sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Helluntaita!


Heräsin helluntaiheilan vierestä. Tarkennus: helluntaiheila on läpivuodenheila eli juhlapyhät vaihtelevat, sänkyseura ei. Toukokuuta on enää hintsusti jäljellä ja eilen taisivat koululaiset kirmata kesälaitumelle.
Tänään on luvassa virsikirjatyötä aamukymmeneltä. Jonkinlainen kävelylenkki lienee päiväohjelmassa ja illalla sauna. Pihailua mielin määrin.

lauantai 30. toukokuuta 2020

Hitaampia hirvittää


Kesä puskee vauhdilla itseään eteenpäin. Elämänvoima on valtava. Maisema muuttuu päivittäin sellaisella vauhdilla, että hitaampia hirvittää...
Eilen oli perjantai ja sinkkulenkkipäivä. Taas kaikki natsasi: sää, vaatetus, pössis ja kunto. Viivyin viittä minuuttia vaille kaksi tuntia ja kävin kääntymässä Pengerjoen sillalla. Mies leipoi sillä aikaa kotona syntisen hyviä briosseja. Päiväkahvit - ne etukäteen hyviksi kaavaillut - juotiin Kettulassa. 

perjantai 29. toukokuuta 2020

Muuton vuosipäivä


Tänään on merkkipäivä - eli siis luvassa on hyvät päiväkahvit! Tänään tulee kuluneeksi kaksikymmentäyhdeksän vuotta siitä, kun muutimme tälle paikkakunnalle. Esikoinen oli kuusijapuoli, Kuopus neljä ja omaisuutta oli lastattu suurin mahdollinen muuttoauto piripintaan. Päivä oli keskiviikko ja aurinkoinen. Olimme onnellisia. Olemme sitä yhä.

torstai 28. toukokuuta 2020

Leikittelin kuvilla


Minusta on ollut aina hauskaa leikitellä kuvilla ja sitä ennen myös sanoilla. (Sitä harrastan kyllä edelleenkin.) Eilen illalla kokeilin yhdistää ottamani vanhan jäniskuvan ja kuvakollaasisovelluksen, jonka sabluunaosiota en ollut ennen käyttänyt. Tällainen siitä tuli. Näytin lopputulosta jo etukäteen Miehelle. Hän nauroi. Hyväntahtoisesti. 

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Sain palkkion!


Eilen minut palkittiin. Ei, kyseessä ei ollut myöhästynyt kirje äitienpäivän kunniamerkistä. Ei, kyseessä ei ollut myöskään mikään nimitys tai varsinainen palkinto-palkinto. 
Minut palkittiin siitä, kun olen kävellyt reilut viisisataa kilometriä tänä vuonna ja harrastanut intuitiivista syömistä. Palkkion sain vaatekaupassa. Kannoin sovituskoppiin ensin liian isoja vaatteita. Sitten huomasin, että ihan oikeasti olen pienentynyt ja siirryin kokeilemaan pienempiä vaatteita ja ostin ne. Siitä tuli todella hyvä mieli. Ja palkkio. Kyllä kannatti! 

Jk. Kesän ensimmäinen jäätelö kelpasi vaateostosten jälkeen. Se oli maultaan kuningatar - juuri sopiva siihen hetkeen...

tiistai 26. toukokuuta 2020

Vapaapäivä alkaa appelsiiniaamulla


Eilen olin töissä iltaviiteen, sitten ruokatauon jälkeen kokoustamassa puoli yhdeksään. Kotisaunaan päästiin ennen kymmentä ja nukkumaan yhdentoista jälkeen. Hyvien yöunien ansiosta unta riitti melkein kahdeksaan!
Mies kysyi äsken, mitä haluan aamupalaksi. Vastaus oli: pieni puuro, leipää, juustoa, kananmunaa, fileoitua appelsiinia ja maitokahvia. Mitäpä meni kysymään...

maanantai 25. toukokuuta 2020

Tilastointi on niin mua!


Olen tilastoihminen henkeen ja vereen. Merkkaan kaikki liikunnat muistiin ja tavallaan kilpailen itseni kanssa joka viikko. Otto jaksaa tallentaa liikkumiskilometrit, verenpainemittauslukemat ja painonkehityksen uskollisesti ja ihanan pyyteettömästi. Nautin suurentuvista liikuntamääristä ja pienenevistä muista luvuista tosi paljon. Eilen illalla tein rohkean päätöksen: tästä lähtien käyn vaakailemassa vain kerran viikossa! 

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Oma piha paras piha


Eilen oli pihapäivä. Ulkona juotiin päiväkahvit ja luettiin lehtiä. Pupulan kuistilla grillattiin kesän toiset kannuslaiset makkarat ja syötiin ne ja salaattiannokset Pupulan pöydän ääressä.  Mies siivosi Repolan kesäkuntoon.
Tänään menen virsikirjatöihin. Huomenna sitten taas kirkonkirjatöihin eli normaali virastoarki  on vuorossa.

Jk. Tänään on viisi kuukautta jouluaatosta ja ”kotiinpaluusta”. Vau! 

lauantai 23. toukokuuta 2020

Yksinkävelyä ja hyvää musiikkia


Eilinen suunnitelma toteutui.  Yksinkävelylenkki oli pituudeltaan 12,3 km ja kestoltaan 2 t 6 min. Ehdin kotiin hyvissä ajoin ennen ilmoittamaani ”määräaikaa”. Ohuempi takki oli hyvä valinta. Pipo oli välillä päässä, välillä taskussa. Ilmankin olisi kyllä pärjännyt, mutta aurinko paistoi aika armottomasti päähän ja siksi vedin välillä kärpässienipipon suojaamaan. Se on joka tapauksessa pipovarastoni kaikkein ohuin versio.
Tutustuin kävellessä moneen mielenkiintoiseen artistiin, joista osaa kuulin ihan ensimmäistä kertaa. Listallani olivat eilen Emma Salokoski, Joose Keskitalo, Samuli Putro, Risto, CMX, Olavi Uusivirta ja tietysti luottopakki Matti Johannes Koivu. 

perjantai 22. toukokuuta 2020

Vapaapäivän suunnittelut


Aamupuuroaikaan (klo 9) ulkona on jo yli kymmenen astetta lämmintä. Takana on toinen peräkkäinen superuniyö. Päivä on vapaa ja aion suunnata privaattilenkille puuron, kahvin ja muun aamupalan jälkeen. Mukaan otan Taiton, kuulokkeet, askelmittarin, aurinkolasit ja ehkä myös hedelmäpatukan kaiken varalta. Kerron Miehelle lenkkisuunnan ja arvioidun lenkkeilyajan. Näillä mennään! 


torstai 21. toukokuuta 2020

Tästä tulee varmasti hyvä päivä!


Tässä iässä (61) sitä osaa arvostaa sellaisia asioita, jotka ennen olivat itsestäänselvyyksiä. Yksi niistä on nukkuminen ja ennen kaikkea hyvät yöunet. Viikkoon saattaa mahtua yksi sellainen yö, josta Ultra Bra laulaa: He kääntävät tyynynsä ympäri saadakseen esiin sen viileän puolen. Sitten on tavallisia öitä ja sitten näitä arvostettuja superuniöitä.
Unihiekka tömähti silmille yhdentoista aikana ja koko yö meni varttia vaille seitsemään asti kuin siivilällä. Senkin jälkeen jatkoin laiskanpulskeaa uinailua ja nyt vasta on aamupuurolautanen odottamassa, kun kello on kohta aamuyhdeksän. Tästä tulee varmasti hyvä päivä! 

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Huoneentauluja


Ennen vanhaan merkattiin, painettiin ja ommeltiin huoneentauluja. Joskus ne olivat mustapohjaisia hopealla tai valkoisella tekstillä. Elokuvaihmisenä minulle tulee heti mieleen taulu, joka oli elokuvassa Kaasua, komisario Palmu. Se oli taulu leskirouva Skrofin seinällä ja siinä luki Jumala näkee kaiken.
Nykyaikana taas on tällaisia vastineita kuten tämän päivän kuvassa. Todella hyviä ajatuksia. Järvissä uiminen on aika vähäistä, mutta kaikkea muuta yritän toteuttaa.

tiistai 19. toukokuuta 2020

Odotan kevään loikkaa


Kevät tulee tänä vuonna ihan selvästi hiipimällä. Voi olla, että se uskaltautuu jossakin vaiheessa ottamaan loikan, mutta tällä hetkellä on monta kevättä hitaampaa. Parhaiten sen huomaa valokuvista. Ja siitä arkistotiedosta, että tähän aikaan on jo juotu aamukahvit ulkoma. Nyt ei oikein nappaa edes ajatus...
Tänään on vapaapäivä. Sen tuntee hitaasta aamusta, haahuilusta ja pysähtyneisyydestä.

maanantai 18. toukokuuta 2020

Kävelyhuumaa


Eilen oli huippupäivä. Olen saanut nauttia kunnon kohoamisesta päivä päivältä ja eilen kävely tuntui niin vaivattomalta ja helpolta, että askeleita vaan kertyi toinen toisensa jälkeen. Mielessä kävi kyllä jossakin vaiheessa hienoinen toive siitä, että saataisiin tehtyä vuoden enkkalenkki ja se olisi vaatinut vähintään 11,8 kilometrin matkaa...
Kaikki oli kohdallaan: ilma, tuuli, pössis. Ja niin siinä kävi, että käveltiin kaksistaan 14,3 kilometriä! Muumipatukat syötiin kävellessä, yhdellä laavulla istuttiin muutaman minuutin ajan - muuten vaan käveltiin ja juteltiin. Seura oli parasta mahdollista.

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Aamulla yhdeksän maissa


Olen jo pitkään ollut kattausihminen. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun innostuin kuvaamisesta. Sitten huomasin, että meillä on paljon kauniita astioita ja tekstiilejä. Sen jälkeen olen kuvannut satoja annoksia ja ruoka-asetelmia. Huonoja puolia on se, että ruoka tai kahvi ehtii jäähtyä. Tänä aamuna olin ovelampi. No, puuro tietysti jäähtyi, mutta olisi tehnyt sitä kuitenkin, kun sai pakastepuolukoita niskaansa. Kahvinkeitin odotti vielä starttinapsautusta kuvanottovaiheessa ja siksi kuppi odottaa tyhjänä. Kahvin saan juoda kuumana ja juonkin juuri nyt, kun kirjoitan tätä...

Jk. Voileivän päällä on levitettä, salaattia, pari palaa omatekoista seitania, juustoviipale ja paljon paprikaa. Tihrustelit sitä kuitenkin ja mietit! 

lauantai 16. toukokuuta 2020

Kiireettä


Kuva on otettu kaksi minuuttia sitten. Kohta on aika syödä puuroa maapähkinävoin kera. Pöydässä on vielä eilisillan jäljiltä teekannu ja lautaset. Tämä on taas niitä mainostamiani hitaita aamuja, jolloin pöydässä venytään ja vanutaan pitkään. Kummallakin oma tabletti, jonka uutisia ja asioita kommentoidaan toiselle. Kiireettä. Uskallan kutsua tätä olotilaa onnellisuudeksi.

perjantai 15. toukokuuta 2020

Isompi tai pienempi pala


Minusta on kuoriutunut jälkiruokakahvittelija. Useimmiten ihan vaan mustaa kahvia illalla sellaisenaan, mutta aina silloin tällöin isompi tai pienempi pala tummaa suklaata lisäksi. Eilen oli isompi, niin sain sopivasti levyn loppuun. 
Tänään 57 vuotta sitten minulla oli tärkeä päivä, sillä sain pikkuveljen. Isot ja sydänlämpöiset onnittelut Saarijärven Mansikkaniemeen! 

torstai 14. toukokuuta 2020

Päivän oppi


Minulla on aika paljon tallessa tekstejä ja sanomisia. Osa on vanhanaikaisesti ihan saksittuina pieneen jemmalaatikkoon ja osasta taas on otettu kuva. Tämä oli kuvaversio, mutta lähdettä ei ole tiedossa. Ehkä se ei nyt olekaan oleellista. Ehkä teksti puhuu puolestaan. Yritän pitää sen mielessä ainakin tämän päivän ajan...

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Kuvamuistoja ja tasatunteja


Kuva-arkisto on hauska paikka. Tämä kuva tuli vastaan ja sai hymyn huulille. Tuollainen porukka oli joskus ollut odottamassa minua muka yöunille...
Maanantaisen liikuntavapaan jälkeen tiistai oli liikuntapäivä. Parikävelylenkki päivällä oli pituudeltaan 10,8 km ja kestoltaan 113 min. Askel kulki tosi hyvin. Illalla sitten spinnasin ennen saunaa. Jostakin syystä olen mieltynyt tasatunteihin ja halusin saada kolme tuntia täyteen. No, poljin sitten seitsemän minuuttia yli tunnin ja kolme tuntia oli plakkarissa! Saunan jälkeen ei jaksettu valvoa kuin vähän yli kymmeneen ja uni tuli odottelematta.

tiistai 12. toukokuuta 2020

Jalat sohvalla


Ihmisellä on lupa ja oikeus määrätä itselleen milloin mitäkin. Minä käytin eilen illalla tuota valtaa ja määräsin itselleni liikuntavapaareseptin. Seitsemän tunnin työpäivän jälkeen oli sen verran naatti olo, että ei napannut yhtään mikään liikunta. Takana oli myös kymmenen peräkkäisen liikuntapäivän putki, joten arvelin vapaan olevan tervetullut.
Ilta kului sohvaillessa ja nukkumaan menin jo kymmenen jälkeen. Nukuin tosi hyvän ja pitkän yön. Nyt on taas virtaa! 

maanantai 11. toukokuuta 2020

Mielleyhtymiä


Eilen oli taas etäkahvittelupäivä. Ensin tamperelaisten ja sitten helsinkiläisten kanssa. Hauskaa, mutta ikävä tuli tietysti heti, kun kahvit oli juotu...
Puin kahvikekkereitä varten päälleni mekon, jonka hankin viime keväänä Kakkosen nimiäisiin. Muistelin eilen illalla sitten myöhemmin, että Vävy sanoi samaisissa nimiäisissä mekon kuvioiden muistuttavan yhtä kirjankantta. Muistin, että kirjan nimi liittyi mustelmiin. Vähän aikaa meni, että löysin googlaamalla kirjan. Onhan siinä ja kuvioissa paljon yhtäläisyyttä! 


sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Ikkunoita äitiyteen


Muutamia faktoja omasta äidistäni:
- hän oli kotoisin Kaustiselta ja osasi soittaa viulua (niin kuin ennen sanottiin kaikkien kaustislaisten osaavan)
- hän oli opiskellut Suomen Nuoriso-opistossa Mikkelissä (niin kuin isänikin)
- hänelle tuli helposti palovammoja ja haavoja (niin kuin oinaille tapaa tulla)
- hän oli hyvä äiti
Muutama fakta minusta:
- olen kahden lapsen äiti, kahden pojan mummu ja kahden mielenkiintoisen tyypin anoppi
- innostun helposti, onnistun aina joskus
- rakastan elämää

lauantai 9. toukokuuta 2020

Irtiotto


Eilen oli sellainen plääh-päivä, kun otti ihan oikeasti aivosoluihin ja mielen mitokondrioihin se, että kökötetään vaan kotona ja ei käydä kahdestaan muuta kuin kävelylenkillä. Kiukutti. Ketutti. Harmitti. Päivä siis kului lähinnä vaan sohvaillen, kunnes iltaruoan jälkeen ilmoitin lähteväni YKSIN  kävelylenkille. (Joulukuun jälkeen en ole nimittäin yksin askeltanut kuin yhden kerran välin työpaikka-smarket.)
Latasin kännykän eli Taiton. Puin lenkkikamppeet päälle. Ilmoitin Miehelle kävelysuunnan ja maksimiajan. Laitoin kuulokkeet korviin ja lähdin. Sää oli ihana, askel kulki joutuisasti ja mieli lepäsi. Olo oli koko ajan hyvä, joten lenkistä tuli 10,8 km pituinen. Se oli irtiotto se! 

Jk. Kuvassa apinapipo ja askelmittari. Molemmat olivat tarpeellisia.
Jk2. Maksimiajaksi ilmoitin kaksi tuntia. Jätin siis kymmenen minuuttia käyttämättä. 

perjantai 8. toukokuuta 2020

Ei sukkia -teemapäivä


Joka päivälle on olemassa ainakin yksi teema. Tänään on Ei sukkia -päivä. Löysin arkistosta kuvan kesäkuulta -15, jossa Ykkönen kipristelee hauskasti varpaitaan ja on ilman sukkia. Itse taidan viettää osittaista teemapäivää eli ainakin nyt aamulla, mutta lyhytvartiset sukat kuuluvat kyllä asiaan siinä vaiheessa, kun vaihdan yöpaidasta päivävermeisiin. 

torstai 7. toukokuuta 2020

Aamun iloja



Neljän vapaapäivän rypäs alkoi pitkillä yöunilla ja hitailla aamutoimilla. Nautin siitä, kun ei ole kiirettä minnekään! Aamun ilo: Kaikki tämän aamun kolme mittauslaitetta (verenpainemittari, vaaka, verensokerimittari) näyttivät hyviä lukuja.
Tänään on Helmin nimipäivä. Onnentoivotukset Helsingin Alppiharjuun suvun kissalle! Toivottavasti sankarin ruokakupissa on jotakin spessuherkkua tarjolla.

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Pihailua ja pullakahveja


Eilen oli taas lenkki- ja pihapäivä. Lenkki jäi aamupäivällä vajaaseen kuuteen kilometriin väärän takkivalinnan vuoksi. Oli aivan liian kuuma ja hiostava vaate! On siis siirryttävä mustaan takkiin, joka on sopivan ohut ja hmmm. aika tylsä...
Pihalla päivemmällä juotiin pullakahvit. Kanelirullapullat maistuivat. Nappailin muutamia kuvia. Mies luki pöydän ääressä vanhoja lehtiä. Linnut visertelivät. Meillä ei ollut kiirettä mihinkään, kun kevät jo oli siinä ja pihan viimeinenkin lumikaistale oli haihtunut.

tiistai 5. toukokuuta 2020

Ottamuksia 52


Lehden teksti pysähdytti ajattelemaan ja ikuistamaan sen.
Olen yrittänyt olla enemmän läsnä. Se on vaikea taito oppia, mutta pieniä edistymisiä voi joskus nähdä. En ole pohjimmiltani läsnäolija. Olen viipottaja ja suorittaja. Ehkä tässä vielä on mahdollisuus muutokseen... 

maanantai 4. toukokuuta 2020

Huomioita vappuviikonlopusta


Vappuviikonloppu on paketissa. Eilen nyhdin tuosta lampusta serpentiinit pois. Kaksi aika kunnollista ilmapalloa ja tuo yksi heikon hapen yksilö majailevat vielä lampun päällä. Tällä viikolla on niiden aika siirtyä roskariville.
Huomioita:
- 23,6 km kävelyä
- yhteensä 12 pientä munkkia
- perunasalaatti ja grillimakkarat vielä jääkaapissa
- linnunlaulukonsertteja iltaisin ja aamuisin
- vappu toimii myös ilman simaa

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Kuvasin Neiti Kevään viisi vuotta sitten


En ole jättänyt kertomatta, mitkä ovat mieluisia asioita. Olen laulanut omia laulujani, lukenut omia runojani ja esitellyt omia kuviani - ehkä jopa kyllästymiseen asti. Ja siitä huolimatta teen sen taas... 
Tuhansien kuvien joukossa on muutamia kymmeniä, jotka sävähdyttävät joka katselukerralla. Tässä on niistä yksi.  Kuvan nimi voisi olla Neiti Kevät. Siinä on toukokuun alun tunnelma yhdessä ruudussa. Kuljin talon ohi viisi vuotta sitten ja oli ihan pakko ottaa kuva. 

lauantai 2. toukokuuta 2020

Etävappu vietetty!


Vielä on serpentiinejä jäljellä, voisin laulaa nyt toukokuun ensimmäisen lauantain aamuna. Vappu oli kiva, hyvä ja onnellinen. Syötiin hyvin, tehtiin mukava kävelylenkki (vaikka jostakin syystä kummankaan mielestä askel ei oikein kulkenut ja vähän takkusi / sen tietää siitä, että jutut loppuvat ja kumpikin kävelee selviytymistyylillä vain eteenpäin) ja iltapäivän kruunasi tietysti kahdet etävappukahvittelut! Oli ihanaa juoda ensin kahvit Esikoisen, Miniän ja Kakkosen kanssa ja sitten ”vaihtaa” kahvipöytää ja jatkaa keskustelua ja herkuttelua Kuopuksen, Vävyn ja Ykkösen kanssa. On tuo tekniikka nykyään ihmeellistä! 

perjantai 1. toukokuuta 2020

Siemailkaa hillitysti!


Ennen aamukahdeksaa on jo muutama työväenlaulu kuunneltu, kiitos Spotifyn. Kunhan aamupuuro on ihan kohta lusikoitu nassuihin, on aika tehdä pieni munkkitaikina. En siis tehnytkään niitä eilen. Eilinen meni iltapäiväkahviin asti koomaillessa yöpaitaisena. Sain sitten kuitenkin yhden ison kuivakaapin siivottua ja tehtyä iltaruoan, ettei aivan harakoille päivä mennyt.
Hyvää vappua, olkaa siivosti, pysykää kotona, siemailkaa hillitysti!