Rakkaus kuuluu kaikille!

Rakkaus on niin iso ja mahtavan järisyttävä asia, että sen pitäisi kuulua kaikille. Sukupuolesta, iästä, ihonväristä viis. Toisten rakkaus ei ole minulta pois. En valikoi häitä, johon menen/menisin soittamaan häämusiikit eli kaikki käy ja kaikki musiikki käy, jos taivun siihen. Tai siis sormeni taipuvat. Sekin on rakkautta.

Joskus verkkokalvomuisto riittää, joskus taas ei

Tämän aamun kuva on viikon takaa. Sellainen yhdistetty illan katve ja maaeutuidylli. Pakkohan se oli ikuistaa! Tai pakko ja pakko - enhän minä kenellekään ole tilivelvollinen näistä kuvaamisista… Joskus pelkkä verkkokalvomuisto riittää, mutta usein kaivan Samun vyölaukusta pientä keikkasta varten. Lenkin jälkeen on aina jännittävää katsoa, minkälaisia kuvia tuli räpsittyä. Onneksi Samu ja Otto ovat sukulaisia ja puhuvat samaa kieltä ja jakavat auliisti kuvansa keskenään! 

Jk. Tiedoksi mahdollisille uusille tulokkaille: Samu on kännykkä ja Otto on tabletti. Minusta on hauskaa nimetä esineitä.

Niin katoo mainen kunnia ja kenkien kulutuspinta!

Havahduin pari päivää sitten ajatukseen, että kohta nämä siniset lenkkarit ovat elämänsä ehtoopuolella. Näyttävät vielä kyllä ihan hyviltä, mutta pohjat on kuluneet niin sileiksi, että sadekelillä ei ole pitoa. Pitihän asiaa sitten googlata ja löysin tiedon, että juoksulenkkareiden kestoksi lasketaan 700-1000 kilometriä. Minähän vaan kävelen, mutta toukokuun alusta on tähän päivään mennessä kertynyt tarkalleen 780 kilometriä, joten uskottava on, että niin katoo mainen kunnia ja kenkien kulutuspinta. 

Onni onnettomuudessa on se, että minulla on iskemätön pari odottamassa uusiksi kavereiksi, sitten kun tulee aika. Olen löytänyt oman merkkini ja ostan aleista useammat samalla kertaa. 

Jk. Kuvan otin keskiviikkona, kun istuin odottamassa Miestä Kotosen reissulta. 

Yllätin itseni(kin)

Olen päivälenkkeilijä ja ilta-. Aamuisin olen yleensä niin laiskanpulskea, etten jaksa lähteä askeltamaan. Tämä aamu oli poikkeus. Eilen illalla odottelin hellelukemien vähenemistä ja vasta iltakahdeksalta lähdin lenkille. Mies sitten totesi, että aamulla voisi olla järkevämpää ja vilpoisempaa, jos… Tietää minut, että mieluummin aamulla venyn ja vanun. No, herättiin luomusti vähän ennen kahdeksaa ja sitten päätin yllättää itseni(kin) ja lähteä aamulenkille. Lasillinen gefilusmehua vain kiduksiin, vyölaukku ns. vyötärölle ja matkaan! Kävelin parisataa metriä vaille kahdeksan kilometriä ja arvelin, että päivästä kehittyy helteinen. - Kotona taputin itseäni vertauskuvallisesti selkään ja ryntäsin aamupalalle. Kyllä muuten olikin kova nälkä!

Carl von Linnén lempikasvi

Eilen aamulla haahuilin pihalla ja kuvasin sen kukkia. Postipolun vieressä oli vanamoita ja poimin varovasti yhden kuvausta varten. Vanhankulunutta puutarhapöytää vasten kukan ihanuus maksimoituu ja en kyllä yhtään ihmettele, että Carl oli siitä niin tohkeissaan! 

 

Asetelma elää ja voi hyvin

Tasan kaksi viikkoa sitten kirjoitin kuvan asetelmasta. Silloin oli kukassa vain yksi aurinko, nyt kolme ja muutama nuppukin vielä näkyvissä. Lenkkikukat on vaihtuneet tuoreempiin. Olen usein aika rouhean kauneuden kannattaja ja tämä on mielestäni tosi nappi kohta meiltä.

Voisin tyytyä sataan

Koti on ollut minulle aina The Paikka. Se ei ole koskaan ollut asunto, kämppä, luukku tms. Se on ollut Koti ja isolla koolla ainakin mielessä, jos ei joka kerta kirjoitettuna. Kun on muutettu, niin on ollut kiire laittaa kaikki valmiiksi ja omannäköiseksi. Muistan, että Laurilaan muutimme keskiviikkona ja viikonloppuna meillä tuli käymään ensimmäiset vieraat eikun siis tutut, jotka ihmettelivät sitä, että kaikki oli valmiina. (No, autotallissa oli vielä aika paljon pahvilaatikoita ja tauluja, mutta periaatteessa Laurila näytti ihan asutulta.)  - Tuohon lainaukseen törmäsin (kuv.), kun istuimme Pupulan pöydän ääressä lukemassa vanhoja lehtiä. Allekirjoitan sen, vaikka voisin pikkuisen tinkiä tuosta prosentista. Voisin ehkä tyytyä sataan.

Kauniin kesäillan kombo

Rennonpulskea juhannus on vietetty. Nukuttu hyvin, syöty kasakaupalla, juotu yksi olut puoliksi, lueskeltu, lenkkeilty ja pihailtu. Ei siis ollenkaan valittamista.

Eilen tein vain yhden kävelylenkin. Se oli yhdentoista kilometrin pituinen ja ajoittui iltaan. Kuuntelin rikospodcastia ja laitoin lenkkarit liikkumaan. Se on juuri sopiva kauniin kesäillan kombo.

Juhannus on meillä herttainen

Juhannusaamuna haahuilin pihalla raitayöpaitaisena parin räpsyn verran. Tämä aamu oli semihidas, kun oli virsikirjatyöpäivä.

Vanhassa kirkossa poljin urkuharmonia, lauloin ja soitin virret yksiäänisestä virsikirjasta ja muut osuudet katsoin Otosta. Perinteisesti olen juhannuksena soittanut loppusoitoksi Juhannus on meillä herttainen, joten sen tein taas. Se kuulosti ainakin omiin kuuloelimiini hauskan kesäiseltä ja latoidyllimäiseltä. 

Perinteistä juhannusta!

Suvisia suruja (Larin-Kyösti)

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,

töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,

lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:

No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.

Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.

Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:

No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.

"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti

suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,

töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

…..

Tämä kuuluu juhannukseeni niin kuin porkkana lumiukolle ja emäntä/isäntä aitanpolulle. Viime vuonna suoraan sanoen unohdin, mutta nyt en. Hyvää juhannusta! 

 

Isotalvikki oli eilisen kasvi

Eilen oli kahden lenkin päivä. Ensin kävin kirjastossa. Sitten join kotona päiväkahvit. Vähän ajan kuluttua minulle tuli viesti ystävältä, jolla oli kesäkirppis ja jonne oli tullut vaate, joka oli kuulemma minun tyyppiseni. (Sovittaakin voisi ihan kätevästi.) No, vastasin ja pyysin jemmaamaan siihen asti, että kävelen katsomaan. Ja lähdin matkaan. 

Vaate oli sopiva ja minun näköiseni. Maksoin ja sain vielä kahvit kaupan päälle. Kun kerran olin sopivasti keskellä kylää, kävin myös ruokakaupassa. Ja sitten kohti kotia repun kanssa. Minä en olisi minä, jollen pysähtyisi poimimaan kukkia tullessani… Kasvi on nimeltään Isotalvikki ja näkyy tulevan hyvin toimeen koiranputken tms kanssa,

Sellainen arkeilija!

Eilisellä lenkillä kuvattu kaunotar on väriltään hurmaava ja huomionarvoinen. Lapsena näitä sanottiin pensselikukiksi ja näillä & savivellillä maalattiin kiviä. Tämä kaunotar odotti minua vanhan kirkon edessä ns. niityllä. Virallisesti  kasvi on huopaohdake. Luonteeltaan se on tosi ovela (omapäinen?), kun sillä on syvällä kasvava juuri, johon maanmuokkauskoneet tms eivät yllä. Sellainen arkeilija se!

Katson maalaismaisemaa

Otsikkoa olen toki käyttänyt ennenkin, sillä sitä maisemaahan täällä katsoo milloin mistäkin kulmasta ja vinkkelistä. (Oikeastaan se voisi olla ihan perusotsikkona päivittäin.) Joka tapauksessa eilisessä lenkissä oli vanhaa ja vähän harvinaisempaa, valkoista ja ihailtua. Kävelin reilut yksitoista kilometriä ja melkein suoraan saunaan. Viikko alkoi siis hyvin.

 

En kaivanut, vaan kuvasin

Eilen tein kaksi kävelylenkkiä. Ensimmäinen oli reppuselkäisenä pitemmän reitin kautta kauppaan. Palasin kotiin aika täyden repun kanssa tavallista reittiä. Illalla lähdin ihanmuutenvaan kävelylle. (Kotipihasta lähtiessäni en vielä tiennyt, minne suuntaan.) Nuo päivän kaksi lenkkiä ynnättynä olivat sitten vähän yli tiun.

Jossakin vaiheessa jälkimmäisellä lenkillä törmäsin (kuv.) lupiineihin. En kuitenkaan pysähtynyt kaivamaan niitä juurineen, sillä en yleensä kuljeta lapiota mukana kävelylenkillä. Sen sijaan pysähdyin ottamaan räpsyn yhdestä viehkosta  yksilöstä. Katsokaa nyt miten se poseeraa! 

 

Muhkea kaunotar

Aloin hengata syksyllä -82 veturinlämmittäjän kanssa. Nykyään olen naimisissa entisen veturinkuljettajan kanssa. Tosin aika usein minusta tuntuu siltä, että olen naimisissa leipurin kanssa! Mies on koko ajan pysynyt samana nämä vuosikymmenet.

Laurilassa leivotaan paljon. Minun kontollani on sämpylät, voisilmäpullat ja suolaiset piirakat. Mies leipoo briossit, korvapuustit, pikkuleivät, kakut, leivät ja makeat piirakat. Eilen meillä herkuteltiin mustikkapiirakalla ja illalla otettiin uunista tuo muhkea kaunotar eli pataleipä. Sitä leikattiin äsken aamupalapöytään ja tunnustan syöneeni neljä viipaletta! Maistui niin mahtavan hyvältä Keijun, seitanin, juuston, kurkkujen ja tomaattien kanssa. Ja tietysti Miehen, joka istuu vastapäätä.

Tykkään susta!

Olen romanttinen ihminen, mutta en ihan siirappiasteinen kuitenkaan. Joskus luen hyvinkin hempeitä rakkaustarinoita, joskus taas en missään tapauksessa. (Ehkä sekin on biorytmistä kiinni!) Arjen romantiikka ja toisesta huolehtiminen on mielestäni parasta. Se, että toinen päättääkin viedä matot pihalle ja ykskaks imuroida lattiat. Se, että aamulla on kahvinkeitin napsautusta vaille valmiina odottamassa. Se, että kahvilassa jaetaan yhteinen kakkupala. Jne. Jne. Jne.

Tykkään susta. Lause kuullaan usein Laurilassa ja Kotosessa. Jos meillä olisi oma lausesanakirja, olisi kirja tuon lauseen kohdalta kulunut koirankorville. Pystykorvan, veikkaisin. 

Piironginlaatikosta poimittua

Keräilen edelleen Oton muistiin kaikenlaisia lauseita, sanayhdistelmiä ja olen rakennellut niistä uusia päättömiä päätelmiä. Päätin tänä aamuna avata vähän yhtä piironginlaatikkoa. Näissä kaikissa ei ehkä ole mitään järkeä, mutta minua ne ovat huvittaneet ainakin siinä vaiheessa, kun olen ne kirjannut…

Siispä:

Hevospoolo, poolopaita, hevospoolopaita.

Juurisyy, hapanjuurileivonta, hapanjuurisyy.

Polvenkorkuinen, kenen polvi?

Ei piilosuola, vaan vielä petollisempi - salasuola!

Ja sitten yksi omakohtainen timantti melkein kahden vuoden takaa…

Mummu, sinä kuulut kivojen tyyppien joukkoon, et pelkästään ihmisten joukkoon. (Ykkönen 10.7.2022)

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Onpahan vain räpsy saniaismetsästä. Tai oikeastaan, liittyhän se! Sanat,  saniainen! 

Rikosten penkkiurheilija

Viime ja tällä viikolla olen tehnyt kaikki kävelylenkit Riku Rantalan kanssa. Olen vannoutunut rikospodcastien ja yleensäkin true crimen käyttäjä ja jos todetaan, että joskus lenkillä on mukana kuunnelmat, olen sitten varmaankin sekakäyttäjä… No, joka tapauksessa kuuntelin kaikki kolme kautta M/S Mystery -podcastia laivalla tapahtuneista katoamisista ja olin ihan liekeissä (tai siis laineissa). Tosi hyvin tehty podcast, jossa äänensä saavat kuuluville omaiset, poliisit, laivaihmiset jne. Suosittelen vahvasti alan käyttäjille ja muillekin kiinnostuneille.

Jk. Otsikko on Riku Rantalalta. Hän kertoo olevansa entinen rikostoimittaja ja nykyään rikosten penkkiurheilija. Sitä jälkimmäistä siis minäkin.

Pistokävely oli ja on hyvä idea!

Eilen lähdin kävelylenkille kahdelta ip. Forecan tädit ja Ilmatieteenlaitoksen sedät uhkailivat mahdollisilla sateilla, joten päätin pistokävellä. Laurilaksi se tarkoittaa lyhyempiä kävelyitä eri suuntiin etten olisi sateen hyökätessä niin kaukana kotoa. Suunnitelma onnistui hyvin. Ei satanut ollenkaan ja kävelin 16,3 kilometrin lenkin. Enemmänkin olisin jaksanut, mutta kotona odottivat Mies ja täytetyt paprikat. 

Kukkaräpsyn nappasin tulomatkalla tämän päivän blogia varten. Siinä on mielestäni valoa, kesää ja huolettomuutta. 

Asetelmasta pari sanaa

Viime viikolla tein ainakin yhden heräteostoksen. Se on kuvassa vasemmalla. Juuri äsken kävin nappaamassa ns. asetelmasta kuvan ja nostin samalla auringonkukkaisen liemimaljan kuistin puolelle, jotta se vähän kuivahtaisi. Pyöreä pöytä on peritty Esikoiselta ja se oli hänen aikanaan punainen ja majaili tamperelaisella parvekkeella. Asetelman kimppu kuuluu niihin lenkkikukkiin, joita kannan käsissäni aina milloin mistäkin. Karstulasta vuosikymmeniä sitten ostetut humalat rehottavat ihan muina humaloina ja ujuttavat itsiään pöydän rakoihin.

Asenne ratkaisee ja hyvät kengät

Sunnuntai-iltaisin lasken kuluneen viikon liikunta-ajan ja kävellyt kilometrit. Viime viikolla liikuin kahdeksantoista tuntia ja siitä oli kävelyä suurin osa, sata kilometriä. Spinningpyörä ei päässyt kuin yhden treenikerran verran käyttöön. Muutenkin se tahtoo kesällä toimia usein lenkkivaatetelineenä - paitsi, jos sataa aamusta iltaan koko ajan. Silloin se on uskollinen ratsuni. 

Väsäsin kuvan kaksi vuotta sitten. Allekirjoitan sen edelleen. Asenne ratkaisee ja hyvät kengät.

Jk. Vaalit on käyty ja ehdokkaani meni läpi. Se(kin) ilahduttaa.

Näin se on!

Pitkään avioliittoon kuuluu mäkiä. Maaliskuussa -83 luvattiin rakastaa myötämäessä ja vasta-. Aika hyvin on niistä molemmista kyllä selviydytty, sanoisin näin empiirisen tutkimuksen perusteella. Olen onnekseni saanut vierelleni hyvin samanhenkisen ihmisen, joka on heti valmis kaikkiin ideoihin ja hullutuksiin. Olen saanut itselleni parhaan kaverin, joka jaksaa kuunnella urputustani ja öyhäämistäni. En osaisi kuvitella elämääni kenenkään muun kanssa. Jos olisi pakko, se olisi hirvittävän tylsää ja kammottavan beigeä.

Kotiseutumatkailua

Polut ja tiet ovat kiehtovia. Eilen iltalenkillä laskeuduin portaat valtatieltä Solikkosaareen. (Nyt seuraa valitusta: Taas kerran ihmettelin sitä, kenen askelmien/mittojen mukaan portaat on tehty! Pidän itseäni aika hyväkuntoisena ja -jalkaisena ja selviydyin porrasväleistä, mutta eikö nykyajan yksi tavoite ole esteettömyys/saavutettavuus eli tuollaiseenkin paikkaan pitäisi kaikkien päästä! Olen puhunut.)

Muutaman räpsyn otin tuolla havupuuneulasten tuftaamalla polulla. Saaren päähän en tällä kertaa kävellyt, mutta hyvin nopeasti muutaman metrin jälkeen tunsin jo olevani kuin eri maailmassa - valtatien ja liikenteen ulottumattomissa. Se tuntui oivalta.

Nyt on molemmat!

Olen aina ollut kirjastoihminen. Ammattia siitä ei minulle tullut, mutta rakas harrastus kuitenkin. Viime reissulla Kotoseen hain lopultakin itselleni kortin myös sikäläiseen laitokseen. Voinpahan käydä vaikka kirjastoautolla tai kävellä pariin lähikirjastoon eli parin tai kolmen kilometrin päähän. Ja lainata lomaslukemista.

Onhan se nyt hieno!

Pari viikkoa sitten lauantaina joka puolella maata oli Siivouspäivä ja Turussa kiertelin paikasta toiseen. Viimeinen kohde oli Taidemuseon tietämillä, jossa Puolalan yläkoulun koululaiset myivät yhtä sun toista ja pitivät kahvilaa. Ostin pullollisen juomista repun sivutaskuun ja sitten kiertelin vielä koulun pihan myyntipöytää. Bongasin tämän karttapallon ja hetken mietittyäni sen kuljettamista lopetin turhan miettimisen ja maksoin siitä sen pyydetyn euron. Kävelin sitten pallo kainalossa tuon reilun kahden kilometrin matkan Kotoseen ja välillä vaihdoin toiseen kainaloon ja ravistelin toista kättä. Kannatti ostaa ja kävellä, sillä onhan se nyt hieno! 

 

Taas katsomossa!

Taas illalla olin katsomassa jalkapallo-ottelua, vaikka minun sanastossani se onkin potkupallo-ottelu. Veljentyttö viestitti, että ovat täällä tekonurmella pelaamassa. Hain kirjastosta yhden kirjan ja sitten pysähdyin kolmeksi vartiksi kentän katsomon puolelle. En ymmärrä pelistä mitään muuta kuin että siinä on pallo ja useampi pelaaja. Tällä kertaa kaikki olivat naisia. Veljentytön seura pelasi meidän seuraa vastaan ja huomasin saman tien, että olen vaatevalinnassa vierailijoiden väreissä. No, meidän sukuhan on tuolta Saarijärveltä lähtöisin, joten kannustin (mielessäni) molempia joukkueita! Ääneen en viitsinyt ihan turvallisuussyistä huutaa…

Tämä oli nyt kolmas kerta. Melkein jo rutiinia. 

Eiliseen kuului Kånken ja Elsi Borg

Eiliseen mahtui kaksi kävelylenkkiä, joista ensimmäinen johti kirjastoon. Selän Kånkenissa kulki neljä palautettavaa kirjaa, joista yksi oli Miehen ja loput minun ja joista luin kaksi ja yksi jäi kesken. Laurilassa lainakirjahylly on sen verran täynnä, etten ottanut reppuun paluumatkalle mitään uutta. 

Toisella lenkillä kävelin hautausmaan kautta. Otin muutaman räpsyn kauniista siunauskappelista, joka on Elsi Borgin käsialaa ja vuodelta 1950. Jotenkin siitä tulee erämaakappelivibat. Akustiikaltaan se on oiva, voin sanoa lukuisten virsikirjatyöpäivien kokemuksella.

 

Kaunista harmaata

Eilen olin kahden vaiheilla liikunnan suhteen eli pitäisinkö vapaapäivän vai en. (En pitänyt.) Alkupäivä meni oleillessa ja siihen kuului muun muassa lounaan kokkaaminen (bataattikeittoa), piilosanan tekeminen, päivätorkut, Skip Bo-peli. Iltaruoan (täytetyt kesäkurpitsat ja salaatti) jälkeen laitoin kuulokkeet korviin ja kännykän vyölaukkuun, lenkkivaatteet päälle, lippiksen päähän ja lähdin ratkaisemaan Toivo Kuulan murhaa yhdessä Hannamari Vallilan, Marko Tuhkasen ja Mikko Porvalin kanssa. Tarkennus: kuuntelin Yle Areenasta podcastia Sukuni murhamysteeri. Vielä jäi pari jaksoa kuuntelematta. 

Lenkki ulottui vanhalle kirkolle. Kuvasin portaita. Kaunista ja kulunutta harmaata.

Hajatuksia 35

Parina viime päivänä on tehnyt mieli huutaa kesälle: Paina nyt vähän jarrua! Jotenkin tämä vauhti pyörryttää (kuv.), kun kaikki kukkii ja kasvaa ennätysvauhdilla. 

Tälle päivälle on luvattu enemmän ja vähemmän sadetta. Piha kiittää ja luonto tykkää. 

Toukokuun listaus on nyt vähän myöhässä: 10 kirjaa ja 403,2 km. Siinäpä tärkeimmät. Siinä on mallia myös kesäkuulle.

En osaa tulla kotiin tyhjin käsin

Eilen kävelin ystävän luo hakemaan nukkatyräkin poikasen. Päivitimme kuulumiset ja juorut. Oli kiva tavata pitkästä aikaa. Paluumatkalla poimin kimpun lupiineja ja toisenmoisen koiranputkia. Minä kun en oikein osaa kesällä tulla kotiin kävelyltä tyhjin käsin, jos pientareet pursuavat kukkia…

Tänään on uusien ylioppilaiden ja muiden juhlapäivä. Klaanissakin on oma merkkipäivä, kun Ykkönen saa käteensä kakkosluokan todistuksen. (Luulen kyllä, että se on ensiluokkainen.) Onnea!