Stilllebeniä työpaikalla

Joskus löytää kuvauksellisia asetelmia muutaman askeleen päästä. Niin kävi eilen. Töissä huomasin yhtäkkiä, että eteisen pöydällähän on juuri tähän aikaan sopiva ryhmä ja napsaisin siitä kuvan. Valkoista isoa lyhtyä ja kolmea tuikkulasia olen kuvannut kyllä aikaisemminkin, mutta nyt ne olivat saaneet seurakseen virpomavitsoja ja tuosta kokonaisuudesta tuli ihan pääsiäisfiilis. Ylimääräisenä efektinä vielä valoa ja varjoja...

Kirjoitan, olen siis olemassa

Miksi blogia kirjoitetaan? Syitä on varmasti monia. Toimiihan se päiväkirjana, jonka voi halutessaan pitää lukittuna tai sitten jättää kaikkien luettavaksi. Päiväkirjaolemuksen lisäksi blogi voi olla yleisönosastopalsta, jossa itse saa olla oma toimitussihteerinsä. Joka tapauksessa syitä on varmasti yhtä monta kuin kirjoittajia.
Hienosti määriteltynä kirjoitan lifestyleblogia, mutta ei se minun pirtaani eikä sanavarastooni sovi. Käyttäisin mieluummin sanaa 'arkiblogi'. Arkinen kuten minäkin.

Vauvalla on kaikki aikamuodot

Eilinen oli elämää suurempi päivä. Sain pitää sylissäni vähän yli kolmikiloista vuorokauden vanhaa matkalaista, jolla oli kissanpennun ääni ja buddhakasvot. Rakastuin saman tien. Tänään luin aamupalalla aikakausilehdestä vauvakuvaajasta kertovaa artikkelia, jossa hän totesi, että vastasyntyneellä on voimakas preesens. Niin muuten on ja kaikki muutkin aikamuodot ja sanaluokat!

Seitsemän!

Ja nyt meitä on seitsemän! Tänään pääsemme tutustumaan siihen, joka eilen iltapäivällä saapui... Koko pieni perheemme on onnesta sykkyrällä ja ihan sekaisin ilosta. Menin illalla nukkumaan vaarin viereen, joka meni puolestaan mummun viereen. Yhtäkkiä kaikista tuli joitakin muita kuin mitä olivat olleet ennen, kun käyttöön tuli uusia nimikkeitä. On enoa, isoenoa, isosetää ja muuta. <3

Kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi

Meillä oli eilen hääpäivä. Kokonaista kolmekymmentäkaksi vuotta tuli täyteen siitä iltapäivästä, jolloin tärisimme jännityksestä (kuv.) ja josta musiikkimuistiin tärkeimpänä jäi Händelin Largo. Kaikenlaista on vuosiin saatu sopimaan, mutta yhä edelleen rakastetaan ja tahdotaan.

Ensin meitä oli kaksi. Sitten kolme, parin vuoden kuluttua neljä. Elelimme niin vuositolkulla, kunnes taas olimme kahdestaan. Suurimman osan aikaa olemme kaksin, joskus kolmin, nelin, viisin ja kuusin. Kaikki kuusi tärisemme jännityksestä (ei kuv.), sillä kohta meitä pitäisi olla seitsemän...

Milloin kaikki alkoi?

Olipa kerran päivä, jonka eilisenä olin täyttänyt puoli vuosisataa. Silloin aloitin blogin kirjoittamisen. Aluksi olin Hippokampustaja ja sitä kesti kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta. Sitten muutin kylään nimeltä Ennenvanha ja keksin itselleni nimen Omapäinen arkeilija. Kolmen vuoden ja neljän kuukauden kuluttua päätin muuttaa kylästä pois. Nimeen olin kuitenkin kiintynyt niin paljon, että olen edelleen juuri se. Omapäinen eli joskus sellainen itkupotkuraivaritasolle asti päätyvä ihminen. Arkeilija eli räsymatoista, kokkaamisesta, sukankutimista, pursuavista kirjahyllyistä, lukemisesta, elämisestä arjessa ammentava ihminen. Hauska tutustua, jos ei olla ennestään tuttuja. Jos ollaan, niin kiva, että löysit tien tännekin.