En ostanut, mutta otin kuvan!

Eilen bongasin yhdeltä kirpparilta nimeni. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin Mies sen bongasi ja tuli vetäisemään minua hihasta. Olihan se siinä, vaikka kyseessä olikin kaimani, en minä. Kuvaamista varten peitin otsikon alun, mutta voin nyt kuitenkin kertoa koko otsikom. Se oli Eikan ja Marjatan onnenkesä. Eli siis henkilöinä tuon vanhan lehden jutussa on ollut Eino Grön ja hänen vaimonsa. Illalla innostuin hieman googlaamaan ja sain selville, että Eino oli tavannut Marjatan vuonna 1959 eli samana vuonna, jolloin minä synnyin. Lapsenlapsi Kakkosen mahtavalla laskutyylillä voidaan ehkä todeta, että me kaimat ollaan samanikäisiä!

Päivityksiä

Eilisen lenkki oli pituudeltaan 8,6 kilometriä. Kesken kaiken törmäsin (kuv.) ystävään, jonka kanssa päivitimme elämäämme. Kun tulin kotiin, soitti toinen ystävä (ex-työkaveri) pitkän puhelun ja päivitti asioita. Puhelun jälkeen menin saunaan ja siellähän aina Miehen kanssa päivitämme yhtä sun toista.

Jk. Kuvassa on pätkä hautausmaan kiviaitaa. Ihastuin pienesti jyrkähköön mäkeen, joka johtaa tuon aidan luo. Ehkä mäkeilen useamminkin.

 

Tiedoksi: Paju ei pidä salaisuuksia

Moppe-lenkillä kulkee toisessa taskussa kaiken varalta kännykkä, jolla oli nimiäiset viime torstaina. Samuel tai meidän kesken vaan Samu on pitkästä aikaa ihan alan liikkeestä ostamani, kun kaksi edellistä kännykkää olen saanut perimysjärjestyksessä Esikoiselta. Toivon Samulle akunkestävyyttä ja monia kuva- ja puherikkaita vuosia kanssani.

Lenkillä räpsäisin kuvan. Kotona sitten luin pajusta vähän lisää ja opin muun muassa, että Paju ei pidä salaisuuksia, älä siis kerro niitä pajun alla. En mielestäni mutissut siinä kuvatessa mitään…

 

Muutama sana tavoitteista

Eilinen Moppe-lenkki oli pituudeltaan kaksisataa metriä vaille kolmetoista kilometriä. Kävelin Rakkauslukkosillan kautta ja ikuistin kevätkosken kuohuja. Hienoa, hurjaa ja jotenkin alkukantaisen alkuvoimaista! 

Neljänä vuonna olen laittanut itselleni kävelykilometritavoitteen eli aloitin luvusta 2450 km ja lisäsin sitä aina sadalla. Olisin toki voinut jatkaa edelleen samaa tyyliä, mutta vaihtelu virkistää ja tämän vuoden tavoitteena on liikkua päivittäin 103 minuuttia. (Ihan vaan siksi, koska viime vuonna keskimääräinen päiväannos oli 102 minuuttia.) Mies teki Otolle hyvät taulukot, johon lisään liikunnat ja voin seurata tilannetta. Löysin joltakin horoskooppisivulta tähtimerkkini suhteen treenaamiseen. Oinas haluaa olla voittaja. Rakastat kilpailua ja et voi sietää häviämistä. Siksi suosit yksilölajeja. Siinäpä se! 

Moppe pääsi lenkille mukaan!

Eilen tein sen kirjastoapteekkilenkin päivällä. Illalla lähdin sitten ihanmuutenvaanlenkille ja otin pitkästä aikaa Mopen mukaani. (Meillä ei suinkaan ole koiraa, mutta ostin vuosia sitten MP3 -soittimen, joka sai nimen Moppe. Se kulkee kätevästi taskussa mukana ja on hyvämuistinen musiikinsäilyttäjä.) Askel kulki hyvin, biorytmit oli ilmeisesti kohdillaan, sää suosi ja pössis oli mitä parhain. Matkaa kertyi kiertäen ja kaartaen kaksitoista kilometriä. - Muutaman kuvan ajaksi pysähdyin. Tämä on niistä yksi. Paikkakunnan ykkösylpeys, joka on päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon. Sen luettelon sisarluettelossa ovat sauna, kaustislainen viulunsoitto ja limisaunavene.

Ei ole aamut siskoksia!

Ei ole aamut siskoksia, kun tänä aamuna vääntäydyin vasta yhdeksän paikkeilla sängystä… Nukuin kahdeksan tunnin yhtäjaksoiset tsiljoonauniset unet ja senkin jälkeen venyin ja vanuin vaikka kuinka pitkään. No, tälle päivälle ei ole muuta puuhaa kuin käynnit kirjastossa ja apteekissa. Kävellen, niin tulee lenkkinen samalla. Eilen illalla lähdettiin parikävelylenkille teemalla hyöty, kun käveltiin hakemaan yksi paketti kaupan pakettiautomaatista. Matkaa kertyi 8,4 kilometriä ja saatiin hyvä mieli yhteisistä askelista.

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Onpahan vaan räpsy kirjahyllyjen yhdestä kohdasta.

 

Hajatuksia 34

Kevätaamu ei peittoa kesäaamua, mutta on siinäkin jotakin spessua, josta syksyaamu ja talviaamu voivat vain haaveksia. Laurilan väestä vielä puolet (Mies) on unten mailla, minä heräsin jo jokin aika sitten. 

Pari viime päivää hukkasi takapihan lumista melkein kaikki. Etupihallakaan ei ole enää kuin muutama valkoinen saareke. Tiistaina minua liihotteli vanhalla radalla vastaan kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Käännyin vilkuttamaan sille. Eilen nähtiin omalla pihalla jokumuuperhonen. Istuimme vanhassa pihakeinussa ja mietittiin, kestääkö keinu vielä yhden kesän. Todettiin sitten, ettei siitä korkealta putoa, jos sattuu hajoamaan. Onpahan sitten ainakin käytetty loppuun.