Eletään (kuin) viimeistä päivää

Kohta alkaa olla tilinpäätöksen aika. Plussat ja miinukset, kassatilanne, yli- vai alijäämä, risut ja ruusut.

Pohjoismainen keramiikka- ja sisustustavara-alan perheyritys teki yhdenlaisen ennätyksen. Se lähetti kymmenen minuuttia sitten sähköpostin, jossa mainosti keväisiä alelöytöjä. Nyt jo! Keväisiä? Haluan vielä elää talvessa, joten ei kiitos... 

Toiseksi viimeinen päivä

Vuotta ei ole enää kuin rippeet jäljellä. Samoin on suklaakonvehtien ja pikkuleipien kanssa, joista kaksi lajia (suklaanapit ja parmesaanipikkuleivät) on jo loppuneet. Koristeet ja valot on vielä paikallaan ja saavatkin olla loppiaiseen tai lähesloppiaiseen asti. 

Eilen saateltiin yhdet joulurakkaat junaan. Tänään on toistenkin lähtöpäivä. Meillä oli hyvä joulu sinisessä pienessä talossa, jossa sopu antoi sijaa ja oli hyvä olla yhdessä. 

Elämäni joulutortuissa mitattuna

En ole koskaan ollut joulutorttuihminen. En oikein ymmärrä voitaikinan ja luumuhillon liittoa. Onnekseni nykyinen mieheni on samoilla linjoilla kanssani tässä joulutorttuasiassa. (Selvyyden vuoksi sanottakoon, että olen ollut naimisissa kohta kolmekymmentäviisi vuotta yhden ja saman miehen kanssa ja juridisestihan hän on nykyinen mieheni.)

Pari viikkoa sitten tein neljä vihreäkuulatorttua ja kaksi persimontorttua. Ne syötiin parin päivän aikana. Mies teki eilen luumuhillotorttuja. Illalla sitten pelasimme viidestään SkipBo-peliä ja samalla nassutimme torttuja ja pikkuleipiä. Mietittiin, miten esimerkiksi yksi hiihtäjä voi syödä sata torttua joulun aikana. Ja kuinka monta joulutorttua ollaan syöty. Esikoinen kehittikin sitten otsikon: Elämäni joulutortuissa mitattuna. 

Kalenterissa luki, että tänään on torstai

Laurilan arki on yleensä aika hiljaista ja joskus jopa pölyttyneen jämähtänyttä. Toista on näin joululoman aikana, kun väkeä on paljon ja monia ajatuksia surraamassa. Eilen porukka pieneni yhdellä, kun Vävy lähti. Pakkasin mukaan pikkuleipiä. (Kuvan piparit tein kissanvahtikeikalla, joten niistä on meillä vain kuva, ei makuelämyksiä.)

Tänään on Viattomien lasten päivä. On myös Kortinpeluupäivä. Sitä tulee näin joulun aikana harrastettua pasianssin ja muun muodossa. Tänään on torstai ja se asia piti tarkistaa kalenterista, kun päivät menee vähän sekaisin lomaillessa...

Kampasimpukoita ja teekahvia

Jos Gordon Ramsay on oikeassa, on kuvassa yksi haastavammista raaka-aineista! Kampasimpukoita ko. mestarikokki lähettää takaisin, kun niiden paistaminen ei tahdo onnistua. Toinen muka-vaikea on risotto ja sitä ainakin meillä Laurilassa tehdään onnistuneesti. En minä, mutta Mies. Kolmas olisi Wellingtonin pihvi, mutta se ei kuulu meillä listalle.

Viime päivinä meillä on ollut kahvila-ravintola monta kertaa. Tarjoilija on kiikuttanut asiakkaille pieniä kahvikuppeja, joissa on ollut kahvia, teetä, kaakaota tai teekahvia. Myös ruokaa on tarjottu, ainakin ankeriaskeittoa ja jälkiruokana jäätelöä tai leivoksia. Astiat on välillä tippuneet lattialle, mutta tarjoilualttius on ollut ihailtavaa.

Jk. Kuvan nappasin kolmisen viikkoa sitten Ateneumissa.

Koo niin kuin kivaa!

Tapaninpäivä valkeni tai ei ehkä valkenemisesta voida ihan konkreettisesti puhua, kun on vielä pimeää, mutta aamussa nyt kuitenkin ollaan. Nukuin koko yön yhteen kyytiin aamukahdeksaan asti. Olen nyt oikein hyväntuulinen, joka yleensä liittyy hyviin yöuniin.

Tänään saadaan Laurilaan lisää väkeä. Koo niin kuin kivaa! 

Jk. Sain eiliseen mahtumaan kaiken muun lisäksi kaksi kävelylenkkiä. Seitaninsulatuslenkkiä, nääs.

Jouluaamuna

Jouluaamuna voi nukkua puoli yhdeksään, kun ei ole kiirettä minnekään... Silloin missaa joulukirkon, mutta nukkuu hyvin ja tunnettuahan on se, että kaikkea ei voi saada.

Kuulin eilen todella hyvän joulusaarnan. Tai ehkä oikein kunnolla jumaluusoppineiden mielestä se ei olisi edes saarna, mutta minulle se oli. Pieni mies istui pöydän päässä syöttötuolissaan iltapalalla ja sanoi lopuksi: Vaari ja mummu ja Ilmo ja äiti ja isi ovat kavereita. Katsoi meihin kaikkiin vuorotellen ja toisti vielä uudestaan lauseen. Se oli joulun sanomaa, jos mikä.  

Jk. Kuvassa on meidän pikkuperhe. Itse olen neljäs vasemmalta. 

Aa niin kuin aatto

Laurilassa herättiin jo seitsemältä jouluaattoon. Kaikki muut olisivat toki vielä nukkuneet tovin tai kaksi, mutta nuorimmaisella oli paristot ehtineet jo latautua siihen mennessä täyteen. Kohti uutta päivää siis ja ei mitä tahansa päivää, vaan jouluaattoa! 

Kuvassa on tämän vuoden joulukorttimme. Toivotan sen myötä jokaiselle sellaista joulua, joka on omanlainen ja jokaisella erilainen. Perinteitä noudattaen en aio pitää blogivapaata, joten huomenna on luvassa taas raporttia...

Aatonaattoaamuna

Eilen kävin isossa hypermegasupermarketissa ja siellä ei voinut tuntea itseänsä yksinäiseksi. Asiakkaat melkein törmäilivät toisiinsa ostoskärryillä ja ilmeet alkoivat olla jo kärsimättömiä, vaikka oltiin vasta iltapäivän alussa. Olin hyvin tyytyväinen, kun sain tehdä vain muutamia täsmäostoksia. Lähinnä vain hengailin ja kulutin aikaa, kun Mies oli hakemassa bussilta joulurakkaita. Pahaksi onneksi bussi oli myöhässä ja se tuli minulle kalliiksi, kun eksyin lopuksi myös yhteen vaatekauppaan...

Astronominen talvi ja joulurakkaat

Nyt on Laurila koristeita, seitania ja ensimmäisiä joulurakkaita vaille jouluvalmis! Nuorimman lelu- ja kirjahyllynurkkauskin on tietysti siivottu ja lattialla on liikennematto, jossa on hyvä kurvailla autoilla. Sopu säilyi siivotessa ja kirjaimetkin pysyivät normaalinkokoisina koko päivän. Hyvä me!

Nautin siitä, kun opin aina jotakin uutta. Eilen opin, että talvipäivänseisauksesta alkaa astronominen talvi, jota kestää noin yhdeksänkymmentä vuorokautta. Ja tuohon astronomisen talven alkamiseen päättyi syksy. 

Aika hintsusti pituutta

Tänään voisi seisahtaa, kun kerran talvipäiväkin tekee niin. Tälle päivälle on luvassa pituutta vähiten koko vuonna. Eli aika hintsusti siis. 

Tänään meillä on ohjelmassa siivouspäivä. Se aloitetaan ihan kohta kunnon aamupalalla, sillä tyhjin vatsoin ei puunaaminen onnistu. Muutenkin on hyvä varata päivään useampi evästauko. Vuosikymmenien kokemus puhuu...

Kirjahyllypäivän jälkeisenä aamuna

Eilen oli kirjahyllypäivä, joka tarkoitti sitä, että laitoin pinot suoraan ja pyyhin hyllyt. Nyt kirjastomme näyttää paljon jämäkämmältä ja asiallisemmalta. Tuon lisäksi siivosin olkkarin kaikki tasot.  Mies leipoi kasvispasteijoita ja shakkiruutuja. Oli siis varsinainen tehopäivä! Illalla kuitenkin sanoin lähteväni vielä kävelylenkille ja kävelinkin tutun kympin lenkin. Teki hyvää tuulettaa pääkoppaa. En olisi uskonut, että jäisin näin koukkuun...

Tuhannes!

Luet parhaillaan tuhannetta arkeilupostausta, joten kiitos sinulle ja muille lukijoille! Ilman teitä kirjoitukset olisivat vain merkkejä näytöllä. Tämän päivän kunniaksi etsin kuva-arkistosta hieman juhlallisemman kuvan, joka on jo hyvin lähellä pönötyskuvaa.

Kirjoittaminen on elinehto, vaikka se ei tuokaan leipää pöytään. Kirjoittaminen on hengittämistä omien ja yhteisten asioiden kanssa. Yhtä haastavaa kuin heinänteko. Jatkan valitsemallani tiellä...

Kahden kuvan taktiikka

Lunta on nyt kuin vanhanajan postikorteissa ja kuvakirjoissa! Eilen päivällä menin kameran kanssa pihalle ja canonisoin vähän aikaa ja fiilistelin & nostalgisoin tuon valkeuden keskellä. 

Olkoon tämä jouluviikkosi sopivassa suhteessa työteliäs ja pysähtelevä... Kaappeja ja laatikoita voi siivota joulun jälkeenkin. Tee se, minkä jaksat ja haluat. 

Jk. Yhden kuvan sijasta päätin blogata tänään kahdella, koska lumi sai minut sekaisin.

Hyvä ja armelias ohje

Elämänohjeita ja mottoja on monenlaisia. Niihin törmää (kuv.) lehdissä, somessa ja seinätauluissa. Eilen illalla luin lehtiä ja yhden lehden toiseksi viimeisellä sivulla oli tuo, josta nappasin kuvan. Se on juuri sopivan armelias tässä vaiheessa vuotta.

On tasan viikko jouluun. Kolme työpäivää vielä jäljellä eli maanantain ja keskiviikon virastoituminen ja jouluaaton virsikirjatyöt. Sitten alkaa jouluvapaa, jota kestää yhdeksän päivää. Tuntuu suorastaan ylelliseltä, kun saa keskittyä vain kotipuuhiin ja mummuiluun...

Kohti joulua

Joulu tulee pikkuaskelin Laurilaan. Koristeita ei vielä ole yhtään, vasta kolme joulukorttia on posti tuonut (ja yhden joulupaketin), mutta tiistaina ostin ensimmäisen hyasintin. Silloin se oli vielä nuppuinen, mutta nyt on keittiön lämmössä jo hieman avautunut.

Tälle päivälle on luvassa kahdenlaista leipomista. Tarkoituksena on tehdä parmesaanipikkuleipiä ja ihan vaan tavallisia pikkupikkupipareita. Iltapäivällä tehdään imelletyt perunalaatikot yhteistyönä eli mies kuorii tulikuumat perunat, survoo ne ja taitaa hoitaa myös jauhotusoperaation kertaa x. Minä teen lopputyöt eli sekoitan survokseen maidon, voin ja mausteet ja kaadan vuokiin ja laitan uunin kitulämmölle. Siellä laatikot saavat olla yön yli ja aamulla on sitten valmista. - Näin on tehty joka vuosi ja niin nytkin...

Valkokultaiset ostokset

Tänään tulee kuluneeksi kolmekymmentäviisi vuotta siitä, kun meillä oli asiaa kultasepänliikkeeseen. Asia olikin varsin tärkeä, kun päivämäärä on jäänyt noin hyvin muistiin ja jos ei muistaisi, voisihan sen tarkistaa sormusten kaiverruksista.

Kihloissa ennätimme olla vain kolme ja puoli kuukautta, kun tuli kiire vihille. Ei siitä klassisesta syystä, vaan ihan vaan rakkauden kiireestä! Enkä ole katunut eikä toinen osapuolikaan, luulisin.

The Lumisateet

Olen ulkoistanut meillä lumityöt ja olen hyvin tyytyväinen siihen yrittäjään, jonka olen tehtävään valinnut. Nyt kuitenkin ko. yrittäjällä oli sovittuna kissanvahtikeikka pääkaupunkiin ja samaan aikaan osuivat The Lumisateet. Ei auttanut muuta kuin ottaa lumilapio omiin käsiin ja lapioida! Toissailtana lapioin postipolun ja pergolan. Eilen illalla oli sitten vuorossa etupiha. Aikaa kului kolme varttia ja olipahan melkoinen homma. Tiesin jo etukäteen, että tänään on kädet kipeinä ja tosi on, jopa hammastahnaputkilon puristaminen sattui käsivarsien sisäpuolelle eli kyynärvarsiin. Mutta viis siitä, kun mieli on hyvä ja kotiintulijakin oli tyytyväinen...

Vapaaehtoisesti kynttilänvalossa

Kynttilänvalossa on kiva istua, kun sen tekee omasta toiveestaan eikä sessio kestä tuntikausia. Kokemuksia kun on suhteellisen pitkistäkin sähkökatkoista (ennätys on ollut 34,5 tuntia!) ja silloin ei puhuta enää tunnelmoinnista eikä hämärähyssyistä, vaan ihan koruttoman sähköttömästä elämästä. Koputan saman tien puuta, sillä edellisestä pitemmästä katkosta on aikaa jo toista vuotta eikä pienempiäkään ole ollut aikoihin. (Pieni tarkoittaa sellaista parin tunnin katkoa ja sitä vähempiä ei juurikaan tule noteerattua.)

Jk. Sinänsä aineksia tunnelmointiin olisi, kun keittiön vihreän kaapin ylähyllyllä on yleensä pienen kynttiläkaupan suuruinen käsivarasto...

Älä usko tätä kuvaa!

Kuvilla voi huijata. Tämän aamun kuvasta voisi päätellä, että täällä on jo reippaasti syöty leipää ja juotu kahvia. Ei suinkaan! Heräsin vasta kymmenen minuuttia sitten ja istuskelen sängyssä rapsuttelemassa silmistäni unihiekkaa. Kuva on kyllä ihan aito, mutta eiliseltä. Suunnilleen samanlaisen aamupalan kuitenkin tarjoan itselleni jossakin vaiheessa aamua...

Eilen illalla pidin joulukorttitalkoot ja vähän jäi vielä kuorien kirjoittamista tälle päivälle. Kuorinippu pääsee tänään postin kuljetettavaksi...

Jk. Suosittelen muuten yhdistelmää: ruisleipä, levite, juusto ja persimon. 

Kolmekymmentäkolme vuotta sitten lapsi parkaisi

Tämän päivän onnittelukukan saa Esikoinen, puss och kram! Minulla täällä ei ole nyt leikkokukkia, mutta onneksi nappasin kissavahtireissulla muutaman kuvan...

Ensimmäisen lapsen kanssa sitä on avuton ja tumpelo ja kömpelö ja tavallaan koko vanhemmuus on jonkinlainen selviytymispeli heti alusta lähtien. Ihan tolkun ihminen Esikoisesta tuli meistä huolimatta. Hyvä tyyppi. Suukko ja hali! Puss och kram!

Harmaaturkkinen ystäväni

Minunhan piti kuvata kattoa, mutta kuvasinkin sen sijaan kattia... (No, kattoidea odottaa sopivaa mallia.)

Kuvassa Helmi, jolla on ikää yksitoista vuotta. Olemme viihtyneet hyvin yhdessä. Pestini päättyy tänään, mutta sain tilalleni tuuraajan. Helmi ei siis jää heitteille! 

Juna kohti keskistä Suomea lähtee puolentoista tunnin kuluttua. Lomanen on ollut monipolvinen, vaihteleva ja mielenkiintoinen. Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut. 

Katsoin lintuja ja maisemia ja kuvasin lattiaa

Eilen alkoi kissavahtipestini. Helmin kanssa ollaan jo entuudestaan niin vanhat tutut, ettei totuttelua tarvita. Illalla katsoimme yhdessä elokuvaa. Helmin mielestä elokuva kahdesta puolalaisesta sisaruksesta oli nukuttava ja hän missasi siitä kyllä ainakin puolet.

Aamupäivällä kävelin kaupungille ja kävin Ateneumissa katsomassa Von Wrightin veljesten upeita töitä. Lounastin myös siellä bistrossa ja ruoka oli tosi hyvää. Päivällä kuljeskelin vähän siellä sun täällä ja alkuiltapäivästä palasin takaisin lähtöruutuun. Illaksi minulla oli ohjelmana työväenopiston runopiirin esitys, joka kertoi metsästä, susista ja kauhusta. Kasimiikka, sanoisin. Yritys oli hyvä ja raikas. 

Jk. Kuva on Ateneumin lattiasta. Se vaan on niin upea!

Se oli tarkoitettu niin

Minähän olen aina uskonut, että ihan sattumaa ei ole, vaan asioilla on tarkoitus mennä niin kuin ne menevät. No, eilisen tapahtuma oli sitä, että se oli tarkoitettu...

Kävelimme Esikoisen kanssa tarkoituksena mennä yhteen tiettyyn kahvilaan ja jonne sitten lopulta päädyimmekin ja aikomus oli mennä jotakin katua ja sitten menimmekin jotakin toista ja yhtäkkiä Esikoinen totesi, että tuossa on Kinaporin palvelukeskus. Minä sanoin, että siellä muuten on Matti Johannes Koivun konsertti juuri tänään klo 14 ja sinne on vapaa pääsy. Kello oli siinä vaiheessa 14.20. No, sitten etsimme ovea, josta pääsemme sisään. Pääsimme. Sitten etsimme juhlasalia. Löysimme yhden avoimen oven, kun ensin oli turhaan nyitty muutamaa lukittua. Ja sitten 14.25 olimme juhlasalissa muiden joukossa istumassa ja saimme kuunnella aivan upeaa soolokonserttia vähän yli puoli tuntia. Loppulauluna oli Satumaa, jossa sai laulaa mukana. Mehän laulettiin. Tuli herkkä olo, kun oltiin juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan...

Soitin joululauluja ja kuvasin tapettia

Eilen laitoin Osmon (askelmittari) taskuun ja lähdin kävelemään kohti joulutoria. Ei ihan mitä tahansa toria, vaan Katariinanseurakunnan perinteistä joulutoria. Minulle se ei ollut perinne, vaan ihan untuvikkona noviisina menin paikalle. Paljon väkeä, myytävänä käsitöitä, kirjoja, koruja ynnä muuta. Myyntipaikkoja oli ulkona ja sisällä. 

Varsinaisia tehtäviä oli kaksi. Hain voittamani facebookpalkinnon eli keltaisen sateenvarjon. Olin kuulemma sen ihan oikeasti voittanut, joten kannattaa tällaisena osa-aikaturkulaisenakin osallistua vaikkapa tuon seurakunnan kyselyihin...

Toinen tehtävä oli soittaa jouluista taustamusiikkia yhdessä hyvän ystäväni kanssa. Reilut kaksi tuntia jompi kumpi meistä aina soitti ja jossakin vaiheessa innostuimme jopa laulamaan kaksiäänisesti - sitä se kahvi teettää! 

Iltapäivällä kävelin juhlivan kaupungin toiselle laidalle ja olin tähänkin päivään hyvin tyytyväinen. Askelmittarin mukaan kävelyä tuli kaikkiaan kymmenen kilometriä. Sää oli mukavan talvinen ja vaikka kuljetinkin mukanani keltaista pitkää sateenvarjoa, ei mitään satanut... 

Minun Suomeni

Minun Suomeni on pitkä ja leveä.
Minun Suomeni on sininen, valkoinen ja kaikki sateenkaaren värit.
Minun Suomeni tuoksuu tervalta ja sateelta.
Minun Suomeni maistuu mansikoilta ja uunipuurolta.
Minun Suomeni soi Finlandiaa, Olavi Virtaa ja Matti Johannes Koivua.
Minun Suomeni on iältään Helvi Hännisen ja Martti Asunnan välistä.
Minun Suomeni - onnea se ja me!

Kello löi jo kuusi

Nykyään kaikki ottavat selfieitä tai muita sellaisia. Tämän aamun kuvana on eiomakuva vuosien takaa. Vähän tonttu olo on kyllä itselläkin, kun heräsin kymmenen minuuttia sitten ja totesin herätyskellon soivan vasta puolentoista tunnin kuluttua... Sen verran hyvin jo nukuin, joten jätin lisänukkumisoption käyttämättä. 

Tänään minua kutsuu Suomen vanhin kaupunki eli Turku. Bussi lähtee kolmen tunnin kuluttua. Turussa tehtävänä on kukkien kasteleminen. Torstaina vaihdan kaupunkia ja matkustan bussilla Helsinkiin, jossa tehtävänimikkeeni on kissavahti. 

Eilen ja tänään

Eilen oli aika päästää hoosiannatontut laatikosta esiin. Joskus aikaisemmin tontut sijoitettiin muiden joulukoristeiden kanssa varastoon ja muistettiin laittaa vasta jouluksi. Nyt ehkä viitisen vuotta (tai niillä main) tonttulaatikko on ollut eteisen senkin hyllyllä ja tontut päässeet kehiin ihan oikeana ajankohtana. Siitä se alkaa...

Eilen oli aika juoda ensimmäiset glögit. Hyvää ja kuumaa oli.

Tänään on aika laulaa ensimmäiset joululaulut tai tarkemmin sanottuna toiset. Ensimmäiset laulettiin työkeskuksessa jo muutama viikko sitten. Tänä iltana vuorossa on Metsäkulman koulu.

Kaikki liikunta on kotiin päin

Eilen olin lyhyissä virsikirjatöissä kappelilla. Sitten oli aika lähteä kävelylenkille. Mies on ollut hyvin usein seurana, mutta tällä kertaa lähdin yksin ja mies jäi kotiin tekemään puita, pullaa ja ruokaa - aamulla oli jo tehnyt lumitöitä. 

Latasin Moppeen lisää virtaa, otin mukaani myös Reinon (kännykkä) ja Osmon (askelmittari) ja varasin taskuun pari muumipatukkaa. Sitten lähdin. Arvelin, että lenkistä tulee pitkä. Muutaman kerran mietin, jatkanko vielä vai joko palaan kotiin ja jatkoin. Kotona olin sitten sadankuudenkymmenen minuutin ja kuudentoista kilometrin kuluttua. Tullessani toin muutaman kännykkäkuvan, joista yksi on tuossa kuvatuksena. On täällä hienot lenkkimaastot! 

Unelmointia

Tänään on Unelman (ja Anelman) nimipäivä. En tunne henkilökohtaisesti ketään ihmistä, jonka nimi olisi ihan oikeasti Unelma, mutta tiedän, että monella tuntemallani ihmisellä on yksi tai useampi unelma. Se saa olla salaisuus tai sen voi kertoa julkisesti. Se voi olla oma koti, pienempi vaatekoko, taivaspaikka tai melkein mitä vaan. Tärkeintä on, että se on ja että sellainen saa olla.

Tunnusmusiikkia ennen puoltayötä

Minulla on yksi erikoinen tapa ja se liittyy elokuvien katsomiseen. Kun elokuva on katsottu ja jos musiikki oli mielestäni hyvää/tosi hyvää/mahdottoman hyvää, etsin netistä nuotin ja soitan sitä heti saman tien. Niin kävi myös eilen illalla. Elokuva oli The Notebook - Rakkauden sivut. Alkumusiikki oli kaunista soutelumusiikkia (nimen omaan soutelu-, ei suutelu-) ja vähän ennen puoltayötä soitin sen kerran. Soitan varmasti vielä monta kertaa. Elokuva kesti toisenkin katselukerran ja lopussa tuli kyyneleet silmiin ja vähän poskillekin...

Riski synnyttäjä

Tänään on vaikkamitenmonenpäivä! Mies ja esikoinen viettävät toisen nimen Anteropäivää, isoveli juhlii nimipäivää Anttina, vävyllä on syntymäpäivä ja hyvällä ystävällä Anninalla on myös syntymäpäivä. Onnittelut kaikille! Marraskuu alkaa olla jo aika heikossa hapessa ja nyt voi kyllä jo sanoa, että olipa poikkeuksellisen lyhyt, helppo ja harmiton marraskuu...

Yhdyssanat ovat hauskoja ja mielenkiintoisia tapauksia. Esimerkki: Olen ollut riskisynnyttäjä ja riski synnyttäjä. Molemmat ovat oikein ja pitävät paikkaansa.

Tähtiä joka puolella

No niin, eilen sitten leivoin perinteisiä ns. Joutselan pipareita kaikkiaan neljän tunnin ja viidensadanneljänkymmenenneljän (544) piparin verran. Malliksi valikoitui tähti ja kolme eri muottikokoa eli tavis, keskikoko ja lilliputti. Maistiaispiparit syötiin laaduntarkastusmielessä... 

Tähtiä oli tunnelmassa muutenkin, kun musiikki kuuluu aina talkoissa asiaan! Frank Sinatra hoiti talkoista puolet eli kaksi tuntia. Toisesta puolesta vastasivat Lauluyhtye Pedaali ja Lenni-Kalle Taipaleen trio. Kiitokset kaikille! 

Talkooaamuna

Tänään on The Piparipäivä. Valmistautuminen yhden hengen talkoisiin alkoi sillä, kun nukuin kahdeksaan. Seuraava vaihe on kunnon aamupala. Sitten kerään joulumusiikkilevyt kasaan, sillä vaikka yksin talkoilenkin, on oikeastaan apuna monen monta muusikkoa. Ilman joulumusiikkia jäisi pipareista puuttumaan jokin tärkeä osanen, otaksun.

Tämän vuoden malli on vielä päättämättä. (Sydän on vaan hämäyksenä.) Valikoin mallin/mallit vasta ihan viime hetkillä. Näette sitten huomisen kuvassa...

Ei vielä joulun merkkejä

Tähän aikaan vuodesta monissa blogeissa/blogikodeissa alkaa jo näkyä joulun merkkejä. Meillä ei ole vielä kuin kynttilän verran. Mutta ehtiihän sitä vielä! Tällä viikolla on luvassa ainakin mausteisen huumaavaa piparintuoksua, kun suoritan vapaaehtoistyöni ja leivon pipareita ensimmäiseksi adventiksi seurakunnalle. Ehkäpä yhdet maistiaiset saadaan itsellekin...

Ottamuksia 16

Kirjaimet, sanat ja lauseet on hyvin usein sellaisia, jotka pysähdyttävät. Jopa niin paljon, että niitä on kuvattava. Tällä kertaa homman hoiti Reino eli kyseessä on kännykkäkuva. Paikka oli taidemuseo ja Mikkeli. 

Olen samaa mieltä Martti Airion kanssa siitä, että punainen lanka on oltava. Ajatusta erittäin vapaasti mukaillen totean, että siksi nämä tietynlaiset kuvajutut on ottamuksia eikä ihan vaan pläjäyksiä, napsuja tai mitä milloinkin. 

Eilen (ja toissapäivänä) oltiin Mikkelissä...

Tässä avioliitossa (kohta 35 v) on ollut tapana tehdä irtiottoja aina silloin tällöin. Meidän tapauksessamme se tarkoittaa sitä, että on lähdetty jonnekin kotimaan kaupunkiin, varattu sieltä hotellihuone ja relattu kunnolla. Tälle syksylle irtiottoja sattui osumaan kaksi - syyskuussa oltiin Kuopiossa ja nyt sitten Mikkelissä. Hyvää ruokaa, parit oluet, taidetta, kirppareita, shoppailua ja kaupunkikuljeskelua. Ei sen ihmeellisempää, mutta juuri sopiva piristys tälle marraskuulle.

Jk. Kuvassa Tommi Toijan veistos. Näitä oli siellä taidemuseossa vaikka kuinka paljon. Karuudessaankin hyvin kauniita.

Jos näyttelyyn haluat mennä nyt, niin...

Taidenäyttelyissä on mukava käydä. Yleensä teoksia ihaillaan ja ihmetellään kauempaa. Eilen käytiin metsäaiheisessa näyttelyssä, jossa oli mahdollisuus mennä pieneen lautamökkiin istumaan ja tietysti mentiin! Sinne kömmittiin pienestä aukosta, istuttiin pitkän aikaa, nojailtiin tyynyihin ja katseltiin kuvakirjoja. Taidemuseoihmistä huvitti ihan selvästi, kun hän huomasi meidät mökissä...

Arkirakkauden nastakengistä jäljet vain jää

On olemassa juhlarakkautta ja arkiversiota. Kun kerran olen muutenkin arkeilija, olen ehdottomasti arkirakkauden kannattaja ja puolestapuhuja. Kuvan postikortti on ollut jo vuosia keittiön yhden kaapin ovessa ja jaan lauseen ja lausetta aika usein.

Kerron esimerkin arkirakkaudesta... Lähdin Miestä junalle vastaan tiistaina puolenpäivän jälkeen. Olin jo aamulla käynyt pitämässä työkeskuksen laulupiiriä ja todennut kelin liukkaaksi ja hurrannut nastakengille. No, tälle junareissulle nappasin repun selkään ja laitoin sinne Miehen nastakengät. Sai vaihtaa sitten paremmat kengät melkein heti junasta tullessaan tien sivussa. Se oli rakkautta ja huolenpitoa, otaksun.

Unilauseita

Nukun yleensä hyvin ja näen paljon tapahtumarikkaita unia ja univäläyksiä. Aamuisin harvoin muistan noita yöllisiä lyhytelokuvia, mutta aina joskus jotakin jää mieleen. Viime aikoina olen herännyt unilauseisiin eli uniin on liittynyt joku lause.

1. Työsotti suttaa. (Presidentti Niinistö oli satuttanut pikkusormensa ja sanoi sen haittaavan kirjoittamista sen verran, että sotkua tuli.)

2. Mummu kutoi mieluummin kuin puhui ihmisten kanssa.

3. Kun sinulla on nälkä ja jano, esitteletkö ne toisilleen?

(Kaksi viimeistä olivat vain lauseita, eivät liittyneet mihinkään.)

Kirjoja keittiöstämme

Olohuoneen kirjahyllyjen lisäksi meillä on kirjoja muissakin huoneissa. Keittiössä on arvatenkin keittokirjat ja muut alan eepokset. Näistä kolmesta kirjasta kaksi vasemmanpuoleista haki pitkään Omaa Paikkaansa. Välillä olivat keittiön ikkunalaudalla, välillä taas jollakin jakkaralla. Lopulta tein niille tilan keittokirjahyllykön päälle ja siinä ne ovat. Kolmas kirja liittyi mukaan ja sitä on viime aikoina selailtu enemmän kuin aikaisemmin. Italialainen kokkaamisfilosofia viehättää. Yksinkertaista, mutta niin tavattoman hyvää!

Lapsuusmuistoja ja lapsen oikeuksia

Erittäin mukava viikonloppu takana! Viikonloppuun sisältyi lautapelejä ja muita pelejä (Triominos, Carcassonne, Huojuva torni, Focus-tietopeli, lanttilautapeli), hyviä ruokia, inkivääriolutta, hölläilyä, pianonsoittoa, esikoisen ja miniän lapsuusmuistoja ja saunomista. Eilen aamulla ehdittiin Miehen kanssa tehdä reipas viiden kilometrin tihkusadekävelylenkki. 

Tänään on Lapsen oikeuksien päivä. Kuvan kolme kynttilää voi siis kuvastaa tässä subjetiivisessa tapauksessa esikoista, kuopusta ja kuopuksenpoikaa. Melkoisia tuikkuja ovatkin! 

Onnea!

Tänään ihan perhelähipiirissä on kaksi nimipäiväsankaria. Toinen Tampereella, toinen taivaassa. Liisoja on muitakin tutuissa ja tuttavissa. Tamperelainen Liisa Tarleena saa pienen muistamisen kuriiripostina ensi viikonloppuna...

Liisa on hyvin yleinen naisen nimi. Onpahan se annettu muutamalle miehellekin, luin tänä aamuna Wikipediasta. No, kaiken lisäksi tänään on kansainvälinen miestenpäivä, joten sopiihan se!

Miltä kolmekymmentäviisi vuotta kuulostaa?

Tänään on merkkipäivä. Tänään on vuosipäivä. Tänään tulee kuluneeksi kolmekymmentäviisi vuotta siitä, kun tapasimme ensimmäisen kerran ja ilmassa oli rakkautta... Kohtalokasta se kyllä oli, kun kerran näin kauan ollaan yhteistä tietä taivallettu. Kaksi tulimerkkiä (jousimies ja oinas) eivät takaa mitään tuikitasaista liittoa ja sitä se ei onneksi ole ollutkaan. Nopeita ratkaisuja ja yllätyksellisiä käänteitä on riittänyt. Niin ja rakkautta - sitä on edelleen!

Jk. Otsikkoon ei tarvitse vastata, mutta saa.

Pari hassua kertaa

Aika usein tulee törmättyä (kuv.) erikoiseen ilmaisuun nettikirppareilla ja myös taviskirppareilla. Jotakin tavaraa kun on käytetty vain pari hassua kertaa. Okei, lastenvaatteista voisi varmasti käyttää tuota ilmaisua, kun kerrat on voineet olla tosi hassuja eli on voitu käydä vaikka huvipuistossa tai pellehyppykisoissa tai muuten vaan hulluteltu. Muttamutta ei sitten muuten! En käyttäisi tummasta puvusta moista myyntitermiä, jos pukua on pidetty tosin vain pari kertaa, mutta kerrat on sitten olleet tyyppiä hautajaiset tai perunkirjoitukset.

Myönnän syyllistyväni pilkunviilaamiseen ja liian tarkkaan sana-analyysiin. Tunnustan tehneeni niin ainakin pari hassua kertaa...

Tarkoituksella tehty asetelma

Asetelmia syntyy joskus itsestään, joskus niitä tehdään tarkoituksella. Lainasin viimeksi kirjastosta muun muassa tuon kirjan ja eilen illalla selailin sitä. Hygge ja hyggeily kun ovat tanskalaista alkuperää, mietin mitä tanskalaista meillä olisi kotona. Ensimmäisenä tuli mieleen puuapina, joka on kuulunut Laurilan asujaimistoon muutaman vuoden ajan. Se on notkea ja roikkuu milloin missäkin, mutta nyt pääsi istumaan tyynylle ja nojaamaan selkäänsä nojatuoliin. Oli sen vuoro hyggeillä! 

Arkivapaapäiväolympialaisissa eilinen olisi saanut kultamitalin!

Onnistuneeseen arkivapaapäivään saa mahtumaan vaikka mitä ihan sullomattakin. Esimerkki eiliseltä:

- pitkä kävelylenkki (15,5 km) parhaan kaverin kanssa

- hyvä mifupastalounas

- vanha kotimainen elokuva ja siinä samalla nuokkumista

- kirjasto- ja kauppareissu

- hyvä kukkakaalipaistospäivällinen 

- erittäin hyvä jälkiruoka (persimonia, päärynää, leipäjuustoa, satsumaa, kuivattua aprikoosia ja pistaasipähkinärouhetta)

- Triominos-peli sen samaisen parhaan kaverin kanssa

- sauna

- illan elokuva 

- yöunille parhaan kaverin kanssa

Ja vaikka vain muutamaan kohtaan merkitsin kaverin, oli hän koko päivän seurana. On ollut jo kohta kolmekymmentäviisi vuotta... On asioita, jota tekevät onnelliseksi - kutkuttavan hykerryttävän onnelliseksi. Hän on niistä yksi ja iso (192 cm).

Hyvät yöunet

Teemana ei ole piparkakkutehtailu eikä muukaan joululeipominen. Arkistosta vaan löytyi tuollainen kuva, joka tuntui sopivan juuri tämän aamun fiilikseen. Eilen olin pitkän päivän töissä ja illalla kotona odotti valmis ruoka ja aika pian myös lämmin sauna. Yöunille mentiin jo kymmeneltä, joten takana on kahdeksan tunnin yhtämittainen nukkuminen. On hyvin levännyt ja samalla virkistynyt olo, siksi sydämiä! 

Virallinen vai vakiintunut?

Eilisen pohdiskeluja oli muun muassa liputuspäiväasia... Nythän on ilmaantunut heitä, joiden mielestä isänpäivä pitäisi saada liputuskäytännössä samalle tasolle äitienpäivän kanssa eli viralliseksi liputuspäiväksi. Vakiintunut ei enää heille riitä. Olen samaa mieltä kuin sisäministeri, että virallisella ja vakiintuneella ei ole juurikaan eroa ja almanakkaan merkittynä päivä otetaan joka tapauksessa vakavasti. 

No, minulla on kyllä tarjota aika hyvä vastaehdotus: Muutetaankin äitienpäivän statusta sen verran, että siitä tehdään vakiintunut liputuspäivä. Sitten on isänpäivänä ja äitienpäivänä samanlainen ja -arvoinen liputus. Saanko kannatusta?