keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Syyskuu alkaa ässällä ja päättyy tänään


Syyskuu on viimeisessä aamussaan. Tämäkin kuukausi mennä hupsahti arkipuuhastelussa ja arjen rutiineissa. Arki on aina ollut minulle voimavarapankki, jossa talletetut pääomat kasvavat korkoa ja josta saa tarvittaessa lainaa. 
Syyskuu on sanana kaunis. Samaa ei voi sanoa lokakuusta. Siitä tulee heti mieleen mielleyhtymät rapakuu ja kurakuu. Kaikesta huolimatta valmistaudun lokakuun sinnittelemiseen hyviksi todetuilla konsteilla eli kynttilöillä, tummalla suklaalla, villalangoilla, kirjoilla ja elokuvilla. Ja nyt ensiksi kuitenkin otetaan vastaan se, mitä syyskuulla vielä on tarjottavana tänään...

tiistai 29. syyskuuta 2015

Miten tukki nukkuu?


Havahduin reaalimaailmaan yhdeksältä tänä aamuna. Sanoin, että hävetti, mutta en kuitenkaan tarkoita sitä. Olin nimittäin mielestäni ansainnut kunnon yöunet, sillä olin eilen töissä ja en ihan kunnossa ole vieläkään. Yskittää välillä puuskittaisesti ja puheääni ei ole normaalitaajuinen. Laulamisesta ei tulisi mitään. Eilen kuulin, että samaa tautia on liikkeellä pitkin pitäjää. En siis / emme siis ole yksin. Voi olla, että toinenkin viikonloppu menee toisin kuin oli suunniteltu. No, sitten se on tarkoitettu niin. Ja kyse on kuitenkin edelleenkin vain flunssasta, ei mistään sen vakavammasta ilmiöstä...
Jk. Nukuin kuin tukki, siis miten?

maanantai 28. syyskuuta 2015

Tiedonhaluinen vai utelias?


Pitkien perheessä olen se lyhin eli vertikaalisesti haasteellinen. Termin otti käyttöön esikoinen ja se tapahtui varmasti siinä vaiheessa, kun kuopus hujahti minusta ohi. Kuulostaa aika paljon hienommalta kuin lyhin tai pätkä. (Olisiko muuten perheen laihin vai lihavin sitten horisontaalisesti haasteellinen?) Monesti ihan tavallisetkin asiat kuulostavat hienommilta toisin sanottuina. Esimerkiksi tiedonhaluinen kuulostaa paremmalta kuin utelias. 
Tänään on Kysy tyhmä kysymys -päivä. Minä pidän kaikenlaisista kysymyksistä, tyhmistä ja vähemmän tyhmistä. Kysyn tyhmiä kysymyksiä päivittäin. Tiedonhaluinen vai utelias?


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Mitäs me puolivuotiaat!


Tänään lapsenlapsi täyttää puoli vuotta. Puoli vuotta ihmiselämässä ei ole mitenkään järisyttävän paljon, mutta lapsenlapsen kohdalla on. Nykytekniikan ansioista kuvia otetaan kameralla, kännykällä ja muilla vempaimilla ja lähetellään tuon tuostakin. Lapsessa on jokaisessa kuvassa aina jotakin uutta ja kiinnostavaa ja ihanaa. Olemme samaa mieltä kuten jokainen isovanhempi, että kyseessä on maailman suloisin lapsenlapsi...
Junarataa on jo vaikka millä mitalla odottamassa ja sillä aletaan leikkiä heti, kun lapsenlapsi osaa istua. Yhteinen junarataleikkiminen sujuu siinä vaiheessa ihan hyvin, totesi vaari. Minä en tuohon osaa sanoa oikein mitään, kun en ole vaari vaan mummu. :)

Jk. Aika samoissa mennään vauvan kanssa. Blogi täytti toissapäivänä puoli vuotta!

lauantai 26. syyskuuta 2015

Trivia päivässä pitää mielen virkeänä


Olen aina rakastanut kaikenlaisia nippelitietoja. Toki pidän myös siitä, että tiedän jostakin asiasta enemmänkin, mutta monesta asiasta juuri tuollainen triviatieto on hauska, riittävä ja viihdyttävä. Otetaan esimerkiksi tämä päivämäärä 26.9. No, on Kuisman nimipäivä, mutta se ei ollut ollenkaan tämä pointti. Tänään tulee kuluneeksi 38 vuotta arkkitehti Aarne Ervin kuolemasta. Ei sekään ollut tarkoittamani trivia, vaikka meidän paikkakunnallamme onkin Ervin suunnittelemia taloja ja hänen mukaansa nimetty tie. Okei, pointti on se, että tänään on vuoden 269. päivä eli kalenterin ainoa päivä, jonka päivämäärä on sama kuin järjestysluku. Tämä pitää paikkaansa kolmena vuotena neljästä eli karkausvuosi tietysti sekoittaa pakan.  - Eikö olekin hauska ja tarpeeton tarpeellinen tieto!

perjantai 25. syyskuuta 2015

Kontaktimuovi, jesari vai toukkapussi?


Työkaveri totesi, että yskiminen sattuu kylkiin ja mahaan ja oli harkinnut kietovansa itsensä elmukelmuun. Minä harkitsen omalla kohdallani kontaktimuovia tai jesaria. Kolmas vaihtoehto olisi kutoa toukkapussi ja tehdä siitä kooltaan sellainen kolmekutonen tai kolmekasi. Olisi sitten niin ahdas, että tukisi hyvin yskiessä. Nimittäin yskä jatkuu edelleen. Aamut on pahimpia. Olen kuitenkin toiveikas, että joskus tämä ryskäyskä loppuu.
Eilinen elokuva (Enid 2009) paljasti ihanien Viisikko-kirjojen kirjoittajan todellisen luonteen. Monsteriäiti, joka rakasti lukijalapsia ja viis veisasi omista lapsistaan. Kylmä, kalsea, manipuloiva vaimo. Huh. 

torstai 24. syyskuuta 2015

Kenoviiva, vinoviiva, sulkeet ja moni muu


Tänään on Välimerkkien päivä. Tänään siis pilkut, pisteet, ajatusviivat, lainausmerkit, kenoviivat, välilyönnit sun muut ovat todellakin merkkiasioita! Kouluaikona opin käyttämään kaikkia muita, paitsi pilkun kanssa joudun edelleen pähkäilemään. Haasteellisimpana välimerkkinä pidän nykyään lainausmerkkejä tai siis niiden käyttö on haasteellista ja mietittävää. Tällaisessa omassa löpinäpöpinätekstissä ei mielestäni tarvitse osoittaa lainausmerkeillä murteellista tai arkista tai muuten epätavallista ilmausta, siksi löpinäpöpinäkään ei saa merkkejä ympärilleen. Harkiten, sillä välimerkkien tehtävä on auttaa tekstin hahmottamisessa. Ei liikaa, mutta sopivasti ryydittämässä...

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Haahuiluterapiaa


Eilen oli pakko päästä ihan pieneksi hetkeksi pihalle, kun tämä sisäolo alkoi jo vähän ahdistaa (kuv.) ja iltakuuden jälkeen menin varttitunniksi ulos haahuilemaan kamera kaulassa. Kuvailin syksyn värejä, erilaisia lehtiä, ruusunmarjoja ja muuta. Varttitunti riitti ja nyt on taas pää kasassa (kuv.) uutta sisäkautta varten. 
Tälle päivälle on suunnitteilla lepoa, elokuvia ja lukemista. Eilen katsottiin kaksi elokuvaa. Ensin katsottiin hyvin mielenkiintoinen ja loistava Oh Boy (A Coffee in Berlin). Sen loputtua kello oli sen verran vähän, että siirryttiin suoraan Neljiin häihin ja yksiin hautajaisiin. Eihän Hugh Grantia voinut missata, vaikka elokuvan on nähnyt monesti. Rakkaus on vaan niin ihanaa... 

tiistai 22. syyskuuta 2015

Kyllä lähtee!


Silloin, kun olin vielä neiti-ihminen ja asuin yksin, minulla oli tapana testata ääntäni sanomalla ääneen Huomenta! Testin tarkoituksena oli kartoittaa äänen olemassaolo, sen käheysaste tai kaikenkaikkinen puuttuminen. Vuosikymmenien aikana olen nimittäin onnistunut kadottamaan ääneni lukuisia kertoja. Mutta yhtä monta kertaa löytämään...
Tämän hevosyskäflunssan (omaehtoinen diagnoosi ilman minkäänlaista Hippokrateen valaa) aikana olen ottanut käyttöön samaan tarkoitukseen lyhyemmän sanan ja se on Kyllä! Usein hieman jatkettuna kummelimuodossa eli Kyllä lähtee! Se kertoo itselle ja parhaalle kaverille sen, mitä äänelle tai äänettömyysasteelle kuuluu. 

Jk. En ajastanut tätä, vaan ihan oikeasti istun sängyssä tyynyihin nojaamassa tähän aikaan vuorokaudesta. Heräsin puoli tuntia sitten ja totesin, että yskä ei anna nukkua, joten en sitten enää nuku. Parhaan kaverin passitin jo edelliseksi yöksi toiseen huoneeseen, etten häiritse. Palaamme yhteen, kun taudista/taudeista selvitään.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Ärsytystä ja yskää


Viikonlopun aikana luin pari kirjaa ja jälkimmäisen kirjan kohdalla (Petri Karra: Kotiinpaluu) ärsyynnyin. Kirja oli kyllä ihan jees, mutta joku tampio oli lukenut kirjaa ennen minua ja taittanut tosi ponnekkaasti sivun koirankorvalle muistuttamaan, missä on menossa. (Todistekuva.) Ilmeisesti tampio asuu taloudessa, jossa ei ole mitään kirjanmerkiksi sopivaa. Olisi ottanut kirjaston tiskiltä kirjanmerkin mukaansa! Tai käyttänyt ostoskuittia! 
Yskä on siinä vaiheessa, että sitä on reilusti yli omien tarpeiden. Ääntä on hieman.


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

(Lähes) äänetön yhtiönainen


Torstaina alkoi tuntua siltä, että ääni on menossa. Perjantaina sitä ei enää ollut. Lauantaina ehkä ihan vähän. Samoin tänään. Yskittää ja kaiken varalta suosittelen pyyhkimään tämän tekstin käsidesillä ennen lukemista.
Viikonlopun aikana olen tajunnut, että oikeastaan ääni on aika tärkeä työkalu. Kuiskaamista pitää välttää, mutta kähinästäkin on toisen vaikea saada selvää. Meillä on nyt kyllä ollut harvinaisen hiljaista - mihinkään elokuva-analyyseihin tai filosofisiin saunanlaudekeskusteluihin ei ole kannattanut ryhtyä. 

lauantai 19. syyskuuta 2015

Alan Turing ja Erkki Pale


Mielessäni on kaksi miestä: Alan Turing ja Erkki Pale. Katsoimme eilen elokuvan The Imitation Game, joka kertoi erittäin lahjakkaasta matematiikosta. Alan Turing onnistui kuin onnistuikin selvittämään toisen maailmansodan aikana saksalaisten käyttämän salauslaitteen koodin. Aivan loistava elokuva, jonka ensi-ilta oli Suomessa tämän vuoden helmikuussa. Meidän elokuvakirjastoomme se päätyi torstaina kirpparilta upouutena uskomattomalla 2,50 euron hinnalla. Olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan...
Erkki Pale taas oli mies, jota me suomalaiset saamme kiittää henkilötunnuksesta. Pale oli myös matemaatikko ja sota-aikana salakirjoitusasiantuntija. 1960-luvulla hän sitten kehitti tuon yksilöidyn yhdentoista merkin tunnisteen. Sillä meidät erottaa toisistamme. 

perjantai 18. syyskuuta 2015

Sen Projektin tilanne


Eilen siivottiin varastoa ja turhaa tavaraa lähti pois. Jotakin sihvareille, osa takaisin paikalleen ja osa kirpparikassiin. Pusseja ja nyssäköitä oli sitten sen verran jo edellisistä raivauskerroista työhuoneen  lattialla odottamassa,  että päivällä lähdettiin käymään suuremmassa lähikaupungissa ja vietiin tavarat kierrätykseen. Yhtä sun toista löytyi muutamalta kirpparilta tietysti tilalle, mutta kyllä enemmän vietiin pois mitä tuotiin... Tällä hetkellä muuten  Sen Projektin tilanne on 841-159. Tietää sitä, että tässä vajaan kahden viikon aikana käydään läpi ne kaapit ja laatikot, joita ei vielä ole kollattu. Sanomattakin on selvää, että kierrätettävää löytyy!

torstai 17. syyskuuta 2015

Kaksi oikein, kaksi nurin jne.


Syksyn sukkapaja on taas käynnissä. Kun näin tuota kuvan lankaa, päätin kutoa siitä itselleni ruskasukat. Eilen illalla sain ensimmäisen sukan valmiiksi ja viikonloppuna aloitan toista. Kutominen on meditaavista ja se onnistuu samalla, kun katsoo elokuvaa / kuuntelee kuunnelmaa / kuuntelee musiikkia tai miestä.
Kouluaikana käsityö oli inhokkiaineeni. Pitkä matka on kuljettu niistä ajoista ja nykyään voin sanoa, että kutominen on mieluisaa puuhaa. Uskoakseni äiti-Liisa - taitava käsityöihminen - siellä tuonilmoisissa on iloinen moisesta kommentista...

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Syyskuun monet kasvot


Syyskuu on kuukausi, jolla on monet kasvot. Kylmät, tuuliset, lämpimät, hehkuvat, sumuiset ja väsyneet. Aika ihmismäisen oikukas kuukausi kaiken kaikkiaan. Syyskuu on portti kesästä syksyyn, kesän hyvästelyä ja eräänlainen tilinpäätös. Tai ainakin ennen oli. Nykyään syksy on pitempi kuin ennen. Vielä pitemmät hyvästit. 
Tänä aamuna heräsin kesken unta herätyskellon soittoon. Unesta en muista mitään, mutta yön nukuin tosi hyvin. Toivottavasti sinäkin nukuit hyvin! 







tiistai 15. syyskuuta 2015

Ihana paperikauppa, suosittelen!


Isommassa lähikaupungissa on aivan ihana paperikauppa ja aina silloin tällöin käyn siellä ostoksilla. Palvelu on luontaisen ystävällistä, valikoima on aivan huikaisevan laaja ja pienenpieni kivijalkakauppa on suloinen kuin mikä. Kortteja ja muuta paperitavaraa on myyty vuodesta 1954 alkaen, joten mistään uudesta yrityksestä ei ole kyse. Itse löysin tieni sinne ehkäpä viitisen vuotta sitten. Suosittelen lämpimästi, sillä postikortteja ei voi koskaan lähettää liikaa...
Viimeksi ostin muun muassa tuollaisia kortteja. Alin oikealla on pieni muistikirja. Ostokseni pakattiin ylhäällä näkyvään pieneen kettumuovikassiin.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Pihakahvismia


Pihakahvikelit vain jatkuvat, kun eilenkin kannettiin tarjotin ja kupit ja tuoreet kanelirullapullat Laurilasta Sinisen Päivänvarjon Kahvilan pöydälle. Eilen kaksi kuppia, perjantaina ja lauantaina yksi kuppi, kun mies oli reissussa. 
Eilen aloitin yhden tiiliskivikirjan, jota olin kirjastosta odottanut ja jonottanut jo pitkään. Lars Keplerin Vainooja alkoi sen verran tehokkaasti, että istuin sohvannurkassa sen kanssa toista tuntia ja otin vielä sänkyyn mukaan. Pääsin sivulle 239 saakka ja sulkiessani kirjan ajattelin mielessäni Jatkuu huomenna... (Nelisensataa sivua on vielä jäljellä.)

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Väri, värimpi, värin


Nautin siitä, kun olohuoneen värit muuttuvat melkein salaa ja vaivihkaa. Nyt on oranssi tullut jo mukaan pienessä määrin. Odottelen syksyn etenemistä verhojen vaihtamisen kanssa. Jonakin päivänä se vain yhtäkkiä tuntuu siltä, että on aika vaihtaa nallekapat pitkiin Jaffoihin. Silloin riittää vain maininta ja barista-talonmies-autonkuljettaja-yleismies-kokki-leipuri-pehtoori hoitaa verhojen silittämisen ja ripustamisen. Jaffat on yleensä kahdesti vuodessa ikkunassa - jouluverhojen jälkeen ennen kesäverhoja ja kesäverhojen jälkeen ennen jouluverhoja.
Mustavalkoisissa kodeissa on kiva käydä ja mustavalkoisia katalogeja on hauska selailla, mutta käyminen ja selailu riittää. En viihtyisi kovin pitkään täysin mustavalkoisessa ympäristössä. Rakastan ja tarvitsen värejä. Voin nousta niiden puolesta barrikadeille, jos on tarvis. 

lauantai 12. syyskuuta 2015

Tieto on katoavaista, mutta ei ihan kaikki


Kouluajoista on kulunut jo kymmeniä vuosia. Joitakin asioita muistan, vaikka ne eivät ole kaikkein hyödyllisimpiä. No, koron kaava on tietysti ihan viisasta osata. Mutta yhden asian osaan eläinopista ja sen kyllä osaisin, vaikka minut herätettäisiin keskellä yötä ja kysyttäisiin. Lehmän mahat? Juoksutusmaha, verkkomaha, satakerta ja pötsi! Jes!!! Minusta ei tullut maatalon emäntää Hämeeseen ja se oli varmasti lehmien kannalta hyvä ratkaisu. Lehmiä kun pitäisi harrastaa/hoitaa ihan täysipäiväisesti ja minusta ei olisi ollut siihen. 

Jk. Kuvassa on Heikkilän Miina. 

perjantai 11. syyskuuta 2015

Osa päivästä menee kirjastohallituksen puolelle


Neljän päivän vapaapäiväryppäästä nyt on toinen päivä menossa ja vasta vielä aika alkutunneissa sekin. Mitään suunnitelmia ei tälle päivälle ole. Kirjoja on yöpöydällä ja makkarin hyllyssä tosi iso pino odottamassa, joten ainakin osa päivästä menee kirjastohallituksen puolelle... (Huono väännös, ei toimi.)
Eilen kävin isommassa lähikaupungissa ihan huvikseni. Kävin kirpparilla, josta löysin pikkupojalle kivan kilpikonnapaidan kolmellakymmenellä sentillä. Muualta sitten ostin mm. postikortteja, villalankaa, kynttilöitä, sukat ja huulirasvaa. Illan kotona päätti Ameriikan raitti elokuvaversiona. Tai jos tässä hiuksia aletaan halkoa, luin vielä hetken ennen nukahtamista. Pauliina Suden Takaikkuna tuli luettua loppuun. Ihan jees lukuelämys. 


torstai 10. syyskuuta 2015

Runon mittainen tauko


Tänään tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun runokirjoistani ensimmäinen julkistettiin. Seuraavana vuonna ilmestyi toinen ja sen jälkeen olen kyllä kirjoittanut hyvin paljon kaikenlaista, mutta en kansien väliin. Joskus tulee selailtua omia kirjoja ja tunnustan tekstin omakseni, vaikka itseäni en joka runosta enää löydäkään. Maailma muuttuu, me sen mukana. 
Ehkäpä tuon henkilökohtaisen merkkipäivän kunniaksi myös yksi runo: 
Kukaksi kutsut
vaikka höytyvät jo lentävät.
Sokea ja hupsu taidat olla.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Oletko kylähullu?


Tänään on luvassa kahden kokouksen päivä. Ensimmäinen on sovittu pitkäksi, toisesta ei vielä tiedä. Kokoukset pidetään molemmat samassa paikassa. Kokousten välissä voisi vaikka ratkoa muutaman sudokun, kun tänään on Kansainvälinen sudokupäivä. Päivään saa toki mahdutettua myös sen, että tänään on Kylähullujen päivä... 
Eilen illalla katsottiin ehkäpä kaikkien suomalaisten elokuvien pohjanoteeraus. Aleksi Mäkelän Kaappari (2013) ei vakuuttanut miltään osin. Jossakin vaiheessa olin sitä mieltä, että elokuvassa on  sentään edes yksi hyvä näyttelijäsuoritus, kun H-P Björkman tuli paikalle. Loppuvaiheessa en ollut enää sitä mieltä. Yhdeksänkymmenenkolmen minuutin aikana teki mieli jättää katsominen monta kertaa kesken ja se on meidän kotikatsomossa erittäin harvinaista. Loppuun asti pinnisteltiin ja loppuhan se vasta tyhmä olikin...

tiistai 8. syyskuuta 2015

Taimi pöydällä


Tänään viettää nimipäiväänsä Taimi. Aika hauska yhteensattuma, kun olin jo illalla valinnut valmiiksi tämän päivän jutun kuvan ja sitten vasta huomasin kalenterista nimipäivän! Kuosi on nimeltään Taimi ja Aini Vaarin käsialaa vuodelta 1961. (Kirkkaat värivaihtoehdot ovat muutaman vuoden takaisia.)
Olen aina pitänyt asioiden ja esineiden nimeämisestä. Minulla on ollut/on fillarit Konsta ja Otto, salkku Hiskias, kirjoituskone Iivari, askelmittari Omppu, tabletti Steve jne. Meillä on virallisen Laurilan lisäksi Kettula, Repola, Pupula, Napakettula, Oravala, Lintula ja ensi kesänä sitten myös Ilmola. Personoituja ja persoonallisia, vaikka ovatkin esineitä, tavaroita, rakennuksia ja paikkoja. Läheisempiä, kun ovat saaneet omat nimet. 

maanantai 7. syyskuuta 2015

Uskallatko olla raatorehellinen?


Rehellisyys maan perii. Rehellisyys ennen kaikkea. Rehellisyys palkitaan. Totta, mutta yleensä blogikuvat ovat ainakin jonkin verran siloiteltua elämää eli eivät ihan umpirehellistä/raatorehellistä/puhkirehellistä kerrontaa... Tämän päivän kuvassa on tapahtunut tosiasia,  mutta ei tällä kertaa meiltä. Sain luvan käyttää kuvaa. Kuva on mielestäni niin suomalainen sananlasku kuin voi vain vain olla. Vaikkapa tuo Rehellisyys maan perii. On uskallettu jakaa toisille pieni takaisku ja kaiken lisäksi sille on voitu nauraa. Ja lopputulos kaiken siivoamisen ja loppuunsaatetun leipomisen jälkeen on varmasti ollut herkullista eli lopussa on peritty jos-ei-nyt maa, niin ainakin makoisaa! Nostan olematonta hattua ystävälleni, jonka kuvaa lainaan...

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Auringon päivä


Sunnuntai on saanut nimensä auringolta tai auringonjumalalta - kielestä riippuen. Kello on nyt vähän  yli kahdeksan ja ulkona on sumua. Mies totesi, että valokuvauksellinen keli. Tarkoittaa siis sitä, että aamupalastelun jälkeen on suunnattava kameran kanssa pihalle. Soppamarjat pitäisi myös käydä poimimassa. Muita suunnitelmia tälle nimenomaiselle sunnuntaille ei olekaan. 
Sunnuntai ja lautapeli sopivat hyvin yhteen ajatuksen ja käytännön toteutuksen tasolla. Ehkäpä tänään iltapäivällä taas ensin tyhjennetään keittiön pöytä ja sitten rakennetaan Carcassonnen kaupunkia. Se on aina yhtä koukuttavaa ja hauskaa! Lautapeleistä ehdoton suosikkini. 

lauantai 5. syyskuuta 2015

Olen Marjatta ja olen mummu ja sen kyllä huomaa...


Minusta oli aivan ihan ihanaa, kun viime syksynä sain tietää, että minusta tulee mummu. Meillä oli makuuhuoneen seinällä vauvan eka kuva (ultraääni-) ja sille toivotettiin joka ilta hyvät yöt. Maaliskuun lopulla sitten ensimmäisen irl-tapaamisen jälkeen olin ihan myyty. Ja vaari samaten. Aikaisemmin olin hieman naureskellut isovanhemmille, jotka puhua höpöttävät koko ajan lapsenlapsestaan. Mummut erityisesti olivat olleet vähän hassuja, kun esittelevät valokuvia piltin kehityksestä. Ja kuinka sitten kävikään? Meillä on makuuhuoneen seinällä vaikka kuinka monta kuvaa kehyksissä, kännykän ja tabletin taustakuvina kummallakin, läppärin taustakuvana ja työpaikan tietokoneen taustakuvana pikkupojan kuva. Ja tabletilla ihan kunnon kansio esiteltäväksi milloin vain ja melkein kenelle vain. Seottu on ja perusteellisesti. Hyvä ystäväni totesi, että lapsenlapsen synnyttyä millään muulla ei ole enää  mitään merkitystä. Oikeassa oli. Jokainen tapaaminen on juhlaa. <3

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kynttiläfiilistelyä


Eilen illalla tuli kynttiläfiilis ja piti hakea isot Orvolat esille. Tuo ruskea kyllä on ollut sijoitettuna olohuoneen pöydälle jo aikaisemminkin, mutta punainen löytyi olohuoneen kaapista ja sininen makuuhuoneen ikkunalaudalta. Pyyhin kaikista (enimmät) pölyt pois ja hain niihin lämpökynttilät. Kynttiläfiiliksen lisäksi tuli teefiilis ja haudutin valurautakannullisen hyvää goji&tyrni-teetä. Sitten parkkeerasin sukankutimen, torkkupeiton ja kaukosäätimen kanssa sohvannurkkaan ja katsoin illan komediallisen pläjäyksen eli elokuvan nimeltä Wanderlust. Olipahan sellainen ajantappoelokuva, jolle antaisin arvosanaksi seiskamiikan. Elokuvan aikana join kannullisen teetä, kudoin sukanvartta jonkin verran, viestittelin reissussa olevan miehen kanssa, ihailin kynttilöitä ja haukottelin. Nukkumaan yhdentoista jälkeen ja unta riitti aamukahdeksaan. 

torstai 3. syyskuuta 2015

Runo, mikä ihana sana!


Runot kuuluvat ihmiselämään monessa kohdassa, jos niille annetaan lupa ja tilaa. Usein vauvaa onnitellaan runosäkeillä ja lopuksi vainajalle luetaan kukkalaitteen runomuotoinen teksti tai muistoadressin värssy. Ja tuossa välissä sitten voi olla koulurunoja, paatosrunoja, rakkausrunoja, merkkipäivärunoja, kronikoita ja loitsuja. Tiukantarkan mitallisia tai sitten mittaamattoman vapaita. Häkkilintuja tai villilintuja. Tai jotakin siltä väliltä eli joskus häkissä ja joskus vapaana.
Rakastan runoja. Meillä on muutama kirjahyllymetri runoutta ja runoiltoja aina ailloin tällöin. Syksyn mittaan varmasti taas suunnitteilla, ellen erehdy...

Jk. Ja runoista puhuttaessa muistan aina elävästi isä-Erkin muisteluksen siitä, kun iltamissa oli oltava pakollista ohjelmaa ennen tanssia ja siitä, kuinka väki hälisi ja joku huusi: Turpa kiinni sielä takana, nyt tulee runua!


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Laiska töitään laskee


Vanha sananlasku toteaa, että laiska töitään laskee. Niinhän se on. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi kerronkin eilisestä päivästä, johon sisältyi yhtä sun toista. Pari koneellista pyykkiä. Pianotunteja. Karviaispensaat puhtaiksi. Karviaishillon eli karhon keittäminen. Mustikkasopan keittäminen. Hyötyhommien lisäksi päivään kuului kasvisvartaiden ja soijamakkaran grillaamista lounaaksi ja lounas pihapöydän ääressä, päiväkahvit pihalla, saunomista, yksi elokuva (Nainen, jonka nimi on Nathalie) ja keittiön yleiskatsaus. Ja varmasti myös muuta. Hyvä tiistai kaiken kaikkiaan. 

tiistai 1. syyskuuta 2015

En se minä ollut, se oli...


... se, joka viettää tänään nimipäiväänsä ja aloittaa syyskuun/syksyn. Nimi on sen verran harvinainen, että ei ihan joka käänteessä tule vastaan. Tällä paikkakunnalla asuu ainakin yksi nimentottelija. Postilaatikoihin kannettuna puolestaan löytyy aika monesta taloudesta.
Tällä päivämäärällä 140 vuotta sitten syntyi kaikkien Tarzanien isä, Edgar Rice Burroughs. Ihan niin kauan ei ole siitä, kun koulu alkoi aina syyskuun ensimmäisenä päivänä. Annoin wikipedian itselleni kertoa, että niin tapahtui aina syksyyn 1971 saakka. Silloin nimittäin lauantait muuttuivat vapaiksi ja lukuvuoteen piti saada lisäpäiviä elokuun puolelta. Millainen meteli syntyisikään, jos yhtäkkiä palattaisiin siihen malliin, että lauantait olisivat koulupäiviä...