkea sitä laatikoista löytyy!

 

Kävelylenkin varrelta

Maalaiskävelyssä ja sen kaupunkilaisserkussa on vissi ero: Jälkimmäisessä on reittivaihtoehtoja paljon enemmän. Mutta en valita maisemista enkä teistä täälläkään! Aika usein valitsen lenkkireitiksi vanhan kirkon tienoon ja silloin tällöin kuljen myös uudemman kirkon pihan kautta. Viimeksi eilen kävin tervehtimässä kumpaakin pyhäkköä ulkoapäin. Niiden pihoilla tulee käveltyä astetta hitaammin kuin muualla. Sama koskee hautausmaata. Vauhti hiljenee kuin itsestään.

 

Kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa!

Olen sata (tai tuhat) kertaa kirjoittanut Laurilan sisustusfilosofiasta ja teen sen taas. Meillä ei todellakaan ole koskaan ollut sisustuslehtikoti ja beige väri ei ole kiinnostellut tippaakaan, Lastenlasten myötä lelut ryömivät ja konttasivat huusholliin ja nykyään leluja on varsinaisen hyllyn ja korien lisäksi myös vaikkapa olkkarin kirjahyllyssä. Siihen ihan-vakavasti-otettavien runokirjojen eteen on hypähtänyt värikkäiden puulelujen joukko ja näkyy viihtyvän vallan mainiosti. Kaiken ei tarvitse olla niin steriiliä ja vakavaa!

Mummulakatsaus

Kesällä on kiva räpsiä pihan yksityiskohdista otoksia. Eilen osuin paikalle ruokailuhetken aikaan ja yritin olla hiljaa ja häiritsemättä. Ja onnistuin.

Lauantaina saatiin vähän sadetta, mutta enemmänkin olisi tarpeen. Metsäkangas tuntuu ihan kihisevän ja kutisevan kuivuuttaan. 

Eilen siivosin leluhyllyn, lastenkirjahyllykön ja lelukorit. Sohvan alta löytyi muutama puuttunut osa värikkäästä pikkujunasta. Nyt ei ole kadoksissa enää muuta kuin muutama lasinalunen Ne olivat leirillä lähinnä Kolmosen leikkikäytössä…

Unikeko oikeastaan läpi vuoden

Tänä aamuna heräsin Kettulan parvelta vähän yli kahdeksan ja vieressäni loikoileva Mies toivotti minulle hyvää unikeonpäivää. Oli itse herännyt vähän aikaisemmin ja luki kännykästään uutisia yms. Minä olen yleensä meillä se unikeko läpi vuoden, kun nukkuminen on yksi lempiharrastuksistani.

Unikeon päivään kuuluu hidas aamupala. Niin kuin moneen muuhunkin aamuun…

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Onpahan vaan räpsy torstai-illasta ja Laurilan keltakukista.

Tämä pelargonia on mummulan pergolassa…

Hyräilitkö otsikon? Minä ainakin myönnän tehneeni niin kirjoittaessani. Tämän kesän kesäkukkaväriksi valikoitui aika voimakas vaaleanpunainen/pinkkimikälie. Näitä tavallisia pelargoneja on kahdessa isossa ruukussa (yhteensä kuusi kappaletta), sitten se enkelituoksuversio ja sivupöydän tarhaneilikka - ja kaikki suunnilleen samaa väriä. 

Kuvan otin torstai-iltana, kun odotin lämpömittarilukeman hivuttautuvan inhimillisiin lenkkilukemiin. Olen käynyt tällä helleviikolla lenkillä, mutta rajana olen pitänyt kahtakymmentäviittä. Eilen illalla lähdin siinä vaiheessa kävelemään, kun samaisessa mittarissa oli vielä/enää kaksikymmentäviisipilkkuyhdeksän. Kello oli siinä vaiheessa varttia vaille yhdeksän. Iltaan mahtui vielä sauna.

Mitä tässä tapahtuu?

Kuva-arkistosta löytyi hyvin erikoinen kuva neljän vuoden (ja yhden päivän) takaa. Ensin ihmettelin tuota asettelua, mutta sitten muistin tilanteen. Olimme parhaillaan juomassa Liisan ja Erkin 66-vuotishääpäiväkahveja ja pöytään oli katettu vanhat Arabian Selmat eli häälahja-astiasto yhtä monen vuoden takaa ja siihen kuuluu enää asetit, kermakko, sokerikko ja pullavati. Kahvikupit piti etsiä nykyvarastosta. Kesken kahvinjuontia halusin ehdottomasti tietää, mikä kuppien nimi on, kun se jäi katsomatta ennen kattamista. No, Mies kohotti kuppiaan, jotta pääsin ottamaan kuvan. Miten sattuikaan, kun nimi oli Onni… - Eilen oli päivä, jolloin hääpäivä olisi ollut nimeltään rautahäät. Sekä morsian että sulhanen eli vanhempani kuolivat jo 90-luvulla, mutta muistoja ja astioita on vielä jäljellä.

Rakennelmia ja ensiaskeleita

Kesäleirillä Laurilan puolella on leikitty kaikella muulla mahdollisella paitsi legoilla, joille järjestyi leikkipaikka Kettulan isolle pöydälle. Siellä oli hyvä rakennella itse kunkin ja kaikki rakennelmat saivat aina jäädä levälleen, kun ne eivät vieneet tilaa muilta toiminnoilta. Ykkönen ja Kakkonen istuivat pitkiä aikoja rakennuspuuhissa ja taisi sinne muutama isompikin välillä istua hetkeksi kokoamaan jotakin taloa tai tornia tai rakettia.

Kesäleiri päättyy tänään. Oli kivaa olla yhdessä. Tärkein aikakirja-asia oli se, että Kolmonen oppi kävelemään! Maanantaina täällä otti ensimmäiset oikeat askeleet ja eilen saatiin nähtäväksi videonpätkä, jossa toisessa mummulassa käveltiin jo puolentoista metrin maraton…

Oma sänky paras sänky

Takana hieman repaleiset yöunet, mutta oma sänky tässä vaiheessa kesäleiriä tuntui vaihteeksi oivalta. Osan leiristä nukuimme Kettulan parvella ja osan minun huoneeni sohvalla. Tässä iässä (66 v) osaa arvostaa hyvää patjaa. Nuorenahan sitä nukkui vaikka räsymaton päällä ja suurimman osan elämästäni olen omannut aika paksun rasvakerroksen, joten pehmustetta on ollut omasta takaa. Nykyään alkaa tilanne olla vähän toinen, kiitos jatkuvan lenkkeilyn.

Puolinimipäiväkukat

Tänään kesäleiriltä lähtee toinen lapsiperhe pois matkatakseen toiseen mummulaan ja sieltä vielä serkkulaan. Me jatkamme pienimuotoisempaa leireilyä Laurilan pientilalla. Edelleen jatketaan lukemista, leikkimistä, pelaamista, legoilua ja uimista.

Kuvassa kukat, jotka Kakkonen poimi eilen minulle. Toimivat samalla myös Kuopuksen puolinimipäiväkukkina.

Vihkimisten superpäivä

Eilen oli varsinainen vihkimisten superpäivä, kun sorminuket päättivät mennä naimisiin. Kuvassa on vain osa avioliittoon halunneista. Hai hoiti useimmat toimitukset ja ainoana rajoituksena oli se, että vain samaa lajia olleet saivat mennä naimisiin eli ihmiset ihmisten kanssa ja eläimet eläinten kanssa. Loppuvaiheessa myös pehmoeläimet otettiin mukaan ja illan viimeinen pari oli Alexander Stubb ja Sauli Niinistö. Toinen oli kuulemma kysynyt toiselta: Haluatko pizzaa vai naimisiin?

Jk. Leikkiin osallistuivat aktiivisina Ykkönen, Kakkonen ja Kuopus. Minäkin hoidin muutaman vihkimisen, vaikka olenkin vain pätkäkanttori.

Huoleton olo

Näinä päivinä on ollut kuvan linnun olo. On tullut istuskeltua milloin keinussa, milloin taas pihatuolilla tai kynnyksellä miettien ihan-vaan-sinisiä ajatuksia ja välillä pyyhittyä hikeä otsalta kirjaimellisesti. Tämä muistuttaa niitä lapsuuden kesiä, kun sai lettipäätyttönä huolettomasti viilettää pitkin omaa pihaa ja kyläluutailla naapureissakin.

Katoksen alla

Laurilan pihalle laitettiin omenapuun oksaan prinsessakatos Neiti Kolmoselle. Siellä oli kiva loiskutella vettä altaassa paarmoilta ja muilta ötököiltä suojassa. Isommatkin prinsessat tai oikeammin kuningattaret ovat istuneet katoksen alla lueskelemassa kirjoja ja lehtiä. Hyvin toimii!

Helleviikon asioita

Eiliseen kuului ystävien näkemistä ja haikeutta lähdöstä, kun seurakunnasta yksi työntekijä irtisanoutui ja oli eilen viimeistä päivää töissä. Kuluneella viikolla oli kuulemma itketty moneen kertaan ja nytkin silmäkulmat kostuivat yhdellä sun toisella

Laurilassa on vilinää ja vilskettä ja ruokapöytään katetaan enemmän lautasia kuin naismuistiin. Ruoka maistuu kaikille! Sen verran myönnytystä on otettu hellejakson takia, etten ole leiponut kuin yhden kerran sämpylöitä. Keittiö kun on tarpeeksi lämmin ilman uunin pohotustakin. Kaupasta saa pullaa ja keksejä, leipää ja jäätelöä.

Kesä toi enkelin pergolaan

Tämän kesän uusin tuttava on enkelipelargoni. Kaunis jo itsenäänkin ja tuntuu kestävältä, mutta kaiken lisäksi näkyy toimivan hyttystenestäjänä vallan mainiosti. Joku kyllä sanoi, että hyttyskanta on muutenkin ollut aika pieni nyt, mutta jotenkin meidän pergolaan eivät ole ne vähäisetkään juuri eksyneet. Kun lethtiä koskee ja nyppii kuivia kukkia pois, lehahtaa ilmoille sitruunainen tuoksu. Muistiin itselle: tällainen myös ensi kesänä ja vaikka useampikin!

 

Totuus (ja harha)

Olen monesti sanonut ja sanon taas: totuus (ja harha) löytyy jääkaappimagneeteista. Laurilassa ja Kotosessa on jääkaapin ja sähkökaapin etumukset koristeltu mietelauseilla, kehotuksilla ja sanonnoilla. Jossakin vaiheessa voin saada hävittämispuuskan ja liian-tutuiksi-käyneet pääsevät jatkamaan elämäänsä jonkun muun jääkaapin oveen. Vapautus tekee hyvää kaikille!

Aakkosia Kettulassa

Eilen illalla matkasimme mökille yöksi. Otin mukaani kirjan ja sitten läpsyttelin rantasandaaleissani yöpaita-asuisena pihan poikki. Meillä kun on tosi lyhyt mökkimatka! Uni tuli aika nopeasti aakkoskonstilla.  Siinä mietitään aakkosjärjestyksessä milloin mitäkin. Eilen illalla valitsin aiheeksi ammatit ja muistan miettineeni arkkitehti, biologi, cembalisti, duunari, eläinlääkäri, filosofi, geologi, hitsaaja, insinööri, jalkapalloilija ja siinä vaiheessa uni oli tullut. Joskus on unenpöpperövaihe jo vahvasti päällä ja joutuu aloittamaan rimpsun uudestaan, kun unohtaa sen kohdan, missä oli menossa. Suosittelen aakkostamista ihan mistä asiasta vaan!

Nukuttiin hyvin ja pitkään. Tätä herkkua on meillä luvassa nyt ainakin parisen viikkoa ja luulen, että jäädään kesäleirin jälkeenkin vielä mökkinukkujiksi. 

Kyllästyin johtoon!

Kävellessä kuuntelen aina. Milloin mitäkin - true crimea, kuunnelmia ja musiikkia. Tähän asti johdon kanssa, mutta pari viikkoa sitten kyllästyin johtoon ja sijoitin kävelyharrastukseeni isohkon summsn, kun ostin kuvan kuulokkeet. Jos minun pitäisi perustella ostostani (jota ei tarvitse), voisi sanoa, että harrastukseen ei sitten paljon muuta uppoakaan kuin kenkien ostamista…

Kuulokkeet ovat entuudestaan tuttua mallia ja pysyvät hyvin korvissani. Kävelyn viehätys sai ihan selvästi uutta pontta, tarmoa ja tehoa!

Entisten lasten ja nykyisten lastenlasten kesäleiri

Ensi viikolla meillä alkaa Laurilassa Entisten lasten ja nykyisten lastenlasten kesäleiri. Tiedossa on siis pelejä, leikkejä, ahkeraa leipomista, isoja kauppakasseja ja vilskettä. Monena vuonna ollaan vuokrattu viikoksi mökki järvenrannalta, mutta nyt päätettiin viettää yhteistä aikaa Laurilassa ja Kettulassa, sekä vilvoitella välillä Napa-Kettulassa.

Taas arjen kauneutta

Keittokulhoneilikka kaipasi itselleen seuraa harmaalle pikkupöydälle pergolan nurkassa. Joltakin kävelyreissultani poimin sille kavereita kimpun verran. Sitten parin päivän kuluttua tuli kova tuuli ja viisas Mies nosti uudet kukat kaiken varalta kuistin pöydälle. Keittokulho on vakaa, se kestää tuulet ja tuiverrukset.

Sitä sun tätä

Eilen päivällä olin virsikirjatöissä naapuriseurakunnan puolella - siinä samassa, jossa olin toukokuisessa riemukkaassa eskarikirkossa. Nyt oli soittajan saanti ollut aika haasteellista, joten toimin pelastavana enkelinä tai siis kanttorina.

Eilen illalla lähdin kävelylenkille, josta tulikin aika pitkä, kun kiertelin ja kaartelin reilun neljäntoista kilometrin verran. Aika monta koiraa oli tuonut isäntänsä/emäntänsä myös askeltamaan. (Tuon kasvin kuvasin lenkillä. Kotona sitten selvitin, että se on isotöyhtöangervo.)

Arjen kauneutta viidellä eurolla

Kuopukselaoleilun aikana ehdittiin käydä kaksi kertaa Sorsapuiston vilttikirppiksellä. Toisella kerralla mukaan tehtiin löytö!  Vanhempi naisihminen oli myymässä anoppinsa vanhoja tavaroita ja bongasimme tuon Göran Bäckin kauniin maljakon. Hintaa oli vain viisi euroa ja sehän lähti sitten meille oitis.

Eilen kävelylenkillä törmäsin (kuv.) puna-apilikkoon. Keräsin niitä kimpun ja kävelin loppumatkan (1,5 km) apilat kädessä. Kotona sitten saksin niitä lyhyemmiksi, että olisivat juuri tuohon maljakkoon sopivia. Illalla nostin kaunottaren pianon päälle kuvaamishetkeä varten. - Ja kyllä, meillä on pianon päällä liina ja meidän olohuoneessa on tuon värinen seinä!

Jk. Eilisessä postauksessa käytin sanaa vaasi ja tänään puhun maljakosta. Sama asiahan se on, mutta jotenkin tuo kirppislöytö oli niin ylevä, että vaihdoin tyyliä…

 

Ikkunakuningatar, ei mikään -prinsessa!

Olen syntyisin Keski-Pohjanmaalta ja naapurikunnasta oli syntyisin taidemaalari Veikko Vionoja, joka ilmeisesti oli hänkin ikkunaihmisiä. Hän maalasi maisemia, peltoja ja rakennuksia ja usein tavallaan ikkunasta katsottuna. Minä olen aina pitänyt ikkunoista ja räpsinyt kuvia monenlaisista sellaisista. Sisältä ja ulkoa. Kuva on eiliseltä. Olin päivän kävelylenkillä tuonut sinisiä kukkia, jotka ensin oli eteisen pöydällä, mutta jotka tuoksuivat omaan nenääni siinä liikaa. Siispä siirsin vaasin ikkunalaudalle ja otin kokonaisuudesta kuvan. Rauhallinen tunnelma, sanoisin. 

Pupu! Ja toinenkin!

Oltiin pitkän viikonlopun verran Kotosessa. Lauantaina käytiin Salossa herättäjäjuhlilla, muuten kierreltiin kirppareita, luettiin, nukuttiin pitkään ja hyvin. Sen verran sateli, että kävelylenkit jäi kahteen, mutta lisänä rikka rokassa!

Kotosen lähelle puistoon/leikkikentän laitaan oli ilmestynyt pari pupua. Tästä lähien voimmekin omissa koordinaateissamme nimittää paikkaa Pupupuistoksi. Eläviä sukulaisia näkee tuolla rauhallisella asuinalueella kyllä varsin usein useampiakin.