Huhtikuun saa pakata kalenterivarastoon

Huhtikuun viimeinen päivä ja vapunaatto. Mitään sen kummempia suunnitelmia ei ole tehtynä. Karusellin voi laittaa pari kertaa soimaan ja pakastimesta voi sulattaa muutaman munkin. 

Huhtikuun saa hyvästellä ja pakata kalenterivarastoon hyvillä mielin. Se tulee taas, kun on seuraavan kevään aika. Jos seuraavaa kevättä ei tule, siitä jää kuitenkin hyvät muistijäljet.

Heräämisiä on elokuvan nimi

Kevät ja kesä tietää yleensä heräämisiä aikaisemmin kuin talvella. Aika säännöllisesti herään kuuden pintaan ja tunnen nukkuneeni riittävästi. Herätyskello on meillä ollut viime ajat vajaakäytöllä - vain tosi aikaisina pakkolähtöaamuina se laitetaan kaiken varalta toimimaan.

Eilen aamulla kävelin yhdeksän aikaan kuvan jylhässä keskisuomalaisessa puumaisemassa. (Kahta minuuttia vaille tunnin lenkki teki hyvää päälle ja jaloille, kun luvassa oli päivällä virsikirjatyöpäivä ja sen monet musiikkitoiveet.) 

Kiitos teeseurasta!

Joskus käy niin, että hyviä hetkiä on kasapäin. En kuitenkaan usko, että ne kärsisivät inflaation tai jäisivät jalkoihin. En ollenkaan.

Eilen illalla vietin teehetkeä yhden ystävän kanssa. Tärkeintä siinä ei ollut tee eikä tarjottavat, ei tila eikä ajankohta. Tärkeintä oli hetken jakaminen ja siinä hetkessä Oleminen. Se oli enemmän kuin monet satunnaiset kohtaamiset tai viestittelyt, vaikka niilläkin toki on oma paikkansa ja merkityksensä. 

Muistoja mielessä ja kielessä

Kahvi on hyvää kotona, töissä ja kahviloissa. Lähikaupungissa tulee aina joskus poikettua kahvilaan. Niin tapahtui viimeksi eilen. Paikkana oli Kahvila Muisto. Kahvi oli tuoretta, sopivan vahvaa ja kahvilassa oli hyvin tilaa. Meillä on tapana ostaa kahta erilaista kakkua/torttua/tms ja syödä ne aina puoliksi. Oikeanpuoleisella lautasella oli sitruunatorttua marenkikuorrutuksella ja se oli aivan superhuippuhyvää. (Mies alkoi saman tien miettiä, miten sellaista voisi itse tehdä...) Vadelmajuustokakku oli tavallisempaa eli sellaista kasin luokkaa. Molemmista jäi hyvä makumuisto mieleen ja kieleen. 

Eilen(kin) viihdyin!

Jääkaapin oveen ilmestyi kuukausi sitten uusi mietelause, jonka allekirjoitan. Eilen viihdyin monessa paikassa - ensin tiskin takana (vaikka olikin kiireinen päivä), sitten työkokouksessa (vaikka vähän haikea olo tulikin, kun pieni porukka taas pienenee yhdellä) ja vielä kotiseutuseuran kahdessa kokouksessa. Eikä se viihtyminen siihen jäänyt eli kaiken huipuksi lähdettiin Miehen kanssa iltakahdeksalta kävelemään rakkauslukkosillalle ja takaisin. Vauhti oli reipas, ilma ihanan lämmin ja viileä samalla kertaa ja seura parasta mahdollista...

Lenkiltä saunaan, sitten teetä ja korttipeliä ja nukkumaan. Kerrassaan hyvä päivä ja kuitenkin ihan tavallisen helppoa. 

Urkurinpunainen

Burgundinpunainen on varmasti suurimmalle osalle tuttu väri. Sitähän voisi kutsua myös viininpunaiseksi. Muistan itse saaneeni joskus jo aikuisuuden kynnyksellä ahaa-elämyksen, kun tajusin, että viininpunainen tarkoittaa väriä, joka on punainen kuin viini eikä vai värin nimi. 

Mutta burgundinpunaisesta piti nyt sanailla... Kuinka moni mahtaa tietää värin, joka on urkurinpunainen? Sen voi nähdä lehahtavan soittajan kasvoille silloin, kun esimerkiksi virsikirjatöissä pienet tai isot koskettimet eivät osu sormien kanssa kohdilleen tai on tullut hypättyä silmillä yhden virren yli tai loppusoittonuotit on hukassa tai läheskaikki menee pieleen. Kokemusta on ainakin jostakin noista ja siitä väristä...

Opin kävelemään kantapään kautta

Edellinen ja samalla ensimmäinen aktiiviliikuntavuosi sisälsi kävelyä, joka oli samalla virtuaalikävelyä siinä mielessä, että laskin kaikki matkat yhteen ja ehdin kävellä Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin ja kaikista takaisin Laurilaan. Nyt vaan kirjaan tunnit ja matkat ja kävelen, koska se on kivaa.

Eilen illalla käveltiin rakkauslukkosillalle ja takaisin. Paras kaveri otti kuvan ennen isoa mäkeä, josta on tullut ihan mielimäkeni näissä maisemissa...

Nimipäiväonnea!

Lenkkimaisema muuttuu viikko viikolta. Vettä on niin paljon, että lampaatkaan ei saisi kaikkea juotua. Kevät kun alkoi tulla niin kovalla vauhdilla, että ihan ihmetyttää!

Tänään on Esikoisen nimipäivä, samoin myös Kaustisen vaarin. Onnea! Kaustisen vaarin tytöntytönpoika sai pienen paketin mukaansa, kun kävi täällä toissa viikonloppuna. Vaaria muistan kaipauksella ja lämmöllä...

Jk. Tänään on Kirjan ja ruusun päivä. Kirjoja on ennestäänkin ja oksaneilikat on vielä hyvässä kuosissa, joten laistetaan päivä tällä kertaa.

Huomenta, Äiti Maa!

Tänään on Maan päivä, Äiti Maan päivä ja Maailman päivä. En lähtenyt pihalle yöpaitailemaan, joten otin kuvan olkkarin ikkunalaudan anopinkielistä ja samalla pihan lumesta. Mielestäni teemapäivän kuvana ihan ookoo.

Tänään on kahden saarnan mittainen työpäivä. Kumpaakaan en pidä, mutta kuuntelen. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, kuulen oikeastaan yhden saarnan kahteen kertaan. Ei se mitään, minäkin soitan samoja alkusoittoja ja virsiä kahteen kertaan...

The Löytö

Tällä viikolla kävin keskiviikkona heti töiden jälkeen paikallisella kirpparilla. Oli oikein asiantynkääkin, kun vein sinne nipun suruadresseja myytäväksi. No, kiertelin sitten pöydät puolihuolimattoman näennäisesti ja pam! siinä se oli! Vanha mortteli, jonka pohjasta löysin sanan Arabia. Kolmella eurollakin olisin toki sen mukaani napannut, mutta puolenhinnan alennuslappu teki esineestä vielä enemmän The Löydön. - Mortteli pääsee käyttöön. Lupaan! 

Välillä nauratti ja välillä surutti

Kuvauskohteet on tässä vaiheessa joko vähissä tai sitten likaisenruskeita. Vaatii haastetta yrittää nähdä edes hippunen kauneutta. No, kokemuksesta tiedän, että tämä vaihe menee ohi ja ei kestä kauan. Kohta taas puskee kuvattavaa kauneutta esiin.

Eilen oli merkittävä päivä tässä keväässä. Oli nimittäin ensimmäinen lenkkarilenkki ja ihkauudet tossut jalassa! Siitä ilosta matkaa kertyi reilut yksitoista kilometriä...

Iltapäivällä nähtiin Suomen hauskin mies. Elokuva oli todella hyvä. Draama, joka nauratti ja surutti. Oikeastaan surullisinta elokuvassa oli se, että se perustui tositapahtumiin. 

Arkista eloilua

Koti on ihmisen paras paikka ja pätkätyöläisen arjessa sen merkitys korostuu. Eilen tulin töistä ja sanoin, että kaksi päivää vapaata, ihanaa! Saa olla ilman aikataulua (paitsi tänään kyllä mennään iltapäivällä elokuviin) ja saa olla lötkövaatteissa ja vaikka nukkua päiväunet, jos haluaa.

Olen aina ollut koti-ihminen. Viihdyn kotona ja minusta meillä on mukavaa. Ei mitään superhyperjuttua, vaan sellaista arkista eloilua.

Vuh vuh!

Tänään on Lemmikkien omistajien itsenäisyyspäivä. Laurilan lemmikit on pehmoeläinrodun edustajia ja villakoiratkin sen verran helppohoitoisia (imurilla pidetään kurissa ja nuhteessa), että vuoden jokaisena päivänä saadaan olla itsenäisiä ja rauhassa. Mutta onnea teille, jotka kuljetatte hihnan toisessa päässä lemmikkejä kelillä kuin kelillä. Meistä ei siihen olisi, vaikka pidämmekin kävelystä...

Tähän aikaan ensi vuonna

Nyt on kyllä ihan pakko lainata Nelosen ohjelmaformaattia, joten sorry vaan Ellen Jokikunnas ja muut... Otsikko nappaa tänään tosi hyvin! Vuoden kuluttua kun tulee ikään sen verran radikaalia muutosta, että numeroparin molemmat numerot vaihtuvat. 

Kakku on viikonlopulta, jolloin jo etkoiltiin ja sain lahjoja. Toive oli niinkin villi kuin kompressiotrikoot ja sain ne. Sitten kaikkea muuta kivaa - Beatlesia, hyvää suklaata yms. Kiitos! 

Viikonlopusta muutama detalji

Takana on tosi mukava ja rento viikonloppu. Postauksen kuva liittyy siihen siinä mielessä, että katsoimme lauantai-iltana yhden elokuvan tuosta Don Camillo -boxista ja sillä oli taas liittymäkohtaa siihen, että päivällä osallistuimme kirkkoherranvaalin yleisötilaisuuteen. 

Eilen korkattiin pihakahvikausi. Lunta nyt on pihalla vielä vaikka hurumykke, mutta Kettulan terassilla voi jo juoda pöydän ääressä kahvia tai pelata koronaa - jota miespuoliset ehtivät harrastaa pariinkin kertaan viikonlopun aikana. Tämä naispuolinen teki lauantaina kympin lenkin ja eilen kahdentoista. 

Jk. Elokuvakasa odottaa osin katselemista ja osin rivittämistä hyllyihin. Tuossa kun on uusimmat hankinnat kevättalven ja talven ajalta.

Olipa kerran purkki

On kuvia, joihin ei ole yhtään tyytyväinen ja jotka melkein nolostuttavat. Sitten on kuvia, joihin on tyytyväinen. Tämän päivän arkistokuva edustaa jälkimmäistä kategoriaa. Ei mikään pro, mutta ihan jees. 

Purkki kotiutui meille joskus muutama vuosi sitten. Siitä puuttuu kansi ja tekstin kohdalla on pieni hiushalkeama eli sanomista on, kuten paikkakuntalaisten tuntema huutokauppamies tokaisisi. Purkki on nykyään tiskipöydällä ja siinä säilytetään patasutia. Lähinnä koristeena, vaikka voisihan sitä toki käyttää patojen ja pannujen pesussa.

Teet nautittihin

Eilen saimme poikalapsen viikonloppukyläilemään. Päätimme juhlistaa sitä juomalla teetä. Paikaksi valikoitui viihtyisä teehuone. Joimme kaksi kannullista tosi hyvää vihreää teetä ja söimme makoisaa matcha-raakakakkua, muhkeaa porkkanakakkua ja pehmeänsuloista valkosuklaavadelmajuustokakkua. Yhtä lajia kerrallaan kolmella lusikalla ääniä kohti. Lusikasta tulikin mieleen, että se juuri oli hyvän paikan ainoa ja pieni miinus... Kakkupaloja ollaan totuttu syömään mieluummin kakkuhaarukalla kuin lusikalla. Jopa kotioloisaa, vaikka mitään hifistelijöitä ei ollakaan. 

Sain eilen tiedon

Eilen sain tiedon yhden kirjoittavan ystäväni kuolemasta. Hän ehti julkaista kaksi novellikokoelmaa ja kaksi romaania. Molemmat novellikokoelmat on Laurilan hyllyssä ja toisen välissä on muutama kirje siltä ajalta, kun olimme kirjeenvaihdossa.

Yli kaksikymmentä vuotta sitten vaihtelimme kirjeitä, joulukortteja ja huomioita. Sitten se jotenkin jäi. Sosiaalisen median kautta löysimme vielä toisemme uudestaan. Eilen aloin miettiä, että siitä onkin pitkä aika, kun hän on viimeksi päivittänyt mitään kuulumisia. Fb-sivulta löytyi tieto, että muutama viikko sitten maaliskuisena tiistaina hän oli kuollut. Tiistaina tietysti, kuten tuon kirjan nimi kertoo... 

Emme tavanneet koskaan muuten kuin kirjainten välityksellä.  Kiitos ystävyydestä! 

Mitä se yritti myydä?

Huumori kuuluu elämään ja erityisesti arkeen. Tilannekomiikka ja nopeat älynväläykset on ehdottomasti huumorin parasta puolta. Kuva on Turun linnan lapsiparkista, jossa tuona hetkenä ei ollut yhtään lasta. Tai siis eihän se oikeastaan ole, mutta eräs tuttu oli kerran postannut omalle fb-sivulleen kuvan, jossa hänen kolme lastaan oli parkissa. Kätevää! 

Eilisestä oli aikomus kertoa... Vastasin töissä puhelimeen ja menin eteiseen puhumaan. Työkaveri kysyi sitten puhelun loputtua: Mitä se yritti myydä? Vastasin: Näkyvyyttä. Työkaveri nauroi ja hetken kuluttua minäkin. - Tuo tuskin avautuu kenellekään muulle kuin meille kahdelle, mutta hauskaa oli! 

Paneeliverhohuone on kuin tehty paneelikeskusteluja varten!

Yhtenä päivänä kerroin Laurilan väreistä. Verhot jäivät mainitsematta. Emme ole koskaan olleet valoverhokansaa. Verhoissakin pitää olla juju, idea ja usein myös huumoria. Keittiössä on usein ollut nallepuhverhokappa ihan sen vuoksi, että lapsenlapsen syöttötuoli (ja nykyisin juniortuoli) on ikkunaa vastapäätä ja pojasta on ollut hauskaa tunnistaa verhosta hahmoja.

Pulloverhot eli jaffaverhot on olkkarissa. Läpi vuoden lukuun ottamatta jouluaikaa ja kesäkautta. Kokonsa puolesta lähes paneeliverhot ja se johtui siitä, että kangas oli aika kallista ja tajusin, että puolittamalla saa kahteen ikkunaan yhden ikkunan hinnalla. Paneeliverho-olkkarissa voi pitää paneelikeskustelua yllä vallan mainiosti...

Hyödyllinen, pistävä ja tarpeellinen

Tuikitavallinen tiistai voi olla ja onkin myös jotakin muuta kuin sitä tavallista tuikia. Tämä päivä on Kansainvälinen hakaneulojen päivä. Tiesitkö, että hakaneulalla on eri puolella maata eri nimiä? Törmäsin (kuv.) ainakin seuraaviin: pinnaneula, taipperineula, säppineula, koppineula ja lukkoneula. Lukkoneula on noista minulle tutuin. 

A, B, C...

Hyvää Mikael Agricolan päivää! Mikael oli vaikka mitä - Turun piispa, suomen kirjakielen ja kirjallisuuden isä. Siis tosi tärkeä mies, jota ilman ei olisi tällaisia blogejakaan ainakaan suomen kielellä...

Kuvassa on uusin kirpparilöytö eli täydennysosa vanhoihin retropalikoihin. Nyt voimme viestiä keittiön pöydälle vaikka kuinka pitkiä juttuja... Löytö tehtiin Mikael Agricolan päivän aatonaatonaattona.

Arkistosta, huomenta!

Kuva-arkistosta löytyi kuusi vuotta vanha kuva, joka nauratti jo silloin ja tekee sitä samaa vielä nyt. Kuvauskohteena on kuopuksen ostama ananas ja esikoisen uudet rillit. Huvittava yhdistelmä kaiken kaikkiaan, vai naurattiko sinua?

Arkisto on hyödyllinen, sillä nyt huomaan, että tuota pöytäliinaa ei olekaan tullut pitkään aikaan käytettyä. Ehkäpä sen vuoro olisi, kun seuraavan kerran mietin kangaspöytäliinavaihtoehtoa keittiön pöydälle...

Voi tätä ristiriitaa!

Kyllä nyt on ristiriitaiset tunnelmat! Olin hyvin iloinen, kun Jukka Viikilä sai Finlandia-palkinnon ja Engel -kirja oli mielestäni kaunis ja ihana ja vaikka mitä. Nyt sitten odotin seuraavaa kirjaa innolla. Into tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että varasin sen kirjastosta itselleni mahdollisimman pian ja olin onnellinen, kun minulle tuli ilmoitus kirjan noudosta.

Kirjan piti olla lempeän humoristisia tarinoita. Minulle ne eivät avautuneet tai siis kyllä ymmärsin lukemani, mutta tarinat jäivät kummallisesti kesken. Ne olivat pintaraapaisuja. Humoristisuuskin oli erilaista, mitä odotin. Tajuan kyllä, että tarkoitus ei ollut kirjoittaa tuomaskyrömäisesti, mutta silti olisin kaivannut enemmän mitä sain. 

Jk. Kirja palautuu alkuviikosta kirjastoon. Eilen illalla sain sen luettua. 

Mäet, portaat ja minä

Lapsen mielestä melkein suurinta, mitä tiesin, oli Kuusiston kallio. Se sijaitsi vähän mummulasta (=Kuusisto) Ullavaan päin ja mummulan pihassa oleva kivikin oli suurensuuri. No, minä kasvoin ja kalliot ja kivet pienenivät tai ainakin siltä tuntui.

Tänä talvena olen törmännyt (kuv.) mäkiin. Muutama vakituisen kävelylenkkitien varrella oleva mäki on kutistunut ja tässä viikko sitten en edes huomannut, että oltiin jo kävelty mäen harjalle. Se vaan oli mennyt siinä huomaamatta, kun oli laitettu töppöstä töppösen eteen. Nyt ei ole kyse kasvamisesta tai kunnon ehkä on. Hauska huomio. Sama juttu on portaiden kanssa. Odotan innolla tulevan kesän porraskävelyjä... 

Ottamuksia 20

Kuva on tältä aamulta ja napattu pari minuuttia ennen tekstin kirjoittamista. Asetelma ei ole tietoinen, vaan se on muodostunut vähitellen. Linnut (riekot?) on viimeisimpiä muuttajia kaapin päälle. Oli aika, jolloin meillä oli vaikka millä mitalla keramiikkaisia lintuja ja kukkoja ja muita. Nyt ei ole enää kovin monta jäljellä, kun suurin osa on lentänyt uusiin koteihin.

Tänään onnittelen äitiäni, joka täyttää/täyttäisi kahdeksankymmentäkahdeksan vuotta. Syksyllä tulee kuluneeksi jo neljännesvuosisata hänen kuolemastaan. Äiti ja keramiikka liittyvät yhteen vahvasti.

Kiitos ryhmään pääsystä!

Kolme turhinta sanaa taitaa monen mielestä olla Kiitos ryhmään pääsystä. Mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Facebook sisältää muun muassa eri ryhmiä ja itsekin kuulun moneen sellaiseen ja tuo sanayhdistelmä on luettavissa aina silloin tällöin johonkin ryhmään kirjautuneen viestinä. Samaan kategoriaan voisi laskea myös sanan Seuraan. Seurata kun voi vain ottamalla ilmoitukset käyttöön eikä sitä tarvitse kaikille kuuluttaa ja viedä ns. seinätilaa.

Jk. Tuo oli asia, joka on ollut mielessä pitkän aikaa. Pieni asia ihmiskunnalle, mutta tulipahan sanottua! 

Kärsitkö onnellisuusvajauksesta?

Eilen kuulin uuden sanan ja merkitsin sen heti muistiin Steven tietoihin. Steve kiltisti säilöi sanaa tähän aamuun asti, vaikka olisin varmasti muutenkin muistanut sen. Kyseessä olevan sana on onnellisuusvajaus. Podcastissa sanaa käytti onnellisuusprofessori Markku Ojanen.

En kärsinyt pääsiäisen aikana onnellisuusvajauksesta. Minulla oli hyvä ja tyytyväinen olo. Hyviä virsikirjatyöpäiviä useampi ja rentoa vapaailua niiden lisäksi. Tämä päivä on vielä täysin aikatauluton ja onnellisuutta on varastossa yllin kyllin...

Ihmiskokeen jälkeisenä aamuna

Eilen oli päivä, jolloin tein ihmiskokeen. Siihen tarvittiin kengät, aurinkolasit, muumipatukka, MP3-soitin (tuttavallisemmin Moppe), hyvät ulkoiluvaatteet, hyvää seuraa ja urheilumieltä. Lähdettiin kahdestaan Miehen kanssa kävelylenkille vielä-lumiselle Pohjolanmäentielle ja käveltiin yhdessä lenkki, mutta sitten Mies lähti ruoanlaittopuuhiin ja minä jatkoin vielä Mopen kanssa matkaani. Kuuntelin kehoani ja olisin ollut kyllä valmis kääntymään missä vaiheessa tahansa takaisin... Kävelin ja kävelin ja vanhan kirkon lenkkihän siitä tuli. Kotona melkein kolme tuntia myöhemmin tsekkasin askelmittarin ja lukema oli huima - 17,4 kilometrin kävely oli takana! 

Ihmiskoe onnistui siis hyvin. Yöunet alkoivat aikaisin ja olo on edelleen ookoo.

Enää kaksikymmentä prosenttia!

Viime viikolla hieman tuskailin tulevaa virsikirjatyörupeamaa. Sain Mieheltä hyvän neuvon laskea työt (5 kpl) prosentteina. Aina yhden työn loputtua olisi kaksikymmentä prosenttia kulunut. Tuo neuvo helpotti. Ja nyt ollaan tässä tilanteessa, että enää kaksikymmentä prosenttia on jäljellä! 

Eiliseen kuului kävelylenkki, ensimmäinen istuskelu aitan terassilla, hyvää ruokaa ja suklaamunia. Ruokakauppaan ei tarvinnut mennä, kun torstaina käytiin isoilla ostoksilla. Eikä tarvitse mennä ennen kuin tiistaina.