Työ valitsi minut

Lapsuuteen kuului se, että saatiin mennä aina joskus isää vastaan töihin kunnantoimistolle. Isän huoneessa oli arkistokaappi (kuvan kaappi), paljon paperia, iso pöytä ja suoraselkäisiä puutuoleja. Työisä oli vähän erilainen kuin koti-isä, mutta tuntui joka kerta ilahtuvan hakijasta.

Ja miksi minä tätä nyt muistelen? No, arkistokaappikuva valikoitui päivän kuvaksi ja tajusin, että ehkä minun kiinnostukseni toimistotyöhön johtuukin noin kaukaa! Ehkä ympyrä tavallaan sulkeutuikin, kun kaksi vuotta sitten minusta tuli toimistosihteeri. Ehkä minä en valinnutkaan työtä, vaan työ minut. Aikaa kului vuosikymmeniä ja matka oli pitkä, mutta se kannatti...

Elokuu alkaa eellä ja loppuu kohta

Elokuun loppuhenkäykset ovat käsillä/käsissä ja kohta on aika toivottaa syyskuu tervetulleeksi kehiin. Syyskuu oli ennen muinoin koulunalkamiskuukausi ja sen mieltää kyllä vieläkin reppukuukaudeksi, jolloin uutuuttaan narisevat ja natisevat reput matkaavat aamu aamun jälkeen pienemmissä ja suuremmissa selissä. Vieläkin, vaikka meillä ei koululaisia ole kuin naapurissa. 

Mutta ei mennä asioiden edelle, vaan eletään elokuu ensin loppuun. Se on sen ansainnut, sillä se(kin) on ollut hyvä kuukausi...

Jk. Yksi trivia vielä elokuusta: se on ainoa kuukausi, jolloin ei ole yhtään maallista eikä hengellistä merkkipäivää. 

Tähän viestiin ei voi vastata

Eilisen viimeinen tietohan oli se, että klo 24 mennessä pitäisi sähköjen palautua ja sanoin olevani hieman skeptinen asian suhteen. No, klo 0.02 olivat Elenian tädit laittaneet viestin ja kertoneet, että ei nyt vielä kuitenkaan ja vasta klo 4.00 mennessä. (Onneksi olin silloin jo unten mailla ja kännykkä suljettuna.) Seuraava viesti oli tullut klo 0.45 ja siinä kerrottiin, että teillä on nyt sähköt. Lopussa luki, että tähän viestiin ei voi vastata. Harmi, kun juuri tuohon viestiin olisin halunnut vastata! Olisin sanonut, että kiitos! 

Jk. Nyt oli pitkäaikaisin katkokesto ikipäivinä meillä: 34,5 tuntia. Aggregaatti, trangia, kynttilät olivat käytössä ja siunailimme myös sitä, että minulla on sähköistetty työpaikka kolmen ja puolen kilometrin päässä...

Onko teillä sähköt?

Eilen jäi päiväkahvit juomatta (ja ne on edelleen juomatta!), kun Rauli myrskysi ja mesoi niin hirveästi, että sähköt meni päiväkahden aikaan meiltä ja moniltamonilta muilta. Piti tulla  takaisin iltaseitsemältä, ei tullut. Uusi tieto oli, että aamuneljältä, ei tullut. No, entä sitten aamukymmeneltä, ei tullut. Nyt Elenian sivulla on tieto, että iltapäiväneljältä pitäisi tulla tai siis siihen mennessä. 

Äsken polkaisin työpaikalle, kun kartasta katsoin, että täällä on sähköt. Nyt on Steve ja Reino kumpikin piuhan päässä ja äsken söin nuudeleita lounaaksi. Kohta ehkä luvassa sitä kahviakin...

Arabialaista kauneutta

Vanhoissa esineissä on henki ja sielu mukana. Suurin osa vanhoista astioista on meillä käytössä, mutta tämä uusin (löytyi Kyttälän kirpparilta heinäkuulla ja annoin miehelle luvan ostaa sen ainoastaan sillä syyllä, että olisi sitten minun elokuinen nimipäivälahjani!) tuskin pääsee mittaamaan vehnäjauhoja, soijarouhetta tai muscovadosokeria. On keittiön kaapin välikössä ja säteilee vain omaa kauneuttaan. Antaa teräksisten mittakippojen hoitaa arkiset puuhat! 

Taas kerran ihmettelen ja ihastelen, miten kauniita käyttöastioita ennen tehtiinkään... 

ÄLÄ HUUDA!

Blogimaailman kirjoittamattomia sääntöjä ja tapoja on opeteteltu jo vuosia. Jotakin on jäänyt mieleen. Ainakin se, että tikkukirjaimilla kirjoittaminen koetaan huutamiseksi ja sitä kannattaisi käyttää vain tehokeinona yhden sanan tai yhden ilmauksen verran. 

Kommentit on myös oma lukunsa. Muistan silloin seitsemän vuotta sitten, miten jännittävältä tuntui odotella ensimmäistä kommenttia. Ehkä silloin elettiin vaiteliaampaa aikaa ja olin noviisi kirjoittaja - kommentteja tuli aika harvoin. Ajattelin silloin ja ajattelen yhä, että kirjoitan blogia tavallaan julkisena päiväkirjana ja kommentteja tulee, jos on tullakseen. Jokaisesta ilahduin ja ilahdun yhä.

Jk. Tänään onnittelen nuorta naista, joka ilmaantui perheeseemme kuusi vuotta sitten ja teki/tekee esikoisen ja meidät kaikki onnellisiksi. Hyvää syntymäpäivää, meidän Mari!

Ulkoilmaelokuvissa

Elokuvia on tullut katsotuksi telkkarista, läppäriltä ja tabletilta, boksilta ja videoilta. Viime viikkoon mennessä eri jutut olivatkin siinä. Lauantaina olin esikoisen kanssa ulkoilmaelokuvissa ja katsottiin siis elokuva seinältä! Elokuva ei alkanut vielä klo 21, vaikka niin oli ohjelmassa ilmoitettu. Piti odottaa illan pimenemistä. Meitä se ei haitannut, eikä muitakaan. Odottaessa napsaisin kuvan. Kuvasta voisi luulla, että ollaan jossakin ulkomailla. Sijainti oli meillä kyllä vain Åbo. Tai ei mikään vain...

Mitä on kaksikymmentäneljä?

Kaksikymmentäneljä on lukuna kaksi tusinaa, tunteina yksi vuorokausi ja karaatteina puhdasta kultaa. Kun joskus taannoin/muinoin täytin kaksikymmentäneljä vuotta,  olin ollut melkein kuukauden naimisissa ja aloittanut kotileikin, vaikka kokkaamista en juuri osannutkaan. Oi niitä aikoja!

Kahdeskymmenesneljäs tuo sanana mieleen eittämättä jouluaaton ja ei tarvita edes Ojalan laskuoppia, kun voidaan ynnätä, että nyt siihen on tasan neljä kuukautta aikaa. Myönnän, että jonkin verran joululahjoja olen kyllä jo hankkinut ja joulukortti-ideakin muhii takaraivossa - ei mielessä koko aikaa, mutta aina silloin tällöin ajatuksia siihen liittyen pulpahtelee...

Sitähän se kaikki on...

Tänään ajattelen onnellista pariskuntaa, jotka purjehtivat (kuv.) tasan vuosi sitten avioliiton satamaan (kuv.) ja josta toisen olen tuntenut yli kolmekymmentä vuotta ja toisen kohta kuusi vuotta. Ajattelen heitä usein, mutta erityisesti juuri tänään. Rakkaudella, rakkaudella vaan...

Ottamuksia 5

Totesin esikoiselle lauantaina, että tuohon paikkaan ei minun kannata mennä... Tiedän kyllä, että kuvan plakaatissa tarkoitetaan ruoka-annoksen eikä ruokailijan painoa, mutta ilmaus oli sen verran houkutteleva, että Reino oli otettava esiin olkalaukusta ja näpsäistävä kuva. 

Minä olen aikuisten lasten äiti, lähes aikuinen siis itsekin!

Eilen(kin) meillä oli esikoisen kanssa mukava päivä. Kirpparointia, päämäärätöntä vaeltelua kaupungilla, ehkämaailmanparastapizzaa Pizzariumissa, lueskelua kirjastossa, auringonpaistetta, hyvät kahvit ehkämaailmanparhaassakahvilassa Cafe Qwenselissä, kävelyä (mittarissa iltamyöhällä 22000 askelta), maukasta kotikokkailua (kikhernemunakas, jossa retiisiä, lehtikaalta, vegaanista salamia ja sipulia), chillailua, bussimatkailua, ulkoilmaelokuvanäytös (Taistelu Turusta), reipas kävely ennen puoltayötä, vihikset, teetä ja Mr Beanin katselua ennen yöpuille menoa. Äitien ja pojitten päivät -tapahtuma onnistui sen verran hyvin, että seuraavaksi voimme venyttää tapahtuman koko täyden viikonlopun mittaiseksi!

Jk. Minusta oli kivaa olla vauvojen äiti, mutta minusta on jollakin lailla extrakivaa olla aikuisten lasten äiti! 

Kolme kirjaa eurolla!

Kirjojahan ei ole koskaan liikaa (eikä laukkuja eikä astioita eikä elokuvia...) ja pikkukirjoille ei tarvitse edes olla isoa tilaa hyllyssä! Kaikkein pienimmän kirjan ostin ihan sitä varten, että voin leikata siitä sopivia lainauksia kalenteriin tai kirjeisiin. Keskimmäinen kuuluu sarjaan "erikoisia kirjoja" ja suurin on nykyaikainen väärinpäinnidottu. En ole koskaan aikaisemmin lukenut tuollaista ja nyt sitten aion. Vie ainakin hyvin pienen tilan matkakassissa. Kirjat maksoivat kirpparilla yhteensä euron.

Taidetta ja kansalaisluottamusta

Askelmittariin kertyi eilisen päivän aikana reilut 23000 askelta! Taidetta, kansalaisluottamusta ynnä muuta tuli nautittua. Lastenkirjahyllyyn löytyi neljä poistokirjaa, yksi Scarry ja kolme muuta. Väkeä oli joka puolella semiruuhkaksi asti, mutta se ei haitannut.

Iltamyöhällä ilma oli elokuisen pehmeä. Pimeäkin, vaikka kaupunkiolosuhteissa se tavallaan jää varjoon (tosiaankin!) ja huomaamatta.

Pullervo Öttiäinen ja minä

Matkasin eilen illalla viisi tuntia viikonlopun viettoon. Siiryin seuraavalle levelille sekä pelissä että rentoutumisessa. Nyt olen ja nautin. Ihan niin kuin tuo kuvan Pullervo Öttiäinen.

Eilen keskiviikkokahvikeskustelussa työpaikalla mietimme, että olisi niitä kerättäviä hahmoja ja etenkin Hahmoja myös omalla paikkakunnallamme. Ainakin pari hyvää ehdokasta tuli meillä kaikilla mieleen...

Heräsin kymmenen minuuttia sitten. Päivä on siis vielä nuori. Kohta on aamukahvin aika...

Tuikitarpeellista ja tuikijotakinmuuta

Keittiössämme on paljon tavaraa, monia esineitä ja kaappikaupalla astioita. Aina välillä pääsen jostakin eroon (esimerkiksi tänä kesänä kahdesta sinivalkoisesta munakupista, yhdestä sinivalkoisesta pikkuvuoasta ja sinisestä puolen litran kannusta) ja aikomus on jatkaa edelleen samalla linjalla...

Seinillä on tuikitarpeellista ja tuikijotakinmuuta. Esimerkiksi tuo tanskalaista keramiikkaa oleva leikkuulauta/talouslevy, joka on meille kotiutunut joltakin kirpparilta. Ollut tuotannossa 1970 -luvulla, mutta meille päätynyt vasta 2000 -luvulla. Seinällä ihan kaunis, mutta käytössä ei ole ollut. Jaa, pitäisikö joskus viini- ja juustoiltaan ottaa seinältä, pestä, kuivata ja käyttää...

Kirkkoherra, töissäni on olento!

Monet pelaavat tuota uutta villityspeliä. Minäkin. Voisin syyttää tästä esikoista ja tämän vaimoa, jos nyt syyllisiä haluaisin etsiä, mutta en halua. Parin viikon aikana on tullut kierreltyä pokestopit oman kirkonkylän alueella uudestaan ja uudestaan. Yksi lähikaupunkipäivä oli hyvin ansiokas, sillä Kirkkopuistohan on vilkas pokemonpuisto... 

Eilen töissä tuo lepakko löytyi eteisestä. Monen hutiheiton jälkeen sain sen pyydystettyä, jes! Kruunasi tupakkataukoni! (En tosiaankaan polta, mutta jos tupakoitsijat saavat pitää tupakkataukoja, niin kaiken solidaarisuuden nimessä myös me -koimattomat...)

Illalla lähdin fillarilla vielä hautomaan munaa. Ajelin vähän pitemmän lenkin ja huomasin sitten, että keltaisen kirkon luo oli joku laittanut luren. Ei muuta kuin sinne. Oli siellä muitakin - kuusi alle kymmenvuotiasta poikaa ja yksi vielä pienempi poika isänsä kanssa. Isommat pojat eivät tuntuneet kiinnittävän minuun mitään huomiota. Pienempi totesi isälleen: Tuokin pelaa ja tuohan on jo VANHA!!!

Relax eli riläksiä vaan!

Hyvää Rentoutumispäivää! Niinpä niin, sellainenkin teemapäivä on olemassa. Aion itsekin viettää sitä, mutta työmarkkinapoliittisista syistä voin harrastaa viettoa hieman rajoitetusti eli poislukien kellonajat välillä 10-17. Yleensä maanantai-iltana sohva on vetänyt puoleensa, joten teemapäivä voi hyvinkin onnistua! 

Useimmiten nolona, joskus taas ei

Facebook pitää jalat maassa, kun siinä on ominaisuus, jolla voi tarkistella omia vanhoja päivityksiä päivittäin. Minun valokuvausintonihan on kestänyt jo yli seitsemän vuotta (ja oinasmerkille se on hyvin pitkä aika) ja on ollut opettavaista katsella vanhoja kuvia, joita on tullut jaettua. Olen kokenut monenlaisia tunteita - alkuaikojen kuvien suhteen varsinkin noloutta... Tänä aamuna yllätyin positiivisesti ja tunsin jopa hienoista ylpeyttä neljä vuotta sitten julkaisemastani kuvasta. Päätin jakaa sen tännekin! 

Viikonloppuminä minä vaan...

Pätkätyöläisenä (normaalisti 2 pv/vko) viikonloppu tulee tietysti samaan aikaan kuin pitkätyöläisellekin, mutta sen lisäksi vapaapäiviä on muitakin. Tämä viikko on taas se epänormaalimpi viikko, jolloin olen töissä myös viikonloppuna. Onnekseni tälle päivälle ei tullut mitään keikkoja - ei häähumua eikä surusumua - joten voin jatkaa vapailua. Huomiselle on luvassa perinteistä urkuharmonisoittoa vanhassa kirkossa. Steve pääsee taas mukaan.

Jk. Hyvää vasenkätisten päivää! Olen ollut suhteessa vasenkätisen miehen kanssa pian jo kolmekymmentäneljä vuotta. Ei mikään paljastus eikä uutinen eikä yllätys, sillä ihan julkisuhteesta on kysymys.

Ennen kuin isä jääkaapin osti...

Eilen illalla kyläilimme ystäväpariskunnan luona. Keskustelua, herkullista sienipiirakkaa ja tyrnikakkua, kuulumisten vaihtamista, valokuvien näyttämistä, muistelemista (aikaa, kun ei ollut vielä jääkaappia eikä pakastinta...) ja nykyajan ilmiöitä (mm. Pokemon Go, johon yksi meistä on hurahtanut...) eli tosi mukava ilta. 

Tämän päivän kohdalla kalenterissa ei lue mitään. Ei ainakaan vielä! 

Kolme poikaa ja kaksi tytärtä

Tänään on mieluinen teemapäivä, Poikien ja tyttärien päivä. Meidän perheessämme on alun alkaen ollut yksi poika ja yksi tytär (valokuva on kesältä -88). Nyt meillä on kolme poikaa ja kaksi tytärtä! Sitä se rakkaus teettää... Iloitsemme kaikista yhtä lailla, vaikka totuuden nimessä on tietysti myönnettävä, että viimeksitullut on useimmin puheissamme, kuvissamme ja ajatuksissamme. Mutta J, T, M2, M3, I - olette rakkaita ja taatusti ainakin yhden teemapäivän arvoisia!

Laurilta laumaan, parviäly hoi!

Tänään on Laurin päivä ja lintujen kokoontumislennot alkavat ja sähkölangat täyttyvät istujista. Meillä ei perheessä ole ketään Lauria (Turun ystäväperheessä on, joten onnittelut!), mutta tämä pientila tottelee nimeä Laurila edellisen/ensimmäisen isäntänsä mukaan. Miten voisi kotinsa nimipäivää viettää? Hyvillä päiväkahveilla, on meillä aina todettu. Tässä tapauksessa kyseeseen voi tulla hyvät iltakahvit...

Otsikko on tänä aamuna tajunnanvirtausta. Ensin kirjoitin tuon tutun kahden sanan alun ja sitten jäin miettimään uudenlaista jatkoa. Tajunnasta se tuli tai selkäytimestä tai aivojen harmaalta alueelta. Kelvannee?

Kyllä ruotsalaiset osaavat!

Pitkän viikonlopun jälkeen oli eilen taas työpäivä, joka ei kuitenkaan ollut tikkuinen tai takkuinen. Oli sujuva ja sain monta asiaa tehtyä ja moniin lisäksi pohjatöitä (vaikka en suutari olekaan!) sen verran, että keskiviikkona on hyvä jatkaa. Puhelin soi ahkerasti - aiheena kaste ja häät jne. 

Illalla katsottiin erittäin hyvä ruotsalainen elokuva 'Luokkajuhla' ja jälleen kerran tuli todettua, että valitettavasti suomalaiset jäävät pohjoismaisessa elokuvaosaamisessa aika kauas muista sisarveljesmaista. Hyvän elokuvan kun tunnistaa muun muassa siitä, että Steve saa rauhassa olla pöydällä eikä mielenkiinto karkaa ihan muualle, esimerkiksi näyttelijöiden nimien tarkistamiseen Stevestä/Steveltä...

Ja tänään on vee eli vapaapäivä! Luvassa ainakin tarhapöllöasiontia alan liikkeessä.

Elokuu alkaa eellä ja loppuu varjoihin

Elokuussa tulevat varjot, lauloi lauluyhtye Neilikka ja myös Koralli. Sitä laulua hyräilin eilen illalla, kun kuljin kameran kanssa pihalla ja todistin varjojen saapuneen. Laulun on säveltänyt Risto Rautee ja sanoittanut Maj-Lis Eronen. Hieno tunnelmalaulu, joka on kuulunut syksyyni jo vuosia kuunneltuna tai lauleskeltuna.

Elokuussa tulevat reppuselät. Ja kynttilät. Yleensä erikseen, mutta silti.

Muutama ystävä ja yksi sisko

Tänään on Kansainvälinen ystävyyden päivä ja Siskojen päivä. Virallisia, Kuusistoon tai Keskipeltoon synnytettyjä siskoja minulla ei ole, mutta aikuisiällä adoptoin itselleni (myös aikuisikäisen) siskon, jonka olen tuntenut opiskeluajoista lähtien eli kohta neljäkymmentä vuotta. Yhtä kauan olemme olleet ystäviä, mutta siskoja vähemmän aikaa. 

Ystävyys on muun muassa sitä, että voi kirjoittaa etanakirjeitä. Ystävyys on sitä, että voi kertoa asioita, joita ei muille kertoisi. Ystävien määrä ei ratkaise, vaan laatu...

Jk. Paras kaveri eli mies tulee tänään iltapäiväjunalla reissusta. Onkin ollut jo ikävä, kun keskiviikkoiltana ollaan viimeksi nähty!

Viisisataa - ei plakkarissa vaan blogosfäärissä!

Tänään onnittelen täysin omavaltaisesti itseäni, sillä tämä on nyt viidessadas postaus tällä blogialustalla ja tällä Omapäistä arkeilua - nimellä. Jos vertaan ikätoveriini, niin hän opettelee sanoja, taapertaa ja on tavattoman kiinnostunut kaikesta teknisestä... 

Viisisataa esimerkiksi grammoina ei ole kuin puoli kiloa eli voipaketin verran. Viisisataa euroina voisi olla pienen yksiön vuokra, sohva tai sohvanpuolikas. Blogikirjoituksina se tarkoittaa yhtä monta aloitusta ja lopetusta, miettimistä ja keksimistä, ilonkiljahdusta (kuv.) ja päänraapimista (kuv.) vaihtelevasti. Bloggaaminen on minulle elämäntapa, josta en hevillä (enkä klassisella) luopuisi...

Kaunein vai surkein?

Televisiossa on pyörinyt ohjelma, jossa valitaan Suomen kaunein koti. Mielestäni sellainen ohjelma on oikeastaan ihan turha, sillä jokainen koti on Suomen kaunein koti juuri niille, jotka siellä asuvat. Ja on meilläkin punainen pyöreä matto lattialla yhdessä kohdassa, nimittäin vessassa. Ei sen takia, että se olisi kodin kaunein kohta, mutta siksi, kun vessassa on paljon kaikkea japanilaista ja kiinalaista ja halusin sinne Japanin lipun punaisen kiekon värisen maton...

'Kaunein' on kuitenkin positiivinen juttu, vaikka se olisikin vain arvostelijan silmässä. Tuon ohjelmasarjan lisäksi meille kuitenkin etsitään ja valitaan Suomen surkeinta kuskia, Katastrofikokkia ja kohta myös Suomen surkeinta nikkaria. Hei haloo, miksi ihmeessä? Onko hauskaa katsoa, kun jengi peruuttaa päin seiniä ja polttaa ruoat? Vesa ei tajuu eikä kyllä Marjattakaan!

Laurilan olohuoneessa vai Alastalon salissa?

Toissapäivänä se alkoi. Ääneenluku nimittäin. Heinäkuussa käytiin Volter Kilpi - päivillä Kustavissa ja sieltä lähti mukaan tuo kirja. Huomasimme, että ko. päivillä oli myytävänä t-paitoja, joissa oli teksti Olen lukenut Alastalon salissa. Otimme tavoitteeksi lukea tuo kirja ensi kesään mennessä ja mennään sitten taas Kustaviin ja ostetaan kummallekin paidat.

Ääneenlukua meillä on ennenkin harrastettu. Ihan ensi metreistä alkaen, kun kirjana oli Sileän sormuksen tarina ja mies luki ja minä nukahdin joka kerta lukijan ääneen... (Sittemmin olen pysynyt kuunnellessa paremmin valveilla.) On luettu Isoa kilttiä jättiä, ilmestyskirjaa ja vaikka mitä. 

Kilven teksti on hätkähdyttävän kaunista, mutta monisanaista ja etenkin monipolvista. Tästä tulee mielenkiintoinen yhdentoista kuukauden projekti... Esiluku on luettu!

Rikas mies ja rikas nainen

Pergolassa meillä on jykevä hylly, joka on vähän kuin tikkaat. Tasoilla on kaikenlaista - ylimpänä vihreän lasin kokoelma, jota on kartutettu kirppareilta. Mitä sitten muuta? Kynttilälyhtyjä, erikokoisia kastelukannuja, yksi Buddha jnejnejne.

Hyllyn otsalautaan halusin tekstin: ...Ja yhdet - huvin vuoks' - ei minnekään! Halusin ja myös sain. Teksti ilahduttaa minua joka kerta, kun luen sen. On se sen verran hyvä ja sopivalla tavalla hassu tässä ympäristössä...

Yksi heikkouksistani

Olen aina pitänyt kaikenlaisista purkeista, muun muassa peltipurkeista. En halua nurkkiini ruostuneita ajansyömiä purkinketaleita, mutta uudet ja uusvanhat siistit yksilöt kelpaavat. Esikoisella oli tällainen hiusainepurkki mukanaan ja minusta se oli tosi kaunis ja kävin ottamassa purkin kanssa useampiakin ulkokuvia. Saan purkin kuulemma omakseni, kun se tyhjenee. Kiitos jo etukäteen!

Virsikirja, lehmät ja soijarouhe

Eilen oli tapahtumarikas ja hyvä päivä. Aamulla olin töissä vanhassa kirkossa ja siellä nykyaika ja vanha aika kohtasivat: soitin polkuharmonilla yksiäänisestä virsikirjasta ja messujärjestystä seurasin tabletista. Hupaisaa!

Päivällä ajettiin Karjokosken tilalle katselemaan eläimiä. Tilalla oli avoimet ovet ja meitä vieraita oli liikkeellä ihan kiitettävästi - etenkin pieniä lapsia ja ehdinkin jo miettiä, että ensi kesänä mennään pikkumiehen kanssa katsomaan irlisti eläimiä... Vaikka itsekin asutaan ihan maalla, on maatila elämys. Kiitokset tilan väelle ystävällisyydestä! 

Iltapäivän kuunnelma liittyi myös vähän aiheeseen, kun se oli ensimmäinen osa kaksiosaisesta kuunnelmasta Karjakko ja kartanon kummitus. Taattua 70-luvun Radioteatteria, loistava Eriikka Magnusson pääroolissa. 

Iltaruoaksi väsäsin piparjuurituorejuustolla maustettuja soijarouhepulleroita, kukkakaalipaistosta ja salaattia. Hyviä makuja kaikissa, vaikka pulleroista varsinainen suola jäikin pois. 

Illalla siirsin Karjokoskella otetut kuvat muistikortilta läppärille ja tein kuvakollaasia. Uni Matti Anselmi oli jo aikaisin liikkeellä unihiekkasäkkinsä kanssa, joten nukkumaan mentiin jo kymmenen jälkeen. Onnellisina ja tyytyväisinä.