Valoa ja varjoa

Elokuun viimeinen päivä alkoi meillä aikaisin, kun heräsin jo pikkuisen ennen kuutta ja vieruskaverikin havahtui kuuntelemaan radiota. 

Jos tämä loppumassa oleva elokuu pitäisi arvostella, olisi sen arvosana siinä kiitettävän alarajoilla. On ollut sopivassa suhteessa kaikkea aktiviteettia ja vielä lomanenkin. Valoa se kaikki ja varjoa sitten puolestaan se perjantai Turussa, kun muutamassa minuutissa monen ihmisen elämä muuttui ja mieleen hiipi pelko. Valolle ja varjolle omistan kuvan kukista, jotka käytiin poimimassa Koroisten pellolta viime lauantaiaamuna. 

Meillä raivattiin, ei raivottu!

Kaikkea hullua ja ihanaa ja hullunihanaa sitä huushollista löytyykin! Lähes uusin tulokas on tämä siilimagneetti, jonka sain nimipäivälahjana ja jonka vien töihin tänään, jos muistan. Kiinnittyy sopivasti perhekorttikaappiin.

Eilen meillä oli raivauspäivä, jolloin raivattiin toinen vaatehuoneista. Lajittelu toimi tyylillä: roskis, kirpputori, vaatehuoneeseen takaisin. Kolmikosta kirpputori voitti yliyliylivoimaisesti. Hyvä niin. Projekti jatkuu lähipäivinä jossakin muualla päin taloa. 

Helppoa ruokaa

Kokkaaminen on mielipuuhiani. Syöminen myös, jonka voi silmämääräisesti huomata... Nautin hyvistä ruoka-aineista - tuoreita kasviksia ja vihanneksia on kiva pilkkoa ja pilputa. Nautin uusista tuotteista, joita kauppoihin tulee ja kaikkea mahdollista on tullut ainakin kerran kokeiltua ja jotkut ovat tulleet jäädäkseen. Kokkaamiseen saa mennä aikaa paljonkin, jos ei ole mihinkään kiire.

Ja tuon kaiken vuodatuksen jälkeen kerron, että yksi lempiruokiani on valmisriisipuuro. Edullinen, nopea ja helppo pikaruoka silloin tällöin hillolla tai kanelitupsahduksella. Sen lisäksi, että se siirtää nälkää (= ruoka), se on hyvää! Kuva on viime perjantailta. Puuron sekaan lusikoin hillopurkin pohjat. 

Mittaan, koska olen utelias ja koska pidän numeroista!

Bongasin yhdeltä fb-sivulta ihmettelyn siitä, miksi kaikkea pitää mitata. Eiköhän se ole jokaisen oma asia ja jotkut haluavat tietää omasta käyttäytymisestään enemmän kuin toiset. Esimerkiksi minä. Kun tammikuun puolivälissä laitoin tavoitteen liikkua joka viikko vähintään kolme kertaa, tiesin, etten selviydy siitä ihan luomumenetelmällä. Tiesin, että tarvitsen askelmittarin (joka oli jo ennestään) ja taulukoinnin (jonka laadin Stevelle). Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että yksi erittäin tärkeä tekijä puuttuu! Moppe tuli kuvioihin vasta maaliskuussa, mutta sen myötä on lenkit pidentyneet huimasti. 

Mittaaminen on hauskaa, hyödyllistä ja opettavaista. Eilen aamulla esimerkiksi kävelin minuuttia vaille kaksi tuntia. Lenkki oli pituudeltaan 11,8 kilometriä, kun askelpituuteni on 0,80 metriä. Viikkoon tuli kaikkiaan kuusi lenkkiä ja yhteenlaskettu matka oli 65,8 kilometriä ja aika 11 tuntia 42 minuuttia. Projektin paras viikko siis takana!

Muistot näkevät minut

Aamulla herätessä piti ensin miettiä, missä ollaan ja sitten toiseksi, että mikä päivä tänään on. Paikkaorientoiduin kyllä heti saman tien, mutta arvoin jonkin aikaa sunnuntain ja maanantain välillä. Ilokseni sunnuntai veti pitemmän korren eli on vapaapäivä! 

Eilen paluumatkalla käytiin katsomassa mummun ja vaarin silmäterää, jolla oli lauseissa taas lisää mittaa ja kirpparilta löytyneestä tuliaissanakirjasta löytyi paljon tuttuja kuvia. Oli hämähäkkiä ja junaa ja värejä ja poliisiautoa ja nallea. Päiväunille meneminen hieman viivästyi, mutta pojan nukahdettua lähdimme kohta jatkamaan matkaa.

Seuraava pysähdyspaikka oli Mänttä ja taide. Elämysnäyttelyt taas kerran... Riiko Sakkinen, Antti Oikarinen, Kimmo Schroderus ja muut saivat ajattelemaan, miettimään, pohtimaan ja nauttimaan. 

Ja sitten kotona! Reilussa viikossa oli jo ehtinyt unohtaa, että omakotitalo on enemmän kuin yksiö. Niin se käy joka kerta...

Yhden kirjaimen ero

Eilen näin auton, jonka kyljessä luki: Harmistokeskus. Minua hymyilytti, kun tajusin lukeneeni sen väärin. Kyseessä kun olikin Hormistokeskus. Harmistokeskus voisi olla tarpeen ja se olisi nykypäivän vastine vanhalle kunnon Syntipukki -elokuvalle, jossa tavarataloon haettiin tyyppiä, jolle saisi osoittaa kaikki mahdolliset valitukset. Harmistokeskus palvelisi 24/7 yötä päivää, langattomasti ja langalla. Sillä olisi instatili, twitter, snapchat sun muut. 

Jk. Onnittelut miniälle tänäisen syntymäpäivän johdosta! Et ole harmi vaan ilo!

Ottamuksia 14

Eiliseenkin päivään sain kuulumaan kaksi kävelylenkkiä. Ensimmäisen  päivällä, toisen illalla. Molemmat pituudeltaan vähän yli seitsemän kilometriä. 

Ottamus on Kirjakahvilan läheltä, kurkistus Luostarin Välikadulle. Olin juuri käynyt ostamassa kahvilasta kilon seitanjauhoa ja matkalla ostamaan tavaratalosta maailman parasta rypsiöljyä, jota meillä kutsutaan myssyöljyksi. (Ja en saa mitään provikkaa tästäkään...)

Neljä kuukautta jouluun on...

Takana hyvä päivä. Edessä toivottavasti myös.

Eilen tapasin vanhan luokkakaverini isojen kahvikuppien ääressä. Viimeksi tavattiin viime vuoden heinäkuussa ja sitä ennen lakkiaiskeväänä. Puhuttiin keskipohjalaisesta ihmisluonteesta, elokuvista, nuoruudesta, asumisesta ja muusta. Seuraavaakin tapaamiskertaa jo suunniteltiin...

Tämän päivän kuva (ja otsikko) johtuu päivämäärästä. Havahduin nimittäin siihen tosiasiaan, että jouluun on tasan neljä kuukautta. Iso tomaatti ja sen pienet kaverit näyttivät jotenkin jouluisilta. Siksi.

Opetustauluostos

Pidän teksteistä, kylteistä ja motoista. Eilen kävin yhdellä autotallikirppiksellä ja siellä hyllyllä minua odotti kuvan laatta. (On turkulaisen Terraviivan tuotantoa.) Laatta oli kuulemma talon mieheltä pudonnut ja liimattu kasaan. Ja siinä oli juuri se pointti, punainen lanka ja opetus. Unelmille kun voi joskus käydä juuri noin, että ne joudutaan liimaamaan kasaan ja silti ne säilyvät. Siksi niitä kannattaa vaalia ja pitää mielessä laatan teksti...

Jk. Tiedän kyllä, että oikeat opetustaulut on niitä pahvisia.
Jk2. Onnittelut pumpulihääpäiväänsä viettäville! Muistakaa tekin unelmoida...

Eilisen euforiat

Eilen aioin kävellä, katsoa elokuvan ja lukea. Kaikkia niitä tein, tosin elokuva oli lyhyt ja kirjaa en jaksanut lukea kuin kymmenisen sivua ennen nukahtamista, mutta sen sijaan tein kaksi kävelylenkkiä. En olisi uskonut, että koukuttuisin noin pahasti liikuntaan... Puolenpäivän jälkeen kävelin yhdelle kirpparille ja sieltä sitten kaarrellen vielä toiselle ja paluureittikin oli pitemmän kaavan kautta. Sen lenkin pituus oli 7,8 kilometriä ja se olisi kyllä entisaikaan riittänyt päivän liikunnaksi. Mutta illalla alkoi tuntua siltä, että vielä voisin käydä tsekkaamassa Aurajoen rantoja - ja minähän lähdin! Sää suosi ja fiilis oli hyvä. Kävelin 9,5 kilometriä. Ja nautin!

Jk. Kuva on ensimmäiseltä lenkiltä. Vähän niin kuin maalaus. 

Kun minä unestani (toistamiseen) heräsin...

Lomasella ei haittaa, vaikka herää kahdesti. Tänä aamuna kävi niin. Heräsin puoli viideltä, kävin vessassa ja valvoin sängyssä vähän aikaa. Tuntui vielä niin yöltä, joten nukahdin uudestaan ja unta riitti minuuttia vaille kahdeksaan saakka. Ehkä se eilinen kävely (aamupäivällä 10,5 km ja illalla vielä 3,2 km) väsytti päätä ja jalkoja. 

Tälle päivälle ei ole suunnitteilla mitään. Illalla tiedän, mitä tästä tuli. Villi veikkaus kyllä on, että kävelyä, lukemista ja joku elokuva...

Ensimmäiset!

Eilen oli Siivouspäivä, jolloin oli pop up -kirppareita vähän siellä sun täällä. Osuimme heti aamukymmeneltä yhdelle pihakirpparille, jossa kaksi poikaa myi leluja ja muuta tavaraa. Pienempi istua nökötti lähinnä seurana, isompi kertoi hintoja ja hoiti rahastuksen. Ostimme delfiinin ja norpan ja maksoimme niistä euron. Kun lähdimme jatkamaan matkaamme, isompi poika juoksi kertomaan jollekin (ehkä vanhemmille) ja huusi isolla äänellä: Ensimmäiset! Toivottavasti ostajia tuli päivän mittaan muitakin...

Toinen kirppari oli vanhan tilan pihapiirissä. Sieltä löytyi kaunis vanha lasipurkki kahdella eurolla.

Eiliseen kuului myös erittäin hyvä brunssi. Keväisen syntymäpäiväni lahjakortti tuli nyt lunastettua avecin kanssa ns. makujen sinfonialla. 

Suomen Turussa

Missä olit silloin, kun Turussa tapahtui? Vastaus: Reilun kahden kilometrin päässä tapahtumapaikalta eli toreilta. Edellisenä päivänä olisin ollut paljon lähempänä.

Mitä teit, kun Turussa tapahtui? Vastaus: Kaikessa rauhassa surffailin netissä ja yhtäkkiä sain messengerviestin Hanna-ystävältä, jonka jälkeen iltaan kuuluikin viestejä lapsille, facebookin päivitys omasta olotilasta, whatsuppviestittelyä huolestuneiden ystävien kanssa ja uutisten seuraaminen. 

Lomanen jatkuu. Turun piispa Kaarlo Kalliala oli eilen illalla sanonut, että maailmaa kuitenkin kannattelee hyvyys. Siihen uskon.

Otetaanpa yksiköksi kardemummaputkilo!

Eilen löytyi hyviä poistokirjoja vähän joka lähtöön, makuun ja genreen. Eivät maksaneet paljon. Oikeastaan yksikkönä voisi käyttää kardemummaputkiloa ja silloin hinta on kuusi ja puoli putkiloa. Eilen aamulla meillä oli aamupalakeskustelussa ihan sama yksikkö käytössä ja kerroin Miehelle, että tämän vuoden aikana huvennut kilomäärä on tuhat putkiloa. - Lähes jokainen suomalainen tuntee tuotteen, sillä niitä on tehty jo 60-luvulta saakka. 

Nostin kytkintä hetkeksi

Edessä yhdentoista vuorokauden työtauko, joka tuntee sanan loman ja josta käytän sanaa lomanen. Suunnitelmissa liikuntaa, elokuvia, kirjoja, relaamista. Ihan vaan erilaista olemista. Yksin ja kaksin. Työkoneelle laitoin automaattivastaukset, mutta blogi kulkee mukana ja havainnoi. Ei ihan reaaliajassa, mutta päivittäin kuitenkin...

Ilonaiheita

Eilen tulin erittäin iloiseksi siitä, että yksi fb-ystäväni oli ollut rohkea ja seurauksista välittämättä saatellut avioliiton satamaan kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä. 

Tänään onnittelen toista ystävääni, joka täyttää neljäkymmentä vuotta. 

Huomenna jään pienelle lomaselle. 

Elokuuta vielä puolet jäljellä

Tänä aamuna ollaan jo ehditty katsella kirjainlaattoja ja mietitty niiden kirjaimia ja kuvia. Ollaan ehditty syödä muroja ja banaania.  Tarjolla on myös ollut puuroa, leipää, persikoita, narskujuustoa, kahvia ja teetä. 

Elokuu on puolivälissä eli vielä on puolet jäljellä. Olen optimisti, siksi sanon noin. Joku muu voisi todeta, että enää puolet. 

Pientä vispilänkauppaa

Keittiötavaroita ei ole koskaan liikaa. (Eikä astioita.) Nuo pikkupikkuvispilät muuttivat meille, kun kävimme yhdessä keittiötarvikeliikkeessä ja sehän oli kuin karkkikauppa. Kaikkea ihanaa ja tarpeellista ja ei-, mutta silti ihanaa! Vispilöillä voi vispata pieniä kastikkeita, sekoittaa kaakaota jne. Tarkoitus olisi laittaa ne koukkuun roikkumaan yläkaappien ja alakaappien väliseen tilaan eli välitilaan. Koristamaan ja samalla muistuttamaan itsestään. 

Piipaa, piipaa!

Eilen illalla odottelimme sekaisin (ja kauhunsekaisin) tuntein luvattua rajuilmaa. Näille tienoille sitä ei sitten onneksi tullutkaan, huh. Helsingissä sen sijaan Kiira riehui ja raivosi toden teolla. Ja muun muassa Iitissä. Piipaa-autoilla oli töitä.

Luonnonvoimien edessä isokin ihminen on pieni. Ehkä on hyvä huomata, että ihan kaikkea ei voida hallita kirjoituspöytien ja näyttöpäätteiden äärestä...

Mummu, tuu tänne!

Sydäntenmurskaaja (2 v 4 kk) saapui eilen äitinsä kanssa. Mummu ja vaari ovat taas kerran ihan myytyjä... Iltakahvikin piti hörppiä nopeasti, kun pikkumies seisoi eteisessä ja sanoi vetoavasti: Mummu, tuu tänne! Ja mummuhan totteli ja meni leikkimään pikkuautoilla...

Illalla myöhemmin katselimme tabletilta kuvia ja nimesimme niitä. Pupu ei ollut enää pupu, vaan jänis. Perhonen tiedettiin ja kun oli toinen samansukuinen, poika totesi: Se on toinen perhonen. 

Pidän itseäni yleensä suhteellisen järkevänä, mutta tässä asiassa olen ihan höperö. Onneksi vaarilla on samat oireet...

Viisikkojen äiti

Tänään tulee kuluneeksi satakaksikymmentä vuotta siitä, kun kaikkien rakastama lasten-ja nuortenkirjailija Enid Blyton syntyi. Hänhän on mm. suositun Viisikko-sarjan luojaäiti. Suurin osa meistä on Viisikkonsa lukenut ja suurin osa meistä muistaa varmaankin, että niissä syödään paljon ja että niitä lukiessa tulee aina nälkä. Retkille otettavat eväät on kirjoissa aina runsaita. (Satun muuten tietämään yhden melko tuoreen pariskunnan, jotka ovat viisikkohenkisiä ja joiden eväät pakataan paperiin... blog.huom.)

Enid Blyton oli lahjakas kirjoittaja, jonka elämässä perhe hävisi aina kirjoille. Hän kuoli vuonna 1968. 

Vielä on kesäkurpitsaa jäljellä...

Tässä kuussa tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun hylkäsimme ruokavaliostamme lihan, mutta jätimme sinne edelleen kalan, kananmunat ja maitotuotteet. Tarkkaa päivämäärää ei ole tiedossa. Elokuuta kuitenkin. Tämä on ollut mielenkiintoinen, opettavainen ja herkullinen matka ja se jatkuu edelleen. 

Ensi vuodeksi meillä on suunnitteilla kymmenvuotisvegetapahtuma Laurilaan. Pöydät tulevat notkumaan yhdessä tehtyä kasvisruokaa kaikilla mahdollisilla twisteillä ja soundeilla. Tilaisuus on vain oman perheen jäsenille, valitan...

Kolmen kuvan taktiikka

Eilinen lepopäivä oli sisäilyä iltaan asti, jolloin hipsin vähäksi aikaa kameran kanssa pihalle. Illan valo vaikutti siltä, että kannattaa ottaa kuvia. 

Viime yön nukuin tosi hyvin ja olo on ihan kohtuullinen. Kuluneiden nenäliinojen määrä on vähentynyt. 

Harrastan yleensä yhden kuvan taktiikkaa, mutta tänään on poikkeuspäivä. Toipilaalla on aina erivapauksia... 

Kurkkuun kasvoi kaktus

Atsiih! Nenäliinoja kuluu, kun nenä vuotaa koko ajan. Viime yö meni kohtuullisen hyvin vain muutamalla pissa-, juoma- ja niistotauolla. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kurkkuun oli kasvanut kaktus, mutta onneksi sen piikit jo tylsyivät.

Tänään on luvassa ihan lepopäivä. Linnoittaudun luultavasti makuuhuoneen sängylle ja perustan sinne valtakuntani Steven, lehtien, erilaisten peittojen, nenäliinapinkan, mynthonaskin, kirjepaperilehtiön, kynän ja vesipullon kanssa. Kyllä se tästä!

On hauska tietää...

Aikanaan oli Katso-lehdessä kysytty, mitä telkkariohjelmia haluttaisiin katsoa ja joku nainen oli vastannut, että Kalle Österlundin ohjelma TV-Kotilääkäri ja perustelu oli ollut: On hauska tietää erilaisista sairauksista. Minä otin tuon kuvan perjantaina Killinkosken kahvilassa ja voisin perustella kuvanoton: On hauska tietää ruoka-aineiden vitamiinipitoisuuksia. Ehkä myös siksi otin kuvan, mutta lähinnä sen vuoksi, että se oli minusta hauskan historiallinen. Tuskin enää ruokavalioomme kuuluu ihra, ei edes sulatettuna. Ja sydäntä ja keuhkojakin aika harvoin.

Painonnosto vai painonlasku?

En halunnut ostaa missään tapauksessa! Mieluummin olisin ostanut painonLASKUkengät, mutta sellaisten mainoskylttiä en nähnyt. Tai tarkemmin ajateltuna niitähän (lenkkikenkiä) oli hyllyt väärällänsä ja pullollansa ja kallellansa. Ja vielä tarkemmin ajateltuna minulla taitaa moiset kengät jo olla käytössä, kun muutama kilo on pudonnut. Joten ei mitään hätää, mainostakaa nostoa ihan rauhassa!

Melkein-keskellä-ei-mitään

Eilen vietettiin matkailupäivää parhaan kaverin kanssa. Kohteina Virrat, Killinkoski ja Tuuri. Killinkoski on paikkana ihan extremeluokkaa. Melkein-keskellä-ei-mitään on vanha tehdasmiljöö ja siellä mm. kameramuseo, opetustarvikenäyttely, taidetta, muita näyttelyitä (mm. näitä kuvan leluja), iso kirpputori, kahvila jne. Suosittelemme lämpimästi!

Virroilla ostin vaatteita yms ja Tuurista ostettiin elokuvia yms. Meillä oli hauskaa ja jälleen kerran osoittautui todeksi yhdellä kirpparilla nähty kortti, jonka mukaan oinaalla ja jousimiehellä ei ole tylsää yhdessä, kunhan suorasukaisuudesta selvitään. (Ajatus oli tuo, vaikka omin sanoin muotoiltuna.) Kohta 35 vuotta hengailtu yhdessä ja tylsää ei ole ollut!

Jk. Se kuumeilu meni ohi. Ainakin vähäksi aikaa. Vanha kamera on ihan hyvä. 

Onko kamerakuume sukua autokuumeelle ja vauvakuumeelle?

Sanokaa mitä sanotte tästä kesästä, mutta vehreää ja vihreää on yllin kyllin! (Puolustuslause numero 26849 kesälle -17...) Eilen minulle iski kamerakuume ja se on kait jotenkin verrattavissa muihin tietämäni kuumeisiin eli vauvakuumeeseen ja autokuumeeseen. Minullahan ON hyvä kamera, mutta kuvien siirto siitä koneelle voisi olla yksinkertaisempaa kuin mitä se on ja tiedän sellaisia kameroita olevan edullisessakin hintaluokassa ja vanha kamera saisi Miehestä uuden haltijan. Jne. Voi olla, että kuume meni eilisen päivän aikana ohi. Tai sitten ei. Ja jos menikin, voi se uusia.

Kuvasin omat varpaani

Tänä aamuna heräsin seitsemän korvilla jylyyn. Ukkosti jossakin kauempana ja ei mitenkään suurilla äänikerroilla. No, aikani siinä kuulostelin ja luin ja valvoin. Sitten päätin ottaa vielä tirsat ja niiltä heräsin viittä vaille yhdeksän. Siirryin sohvalle ja kuvasin omat varpaani. Kuva on siis ihan tuore.

Tänään on vapaapäivä ja en ole suunnitellut tälle päivälle mitään muuta kuin keittiön kuiva-ainekaappien siivoamisen. Voin vaikkapa laiskotella lopun aikaa. Viettää laatuaikaa yksikseni. Yöpaitailla niin kauan kuin huvittaa. 

Puna-apilaa ja oreganoa maitokannussa

Eilisestä päivästä tuli mairea ihan oikeasti. Tuttu vieras eli adoptiosiskoni kävi kylässä ja aurinko helli meitä niin, että pihakahvit onnistuivat. Vaihdettiin kuulumisia ja hieman muisteltiin vanhoja asioita. 

Illansuussa kävin aseman makasiinin kirpparilla ja mukaan tarttui mm. aterimia ja kirjoja. Myöhemmin illalla spinnasin ja saunoin. Uimavesi oli 16,5 asteista. Saunan jälkeen katsoin elokuvan Vanki. Toistamiseen nähtynäkin hyvä. 

Sen verran aloitin jo syyskautta (vaikka eilen muuta väitinkin...), että sytytin illalla ensimmäiset kynttilät. Toisen ikkunalaudalle ja toisen pöydälle. Tuntui tunnelmalliselta.

Mairea koko päivän!

Elokuuta! Nimipäiväänsä viettää Maire, josta tuli otsikko. 

Elokuu on kuukausi, johon kuuluu villalangat ja kynttilät, aikataulut ja harrastukset, lepakot ja mustikat. Mutta tänään se on kuitenkin kesäisen holtiton ja nuo asiat saavat vielä odottaa.

Odotan tuttua vierasta kyläilemään. Siihenkin otsikko viittaa...