Nakit ja muusi!

Meillä syödään yleensä aika värikkäästi ja hyvin. Eilen illalla oli molempien lempiruokaa, kun oli muusia, nakkeja, porkkanaraastetta, puolukoita ja salaattia. Monivuotisen etsiskelyn jälkeen ollaan nyt tutustuttu Makulihan kasvisnakkeihin, jotka ovat superhyviä. Napsahtavat ihan niin kuin lihasukulaisensa ja maku huijaisi kyllä lihansyöjiä. Kilohinta on suolainen (sopii tietysti nakeille!),  mutta aina välillä herkutellaan! 

 

Sadas!

 

Eilen sitä unimattia/nukkujukkaa/unihiekkahemmoa odotellessani otin taas uuden kirjan luettavaksi. Esikoinen kertoi tästä kirjasta jokunen viikko sitten ja laitoin sen saman tien itselleni seutuvaraukseen. Muuramen kirjastosta kulkeutui meille ja nyt pääsin lukemaan. Yhdellä istumalla tai siis makaamalla luin kirjasta kolmanneksen ja olen vahvasti vaikuttunut. Merkitsen lukemani kirjat vaaleanpunaiseen kirjaan ja laitan tähtitarran tosihyvän kirjan kohdalle. Tämä tulee ehdottomasti saamaan tähden!

Jk. Luin sen Raisa Omaheimon kirjan, josta mainitsin taannoin. Luin loppuun, mutta en osaa vieläkään sanoa siitä mitään. Tai osaanhan minä: Korea kansi, hyvä fonttikoko, väljä taitto. 

Jk2. Otsikko viittaa siihen, että tuo naapurikirja on vuoden sadas. Tämä on lukuvuosi. 

Lokakuu on lenkkikuu!

27.10.2019

30.10.2021

Lokakuut näkyvät olevan ennätyslenkkikuukausia ihan selvästi. Eilen kävelin tuon alimman kuvan lenkin eli kaksikymmentäyksi kilometriä yhteen kyytiin. Taskussa kulki energiapatukka, askelmittari ja kännykkä, josta kuuntelin Maria Kalliota. Rikos saatiin ratkaistua vajaa kilometri ennen kotipihaa. 

Hyvin kulki, oli hyvä pössis ja sää. Ehkä ensi vuoden lokakuussa kokeilen seuraavan kerran ennätyksen muuttamista…

Jk. Kävelin kyllä vuoden 2020 lokakuussa, mutta sellaisia tavallisia lenkkejä. Nämä ultralenkit on eri asia.

 

Kynttiläkausi ja satsumakausi alkoivat!

Taas ne alkoivat! Kynttiläkausi ja satsumakausi pyörähtivät käyntiin ilman juhlallisia seremonioita tai avajaisia. Alkoi vaan tuntua siltä, että niitä tarvitaan. Jos rehellisiä ollaan, on tämä alkanut satsumakausi vasta alkusoittoa pikkuoranssien invaasiolle. Ne kun tulevat, niin niitä kuluu! 

Kynttilöiden suhteen edustan nykyään koulukuntaa: yksi tai kaksi kerrallaan riittää. Aamupalapöydässä varsinkin marraskuun ei-niin-lystikkäinä aamuina yksikin jo tuo iloa ja valoa. Mutta nyt lokakuussakin yksi tai kaksi on justiinsa sopiva määrä.

Yksin kotona

Teemana on Yksin kotona ja unta riitti puoli yhdeksään. Olin laittanut pyykkikoneen ajastuksella töihin ja niinpä sain ripustaa pestyt pyykit pesuhuoneen kuivaustelineelle samalla, kun laitoin aamukahvin tippumaan ja kananmunan kiehumaan. Eli olen ollut näennäisesti jo ahkera tänä aamuna! Heti heräämisen jälkeen laitoin aamuviestin kolmensadan kilometrin päähän ja siellä oli herätty jo minua aikaisemmin. Se ei yllättänyt ollenkaan.

Kuva riitti!

Eilen isossa kaupassa törmäsin (kuv.) näihin mukeihin. Minua huvitti se, että kaikista maailman horoskooppimerkeistä juuri nuo kaksi eli meidän merkit olivat vierekkäin. Kaivoin Hermannin olkalaukusta ja räpsäisin kuvan. Se riitti tälläkin kertaa, sillä mukeja meillä on enemmän kuin tarpeeksi. Melkein enemmän kuin laki sallii. 

Kirja, josta en osaa sanoa oikein mitään

Joskus tulee lainattua kirjoja, joista ei oikein tiedä, mitä ne ovat eikä tiedä, tykkääkö niistä vai ei. Tuon kirjan sain seutuvarauksena lainaksi ja sen oikea koti on Viitasaaren kirjastossa. Olen lukenut kirjaa nyt neljäkymmentäkahdeksan sivua enkä vieläkään osaa oikein sanoa siitä mitään. Nimihän on raflaava, mikä onkin toki ollut tarkoituksena. En tiedä, mitä olisin ajatellut kirjasta silloin, kun minua oli vielä parikymmentä kiloa enemmän. Olen vähän ymmälläni. Ehkä osaan sanoa jotakin, kun olen saanut kirjan loppuun. 

Lomaan mahtui kaikenlaista!

Loma kesti yhdeksän päivää ja viikonloppu sen jälkeen oli virsikirjatöitä. Yhdentoista päivän aikana ehdin kävellä melkein sata kilometriä (99,8 km), lukea yhden kirjan (Ulla-Lena Lundberg: Liekinkantajat), katsoa muutaman elokuvan, poimia kukkia (4 kimppua), käydä kirkossa ja elokuvissa, katsoa yhden rikossarjan (Ivalo), tavata tamperelaisia omia sekä nukkua paljon, pitkään ja hartaasti (yleensä yöllä, pari kertaa myös päivällä). Ynnä muuta. Tosi hyvä loma! 

Valemuistojen jakamista

Olen kysellyt Ykköseltä koulunkäynnistä ja kuullut, että se on kivaa. Eilen aamulla poika makoili pitkän aikaa vieressäni ja juteltiin kaikenlaista koulusta, kummioppilaista ja kirjastosta. Sitten siirryttiin puhumaan minun lapsuudestani ja poika väitti, että olen käynyt koulua kivikaudella ja mennyt dinosauruksen kyydillä kouluun. Tuo aihe jäi vielä muhimaan ja Töllillä tulilla istuessamme jokainen meistä kertoi valekoulumuistoja. Miehen mukaan hänen aikanaan ei ollut koulua ennen kuin se oli rakennettu lumesta ja kun lumi suli, koulunkäynti loppui. -  Suosittelen muillekin valemuistojen jakamista porukalla. Se voi olla tosi hauskaa ja mielikuvitus pääsee töihin! 

 

Eräaamiaisella

Olipa kerran aamu eli tämä aamu, jolloin päätettiin lähteä ulos syömään. Pakattiin pariin laukkuun puurosta alkaen vaikka mitä tarvittavaa, ajettiin autolla jollekin sopivalle metsätielevikkeelle ja käveltiin siitä loppumatka Töllille. Puuro ja perunarieskat, tee, kahvi ja kaakao maistuivat hyviltä ja nautimme ravinnon lisäksi luonnon hiljaisuutta. Aina ei tarvitse lähteä ajamaan kilometritolkulla elämyksiin. Meille viidelle se oli noinkin lyhyen matkan päässä tänä aamuna. 

Kun on loma

Kun on loma, niin seinäkellon voi nostaa vaikka pöydälle, ettei se häiritse. Kun on loma, niin voi nukkua hyvällä omallatunnolla ja puhtaalla päänalusella melkein kymmeneen. Ei hävetä yhtään. On loman viimeinen päivä, kun lauantai ja sunnuntai kuluvat virsikirjatöissä. Loppurapsan kirjoitan varmaankin maanantaiaamuna, mutta jo nyt voin paljastaa loman olleen virkistävän ja tarpeellisen. Ja aika pitkän. 

Lukemista ja pelaamista

Kun Esikoinen ja Kuopus olivat koululaisia, heille ostettiin jotkut pienet lomalahjat syysloman, talviloman ja kesäloman alkaessa. Klaanissamme on nyt vuosien jälkeen taas koululainen ja satuin bongaamaan kirpparilta kuin-uuden-kirjan. Eilen sitten Ykkönen tuli äitinsä ja isänsä kanssa meille syyslomailemaan ja sai kirjansa. Illalla luki sitä vaikka kuinka pitkän aikaa ja aamullakin olisi lukenut, jollei Mies/Vaari olisi hakenut poikaa pelaamaan shakkia tabletilla. 

Jääkaappimagneettimaailma

Olen pitänyt aika hyvin itselleni antamani lupauksen, jonka mukaan jääkaappimagneetteja saa ostaa vain kirpparilta. Kaikkia en suinkaan osta, mutta hauskoja, huvittavia, kolahtavia ja kohtikäyviä kyllä. Kuvassa on uusin, jonka ostin Rautakadun Ekotorilta kahdellakymmenellä sentillä. Se on osuva, vaikka tämä onkin mummula.

Jk. Aika hyvin tarkoittaa, että joitakin asennemagneetteja on tullut kyllä tuon lupauksen jälkeen ostettua ihan oikeasta kaupasta ja täydellä hintaa. Mutta ei kovin lukuisia.

Ottamuksia 132

Eilen illalla kävelin parin kilometrin matkan Logomoon elokuviin. Kuvana oli italialainen Mies, joka osti elämänsä (1975). Mustaa huumoria, draamaa, satiiria, ajankuvaa. Tykkäsin. Sali oli ihan kohtalainen, mutta ei vedä vertoja oman kunnan Miilulle. Arkistoelokuvien lipun hinta ilahdutti, kun se oli vain kuusi euroa. Ehkä joskus toistekin kävelen tuonne.

Veisasin suomeksi ja ruotsiksi

Minullahan on tapana osallistua kotosreissuilla vähän epätavallisempiin tapahtumiin. Niin tein eilenkin. Satuin etsimään, olisiko tuomiokirkossa jotakin spessua ja bongasin tuon kaksikielisen juhlamessun. Oli tosi upea messu! Yli kaksisataa laulajaa ja soittajaa, renessanssimusiikkia, erikoisia soittimia (muun muassa sinkkejä, dulcianeja, luonnontrumpetteja yms.), kirkossa väkeä vaikka huru mykke, huippu-urkuri ja vaikka messu kesti pitkään (viittä minuuttia vaille kaksi tuntia), ei se tuntunut siltä. Oli virkistävää veisata suomeksi ja ruotsiksi! Loppusoiton jälkeen koko kirkkoväki aplodeerasi soittajille ja laulajille. Jes, kannatti mennä!

 

Väliraportin aika

Suunnittelin kotoslomaani kävelyä, elokuvia, kirjoja, nukkumista jne. Elokuvat on jääneet vähiin, ainoastaan yksi Vaimoke on tullut katsottua. Torstai-iltana nappasin hyllystä Virpi Hämeen-Anttilan Railon ja siitä olen lukenut nyt kolmanneksen. Onneksi sentään olen nukkunut pitkiä yöunia ja kävellyt pitkähkösti!

Kaupungille en ole vielä ehtinyt. Ehkä huomenna on sen vuoro. 

Kotikutoisen floristin elämää

Olen ollut nyt kotosessa kaksi päivää ja olen ehtinyt kerätä kaksi kimppua vaaseihin ihan laillisilta kukkapelloilta. Kuulemma peltoja on kaikkiaan kolmekymmentäseitsemän ja vielä on vaikka kuinka paljon kukkia, vaikka eletään jo lokakuun puoltaväliä. Minulla kun on yleensä tapana retuuttaa hikisissä käsissäni kävelylenkeiltä mitä ihmellisimpiä kimppuja, niin nyt ainakin voin satsata laatuun ja näyttävyyteen. Hyvä Turku! 

 

Tyyppiesimerkkiaamupalakattaus

Loman tuntee useammastakin asiasta. Ensinnäkin aamulla venytään ja vanutaan pitkään. Aamu on hidas, joten aamupalaa syödään hartaasti ja niin paljon, että sillä voidaan kuitata lounaskin. Aamupalaa syödessä on telkkarin aamuohjelmat seurana.

Nyt oli siis tyyppiesimerkkiaamu. Oikeasti heräsin jo ennen kahdeksaa, mutta sängystä vääntäydyin vasta tuntia myöhemmin. Ei ole kiirettä…

Lisäys: Oli niin hyvää kahvia, että piti keittää vielä toinenkin mukillinen. Se on ok, koska on loma. :)

Sopivasti lihava ja junailua

Syysloma alkoi! Kuuden tunnin hyvien yöunien jälkeen nousin sängystä reippaana kuin tikka puoli viideltä ja aamutoimiin oli reilusti aikaa. Olin pakannut repun jo illalla valmiiksi ja aamupalan otin reppuun mukaan. Rento tunnelma jatkui koko ajan, autoradio soitti letkeitä säveliä ja hymy tuli huulille, kun viimeinen kappale ennen asemalle astelua oli Sopivasti lihava.  Siitä ei voi tulla muuta kuin hyvälle tuulelle…

Junailen kotoseen. Aion kävellä, lukea, nukkua, katsoa elokuvia ja hengittää. Ei sen kummempaa. Palaan takaisin tiistaina. 

Höyhensaarihemmojen huono keikka

Olipahan huonoin yö naismuistiin! Ultra Brata lainaten käänsin tyynyä ympäri saadakseni esiin sen viileän puolen yhä uudestaan ja uudestaan. Käänsin kylkeäkin, ei auttanut. Aivot toimivat täyskapasiteetilla ja aina kun joku höyhensaarihemmo yritti saada minua mukaansa, tuli joku briljantti ajatus ja virkistyin. Jossakin vaiheessa kuitenkin olin nukahtanut, sillä näin unta, että viraston ovikello soi ennen seitsemää ja joku pariskunta tuli äänestämään. Menin yöpaitasillani avaamaan ja kun ehdin vaihtaa päivävaatteisiin, he jo lähtivät ja jättivät minulle äänestysliput kuorissa. Eli siis lähetekirjeet jäivät siinä tohinassa kirjoittamatta kokonaan! No, sitten väkeä istuikin odottamassa vaikka kuinka paljon ja viraston tietokoneen tilalle oli vaihdettu joku ikivanha kone, jossa ei ollut juuri muuta ohjelmia kuin pasianssi ja yritin etsiä tarvittavia lomakkeita tulostettavaksi. Samassa tajusin, etteihän vielä ole edes mikään ennakkoäänestys alkanut ja kävin sanomassa väelle sen. Ja sen jälkeen heräsin. Ja käänsin taas tyynyä ja odottelin seuraavaa retkeä unimaailmaan.

Jk. Kuva ei liity tarinaan. Se on pappilan autotallin ovi, josta otin kuvan kerran, kun istuin portailla Miestä odottamassa.

Taidetta ja tuberkuloosia

Perjantaina käveltiin katsomaan Iiu Susirajan näyttelyä. Näyttely oli viimeistä viikonloppua avoinna. Taas kerran Iiun työt saivat hyvälle mielelle. Miehet kävivät myös Sibelius-museossa, mutta minä jätin tällä kertaa sen väliin. Olisin kuulemma voinut soittaa cembaloa, jos olisin ollut mukana.

Lauantaiksi varattiin opastettu kierros Paimion parantolaan. Ajeltiin puolen tunnin matka ja ihailtiin vehmaita peltoaukeita. Pihaan saavuttaessa jo itse rakennus huikaisi…

Opastus oli hyvä, meitä oli vain kymmenen ryhmä ja kierreltiin ympäri sairaalaa. Portaat olivat inhimilliset kävellä ja seitsemännen/ylimmän kerroksen kattotasanteelta aukesivat huikeat näkymät. Tuolla tasanteella tuberkuloosipotilaat olivat ottaneet raitista ilmaa ja hengitelleet päivittäin tuntitolkulla ja pakolla.

Monet yksityiskohdat kiinnostivat - värit, muodot ja toimivuus. Kyllä Alvar ja Aino Aalto olivat neroja! (Ynnä koko suunnittelutoimistonsa väki.) 

Kiitos Esikoinen, kun houkuttelit meidät mukaan! Yleensäkin kotoseen viettämään ”alkuperäisen perheen viikonloppua” ja sitten tuonne Paimioon.

Jk. Alkuperäisen perheen käsitteen loi Esikoinen. Hänen mielestään hän on se, jonka myötä meistä tuli perhe. No, lapsiperhe nyt ainakin. Onneksi Kuopus kestää/kestänee tämän ihmejaottelun… 

Pari sanaa kivasta viikonlopusta

Kotosviikonloppu takana ja hauskaa oli! (Ehkä huomenna teen selkoraportin monilla kuvilla.) Säät suosivat, kun lauantaina ja sunnuntaina oli aurinkoa ja perjantain sateen kanssa tultiin juttuun. Syötiin hyvin, käveltiin, muisteltiin, naurettiin ja tehtiin hyviä kirppariostoksia. Aamulla herättiin aikaisemmin ja kuunneltiin, kun lapsi (37 v) vielä nukkua tuhisi.  

Adjektiivioloa töissä

Torstain työkokouksessa analysoitiin itsiämme ja ensinnäkin senhetkistä adjektiivioloa ja sitten, mitä adjektiivia toivoisi/tarvitsisi lisää. Kuvassa valitsemani kortit. Kilttimoodi oli jotenkin jäänyt päälle edellisestä päivästä, siksi valitsin kiltteyden. Taitavuutta kaipasin lisää, että saisin useamman pallon pysymään ilmassa. Pari palloa menee, mutta siihen se sitten jää. 

Hajatuksia 22

Vapaa viikonloppu, jes! Isoveli täyttää tänään kuusikymmentäkuusi vuotta. On anopin nimipäivä. Hän oli nimensä mukainen eli hiljainen. Hyvä ihminen joka tapauksessa muutenkin ja ennen kaikkea siksi, että kasvatti minulle Miehen.

Eilen pysähdyin ajattelemaan, että oikeastaan työpäiviä alkaa olla hintsusti jäljellä, kun kerran kesällä eläkepäivät sarastavat. Olen lupautunut tekemään vielä virsikirjatyöpäiviä, vaikka virastotyöstä eläköidynkin. Eli niin sanottu pehmeä lasku on odotettavissa.. 

Neljäkymmentä vuotta sitten oli tuulinen syksy

Neljäkymmentä vuotta sitten syystuuli puhalsi tai oikeammin se viuhui, vonkui ja myskysi. Vieläkin sen jäljet tuntuvat ja hyvässä mielessä. Virallisen vuosipäivän aika ei ole vielä, mutta marraskuussa juhlimme sitä. Kun on ollut toisen ihmisen kanssa näin pitkään, tietää usein jo puolesta sanasta tai eleistä tulevat lauseet. Telepatia toimii myös. 

Eipä olisi uskonut silloin syksyllä -82, että tämä on Se Juttu. Tai olisihan se pitänyt uskoa, kun tarinamme oli tähtiinkirjoitettu ja sen oli määrä käydä toteen. 

Seitsemän kilon nukkumista

Pian kaksi vuotta sitten ostimme itsellemme seitsemän kilon painopeitot. Tällä viikolla ne taas pääsivät kesäsäilöstä käyttöön. Nukumme kuin possut niiden alla. Eilen illalla esimerkiksi lopetin lukemisen yhdentoista maissa ja vedin peiton kunnolla niskaan. Havahduin seuraavan kerran aamun reaalitodelisuuteen puoli seitsemän aikana. Näin yhtäjaksoista nukkumista en juuri harrasta tavispeitolla. Suosittelen. 

Terveiset unesta!

Miksi, oi miksi unessa on usein hankaluuksia? Viime yönä olin kylässä yksillä paikallisilla, jotka olivat ns. kädennostotuttuja. Yhtäkkiä muistin, että olin unohtanut mennä yhteen virsikirjatyöhön. Sitten selitin innoissani, että Kuopuksella on parhaillaan kaksi näyttelyä, mutta en millään muistanut niiden gallerioiden nimiä. Yritin etsiä kännykällä, mutta siitä ei tullut mitään. Lähdin pois kyläpaikasta vasta vähän yli seitsemän, vaikka Mies oli varoitellut auringon laskevan heti seitsemän jälkeen. Ajoimme Esikoisen kanssa pyörillä ja hänellä oli onneksi  pyörässään valot. Ajoimme ison kaupungin läpi ja huomasin unohtaneeni ne vähäisetkin liikennesäännöt, joita olin tiennyt. Sitten onneksi heräsin…

Se oli melkein äskön!

Olen pohjimmiltani aika lailla perinneihminen. Kotiseutuyhdistyksen sihteeri olen ollut jo yli kaksikymmentä vuotta ja muutenkin pidän perinteistä. Räsymatot on mun juttu, samoin pelargoniat, vanhat arabiat ja kangaspöytäliinat. 

Miehen kanssa laitettiin kattilat ja pannut yhteen kasaan kohta neljäkymmentä vuotta sitten. Kumpikin toi tavaroidensa lisäksi myös omia perinteitä. Sen verran samoilta huudeilta oltiin, joten mitään heimoyllätyksiä ei tullut. Alettiin saman tien luoda omia perinteitä, omia käytäntöjä ja omia tapoja. Ja neljäkymmentä vuotta on mennyt nopeasti, kun se oli melkein äskön…

Jk. Äskön on minun tuomani sana tähän perheeseen. Kirjakieli-ihmiset käyttävät öön tilalla eetä. Sana on periytynyt myös seuraaville sukupolville…

Hajatuksia 21

 

Nuorempana värjäsin hiuksiani. Kevytsävytteillä ja hennalla, kunnes luin jostakin hennan olevan vähän nounou. Se loppui siihen joskus parikymmentä vuotta sitten. Tai suunnilleen. No, sitten aloin puhua siitä, että kyllä harmaat hiukset on upeat ja ne on odotettavissa. Kauan meni ennen kuin ensimmäiset harmaat ihan oikeasti ilmaantuivat tuohon sivuille. Nyt niitä on jo joka puolella päätä ja olen tyytyväinen. Kuvassa on kuitenkin jäkälää…

Kaksi on huisin paljon enemmän kuin yksi

Eilen arki palautui uomiinsa, kun meitä on nyt taas kaksi täällä Laurilassa. Illalla tehtiin pieni kävelylenkki ennen saunaa. Kakkosvahteilusta oli paljon kertomista. Vahtikeikka oli sujunut todella hyvin.  Eli olimme kumpikin vapaisiimme tyytyväisiä.

Syyskuu-raportti

Heräsin lokakuuhun ja muistin, että Mies tulee tänään kotiin. Kivakiva! Pari vallatonta vapaapäivää yksin oli ihan sopiva breikki.

Ja koska kerran heräsin lokakuuhun, on sopiva aika raportoida syyskuu. Ei mitään erikoista. Mutta: Luin yksitoista kirjaa. Kävelin 300,4 kilometriä. Katsoin hyviä elokuvia. Kokoustin muutaman kerran. Kävin viraikirjatöissä ja tavistöissä.  Olin tyytyväinen ja onnellinen.