perjantai 21. elokuuta 2015

Omasta päästä ja kesäkurpitsasta


Tämä myöhäiskukkea kesä on siinä vaiheessa, että kesäkurpitsaa pukkaa. Sitä on syöty meillä nyt hyvin ahkerasti. Ei vielä täytettyinä versioina, kun se on jotenkin syksyisempää ruokaa. Paistoksina, salaatissa, sellaisenaan jne. Eilen hain kaksi yksilöä kasvimaalta ja kehittelin kesäkeittiössä seuraavan reseptin ihan-ite: 
Laitoin pannulle sulamaan kimpaleen voita. Pilkoin kesäkurpitsat huolettoman erikokoisiksi palasiksi. Pilkoin joukkoon myös muutaman nektariinin, jotka olivat vähän kovempia. Pannulle sitten kaikki sikin sokin. Saivat paistua jonkin aikaa. Hain yrttimaalta paljon timjamia, persiljaa ja kirveliä vanhaan kahvikuppiin ja keittiössä sitten leikoin ne saksilla silpuksi. Yrtit ja suolatujaus joukkoon mukaan ja vielä ruokakermaa avattu purkillinen jääkaapista. Sitten paistos sai muhiskella hetkisen, kunnes se kerman ansiosta hieman sakeutui. Oli hyvää. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti