Minulla on iso pää

Minulla on iso pää ja ajatuksia paljon. Jaksan miettiä ja fundeerata, mutta syvällisiä asioita vähemmän ja harvemmin. Kovin vaikeita kirjojakaan en mieluusti lue. Kotifilosofointi tapahtuu pienimuotoisesti ja helppotajuisesti saunan lauteilla, ulkoilmassa tai aitan parvella. Olen arkinen ihminen. 

Mikä on parasta?

Mikä on syksyssä parasta? Kysyn ja vastaan saman tien: huikaisevat värit, lakaiseva tuuli, villasukkailu, kynttiläaamupalat, puolukkaposket ja omenamehu. Jne. Nyt ihan lähimenneisyydestä voisi vielä lisätä listaan rakkaiden ihmisten tapaamisen ja heidän kanssaan olemisen.

Mikä on rakkaissa ihmisissä parasta? Kysyn ja vastaan taas: hassuttelu, mielenkiintoiset keskustelut monenlaisista aiheista, hyvä ruokahalu, tasapainoisuus. Jne. 

Jk. Hyvää nimipäivää, vävy! 

Puolitoista

Eiliseen kuului kaikkea kivaa. Aamupäivällä ajeltiin ihan lähimpään kaupunkiin kirppareille ja kaikenlaista tarvittavaa löytyi. Kotona sitten pienin telmi lehtikasoissa, joita hänelle kasattiin. Pikalounaan jälkeen oli päiväunien aika ja jokainen meistä taisi käydä eripituisilla unosilla. Iltapäiväkahvilla juhlittiin kaikkein pienimmän puolitoistavuotispäivää aivan ihanalla raakakakulla, jonka sankarin äiti oli tehnyt. Päivään mahtui vielä syömistä, leikkimistä, pientä pelleilyä, saunaa ja kylpyä ja iltaoleilua. Vähitellen oli aika jokaisen vuorollaan mennä yöunille.

Jk. Jos ei aiemmin olisi rakastunut, niin viimeistään nyt. Tuntuu ja kuulostaa aivan ihanalta, kun kuulee sanat 'mummu' ja 'vaari' ja vielä monta kertaa päivässä! Sydän siinä ihan sykähtää mummulla - ja vaarilla myös...

Ennen oli lelut puuta, niin nytkin

Kahden vuoden aikana on tullut tutustuttua pitkän tauon jälkeen uudestaan lelumaailmaan. En sen kummempaa analyysinpoikasta ala tekemään, mutta toteanpa vaan, että meidän top 3 on Brio, Juho Jussila ja Plasto. Muovia ja puuta. Vuosia ja vuosikymmeniä kestävää. Kirppareilta löytyvää. Nostalgista ja nykyaikaista.

Niin jykevää on rakkaus

Ihan must -kuva tällaisena päivänä, kun eilen esikoisen juna lähti ja kuopuksen juna saapui. (Lasten syntymävuosien almanakat on kirpparilöytöjä joskus taannoin.)

Pikkupojan kanssa ehdittiin illalla tutkia mummulan leluvarastoa, ihmetellä taloa ja syödä seitanpiirakkaa iltapalaksi. Taapero taaperteli ympäriinsä ja toisteli ihan oikeita sanoja ja lisäksi jänniä japanilaishenkisiä kolmitavuisia sanojansa. Ihana pakkaus, niin jykevää on rakkaus!

Ottamuksia 6

Eilen oltiin syysseikkailukävelyllä, esikoinen ja minä. Kävelyyn pitää sisältyä aina sellainen juttu, että ollaan jossakin uudessa korkkaamattomassa paikassa. (Itse olen kyllä käyttänyt tuota ilmaisua myös tavallisista syyskävelyretkistä, mutta oikeaoppinen kävely on kuitenkin esikoisen mukaan ns. Löytökävely.) 

Löysimme tien mastolle ja siellä ei olla koskaan oltu. Todistusaineisto piti reissusta toki saada - sekin kuuluu tällaiseen kävelyyn - ja esikoisella oli kännykkä mukana.

Jk. Tänään on vävyllä ja lapsenlapsella toisen nimen nimipäivä. Virtuaalionnittelut nyt ja illalla sitten ihan irl!

Syksähtänyt ja muita erikoisuuksia

Eilen haettiin esikoinen junalta, kirjastosta kirjoja & elokuvia ja Kirkkopuistosta pokemoneja. Minä hoidin tuon viimeksi mainitun puuhan... Ehdin ihailla ja kuvailla myös jättiläispupuja, joita on puistossa parin päivän ja yön ajan. Valosisuksisina ovat varmasti tosi vaikuttavia, kun näin iltapäivälläkin jo hymyilyttivät.

Esikoinen tuli ja kertoi keksineensä uuden sanan: syksähtänyt. Oli käynyt viimeksi muutama viikko sitten ja silloin oli maisema ollut erilainen. Nyt se oli ihan selvästi syksähtänyt. Kysyin ja sain luvan käyttää sanaa nyt blogissa. Sana on hyvä ja kuvaava.

Luvassa halauksia!

Teemapäiviä on vaikka hurumykke. Joskus niiden viettäminen onnistuu kuin itsestään, joskus joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja käyttämään mielikuvitusta, joskus ei onnistu eikä edes huvita yrittää. Tänään on vuoden helpoimpia! On nimittäin Halaa kasvissyöjää -päivä. Onnistuu kotona ja vaikka kuinka monta kertaa.

Meitä kasvissyöjiä on moneen junaan ja tänään tuo toteamus osuu huvittavan hyvin paikalleen, sillä tänään iltapäivällä juna tuo meille yhden kasvissyöjän. Luvassa siis lisää halauksia! 

Iso tulitikkunainen

Haapa on aina ollut lempipuitani. Pidän sen jatkuvasta värinästä, joka liikkeestä huolimatta on kuitenkin rauhallinen kuin mikä. Pidän sen värityksen vaihtelevaisuudesta kesän ja syksyn mittaan.

Asuimme ennen Laurilaan muuttoa reilut kolme vuotta asuma-alueella, jonka nimessä haapa oli alkusanana ja jonka lähellä oli tulitikkutehdas. Tehdas on loppunut, mutta solidaarisuuteni ja rakkauteni tulitikkuja kohtaan on yhä olemassa. Kynttilät sytytän mieluummin tikuilla kuin sytkärillä, jos vain mahdollista. 

Jk. H.C.Andersenin satu pienestä tulitikkutytöstä on hieno ja surullinen. Kaikella kunnioituksella muuntelin siitä otsikon...

Vauvauutisvuosipäivä

Tänään on vuosipäivä ja kuva liittyy siihen. Juuri tänään, kaksi vuotta sitten saimme tietää, että porukkaamme on tulossa täydennystä kuukausien kuluttua keväällä. (Hauskaa asiassa on se, että otin tuon kuvan, kun en vielä tiennyt The Asiasta ja kuvassa on kuopuksen neuletakki ja siihen kiinnittyneenä pikkuinen syksylehti. Annoin sitten myöhemmin kuvalle nimeksi Salamatkustaja.)  Sekosimme saman tien. Emme ole palanneet entisellemme. Ei se haittaa ollenkaan. Hupsuina isovanhempina oleminen on ihanaa...

Uniin kuuluu taustamusiikki ja lopputekstit

Joskus harmittaa, kun aamulla ei enää muista näkemiänsä unia, sillä niitä on paljon, niissä on taustamusiikki, ne ovat värillisiä ja niissä on lopputekstit. Viime yönäkin oli kaikkea tuota, mutta ne hupsahtivat kuin savuna ilmaan herätessäni aamukuuden jälkeen. 

Steven muistiinpanoista löysin yli kolme vuotta vanhan merkinnän. Olin lähettänyt sähköpostia kuopukselle ja kertonut nähneeni edellisenä yönä unta. "Sain sinulta kirjelapun, jossa luki: Haluaisin matkustaa Neuvostoliittoon. Haluaisin katsoa toveri Solzhenitsynin lämpimän ruskeisiin silmiin."

Työtä, työtä, työtä tehdään...

Eilinen oli pätkätyöpäivä, johon kuului soittamista & veisaamista ensin oman seurakunnan kirkossa aamukymmeneltä ja vielä naapuriseurakunnan kirkossa päiväyhdeltä. Tänään on ihan tavallinen virastotyöpäivä, johon kuuluu kaikenlaista muuta. Työt eroavat siinä(kin) mielessä toisistaan, että toisessa on kaava ja järjestys - toisessa taas ei.

Työ on fysikaalinen suure, elämän tarkoitus tai sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Onhan se toki paljon muutakin. Syy herätä aamulla, kolme kirjainta ja kohtaamisia. Ja paljonpaljon muuta.

Onko arvostaminen tuttua?

Tänään on Vaimonarvostuspäivä. Itse olen niin hyvässä tilanteessa, että saan mielestäni arvostusta vaikka kuinka monena päivänä vuodessa. Ymmärrän toki heitä, joille tämä yksi teemapäivä on / olisi / olisi ollut tarpeen. Olen nimittäin antanut itselleni kertoa, että Telluksella on yhä aviomiehiä, jotka lyttäävät koko ajan vaimojaan ja ovat siinä sivussa huumoriveikkoja tai epätoivoisia adoniksia tms. Olen puhunut. Jag har talat.

Sisko kävi kylässä

Eilen oli siivouspäivä, leipomispäivä ja lohikeittopäivä. Sain ns. adoptiosiskoni kylään. Kumpikaan meistä ei tarkalleen kyllä muista sitä, kuinka kauan adoptiosta on, mutta toistakymmentä vuotta nyt kuitenkin... Päivitettiin ja päiviteltiin kuulumisia, muisteltiin yhtä sun toista, ihmeteltiin lastemme kasvamista ihan tolkun ihmisiksi (kummallakin on pojat vuosimallia -84 ja tytöt -87) ja puhuttiin töistämme. Kiitos mukavasta päivästä, Koo!  Ja kukasta ja muista tuliaisista! 

Kino Metsolle kiitokset!

Eilinen oli meillä elokuvapäivä. Kahden elokuvan mittainen päivä. Sinänsä sellaistakin tapahtuu meillä usein, mutta nyt ei katsottu elokuvia kotona! Paikkana oli oman paikkakunnan audiotorio Miilu, jonne Kino Metso eli kiertävä elokuvateatteri toi taas kerran katsottavaa.

Iltapäiväelokuvana oli virolais-georgialainen Mandariinit. Elokuvassa oli sodan jäjettömyyttä, toivoa, välittämistä, hiven huumoria ja surua. Pieni suuri elokuva, iso ja koskettava elämys.

Ruoka- ja lukutauon jälkeen iltaelokuva oli  Hymyilevä mies. Elokuva kertoi "Kokkolan leipurista", nyrkkeilijä Olli Mäestä. Hieno ajan kuvaus, tuttua kieltä ja erittäin hyvät näyttelijät.

Kotiin lähdettiin puoli kahdeksan jälkeen illalla. Jotenkin ei oikein osattu hahmottaa vuorokaudenaikaa...

Muistatko?

Eilen illalla puhuin ystävän kanssa muistoista ja tuoksumuistoista. Näin syksyisin minulle tulee mieleen yksi tuoksumuisto vuosikymmenien takaa. Lapsuuskotona Keskipellossa äiti-Liisalla oli iso perennapenkki talon edessä. Siitä sai poimia moneen maljakkoon kesän mittaan kukkia, mutta hivenen säästeliäästi kuitenkin. Poikkeuksen tekivät ne syyskesän illat, jolloin Paavo Salmensuu ja seuraajat varoittivat hallayöstä. Silloin äiti iltamyöhällä haki kukkia ämpärikaupalla sisälle ja kukkien tuoksu oli huumaavan syksyinen. Sen tuoksun muistan varmasti aina...

Syyshuusholli

Syyshuusholli on erilainen kuin muiden vuodenaikojen huushollit. Keittiössä tuoksuu ompuilta ja puolukoilta. Sadonkorjuun jälkiä on siellä sun täällä. Vähitellen kynttilät alkavat vallata itselleen tilaa ja tulee kangaspöytäliinojen kausi. Värejä meillä on läpi vuoden, sillä luultavasti sekoaisin vitivalkoisessa tai voittopuolisesti valkoisessa huushollissa. (En halua edes kokeilla!) 

Ajattele positiivisesti tai yritä edes!

Tänään on Positiivisen ajattelun päivä. Hyvien yöunien jälkeen päivän viettäminen on luultavasti huomattavasti helpompaa kuin huonojen. Eli siis olosuhteet ovat suotuisat, sää näyttää hyvältä ja mielikin on otollinen positiivisuudelle. 

Olen kärsinyt optimismista lähes koko ikäni. Joku voisi sanoa krooniseksi vaivaksi ja sitä se ehkä onkin. Tosin, on maailmassa pahempiakin vaivoja! Eli kärsiminen tässä tapauksessa on ollut pelkästään positiivista...

Syksykapina

Eilen illalla katsottiin elokuva Kesäkapina, joka oli suoraan sanottuna aika tylsä. Jaakko Pakkasvirran käsialaa oleva kokeellinen elokuva vuodelta 1970. Dokumentin ja mainosten yhdistelmä, ajankuvaa pa(r)h(a)immillaan. 

Mitään syksykapinaa minulla ei ole luvassa. Otsikko siis oli harhaanjohtava, anteeksi!  Kapinasta tulee mieleen se, kun äiti-Liisa oletti minun olevan kapinoimassa Koijärvellä, kettingeillä puskutraktoriin sidottuna. Aika hyvin äidiltä! Ehkä minun kapinointini oli hiusten leikkaamista lyhyemmiksi vähän kerrallaan...

Pudokkaita ja villasukkia

Viikonloppu on ollut hiljainen, mutta hyvä. Olen lukenut, katsonut monta elokuvaa, poiminut omenapuiden alta pudokkaita ja mehustanut niitä. Syysoloa enteili myös villalankakerän ja bambupuikkojen ilmestyminen olkkarin pöydälle. Perustavissukkaa raitalangasta aloittelin samalla, kun katsoin hömppäelokuvaa. Katsominen ei vaatinut mieletöntä keskittymistä, eikä myöskään kutominen. 

Tänään saan iltapäivällä seuraa, kun mies tulee reissusta kotiin. Iltaruoaksi luvassa luultavasti iso kattilallinen linssiaprikoosikeittoa, johon nyt tulee tuoretta korianteria mausteeksi - kun tein sitä viime viikolla, meiltä löytyi vain kuivattua versiota. 

Pärjäsin valokuvakilpailussa!

Tapahtuipa tänä kesänä niin, että ostin leipää. (Ennenkin sitä on toki tapahtunut, joten kyseessä ei ollut mikään uniikki tapaus.) No, leipäpussin kyljessä oli valokuvakilpailuhaaste. Otin kuvan ja lähetin sen kilpailuun. Unohdin koko jutun. Elokuussa minulle tuli sähköpostia, että kuvani on yksi niistä kymmenestä, jotka palkitaan. Palkinto saapui tällä viikolla ja se oli Fiskarsin yrttienkasvatussysteemi. Eilen kävin ostamassa korianteria, persiljaa ja basilikaa ja laitoin töpselin seinään, pömpeliin vettä ja ruukut paikoilleen. 

Kannattaa siis kuvailla ja osallistua kilpailuihin! Ja syödä leipää! Tuollaisella kuvalla olin kisassa mukana. Leipä tietysti pääosassa...

Testaajien päivä

Tällekin päivälle osuu teemapäivä ja se on Testaajien päivä. Juuri sen vuoksi kuvaksi sopii hyvin kattauskuva, kun meillä testataan kokkauksessa hyvin usein. Ruoka-aineita, reseptejä, makuja. Jotkut reseptit käyvät meillä vain kääntymässä, kun yhden kokeilun ja testauksen jälkeen toteamme, ettei  enää tehdä toista kertaa. Joistakin tulee luottoreseptejä, joihin palataan yhä ja yhä uudestaan. Keittokirjoja ja paistovihkosia on kahden metrin verran, mutta niistä on käytössä melkeinpä vain vege- ja leivontakirjat. Netistä ja lehdistä löytyy kaikenlaisia kiinnostavia juttujs.

Voihan sitä testata kaikkea muutakin. Esimerkiksi hermoja ja kärsivällisyyttä. Suhteen tässä vaiheessa (pian 34 v yhdessä) ei viitsi eikä jaksa eikä halua. 

Luetko?

Tänään on Kansainvälinen lukutaitopäivä. Tänään on siis ihan oikea päivä laittaa päivän kuvaksi pari riviä yhdestä kirjahyllystä ja vielä tuunata kuvaa pikkuisen.

Olen lukenut aina paljon. Tämän vuoden tilasto on toistaiseksi vielä hieman nolo, mutta lupaan petrata tuosta neljästäkymmenestäkolmesta vielä jonkin verran! Missikandidaateilta kysytään aika usein (aina?) sitä, minkä kirjan he ovat lukeneet viimeksi ja olen usein ihmetellyt, että ehkä haastatteluun kannattaisi valmistautua hieman paremmin. Vaikka kierrellä kirjakaupoissa tai etsiä netistä joitakin kirjannimiä, kun miettimiseen menee aina niin hirveästi aikaa. En väitä, etteivät he osaisi lukea / lukisi, mutta silti. Minua ei haastatella, mutta kerron kuitenkin, että viimeksi luin kirjan nimeltä Puulattian kunnossapito (kirjoittanut Will Wiles). Kirjan nimi johtaa ihanasti harhaan...

Lukutaito on ihana asia. Ihmisoikeus, lahja ja saavutus. Iloitkaamme siitä!

Tässä mä oon!

Syksyn värit hätkähdyttävät. On syviä, herkullisia, yllättäviä, voimakkaita ja huutavia värejä. Ehkä koko syksyn idea onkin herätellä ja havahduttaa huomiomerkillä ja monella huutomerkillä. Ehkä syksy on kuin Tauno Palo, joka tulee näyttämölle ja laulaa: Tässä mä oon, tässä mä oon! 

Meidän tarinamme alkoi yhtenä syksynä. Sitä on jatkunut monen syksyn ja kaikkien muidenkin vuodenaikojen verran. Syksyyn liittyy siis myös rakkaus...

Poika haastoi, äiti voitti

Laurilan Lautapeliyhdistys (LaLa) on ihan rekisteröimätön yhdistys (iry) ja oikeastaan juuri äsken aamujärjellä keksitty. Sen verran sillä kyllä on totuuden kanssa tekemistä, että meillä pelataan aika usein. Kahdestaan ja isommalla porukalla Carcassonnea ynnä muuta. Esikoisen kanssa viikonloppuna oli ruokapöydänkattamisvaiheessa juuri sopiva yhden korttipelin mittainen tauko. Poika haastoi, äiti voitti. 

LaLa aloittaa syksyn myötä taas perinteiset sunnuntaipelit, oletan. Lounaan ja kahvien jälkeen, ennen kuunnelmaa. Ei hullumpaa.

Beatlesia soittava kissa

Meillä soi usein. Näin on ollut jo vuosikymmenien ajan. Jos ei itse soiteta, kuunnellaan taustalla musiikkia (parhaita ostoksia on langaton kaiutin, josta sain idean työkaverilta) aktiivisesti tai lähes. Viikonloppuna pianon ääressä oli ensin Mari-miniä ja sitten Helmi-kissa. Beatlesia soittivat kumpikin. 

Jk. Kissojen suojeluyhdistykselle tiedoksi, että Helmi oli puuhassa mielellään ja soittotuokio oli lyhyt. 

Jk2. Helmin kappale oli Can't Buy Me Love eli En voi ostaa rakkauttasi.

Oletko syksyihminen?

Oletko syksyihminen? Olen! Olen myös kesäihminen, kevätihminen ja talvi-ihminen. Eli neljä vuodenaikaa -ihminen. Jokaisessa syklissä on omat erityispiirteensä, ihanuutensa ja haastavuutensa. Mikään vuodenaika ei päästä ihmistä helpolla, mutta vaikeusasteet vaihtelevat.

Esitin otsikon kysymyksen retorisena huudahduksena kotioloissa. Mies vastasi: Syksyisin. 

Alussa oli sämpylätaikina

Vapaa viikonloppu, ei huono! Eilen haettiin monta tärkeätä juttua - kolme helsinkiläistä junalta, keittiöön uusi jätevaunusysteemi ja Kirkkopuistosta niin paljon monneja, että pääsin uudelle levelille... Tämä aamu alkoi sämpylätaikinalla, kun leipää ei ollut juuri nimeksikään. Ja kohta on vuorossa aamupala ja luultavasti -kahvi.

Tänään on Kansainvälinen pekonipäivä, joka meiltä kyllä jää viettämättä! (Ehkä meillä voisi olla mifupäivä tai härkispäivä.) Mutta toista päivää voidaan viettää aktiivisesti ja passiivisesti, kun on Maailman partapäivä. Isällä, pojalla ja kissalla kun sattuu olemaan parta.

Touhukas torstai

Eilisestä päivästä kului monta tuntia suunnitteluun. Henkseleitä ei paukuteltu, mutta huumoria viljeltiin. (Syyskuun ja tammikuun alussa on aina pitkän työkokouksen aika.) Tavallaan oltiin väliaikastatuksessa eli ajatukset, mieli ja muistelut vielä kesässä, kalenteri ja kirjanpito jo syksyssä menossa. 

Iltapäivällä kotiuduin. Pihakahvit, ulkoilemassa olleet matot paikoilleen, helppo gratiinipussiruoka uuniin, kymmenisen sivua Volter Kilpeä, pergolan pelargonien siistiminen jne. Yöksi mentiin mökille  ja uni tuli kuin faksi...

Valkeamaltoisen hedelmän aika

Pihalla tapahtuu koko ajan jotakin. Raulin johdosta/syystä omenapuiden alla kävi melkoinen trafiikki, kun omenat sinkoutuivat vauhdilla alas. Ihan normaalina tavissyksynä pihalla saattaa kuulla ja nähdä ilmiön, kun omenat tömpsähtävät hiljaa pehmoiseen nurmikkoon kuin hidastetussa filmissä. 

On tehty piirakkaa, on syöty sellaisenaan, on tehty omenasosetta. Luvassa vielä muutakin kokeilua. Kolme puuta tuottaa hyvän sadon, jos sitä on tullakseen. Vanhin puu on vanhempi kuin meidän asumisemme täällä ja rungoltaan ihanan muhkurainen. Puiden selluliittia, sanoisin.

Jk. Tervetuloa, syyskuu!