perjantai 23. elokuuta 2019

Nykyään pidän metsästä, mutta suunnistuksesta en tiedä


Törmäsin (kuv.) mediassa lauseeseen, jonka kyseenalaistin ainakin omalla kohdallani saman tien. Ei nimittäin pidä paikkaansa! Ei todellakaan!
Suunnistus rentouttaa mieltä. En usko ja kokemusta suunnistuksesta on koulun liikuntatunneilta joskus dinosaurusten ajalta. Kuuluin niihin, jotka yksin tai parin kanssa suunnistivat aina kartan ulkopuolelle. Ei hajuakaan siitä, missä oltiin tai missä olisi pitänyt olla. Ei siinä kyllä mieli rentoutunut eikä mieli mettä keittänyt...

Jk. Metsä on ihana paikka, kunhan sinne varaa mukaan kartan sijasta kameran. Todiste ja fakta eilisillalta. 

torstai 22. elokuuta 2019

Harrastan sanasäilöntää


Tänään ajattelin sukeltaa. En järveen, en mereen, en jokeen, en altaaseen. Ajattelin sukeltaa arkistoon. Sinne on kertynyt niin paljon kaikenlaista, että on jo korkea aika vajentaa Oton tietomäärää ja muistipainoa.
Vanhempia ja uudempia merkintöjä:
- pelata pokeria tulevaisuuden korteilla
- asia jää sillensä
- perhe on yksinäisyyden savuverho
- puolihuolellisesti
- hallituksen työkalupakki
- tunne edellä puuhun
Sanoja ja sanontoja olen saanut lahjaksi tai ne ovat sattuneet tulemaan silmiin/korviin. Minulla kun on tapana harrastaa sanasäilöntää ja -bongausta. 

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Askelmittarin kertomaa


Eilen aamulla tiesin jo lähtökuoppavaiheessa, että teen pitkän kävelylenkin. Taskussa oli kaiken varalta pari muumipatukkaa. Oletin, että päivä pysyy pilvisenä, joten aurinkolasit jäivät eteisen senkin päälle varikolle. Se ratkaisu harmitti jossakin vaiheessa lenkkiä.
Kävelin ns. Pengerjoen lenkin ja siihen lisäksi vanhan kirkon lenkin. Askelpituudellani tuosta tuli 16,6 km, joka on tämän vuoden pisin askellus. Kaikkien aikojen enkka olisi tullut, jos olisin jatkanut vielä yhdeksänsataa metriä. Ehkä tavoittelen enkkaa jonakin syysviileänä päivänä...
Päivään mahtui lenkin lisäksi vielä kaksi elokuvaa (The Apostate ja Tallulah), saunomista ja uimista sekä kirjan lukemista (Helena Waris: Nuorgamin vettä). Hyvä vapaapäivä kaiken kaikkiaan. 

tiistai 20. elokuuta 2019

Nähdäänkö me vielä joskus?


Lauantain paluumatka varsinaisesta Suomesta keskiseen tehtiin Tampereen kautta. Haluttiin nähdä kolme läheistä ja ennen kaikkea Ykkönen. Pojalle oli varmaankin kerrottu, ettei viivytä kovin pitkään, sillä hän esitteli ja kertoi kaikki mahdolliset asiat talla pohjassa. Kuulijoitakin hengästytti, kun puhetulvassa vilahti uudet tossut, possujunat, uudet pelit, hippalot ja reppuheput. Välillä poika malttoi istua vieressäni vähän aikaa lukemassa Tatua ja Patua. Lähdön kynnyksellä hän sanoi liikuttavan kauniisti: Nähdäänkö me vielä joskus? Oli siis ihan selvästi ollut ikävä. Niin meilläkin ja on...

maanantai 19. elokuuta 2019

Olin katusoittaja!




Viime torstaina oltiin Turussa. Taiteiden yöhön (oikeammin iltaan) kuului meillä muun muassa parit taidenäyttelyt, kirjaston poistomyyntikirjamyyntitapahtuma, hyvää ruokaa ja musiikkia. Takana oli jo pitkä automatka, joten turnauskestävyys ei ollut ihan parhaita. Jaksettiin kuitenkin kuljeskella muutaman tunnin verran. 
Musiikista puheen ollen Turun keskustaa väritti oranssit pianot, joita sai soittaa ihan kuka vain. Soitin kahta. Ensimmäinen sijaitsi Kauppiaskadulla ja toinen Kristiinankadulla. (Olen sen verran itseriittoinen, että kun kerran opiskeluaikanakin lausuin äänenkäytön tunnilla vain omia runojani, soitin nytkin vain omia sävellyksiäni... Kauppiaskadulla yhden ja Kristiinankadulla kaksi.)
Todistuskappale ensimmäisestä soittelusta. Pianon lähistöllä oli kuulijoille varattu oransseja tuoleja. Mies toki kuunteli, mutta oli muitakin kuvan ulkopuolella...


sunnuntai 18. elokuuta 2019

Huonon runouden päivä


Tänään on Huonon runouden päivä. Jos vuoden kaikki muut päivät pyhittää hyvälle runoudelle, menee tämä yksi päivä heikommankin kanssa. Toisaalta - kuka määrittelee runouden laadun ja tason? Kustantaja, lukija vai kriitikko? Ostava yleisö vai sukulaiset? 
Löysin Facebookista muiston viiden vuoden takaa. Aiheena oli huono runous. Olin silloin kirjoittanut huonon runon käyttämällä ns. tajunnanvirtatekniikkaa. Ensimmäisenä sen ehätti teilaamaan maakuntalehden toimittaja. Ei kuulemma ollut huono huono, vaan aika hyvä. Melkein lannistuin. 

" Sade sanoo kop kop.
En avaa."

lauantai 17. elokuuta 2019

Kirja oli hyvä


Olen aina pitänyt Tommy Tabermannin runoista. Niitä on meillä luettu yksin ja kaksin ja muutama runosymposiumkin on matkan varrella ehditty järjestää. Laurilan runohyllyssä on mittava kokoelma runoilijan teoksia.
Kuvan kirjan aloitin heinäkuussa ja sain loppuun eilen. Hitaassa lukemisessa ei ollut kyse kirjasta vaan välimatkasta. Kirja odotti kotosessa minua. Kaunis ja riipaisevan koskettava kertomus siitä, mitä on jatkaa elämistä toisen jälkeen. 
Luen paljon, mutta en osaa arvostella. Kirja joko on hyvä tai ei ole. Nyt se oli.