Täälläkin on vehreää ja vihreää!

Eilen istuin bussissa reilut neljä tuntia ja olin tyytyväinen, että jälleen kerran olin varannut mukaan ison, ohuen huivin. Bussissa oli nimittäin aika vilpoista ja siihen oli hyvä kääriytyä ja ottaa pienet nokkaunet. Perillä Jyväskylässä Mies oli odottamassa minua, reppua ja sateenkaarikassia. Kotipiha oli viikossa vehreytynyt ja vihreytynyt. Illalla kävin poimimassa kieloja, syreeneitä, koiranputkia ja runoilijanarsisseja vaaseihin. (Olen muuten koko lauriloinnin aikana luullut, että ko. kukan nimi on runoilijannarsissi. Tulipahan sekin väärä tieto oikaistuksi tänä aamuna, kun googletin…)

Einoleinomainen olo

Näinä aurinko- ja hellepäivinä on muutaman kerran tullut einoleinomaimen olo. Siis se, missä kaikki kukkii nopeasti ja alkperäisen Lapin tilalle on sitten voinut vaihtaa haluamansa kaupungin/paikkakunnan. Tämän aamun kuva on peräisin viime viikolta ja siinä runoversiossa on Lappina Hesa. Viime päivinä olen todennut saman Turussa ja ihmetellyt, kun kaikki mahdolliset kukkivat kuin viimeistä päivää. Kielot, syreenit, juhannustuusut, koiranputketkin. Tänään lähden katsomaan, onko keskisessä Suomessakin sama tilanne…

Siitä se karuselli alkoi!

Laurilointi saavuttaa tänään kolmenkymmenenkolmen vuoden merkkipaalun. Suomen suurin muuttoauto (tiedättehän sen, että tarinoilla on tapana överöityä vuosien ja vuosikymmenien kuluessa) kuljetti kimpsut ja kampsut, kirjavuoret ja pöytäliinakasat, astiaröykkiöt ja taulukokoelmat Vaajakosken Haapaniemestä klo 12 alkaen Laurilan residenssiin. Siitä se karuselli sitten alkoi! 

Kaunis ja monikäyttöinen

Lauantaina ostin yhdeltä pihakirppikseltä mm. tämän. Sitä voi käyttää mukina tai pikkumaljakkona tuon härpäkkeen kera. Vaihtoehtoisesti myös kynätelineenä tai hammasharjatelineenä. Kokeilen kesämmällä ehdottomasti tuota maljakkovaihtoehtoa, kun niityt on pullollaan ohutvartisia kukkia.

Monitoimimukin on suunnitellut tanskalainen Arne Jacobsen. Muurahaistuolin isä ja yksi tanskalaisen modernismin guruista. Arvostan. 

Jk. Ja tuo sunshine eli auringonpaiste jaksaa ilahduttaa ihan täpöllä pitkän talven jälkeen! 

Joskus voi yllättää itsensä!

Tänä aamuna oli outo olo. Ei-ei mitään terveydellistä ongelmaa, mutta puurotutti ja sitä ei ole tapahtunut moneen aamuun, ei moneen viikkoon. No, keitin ihan pienen puuron ja loppuvaiheessa lisäsin vähän maitoa ja pellavansiemeniä ja annoin hautua sen aikaa, että kävin suihkussa. Valmiin puuron kaadoin ns. kalakeittolautaselle (vanha siipi klaanista tietää!) ja koristelin vähän marjoilla. Ja oli muuten hyvää! Ehätin syömään sen ensimmäiseksi. Nyt on kahvin, piirakan ja mehun ja bloggaamisen aika. Ja koko päivä edessä!

Ominaisuuksia

Sinkkuaamupalassa on se sisäänrakennettu ja myötäsyntyinen ominaisuus, että se syödään vähän myöhemmin ja sillä jaksaa pitempään. Ja se rakennetaan astioita ja estetiikkaa miettien. Ja syödään hitaasti. Hups, nythän niitä ominaisuuksia tuli vaikka kuinka monta…

Sukat pois!

Eilen otettiin sukat pois, kun oli niin lämmin. Kaikkeinpienimmän jalat on söpöt kuin mitkä! Niiden pohja on samaan aikaan silkkiä ja samettia. Vauvalla on kissanpennun ääni ja mummunsa unenlahjat. Luulen, että tulemme tekemään yhdessä monta seikkailua! 

Jk. Lupaan (yrittää) keskittyä huomenna jo muihin aiheisiin…

Ai ettien että!

Meillä oli sitten ensitreffit Kolmosen eli Pullanmurun kanssa ja en muista, että Esikoinen & Kuopus olisivat olleet noin suloisenpieniä vauvanukkeja! Ehkä Ykkönen & Kakkonen, mutta ensitapaamiset heidän kanssaan sairaalassa olivat niin lyhyitä, ettei isovanhempimuistiin jäänyt paljon muuta kuin ihan uusi ihanuus…

Kolmonen syö ja nukkuu ja syö. Muistuttaa mummuansa vauvana ja nyt. Minä kuulemma en vauvana tehnyt juuri muuta ja kun isä-Erkki tuli töistä, hän halusi ottaa minut kopasta syliin, vaikka nukuin kaikessa rauhassa.

Elämä Esikoiselassa sujuu hyvin ja rauhallisesti. Kakkonen oli toivonut, että iltaruoalla on perunamuusia, jotta me saadaan leipoa lopusta rieskoja. Ja mehän leivottiin! Poika kysyi sitten minulta, mikä on niiden salainen ainesosa ja minä kerroin, että se on rakkaus. Siksi ne onnistuivat niin hyvin. 

Jk. Ja ihan varmasti kaikkeinpienin hymyili minulle, kyllä! 

Tänään tapaan Kolmosen

Tänään on merkittävä päivä. Aamupäivällä hyppään (kuv.) bussiin ja matkaan Helsinkiin. Tapaan siellä Kolmosen ihka ensimmäisen kerran ja voimme sitten vertailla tummia pörröhiuksiamme ja hyviä ruokahalujamme. Luulenpa, että onnenkyyneleet ovat aika herkässä…

Mieli tykkää ja jalat tykkää

Tänä keväänä ”löysin” yhden uuden reitin. (Kuvassa vasemmalla puolella on hautausmaan huudit ja oikealla puolella vanhan radan loppupätkä.) Olen aikaisemminkin tuosta kulkenut, mutta ennen olen vaan kipaissut (kuv.) mäkisen ylös hautausmaan huoltorakennuksen kohdalta. Nyt tuota mukavaa metsätietä tai mikäsenytsittenonkaan on pitemmästi jalkojen alla. Tykkään. Mieli tykkää. Jalat tykkää.

Seikkailu kannattaa aina!

Eilen tein kaksi lenkkiä. Ensimmäinen (7,3 km) suuntautui kylän keskustaan, sillä kyseessä oli ns. asiointikävely. Eli hyötyversio. No, illalla sitten lähdin hupiversiolle ja kävelin 10,1 km lenkin osin kylätietä, osin asfalttia ja osin vanhaa rataa. Olemme asuneet paikkakunnalla kolmekymmentäkolme vuotta (tai siis tuo vuosimäärä tulee ensi viikolla täyteen) ja nyt seikkailin rakkauslukkosillan viereen ensimmäistä kertaa. Räpsin muutaman kuvan ja suunnittelin, että joskus tulemme kaksistaan tuonne eväsretkelle. Aina löytyy yllätyksiä ja seikkailu kannattaa aina!

Keltainen toukokuu

Pihalla tapahtuu joka päivä. Yhtenä päivänä tulin Pohjolanmäen lenkiltä kotiin aika tohkeissani, sillä olin nähnyt joen varressa yksiä lempikukkiani, rentukoita. No, olihan niitä jo omallakin pihalla nuppuversioina lampisen reunoilla. Lauantaina olivat täydessä kukassa ja räpsäisin kuvan. Ihana tuo keltainen hohde! Olen ihan myyty!

 

Ei helkavirsiä vaan ihan taviksia

Helluntaita! Heräsin läpivuodenheilani vierestä jo seitsemältä, vaikka nukkumisoptiota olisi ollut vielä tunnin verran. Kumpikin kertoi nähneensä osapuilleen tsiljoona unta ja nukkuneensa hyvin. Niin kuin melkein aina, oli sitten arki tai pyhä.

Tänään menen taas virsikirjatöihin. (En valinnut messuun kuitenkaan helkavirsiä vaan ihan taviksia.) Päivällä tai illalla ehdin kävelylenkille tai jopa kahdelle.

Vyölaukun kokoinen ongelma

Minulla oli eilen illalla ongelma. Ei maailmanlaajuinen, ei edes maakunnan-. Tarkemmin sanottuna se oli vyölaukun kokoinen ongelma. Päiväasiointilenkin olin tehnyt luirulaukun (ja repun) kanssa eli sen, jossa on tilaa askelmittarille, nenäliinoille, energiageelille ja muulle pienelle. No, illalla olin lähdössä ihanvaanlenkille ja valitsin juomapullomallisen vyölaukun. Pesin ja täytin juomapullon. Asettelin laukun siihen kohtaan, missä pitäisi olla vyötärö ja hain Samun. (Samu on kännykkäni.) Valitsin sopivaa kuunneltavaa ja aloin laittaa Samua laukkuun. Ja ongelma iski minut melkein kanveesiin… Samu on aika paljon kookkaampi yksilö kuin vanha Hermanni, joten se ei mahtunut laukun taskuun. Ei millään. Ratkaisin ongelman ottamalla kolmannen vyölaukun, johon se mahtui ja jossa on läpivienti kuulokkeille. Ongelma ratkaistu - tai ei siis ihan. Juomapulloa en voinut ottaa mukaan, sillä minulla on vain yksi juomapullomallinen laukku ja se ei siis toiminut. Tein kympin lenkin vedettä. Sori, Esikoinen! Hankin seuraavaksi uuden, jossa on tilaa juomapullolle, Samulle, askelmittarille, nenäliinapaalille, energiageelivalikoimalle, eväille, varapaidalle, lisäsukille jne.  - ja jonka voin kiinnittää ns. vyötärölleni. 

Aurinkoa ja kävelyä

Eilinen kului isommassa lähikaupungissa. Kävelyä kertyi kilometrikaupalla, auringonpaisteesta oli aikaa nauttia ja iltajunaan sain Miehen seurakseni ja taas kotiin. Hänellä oli paljon valokuvia kännykässä näytettävänä ja paljon juttuja mukana. Lapsenvahtikeikka oli onnistunut hyvin, sillä Kakkonen oli kuunnellut vaaria ja käyttäytynyt todella mallikkaasti. Päiväkodissa oli keskiviikkoaamun vientireissulla noteerattu, että onko tämä se paljon puhuttu minecraftvaari. Juuri hän! 

Kesä räjähti!

Kahvi(kuppi)puu sai tiistaina oksillensa pari uutta/vanhaa täydennystä. Haahuilin itsekseni pihalla ja ihmettelin - melkein ääneen - kesän räjähdysvoimaa. Vielä vähän aikaa sitten oli vielä koleanpuolista, mutta nyt parissa päivässä tilanne muuttui täysin. Jos lähes joka vuosi lumi yllättää eteläsuomalaiset, niin tällä kertaa kesä yllätti suomalaiset. Hoomoilasina täällä ollaan jokainen!

Lapsiveteen piirretty viiva

Eilinen meni vähän puolitaitoisena aina siihen asti, että päivällä tuli odotettu ja ihana tieto kolmannen lapsenlapsen syntymästä. Iltapäiväkahvikattauksestani voi päätellä lapsen sukupuolen… Mies/Vaari pääsee tänään katsomaan Kolmosta. Kakkosesta tuli isoveli ja Ykkönen sai toisenkin serkun. Koko klaanimme puhkuu onnea ja iloa.

Jk. Otsikon keksi Mies maanantai-iltana. Osuvasti sanottu!

Tuulanpäivän aamutuumailua

 

Sinkkuaamupala katettuna ja kirjoitusvaiheessa jo haukkaan leipää ja ryystän kahvia, sillä on ihan tajuton nälkä! Mies lähti aamujunalla ison repun kanssa Helsinkiin, sillä hänelle on siellä uskottu tärkeä tehtävä lapsenlapsen kaitsemisessa. Tämä on sellainen päivä, jolloin puhelinta tulee vilkuiltua ahkerasti, luulisin. - Aamupalan jälkeen lähden kävelylenkille. Voi olla, että takin voi joko jättää kokonaan pois tai vaihtaa mahdollisiman köykäiseen versioon. Ehkä luotan huppariin. 

Puoli tiuta Laurilasta

Västäräkit ovat viime aikoina twerkanneet kävelytiellä vastaan monenmonta kertaa. Vanhaan sanontaanhan kuuluu ennen västiksiä puoli kuuta peipposesta.. Käänsimme sen oitis laurilaksi ja se kuuluu sitten, että puoli tiuta Laurilasta. Sopivasti meillä oli munakenno, jota ei oltu ehditty vielä kaapittaa ja siellähän se puoli tiuta majaili. Eläköön uudistetut sanonnat!

Onnenläikähdyksiä

Hyvää äitienpäivää! Menossa on perinteisesti virsikirjatyöviikonloppu ja tulin äsken kirkkotöistä. Sillä aikaa Mies oli leiponut pullakranssin. (Pikkuleivät teki eilen.) Eli olen minä onnentyttö! Ja äiti! - Äitiyteen kuuluu turhan usein itsensävähättely ja marttyyrikruunut. Minä en harrasta moisia, en. Olen ollut paras mahdollinen äiti Esikoiselle ja Kuopukselle ja uskallan myöntää, että kyllä joskus on koko äitiys ketuttanut ihan täpöllä. Mutta onneksi vain harvoin. Paljonpaljon useammin on ollut onnen- ja ylpeydenläikähdyksiä sydänalassa. Kutsun tuota rakkaudeksi. 

Jk. Äiti-Liisan kuolemasta on jo yli kolmekymmentä vuotta. Hän oli hyvä, rakas äiti ja horoskoopiltaan oinas. 

 

Väärin luettu!

Eilen lenkillä nousin jyrkähköt portaat kevyen liikenteen väylältä ja kävin lopultakin kuvaamassa tuon kyltin. Olen aikonut tehdä niin vaikka kuinka monesti. Musiikki-ihmisenä ja pätkäkanttorina en todellakaan osaa koskaan lukea sitä oikein, vaan ihan aina siinä lukee minun mielestäni Vesiko-nimiset urut ja jään miettimään, millaiset urut ne mahtavat olla..

 

Keltaisessa kirkossa

Harvoin, mutta aina silloin tällöin kuitenkin, kulkuni johtaa muuten-vaan kirkkoon. Virsikirjatyöviikonloppu on yleensä kerran kuukaudessa eli silloin olen paikalla ns. työn puolesta. Eilen aamulla laskin, että viimeistään klo 9.20 pitää lähteä kävelemään, jotta ehdin ajoissa paikalle. Lähdin juuri 9.20 ja kävelin niin reippaasti tuon matkan (reilut kolme kilometriä), että avasin kirkon oven klo 9.54. Eli jopa ennen kellonsoittoa!

Jk. Kuva on iltalenkiltä ja siinä on sivuovi. Aamulla avasin pääoven.

 

Kantolan ja Suomisen perheen kanssa lenkillä

Eilen kävelin Laurilan postipolulla, asfalttitiellä, kevyen liikenteen väylällä ja Hiljaisuuden polulla. Kuva on viimeksi mainitulta. Polku kulkee kirkon rantaa ja siitä näkyy myös toinen kirkko.(Kts. kuva.) Kuuntelin samalla Kantolan perhettä ja kun ne jaksot loppuivat, vaihdoin perhettä ja siirryin Suomisiin. Lenkistä tuli reilun kympin mittainen ja arvosanaksikin voisin antaa kympin. Kaikki oli mallillaan - aina kengännauhoja myöten.

En ostanut, mutta otin kuvan!

Eilen bongasin yhdeltä kirpparilta nimeni. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin Mies sen bongasi ja tuli vetäisemään minua hihasta. Olihan se siinä, vaikka kyseessä olikin kaimani, en minä. Kuvaamista varten peitin otsikon alun, mutta voin nyt kuitenkin kertoa koko otsikom. Se oli Eikan ja Marjatan onnenkesä. Eli siis henkilöinä tuon vanhan lehden jutussa on ollut Eino Grön ja hänen vaimonsa. Illalla innostuin hieman googlaamaan ja sain selville, että Eino oli tavannut Marjatan vuonna 1959 eli samana vuonna, jolloin minä synnyin. Lapsenlapsi Kakkosen mahtavalla laskutyylillä voidaan ehkä todeta, että me kaimat ollaan samanikäisiä!

Päivityksiä

Eilisen lenkki oli pituudeltaan 8,6 kilometriä. Kesken kaiken törmäsin (kuv.) ystävään, jonka kanssa päivitimme elämäämme. Kun tulin kotiin, soitti toinen ystävä (ex-työkaveri) pitkän puhelun ja päivitti asioita. Puhelun jälkeen menin saunaan ja siellähän aina Miehen kanssa päivitämme yhtä sun toista.

Jk. Kuvassa on pätkä hautausmaan kiviaitaa. Ihastuin pienesti jyrkähköön mäkeen, joka johtaa tuon aidan luo. Ehkä mäkeilen useamminkin.

 

Tiedoksi: Paju ei pidä salaisuuksia

Moppe-lenkillä kulkee toisessa taskussa kaiken varalta kännykkä, jolla oli nimiäiset viime torstaina. Samuel tai meidän kesken vaan Samu on pitkästä aikaa ihan alan liikkeestä ostamani, kun kaksi edellistä kännykkää olen saanut perimysjärjestyksessä Esikoiselta. Toivon Samulle akunkestävyyttä ja monia kuva- ja puherikkaita vuosia kanssani.

Lenkillä räpsäisin kuvan. Kotona sitten luin pajusta vähän lisää ja opin muun muassa, että Paju ei pidä salaisuuksia, älä siis kerro niitä pajun alla. En mielestäni mutissut siinä kuvatessa mitään…

 

Muutama sana tavoitteista

Eilinen Moppe-lenkki oli pituudeltaan kaksisataa metriä vaille kolmetoista kilometriä. Kävelin Rakkauslukkosillan kautta ja ikuistin kevätkosken kuohuja. Hienoa, hurjaa ja jotenkin alkukantaisen alkuvoimaista! 

Neljänä vuonna olen laittanut itselleni kävelykilometritavoitteen eli aloitin luvusta 2450 km ja lisäsin sitä aina sadalla. Olisin toki voinut jatkaa edelleen samaa tyyliä, mutta vaihtelu virkistää ja tämän vuoden tavoitteena on liikkua päivittäin 103 minuuttia. (Ihan vaan siksi, koska viime vuonna keskimääräinen päiväannos oli 102 minuuttia.) Mies teki Otolle hyvät taulukot, johon lisään liikunnat ja voin seurata tilannetta. Löysin joltakin horoskooppisivulta tähtimerkkini suhteen treenaamiseen. Oinas haluaa olla voittaja. Rakastat kilpailua ja et voi sietää häviämistä. Siksi suosit yksilölajeja. Siinäpä se! 

Moppe pääsi lenkille mukaan!

Eilen tein sen kirjastoapteekkilenkin päivällä. Illalla lähdin sitten ihanmuutenvaanlenkille ja otin pitkästä aikaa Mopen mukaani. (Meillä ei suinkaan ole koiraa, mutta ostin vuosia sitten MP3 -soittimen, joka sai nimen Moppe. Se kulkee kätevästi taskussa mukana ja on hyvämuistinen musiikinsäilyttäjä.) Askel kulki hyvin, biorytmit oli ilmeisesti kohdillaan, sää suosi ja pössis oli mitä parhain. Matkaa kertyi kiertäen ja kaartaen kaksitoista kilometriä. - Muutaman kuvan ajaksi pysähdyin. Tämä on niistä yksi. Paikkakunnan ykkösylpeys, joka on päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon. Sen luettelon sisarluettelossa ovat sauna, kaustislainen viulunsoitto ja limisaunavene.

Ei ole aamut siskoksia!

Ei ole aamut siskoksia, kun tänä aamuna vääntäydyin vasta yhdeksän paikkeilla sängystä… Nukuin kahdeksan tunnin yhtäjaksoiset tsiljoonauniset unet ja senkin jälkeen venyin ja vanuin vaikka kuinka pitkään. No, tälle päivälle ei ole muuta puuhaa kuin käynnit kirjastossa ja apteekissa. Kävellen, niin tulee lenkkinen samalla. Eilen illalla lähdettiin parikävelylenkille teemalla hyöty, kun käveltiin hakemaan yksi paketti kaupan pakettiautomaatista. Matkaa kertyi 8,4 kilometriä ja saatiin hyvä mieli yhteisistä askelista.

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Onpahan vaan räpsy kirjahyllyjen yhdestä kohdasta.

 

Hajatuksia 34

Kevätaamu ei peittoa kesäaamua, mutta on siinäkin jotakin spessua, josta syksyaamu ja talviaamu voivat vain haaveksia. Laurilan väestä vielä puolet (Mies) on unten mailla, minä heräsin jo jokin aika sitten. 

Pari viime päivää hukkasi takapihan lumista melkein kaikki. Etupihallakaan ei ole enää kuin muutama valkoinen saareke. Tiistaina minua liihotteli vanhalla radalla vastaan kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Käännyin vilkuttamaan sille. Eilen nähtiin omalla pihalla jokumuuperhonen. Istuimme vanhassa pihakeinussa ja mietittiin, kestääkö keinu vielä yhden kesän. Todettiin sitten, ettei siitä korkealta putoa, jos sattuu hajoamaan. Onpahan sitten ainakin käytetty loppuun. 

Tartu hetkeesi

Hyvää vappua! Eilen olin muutaman tunnin munkkirahastajana, kun seurakunnassa myytiin munkkeja Yhteisvastuun hyväksi. Sieltä toin kotiin neljä munkkia, joten vapun rasvaisin osuus hoitui jo eilen. Äsken Mies viritteli huushollin kattolamppuihin muutamat serpentiinit ja totesi, että tällä käyttömäärällä meillä on serpentiinejä vielä kolmeksitoista vapuksi, kun niitäkin on tullut ostettua reilusti… Lippu liehuu tai viruu salossa ja äsken etsin Spotifysta työväenlaulusoittolistan. Nyt soi Kristiina Halkolan Tartu hetkeesi.