Vautsivau!

Eilen Forecan tädit ilmoittivat, että nyt sataisi pari päivää lunta putkeen ja maahan. Suhtauduin siihen vähän skeptisesti, kun illalla oli vielä pakkasta vähän yli kymmenen astetta. Oikeassa tädit olivat! Maisema muuttui yhdessä yössä ja koko ajan satelee lisää valkoista. On valoisan näköistä! 

Nalleja ja perunarieskoja

Tosi mukava viikonloppu takana! Luettiin, leikittiin, leivottiin ja laulettiin. Ja kaikkea muutakin. Yhtenä päivänä meillä oli toivetekemistä, kun tehtiin perunarieskoja. Minä tein valmistelutyöt eli sekoitin rieskataikinan ja jaoin sen pikku kasoiksi useamman pellin kesken. Sitten tuli Kakkosen työvuoro. Kädet pestiin hyvin ja essu laitettiin eteen. Jauhotaputteli ja pisteli kolme pellillistä rieskoja. Yhtään ei haitannut se, että toinen käsi oli lopussa jo ihan taikinainen, kun kerran vasempaa kättä pystyi käyttämään pistelöidessä. Minulle jäi vain yksi pellillinen työtä eli poika hoiti suurimman osan. Voitaisin perustaa mummun ja Kaukon leipomo ja sitten täältä voisi tulla ostamaan. Hauskaa oli kummallakin ja lopputulokseen olivat ihan kaikki syöjät supertyytyväisiä.

Jk. Kuvan nalle pääsi lajitoverinsa kanssa Kakkosen unikaveriksi.

Talviajassa!

Eilen illalla katsottiin elokuva Rosemaryn painajainen ja aikuiset menivät nukkumaan vasta vähän yli puolenyön. Elokuvan loputtua ehdotin, että koko porukka herätetään sitten aamuneljältä siirtämään kelloja, mutta ehdotus ei oikein saanut kannatusta… 

Nukuimme makeasti kuin oravaiset tuntia pidemmän yön. Minua ei viisareiden siirtely haittaa, varsinkaan näin eläkeihmisenä. On tärkeämpiäkin asioita, mistä meuhkata. Olen puhunut. 

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Täällä vaan on nyt kaikki ihanasti esillä…

 

Luen liikkumisesta ja liikun

Ihastuin niin paljon Anders Hansenin Aivovoimaa -kirjaa, että seutulainasin toisenkin aivokirjan. Liikuntakärpäsen-pahasti-puremana-ihmisenä minua kiinnostaa (lähes) kaikki liikuntaan liikkuva kirjallisuus. Pitkästytän varmasti lähi-ihmiseni vaahtoamalla milloin mistäkin kävelyjutusta ja näyttämällä liikuntatilastojani, mutta en voi itselleni mitään. Ja alitajuntaisesti luulen kyllä, että on niitä pahempiakin riippuvuuksia kuin tämä minun. Kait. Ehkä. Kaiketi. 

 

Leikkimistä ja voisilmäpullia

Ja taas leikitään! Kakkonen tuli eilen vanhempiensa kanssa meille syysviikonloppuilemaan. Energiaa riittää kuin pienessä kylässä. Hyvin nelivuotias muistaa aina, mistä löytyy mitkäkin lelut. Ruokapöydässä on kiva huomata, että mummun leipomat sämpylät maistuvat. Toistelen itseäni, kun nykyään aina omien tullessa leivon samoja lajeja eli sämpylöitä ja voisilmäpullia, mutta hyvin näkyvät maistuvan kaikille klaanin pullahiirille ja sämpylähiirille…

Arjen teko

Arkistosta tulla tupsahti eilen vastaan ko. kuva yhdeksän vuoden takaa. Mies oli silloin lähtenyt aamuvarhaisella junalla Kotoseen ja jättänyt minulle tuollaisen tervehdyksen odottamaan keittiön pöydälle. Se ilahdutti silloin ja tekee sitä vieläkin. Pieni arjen teko arkeilijaperheen tyyliin. 

Jk. Tänään tulee kuluneeksi neljännesvuosisata siitä, kun isäni kuoli ja minusta tuli täysorpo. Onneksi on paljon rakkaita muistoja. 

 

Tällainen olin nuorempana

Eilen käytiin isommassa lähikaupungissa. Parille kirpparille ehdittiin myös ja tapojeni mukaisesti otin kuvan yhdestä tutusta tuotteesta, jota en ostanut. 

Nuorempana olin aika tuittupää, mutta väitän nykyään olevani huomattavasti tasaisempi ja rauhaarakastava. Ehkä juuri tämän nykytilanteen vuoksi jääkaappimagneetin teksti huvitti minua ja pysähdyin ottamaan siitä räpsyn. Kuvauksen jälkeen laitoin magneetin takaisin omalle paikalleen ja maksoin meidän ostoksemme. 

Minäpystyvyys ja uusi ennätys

Lokakuu on se kuukausi, jolloin aina jonakin päivänä tavoittelen uusia ennätyksiä. Tämäkään lokakuu ei mennyt ilman. Taskuun tuli kännykkä ja kuulokkeet korviin, toiseen taskuun askelmittari ja kaiken varalta energiageeli. Suunnittelin lenkin etukäteen, jotta matkaa kertyisi tarpeeksi riittävästi = yli 21 kilometriä. Ja sitten lähdin liikkeelle. Biorytmit oli kohdillaan, pitkät kalsarit trikoiden alla lämmittivät, kengännauhat oli juuri sopivalla kireydellä ja mieli oli hyvä. 

Lenkistä tuli pituudeltaan 21,4 km eli kävelin uuden ennätyksen (lenkin yhteen kyytiin). Vauhti oli koko ajan hyvä, kun keskivauhti oli 6,1 km/t. Kotona olin onnellisen uupunut. Aivokirjasta opin uuden sanan minäpystyvyys ja se oli eilisen teema.

 

Meillä on (oikeastaan) tosi kivaa

Viikonloppuun kuului kävelyä, hyvää ruokaa, lukemista, saunomista, piilosanaa, elokuvia ja hölläilyä. (Sain aivokirjan eilen loppuun.) Iltamyöhällä istuskelin sohvalla ja Mies maalasi taulua keittiönpöydän ääressä. Ajattelin siinä, että meillä on oikeastaan tosi kivaa. Tuo on lause, jota meillä toistellaan hyvin usein. Ja kumpikin tietää, että lauaeesta voisi jättää vallan mainiosti tuon  oikeastaan -sanan pois, mutta se vaan kuulostaa sen kanssa hauskalta. Meillä on tosi kivaa ja ollaan onnenmyyriä.

Hävikkiruusujen elämänkaari

Keskiviikkona ostin hävikkiruusuja. Kymmenestä ruususta kaksi oli jo ruusuelämänsä ehtoovaiheessa ja joutuivat seuraavana päivänä kompostiin. Loput sinnittelivät pari päivää ja niiden niskat alkoivat sanoa niksnaks. Eilen leikkasin kuusi ruusua ihan lyhyiksi ja laitoin ne vesiastiaan kellumaan. Kaksi pystykelvollista vielä oli ja toinen pääsi olkkkariin, toinen vessaan. Kuvassa se vessayksilö. Hyvässä hapessa vielä. 

Hippokrateen kanssa samoilla linjoilla

Minulla on luettavana Anders Hansenin kirja Aivovoimaa - Näin vahvistat aivojasi liikkumalla. Etukäteen ajattelin, että liekö liian viisas kirja minuntasoiselleni lukijalle, mutta yllätyin kirjan kansantajuisuudesta. Luen sitä aina muutaman sivun tai kymmenisen sivua, sitten vaihdan toiseen iltakirjaan. Tällä hetkellä se on Maria Peuran Esikoinen, 

Eilisessä hansenrupeamassa oli niin hieno lainaus, että se pääsi tämän aamun kuvaksi. Olen Hippokrateen kanssa samoilla linjoilla. Ehdottomasti.

Lomalta kotiin

Ø

Touhukas aamu. Mies lähti saattamaan Ykköstä junalla kotiin. Reppu oli pakattu illalla jo melkein valmiiksi ja nyt sinne sujautettiin vain yövaatteet. Kangaskassiin saappaat, unikaveri, saappaiden sisään laturi ja kaksi tikkaria seuraavaksi karkkipäiväksi. Pienemmässä kangaskassissa kulkee tietotekniikka eli tabletti, kännykkä, kuulokkeet ja lisänä yksi kirja mummulan lastenkirjavarastosta.

Meillä oli tosi hauskaa kolmisin. Ruokapöytäkeskustelujen aiheet olivat milloin mitäkin. Niitä neliöjuuria pohdittiin useampaan kertaan. 

Neliöjuuria ja hölpötystä

Kahdeksanvuotias on toisaalta iso ja toisaalta vielä hyvin pieni. Aamupalapöydässä laskettiin potensseja ja neliöjuuria, nyt istuu langattomat kuulokkeet korvilla ja kuuntelee Robinia. Aamulla tuli viereeni peiton alle ja oli melkoinen Hölppöeinari.  Tottelee hienosti, syö hyvin ja ei ränkkää mistään. Tasan seitsemän vuotta sitten olin Facebookissa kirjoittanut päivästäni Tampereella, johon oli kuulunut Taavia, Pipsa Possua, leikkipuistoa, vilkuttelua, halailua, pallonheittoa, kirjojen katselua ja laulamista. Loppulauseena oli: Ihana päivä, ihana Ilmo! Saman voisin sanoa nytkin, vaikka aktiviteetit ovat erilaisia. 

Jk. Kuvassa kahdeksanvuotiaan jalat ja kirja, jota luki eilen ja jonka äitinsä on saanut kahdeksanvuotiaana.

Meillä on vauhtia

Mies oli muutaman päivän reissussa ja eilen taas lauriloitui. Toi tullessaan Ykkösen meille. Leivoin aamulla sämpylöitä ja voisilmäpullia ja mummumaisesti tietysti ilahduin, kun molempia kului ihan kiitettävästi… Leikittiin legoilla, ulkoiltiin, pelattiin sanapalaa monella kielellä, katsottiin viime lauantain Amazing Race Suomi, saunottiin ja luettiin parit iltasadut. Iltayhdeksän jälkeen nukkumaan. Unta riitti vähän yli seitsemään. Ja vauhti alkoi taas Aku Ankan taskukirjan lukemisen jälkeen…

Eläköön (työtoveruus)ystävyys!

Lokakuun ensimmäisenä päivänä lähetin entiselle työkaverille viestiä, että jos jossakin bongaa Yhteisvastuukeräys-korviksia myynnissä, niin tulisin tilaukseen mieluusti mukaan. Oli sitten ollut naapuriseurakunnassa käymässä ja sieltä löytänyt kaksi paria, joten oli ostanut itselleen ja minulle. Eilen kävelin hakemaan ja maksamaan. Eläköön siis (työtoveruus)ystävyys! 

Helppo aamupala

Aina välillä yksinollessani menen sieltä, missä aita on matalin. Niin tänäkin aamuna. Nukuin pitkään ja senkin jälkeen vielä venyin ja vanuin, kun ei ollut kiirettä minnekään. Sitten päätin ryhdistäytyä. Mietin, mitä haluaisin syödä ja tällaisen annoksen rakentelin sitten. Jääkaapissa oli vielä viiliaamulta mustikoita ja banaaneja meillä on yleensä aina. Niille seuraksi maustamatonta jogurttia jääkaapista ja mysliä kuivakaapista. Siinä vaiheessa kahvinkeitin olikin hoitanut aamuvuoronsa ja oli aika kattaa tarjotin. Onkin jo nälkä! 

 

Arvaatko, mikä tämä on?

Noin kysyin Mieheltä viime viikolla Ideaparkin Fidassa. Arveli saippua-alustaksi. Minä olin jostakin aikaisemmin lukenut tuosta astiasta ja kerroin sen olevan raastin. Valkosipulille yms. Vielä emme ole ehtineet kokeilemaan, mutta googlatessani sain selville, että tuo Ceramico olisi hyvä raastamaan melkein mitä vain.

Nyt-jo-todettuja plussia:

+ kauniinvärinen

+ sopivan pieni

+ hintalöytö (puoli euroa)

Tarpeellisia kynttilöitä

Pari iltaa sitten meidät yllätti sähkökatko. Sehän on ollut tuikituttua kauraa näillä tienoilla, tosin viime aikoina harvemmin ja lyhytekestoisesti. 

Saunominen onnistui pimeässä ja dynamolataustaskulampun valossa näki käydä suihkussa. Muutama kynttilä sytytettiin palamaan ja sitten vaan odoteltiin. Jossakin välissä ehti sähköt palata hetkeksi ja silloin kiireesti keitettiin teetä. Ja siten taas istuttiin ja juteltiin niitänäitä. Katko ei ollut kuin reilun tunnin mittainen ja Skip-Bo korttipeli saatiin parilla keskeytyksellä loppuun. 

 

Liike, jossa toinen jalka siirretään toisen eteen, ja sille kohdistetaan kehon paino

Tänäkin vuonna osallistuin kahden viikon askelkisaan. Viime vuonna tuloksensa ilmoitti 212 askeltajaa ja silloin olin sijalla 71. Tänä vuonna sitten 123 ilmoitti askelmääränsä ja nyt olin sijalla 20. Askelia ehdin ottaa tänä vuonna 244615 eli viitisenkymmentä tuhatta enemmän kuin viimeksi. Kaksi viikkoa on juuri sopiva määrä tuollaiseen spurttiin.

Jk. Otsikossa on askelen määritelmä. 

Kaunis kirja

Olipa kauniskielinen ja -kantinen kirja! Olen aina pitänyt näistä Haahtelan kirjoista. Pieniä, mutta samalla suuria. Näennäisesti helppoja, mutta samalla ajatusryöppyjä aiheuttavia. Aloitin kirjan Kotosessa ja luin loppuun Laurilassa. Sohvannurkassa, lämpimän peiton alla. 

Eläviä kuvia luvassa

Keittiön pöydällä on usein muistilappuja ja muistutuslappuja. Nyt siinä on tuollainen. Kino Metsossa on tänään iltapäiväelokuvana Pieni kirjakauppa Pariisissa ja huomenna Peluri - Kuolema on elävien ongelma. Ne siis on meillä aikomus mennä katsomaan. Maalla on kaupunkiin verrattuna vaivattomampaa (ja halvempaa) käydä elokuvissa, kun ei tarvitse miettiä eikä maksaa parkkipaikkoja. Tosin on täälläkin kyllä ollut kertoja, jolloin auto on pitänyt viedä läheisen pallokentän laidalle, kun elokuviin on tullut ennätysmäärä katsojia ja pihalle autoja…

Elämä on tässä ja nyt

Tällainen kuva tuli vastaan kahdeksan vuoden takaa. Teksti kolahtaa edelleen. Se on kuin John Lennonin vastine siihen virteen, jota veisataan usein virsikirjatöissä päivästä ja hetkestä kerrallansa. Itse asiassa virsi on eräänlainen kirkon vastine Carpe diem -lauseeseen. 

Niin tai näin eli valitsetpa sitten Lennonin, virren tai Horatiuksen, on ajatus tavallaan sama. Elämä on tässä ja nyt. 

Pipo vai lippis?

Minusta tuli lippisihminen, vaikka vuosia kyseistä päähinettä karttelinkin. Nyt se kuuluu keväisin ja kesäisin kävelylenkillä päähän yhtä taatusti kuin askelmittari taskuun. Syyskesällä alan kyllä jo odotella pipokelejä - varsinkin tuulisina päivinä. Toinen juttu on se, kun isot rekat tulevat vastaan ja lipasta on pidettävä kiinni ilmavirran takia. (En siis tervehdi sotilaallisesti rekkoja, toim.huom.) Eli pipo on parempi pysyvyyden takia. Tosin tässä pari päivää sitten tuuli niin lujaa, että kärpässienipipoa piti kiskoa syvemmälle päähän. Pysyihän se sitten.

Allekirjoitan, vaikka en ostanut

Sarjassamme Tästäkin riitti kirpparilla kuva. Tällä kertaa tosin allekirjoitan huoneentaulun tekstin, sillä ihan oikeasti nyt on parhaat päivät. Olen kolmatta kuukautta vapaarouvana ja keikkailen virsikirjan kanssa vain silloin tällöin. Olen hyvässä kunnossa. Saan kävellä, lukea, katsoa elokuvia silloin kun haluan. Voin vaikka lukea koko yön, jos kirja jää koukuttamaan. Parhaat päivät, ehdottomasti! 

Totuus jääkaapin ovessa

Mitä me laitettiin jääkaapin oveen ennen kuin oli magneetteja? Tämä kysymys tuli mieleen eittämättä ( ja kyllättämättä) ja otin huvikseni ovesta yhden yksilön kuvattavaksi. Niissä on yleensä elämänviisauksia, huumoripläjäyksiä ja sanaleikkejä. Ja totuuksiakin, sillä aika ryppyisiä tässä aletaan olla…

R.I.P. Helmi Harmaaturkki

Helmi - klaanin yhteinen kissa - olisi muutaman päivän kuluttua täyttänyt seitsemäntoista vuotta. Eilen oli neidin aika lähteä ja meillä kaikilla on suru. Helmi liittyi porukkaan Miniän myötä ja kulki klaanin kasvamisen mukana elämässämme. Otti oman paikkansa Laurilan sohvalla ja kaikkien sydämissä. Helmi ei ollut kissa, vaan itseoikeutetusti Kissa. Viisain ja kaunein, jonka olen koskaan tavannut. Lepää rauhassa, rakas harmaaturkki…

Tämän viikon tavoite

Tälle aamulle (ja monelle muullekin tämän jälkeen, toivoisin niin) löytyi pieniä aurinkoja. Taivaallakin näkyy kurkkailevan yksi samansukuinen. Aamupalan jälkeen lähdenkin päivän ensimmäiselle kävelylenkille. Aikatauluton päivä voi pitää sisällään useammankin lenkin. Miestä aina huvittaa, kun selitän pontevasti tarvittavia kilometrejä aina johonkin tiettyyn tasalukuun. Niin tälläkin kertaa, kun vielä kuusikymmentä kilometriä puuttuu isommasta tasaluvusta (2400). Se on tällä viikolla tavoitteena. 

Hyvä pizzaresepti!

Yhtenä iltana etsiskelin kukkakaalireseptiä, koska jääkaapin vihanneslokerossa majaileva yksilö piti valmistaa ruoaksi nyt eikä viidestoista päivä… Löysin pizzareseptin, jota mukailin. Pohjaan tuli kukkakaali raastettuna, kaksi kananmunaa, ripaus suolaa  ja juustoraastetta. Niistä tuli taikina, jonka levitin leivinpaperipellille ja laitoin kymmeneksi minuutiksi iumin alaosaan 250 asteeseen. Kun otin esipaistetun pohjan uunista, levitin sille tomaattikastiketta, sipulia, tomaattiviipaleita, sinihomejuustoa, oreganoa ja juustoraastetta. Vartiksi lykkäsin paistoksen uunin keskiosaan ja sitten oli totuuden hetki… Oli muuten tosi hyvää ja menee ehdottomasti jatkoon. 

Mitä mieltä olet tiistaista?

Kahdeksan tunnin yöunet takana ja runsas aamupala edessä. Tiistai on mielestäni viikonpäivistä kevein ja helpoin. Maanantailla on suuri vastuu viikonlopun jälkeen ja yleensä sitä pidetään jonkinlaisena ankeuden päivänä. Tiistailla ei ole mitään painolastia - se saa sujahdella melkein miten haluaa. Kysyin Mieheltä mielipidettä asiasta. Hänen mukaansa kulttuuriviikko alkaa tiistaista, koska silloin pääsee kaikkiin museoihin yms. Eli olemme siis molemmat tiistain kannattajia! 

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Se tuli kymmenen vuoden takaa vastaan. Teema: Vaahteranlehti on luullut menneensä hyväänkin piiloon.

 

Hajatuksia 31

Kun nostaa katseensa niin ylös että niskassa tuntuu ja räpsäisee umpimähkäkuvan, se saattaa myöhemmin yllättää ja jopa positiivisesti. Kun nostaa itsensä sohvalta ja lähtee lenkille, se piristää tosi paljon. Kun on muutamana aamuna saanut itsensä käyntiin yskimällä vatsalihaksensa helliksi, on vähäyskäisempi aamu ihmetys. Monta kunia ja siihen olenkin tyytyväinen. Lokakuu, olen valmis! 

Minun syyskuuni sai kiitettävän

Syyskuuhun mahtui yhdeksän kirjaa ja neljäsataa kävelykilometriä, kolme virsikirjatyöviikonloppua (tai yhden viikonlopun puolikas ulottuu vielä lokakuulle), elokuvia kotona ja Kino Metsossa, yskää, nuhaa, sadetta, aurinkoa, muistoja, hyvää ruokaa ja päiväunia. Ei ollenkaan hullumpi kuukausi! Arvosanoja on kuukausille ehkä turha antaa, mutta jos nyt tämä kerran… Syyskuun arvosana on kiitettävä eli erinomaisen kiitosten kera hyväksytään. (Puoltoääniä 6.)