maanantai 17. elokuuta 2020

Pitkän lenkin päivä


Meillä oli jonakin päivänä puhetta vähän pitemmästä lenkistä, joka olisi kahden lenkin yhdistelmä eli petäjävesikielellä Pohjolanmäentienlenkki plus vanhan kirkon lenkki. Sen vuoro oli sitten eilen. Varattiin mukaan muutama energiapatukka ja yksi kännykkä. Aamukymmenen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Ensimmäiseen lenkkiin kuului ne tylsimmät osuudet eli ns. iso tie ja liikasepelitie. Kun ne oli selvitetty, suunnattiin hautausmaan ohi vanhalle kirkolle päin.
Olin ottanut mukaani työpaikan avaimen (siellä voi pistäytyä, vaikka lomasella olenkin!) ja siellä käytiin vessassa ja juotiin smoothiet, jotka olin ostanut keittiön jääkaappiin jemmaan. Ja sitten taas jatkettiin...
Matkaa kertyi 16,6 kilometriä ja aikaa kului sataseitsemänkymmentä minuuttia. Lopussa oli tunne, että olisi jaksettu vielä muutama kilometri lisääkin. Joka tapauksessa vuoden pisin lenkki tuli tehtyä ja kaiken lisäksi päivänä, jolloin tuli kuluneeksi kahdeksan kuukautta siitä, kun sairastuin vakavasti. Voin nyt hyvin, olen onnellinen ja kiitollinen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti