tiistai 25. heinäkuuta 2017

Mausteissa sen salaisuus


Hyvää Kulinaristin päivää! Yksi tärkeä asia kokkaamisessa ja ruokanautinnoissa on maustaminen. Maustelaatikko on meillä sitä varten. Totuuden nimessä on myönnettävä, että kyllä meillä maustepurkkeja on myös sillä ei-suositeltavalla alueella eli liesituulettimen yläpuolella olevassa kaapissa... 
Jotkut ruoka-aineet rakastavat tiettyjä mausteita. (Kukkakaali tykkää currysta, porkkana on heikkona rakuunaan jne.) Joihinkin mausteisiin ei tunnu tottuvan, toisista tulee suosikkeja. Kesäisin pidän timjamista, talvella kurkumasta, korianteriin en ole oppinut vieläkään, basilika on ihanaa aina. - Ja nyt on ihan pakko laittaa aamupalaa, kun tästä maustetekstistä tuli niin kova nälkä!

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Mä viestinnästä laulan, sillä oonhan somelainen


Muutaman viime viikon aikana tuli osoitettua taas somen teho. Facebookissa ja Instagramissa laitoin mainoksia ja kuvia taidenäyttelystä ihan mainostustarkoituksessa useamman kerran ja katso, kävijöitä kävi! Joskus some tavoittaa väen jopa paremmin kuin printtimainonta, sillä se on tässä ja nyt ja jopa tuntia ennen sulkemisaikaa voi vielä mainostaa tehokkaasti... (Kaikki kunnia lehdistölle ja varsinkin omalle paikalliselle!)
Eilen illalla meillä oli näyttelyn purku ja sitten myöhemmin kotona karonkka. Ja kotona nyt tauluja siellä sun täällä...

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Yöpaitaisena canonisoitua


Minulla on tapa yöpaitautua heti saunan jälkeen. Meillähän saunotaan joka ilta, joten yöpaita/yöpaidat on/ovat tuntimäärältään paljon käytössä. No, eilen illalla oltiin kaikessa rauhassa aloittamassa illan elokuvaa Hehkutuksia ja satuin katsomaan ikkunasta ulos ja sanoin Miehelle, että käyn ensin ottamassa muutaman valokuvan. Valo ja tunnelma olivat niin houkuttelevia ja koukuttelevia. Ja ei muuta kuin yöpaitaisena ja rantasandaalit jalassa pihalle napsimaan kuvia. Kuvassa yksi niistä.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Leena ja piin likiarvo


Tänään nimipäiväänsä viettää Leena ja onniteltavia riittää! On ainakin entinen työkaveri, nykyinen työkaveri, vanha ystävä yli neljänkymmenen vuoden takaa, täti ja kummitäti samassa persoonassa, entinen käly, miniän äiti, monta ystävää täällä Keski-Suomessa ja myös oma rakas Kuopus. Onnea tsiljoonasti kaikille! Kuopuksen nimipäivää ollaan vietetty tänä päivänä, vaikka oikeastaan kyseessä on ns. osittaisnimipäivä. Varsinaista nimeä ei löydy kalenterista.

Jk. Tänään on myös piin likiarvon päivä 22/7. 

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Huvittavia paikannimiä


Sitä voi keräillä monenlaista. Jotkut keräävät sarjakuvia, toiset postimerkkejä, jotkut vanhaa Arabiaa, toiset myrkkylasia. Jne. Minä pidän kirjoista, elokuvista, vanhoista astioista ja uusista astioista, mutta en tietoisesti keräile niitä - ne vaan jostakin omituisesta syystä löytävät tiensä meille. On yksi asia, jota hieman keräilen ja se on sanat. Lomareissulta palatessani huomasin kirjoittavani muistiinpanoihin paikannimiä, jotka huvittivat minua suunnattomasti tai ainakin hieman. Tässä siis lista suoraan Steven muistista: 

Kastu
Kaulansuu
Haveri
Vuotava
Purema
Riittiö
Rutava
Nanhia
Keho 
Haviseva



torstai 20. heinäkuuta 2017

Teema voisi olla harmaa


Valokuvaaminen millä tahansa vempeleellä on kivaa! Joskus voi ottaa hieman salaperäisiäkin kuvia, joista ei saman tien tiedä aihetta/kohdetta/ideaa. Tämän aamun kuvaksi valikoitui toissaillan kuva, jonka teema voisi olla harmaa.
Talo tyhjeni eilen ja jäätiin Miehen kanssa taas kaksin. 

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kesäpäivä Kan... eikun Keuruulla


Eilisen päivän ohjelmassa meillä oli lähikaupunki Keuruu. Päivään sisältyi muutama taidenäyttely, muutama kirpputori, kahvia ja italialaista jäätelöä, aurinkoinen päivä, kaunista järvimaisemaa ja kiireetöntä kuljeskelua. Laurilan seinälle löytyi heräteostoksena grafiikkaa aittagalleriasta. 
Illalla Laurilassa tehtiin hyvää pizzaa. Kissa sai valkoapilaseppeleen päähänsä, mutta ei pitänyt sitä kuin hetkisen. Seppele kulki illan mittaan päästä toiseen.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Useimmiten ilman takkia


Odottavien töiden pino työpöydällä herätti eilen aamulla kunnioitusta, puhelin soi tiuhaan ja ovikin kävi ahkerasti. Muistin salasanani ja oman nimeni, joten ei mitään hätää! Päivän mittaan sain pinoa pienemään jonkin verran ja lähdin töistä hyvillä mielin tasan iltaviideltä. Orientoituminen onnistunee taas kerran...
Taisin olla onnentyttö lomasään suhteen, sillä kohdalleni ei osunut kuin pari sadepäivää. Pärjäsin joko farkkutakilla, ulkoilutakilla, ohuella villatakilla tai useimmiten ilman takkia. Toppatakkiajatusta ei tullut mieleenkään.  Aurinko helli monenmonena päivänä ja naamakin sai väriä. 

maanantai 17. heinäkuuta 2017

184,3 kilometrin loma


Loma oli kestoltaan kaksikymmentäviisi päivää eli kolme ja puoli viikkoa. Ja sinä aikana:
- olin Petäjävedellä, Turussa ja Helsingissä
- kävin kuudessa taidenäyttelyssä
- luin kaksi kirjaa
- katsoin kuusitoista elokuvaa
- katsoin kahdeksankymmentäkaksi jaksoa Kotikatua
- kävin kahdeksalla kirpputorilla
- kevenin kaksi kiloa
- kävelin 184,3 kilometriä

Loma oli onnistunut. Täytti tehtävänsä, joka sille yleensä on annettu.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kuudestoista heinäkuuta


Tänään on viimeinen lomapäivä tällä haavaa. Tänään kuuluu ohjelmaan aamulenkki parhaan kaverin kanssa (eilen aamullakin käytiin), näyttelyn valvomista, helsinkiläisrakkaiden odottelua ja luultavasti kaunis kesäpäivä. Ei siis huono päättymispäivä hyvälle lomalle. Huomiseksi luvassa lomaraportti, joten ei siitä sen enempää...
Nimipäiväänsä viettävät tohvelimies Reino ja suomenruotsalainen Reinhold. Onnea heille, vaikka en mikään pääkuuluttaja olekaan. 



lauantai 15. heinäkuuta 2017

Enmuistaenäämilletaikenelle


Olen ottanut asiakseni omistaa kävelylenkkejä aina jollekin asialle tai henkilölle tai ilmiölle. Näin olen tehnyt jo vuosia sitten, kun omistin fillarilenkkejä samaan tyyliin. Facebook näyttää päivittäin vanhoja päivityksiä (jos niitä haluaa) ja tässä yhtenä päivänä kahdeksan vuotta sitten olin taas omistanut fillarilenkin enmuistaenäämilletaikenelle. No, ystäväni A oli vastannut päivitykseeni ja kertonut omistaneensa äskettäisen vaipanvaihdon minulle...
Kävin yöpaitaisena hetki sitten pergolassa nappaamassa kuvan tuosta keltakukkaisesta kukasta. Se on kuin aurinko tai oikeastaan monta aurinkoa läjässä. Omistan kukkakuvan hohtavan värin valkovoittoisille asuntomessusisustuksille. 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Omista ylpeä


Eilen istuin kolmessa eri bussissa yhteensä melkein kuusi tuntia ja tein paluumatkan lomalta. Steve piti minulle uskollisesti seuraa. Moppekin oli mukana, mutta pussissa. Ehdin onneksi vielä yhteen taidenäyttelyyn omalla paikkakunnalla. Näyttely oli/on Miehen ja Kuopuksen ensimmäinen yhteinen. Olen heistä ylpeä...

torstai 13. heinäkuuta 2017

Entisellä konepajalla


Eilen keskiviikkona oli taiteen päivä ja nimenomaan nykytaiteen. Kävin ensimmäistä kertaa Logomossa, joka on aikanaan ollut VR:n konepaja ja nykyään kulttuurikeskus. Käymisen arvoinen paikka!
Taidenäyttelyssä oli esillä suomalaista ja ulkomaista nykytaidetta. Osa helposti, osa vaikeasti lähestyttävää - niin kuin taide aina - ja osa jäi kokonaan vieraaksi. Napsin puhelimella muutamista suosikeistani kuvia ja kokosin niistä pienen kollaasin. Ylin työ on italialaisen Roberto Pugliesen äänitaidetta eli se pitäisi näkemisen lisäksi kuulla...

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Näin unta töistä


Lomaa on vielä sunnuntaihin asti. Viime yönä näin ensimmäisen työympäristöön liittyvän unen, jossa sain ensimmäisenä päivänä loman jälkeen käteeni kansion täynnä odottavia töitä. Unessa totesin jollekin Kirkkohallituksen ihmiselle (joka oli tullut meille pitämään jotakin esitelmää), että purkamisessa menee se kolme ja puoli viikkoa, mikä oli lomaakin, mutta oli loma sen arvoista! Niin on kyllä ollutkin! - Kuvan kiitosruusut kaikille loman onnistumiseen vaikuttaneille...

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kävellessä näkee enemmän


Kävellessä näkee enemmän kuin mitä näkisi paikallisbussin ikkunasta! Ainoa harmittava puoli kaupunkikävelyssä on se, että askelmittari ei noteeraa aerobisia askeleita, kun pysähtelyjä on niin paljon. Eikä sekään harmita oikeastaan ollenkaan. Tai ihan vähän.
Näitä kukkia oli ihan pakko ikuistaa. Sijainti oli Wäinö Aaltosen patsaan alaosa. Patsas on nimeltään Kun ystävyyssuhteet solmitaan ja se on vuodelta 1955 ja kuvaa Turun ja Göteborgin ystävyyttä. Paikalla on lisäksi pokestoppi, mutta siitä ei ollut eilen mitään hyötyä, kun Steve oli kotona lataamassa akkuansa... 

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Nyt riitti koomailu!


Lomalla voi viettää kaikenlaisia päiviä tai olla viettämättä. Ihan jompsin kumpsin ja siltä väliltä. Eilen vietin varsinaisen koomailupäivän. Katsoin useampia jaksoja Kotikatua ja jotenkin minua huvitti ajatus siitä, että jouduin nyt katsomaan Korkeavuorenkadun maisemia sarjasta, kun en niitä livenä nähnyt reissulla... 
Nukuin myös päiväunet. Illalla kävin kaupassa, joten siinä ainoa aktiviteetti. 
Yksi koomailupäivä oli ihan riittävä. Tänään on teemapäivänä Teddykarhujen huviretkipäivä. Ehkäpä joku piknik olisi hyvä ajatus? Karhulla tai ilman.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Aaltoa ja aaltoja!


Eilinen pääkaupunkipäivä alkoi torikahveilla Hakaniemen torilla. Päivään kuului myös paljon kävelyä, aurinkoa, antiikkia, kauniita astioita ja valaisimia, kuljeskelua Krunikassa, hyvä vihreä lounas yms. Iltapäivällä käytiin esikoisen kanssa Ateneumissa Alvar Aalto -näyttelyssä ihailemassa ja innoittumassa. 
Kävelin junalle kaikessa rauhassa. Mielessä pyöri kaikenlaista. Päällimmäisenä rakkaus. 💕


lauantai 8. heinäkuuta 2017

Riittävä huonekorkeus


Eilen vaihdoin kaupunkia. Matkustin pitkästä aikaa junalla ja saavuin Helsinkiin. Olin antanut itselleni tehtäväksi tarkastaa esikoisen ja vaimonsa uuden asunnon ja myös uuden työtilan. Pidin molemmista valoisuuden ja huonekorkeuden vuoksi. Ja muutenkin.
Päivään kuului hyvä vegelounas ulkona, shoppailua, hyvä päivällinen kotona, iltakaljat Vaasankadun yhdellä terassilla, hyvää oloa, paljon askeleita, naurua ja iloa. Ja paljon muuta. Muisteluakin, totta kai. 
Tänä iltana palaan takaisin Turkuun. Lomaa on reilu viikko jäljellä. Me like!

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Arjen ja hetkien kuvia


Turku on minulle kaiken muun lisäksi yhtä kuin taide. Täällä tulee tutustuttua hyvin monenlaisiiin näyttelyihin. Eilen kävelin Puolalanmäelle taidemuseoon katsomaan valokuvataidetta. Robert Doisneau oli ranskalainen valokuvaaja, joka oli arjen ja hetkien kuvaaja. Mustavalkokuvat pysåhdyttivät ja hymyilyttivät. (Henkilökohtainen mielipide: Viimeisen huoneen värikuvissa ei ollut ollenkaan sitä samaa tenhoa kuin mustavalkoisissa.)
Näyttelyn jälkeen join kahvit ja istuskelin kaikessa rauhassa. Miljöö on kuin tehty kiireettömyyteen.

Jk. Minua hävetti vähän, kun en ollut läheisten näyttelyn avajaisissa. (Mutta vain vähän.) Ehdin onneksi katsomaan näyttelyä vielä loman loputtua...

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kerrostalon päällä täysi kuu...


Hyvää Eino Leinon & runon ja suven päivää! Nappasin kuvan eilen illalla yhdentoista paikkeilla ja tänä aamuna tajusin, että siinähän on Nocturne hieman urbaanimpana versiona! (En sano tätä missään tapauksessa pilkatakseni, sillä Leinon Nocturne on aina ollut lempirunojani ja sävellettynä lempilaulujani, koska Loiri.)
On ihmisiä, jotka rakastavat runoja ja ihmisiä, joiden mielestä runot olisi voinut jättää kirjoittamatta. Ja välissä vaikka kuinka monta ihmistyyppiä. Joka tapauksessa tänään ON runon ja suven päivä, joten runoa pukkaa joka tuutista esiin riimillä tai ilman. Ja hei haloo, on kysymys vain yhdestä ainoasta päivästä...

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Täl pual ja tois pual


Lomaa voi viettää maalla tai merellä, maassa tai ilmassa, maalla tai kaupungissa. Minä valitsin tällä kertaa lomanviettopaikaksi kaupungin - enkä ihan mitä kaupunkia tahansa, vaan Turun. Täällä on samalla kertaa historian havinaa ja uusien tuulien tuiverrusta. Iso kaupunki, jossa riittää tutkittavaa ja kuvattavaa, kierreltävää ja opittavaa. 
Loma jatkuu edelleen. Tänään luultavasti menen katsomaan mustavalkoisia valokuvia. 

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Puolivälimittauspistepäivä


Tänään on Yhdysvaltain kansallispäivä, mutta se ei minun lomaani hetkauta. Ihan sama juttu, vaikka olisi Palaun tai Kiribatin kansallispäivä, Naurusta puhumattakaan... 
Tänään tarkalleen klo 12 lomani saavuttaa puolivälimittauspisteen. Uskomatonta! Tuntuu, että olen ollut jo vaikka kuinka kauan poissa sorvin äärestä (kuv.) ja kotitantereilta. Ikikalenterikin on jäänyt täällä aina välillä kääntämättä, mutta tänä aamuna päivitin sen oikeaksi.
Tänään ostoslistalla on ketsuppia ja maitoa. 

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Tapahtui kirpputorilla


Törmään (kuv.) koko ajan pieniin aiheisiin, jotka ovat käveleviä novellinpoikasia. Onneksi minulla on tämä blogi, jotta saan kirjoitettua sisuksistani (kuv.) aiheet ulos. 
Muutama päivä sitten kävin yhdellä kirpputorilla. Sen alakerrassa on kirja-ja astiaosasto, jossa on myös huonekaluja myytävänä. Nojatuolissa istui vanha nainen, sanokaamme häntä nyt vaikkapa leskikuningattareksi. Hyvin määrätietoisen oloinen yksinvaltias. Hän tiuski nuoremmalle miehelle, jonka oletin olevan poika. Pojan piti tuoda hänelle kirjoja katsottavaksi ja valikoitavaksi. Välillä nainen huokaili ääneen ja kysyi, onko toinen tahallaan niin hidas. Kirjapino pöydällä kasvoi ja kasvoi. Sääliksi kävi tuo mies, jolla kaiken lisäksi tuntui olevan huono kuulo. Ihan oikeasti siis, ei valikoivasti.  - Ei tämän kummempi tarina, mutta pysähdytti. 

Jk. Kuva ei liity mitenkään muuten juttuun kuin että muki on kotoisin kirpputorilta, samoin pöytäliina. Ei tosin tuolta kyseiseltä. 

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Ottamuksia 12


Kaksinkertainen ottamus. Siinä mielessä, että tämä nyt on se keksimäni juhaniahonlastuja mukaileva sovellus ja siinä mielessä, että eilen illalla otin tuon kukan yhden ylämäen varrelta. Niitä oli tulossa tielle vaikka millä mitalla ja tämäkin oli hyvin pitkävartinen yksilö, kun sen taitoin mukaani ja perillä vielä napsaisin pikkumaljakkoon sopivaksi. 
En oikeastaan ollut millään kukkienhakumatkalla, vaan kävelyllä. Lämmin ilta olisi houkuttelut pitempäänkin reissuun, mutta tyydyin reiluun viiteen kilometriin. Ja kuvan kukkaan. 

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Heinäkuinen aamu alkoi kahdeksan jälkeen ja runolla


Hyvää heinäkuuta! Heräsin kuudelta, mutta en noussut silloin ylös. Ajatukseni oli, että ei sitä aina tarvitse olla niin tehokas ja nukahdin uudestaan ja heräsin vähän yli kahdeksan...
Avoimesta ikkunasta käy jonkinkokoinen tuulenvire. Aurinko paistaa. Tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia. Voi mahdollisesti käydä niin, että käppäilen/lompsin/löntystelen/talsin johonkin, mutta en vielä tiedä tarkempaa. Päivä on niin sanotusti vaiheessa.
Heinäkuun voisi aloittaa vaikkapa runolla ja lounaismurteella.

rakkaus o
se ko pan nenä toise
solisluu

ja miätti siin
et kui mää ole
enne
osan eres 
hengittä

(Karin Toisiks-Paraske)

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Lomakortti


Loman tunnistaa siitä, että ei ole kiirettä mihinkään. Jokaiselle päivälle ei tervitse keksiä mitään erityistä ohjelmaa. Voi vain olla ja lorvia. Nukkua päiväunet, jos siltä tuntuu. 
Eilen oli loman lämpimin päivä. Kävin kameran kanssa kuvailemassa keskiaikamarkkinoita, mutta väkeä oli liikaa yksityiskohtakuviin ja ei minua tuo keskiaika oikein ole koskaan erityisenmin sykähdyttänyt muutenkaan...  Seliseli. Ehkä annan markkinoille vielä mahdollisuuden ennen kuin mestaan ne kokonaan. 
"Lomakortti" on kollaasi siitä, mitä kuului eiliseen (siideri) ja keskiviikkoon (rintamerkkiostos). Kolmas juttu roikkui yhdellä jalankulkusillalla ja se toisaalta sotii loman lorvimisajatusta vastaan, mutta on kuitenkin aika sopiva teema/motto/agenda. Lomalle ja muutenkin.



torstai 29. kesäkuuta 2017

Tunsin itseni kevyeksi


Aina välillä taide pysäyttää, lyö kanveesiin ja huumaa. Niin kävi eilen, kun kävin Wäinö Aaltosen museossa tutustumassa Jacob Hashimoton töihin. Leijamaisia, samalla aikaa kevyitä ja eikevyitä. Ihmeellisiä rakennelmia. Ihania! Kirjoitin vieraskirjaan: Tunsin itseni kevyeksi. Ja melkein sanattomaksi. Se kuvasi tuntemuksiani. 
Hemmottelin itseäni syömällä lounasta museon kahvilassa. Ranskalainen kalakeitto oli sofistikoitunutta ja hyvää. Stevellä kuvasin muutakin kuin töitä, mutta en ruokaa, vaan tietoja tilasta.


Museon jälkeen avasin kännykkäni ja huomasin, että minulle oli soitettu töistä. Soitin sinne ja seisoin soittaessani näillä jalansijoilla. Ja sitten jatkoin matkaani...



keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Nyt paloi käämit, mutta ei minulta!


Kyllähän minullakin aina joskus palaa käämit kaupassa, mutta eilen paloi joltakin muulta... Oli ruokatuntipäiväsydänhetki hypermarketissa, jossa viitisen kassaa palveli ja asiakkaita oli jonohkoiksi asti. Seisoin kahden miehen takana ja mielessäni luokittelin heidät isäksi ja pojaksi. Heillä oli käsissään muutamat ostokset. Puhuivat keskenään ja sitten yhtäkkiä isä havahtui, että jonot liikkuvat hänen mielestään liian hitaasti ja totesi, että onpa täällä vähän kassoja. Samassa kuulutettiin jotakin myyjää ja isä meni sanomaan kassalle, että kuuluttakaa lisää kassoja. Hän palasi eteeni omalle paikalleen ja lausahti hienon kesälauseen: *****, kun tässä menee koko *****kesäloma! (Ei kai niin lyhyitä kesälomia ole kenelläkään...)
No, sitten avautui uusi kassa ja isä ja poika kiiruhtivat sinne. Heillä oli vaan vähän huono tuuri, sillä muutama muukin teki saman siirtoliikkeen. Minä pääsin kahden asiakkaan jälkeen kassalle ja kun olin maksanut oman maitokahvijuomani, käännyin katsomaan kaksikkoa. Myönnän olleeni erittäin vahingoniloinen, sillä heillä oli vielä matkaa maksamishetkeen...

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kävelemään, hei ulos kävelemään


Nyt voisin myöntää itselleni jonkin prenikan ja kukkakimpun, sillä eilen sain käveltyä loppuun sen virtuaalisen paluumatkan Turusta Laurilaan. Eilen satoi aamulla ja päivällä ja iltapäivällä sen verran, etten viitsinyt ehdoin tahdoin lähteä liikkumaan sateessa. En senkään vuoksi, että tavoitteesta uupui enää/vielä 16,5 km ja aioin yllättää itseni kävelemällä sen verran.
Iltaviiden jälkeen suuntasin ulkoilureitille. Fiilis oli hyvä, metsä tuoksui ihanan raikkaalle ja maapohja jalkojen alla tuntui mukavalta. Kaikki palaset siis kohdallaan! 
Melkein kolme tuntia meni. Askelmittarin mukaan tuosta kertyi 16,48720 km ja yhden desimaalin taktiikalla juuri se puuttuva 16,5 km. Projektin kokonaiskilometrimäärä on 592. Hyvä minä! Kiitos, Moppe!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Otanko vaiko en?


Havainto: kuvia tulee napsittua vähän niin kuin sijaistoimintona, kun odottaa jotakin muuta. Ei se vaan ennen onnistunut, kun suunnilleen jokaista tai ainakin joka toista kuvaa piti nuukan ihmisen miettiä etukäteen, että otanko vaiko en. Filmirullat maksoivat ja rullien kehitys kuviksi asti maksoi ja koskaan ei etukäteen tiennyt, mitä niistä loppujen lopuksi tuli. Joskus onnistui vain yksi kuva koko rullasta, joskus vielä vähemmän.
Niin siitä sijaistoiminnosta sen verran, että eilen kävin hakemassa pokestopeilta palloja. Siinä odottaessa kuvasin alppiruusuja eli rhodoja. Niistä jäi kuvia, kun taas alppikengistä olisi jäänyt vain jäljet...

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Ihastuin!!!


Ihastuin eilen. Kyllä!!! Menetin sydämeni. (Kuvan tarkoitus on ihan vaan hämääminen, sillä kyseisestä ihastumistapahtumasta ei ole mitään todisteita.) 
Lähdettiin aamupäivällä kesäseikkailukävelylle. Ensin tuttua seutua, sitten oudompaa. Ja sitten se tapahtui, ihan faksimaisesti... Löydettiin aivan ihana ulkoilureitti! Ja kerrassaan rakastettava iso mäki, jota noustiin tunnekuohun ja huuman vallassa. (Tunnustan, että minuun iski sellainen näyttämisen meininki, mutta rehellisesti sanottuna myös flow.)
Käveltiin yhdeksän kilometrin lenkki ja jos ei olisi satanut loppuvaiheessa niin paljon, olisi kävelty pitemmästi. Uskon palaavani reitille vielä toisenkin kerran loman aikana... 

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Sopivasti keijukainen


Tänään on kahden teeemapäivän ristiriitapäivä. Itse ainakin ajattelen niin. On Keijukaispäivä ja Konvehtipäivä. Keijukaiskokoisten ihmisten ruokavalioon eivät konvehdit kuulu tai sitten heillä on niin kadehdittavan hyvä aineenvaihdunta, että pystyvät syömään konvehteja rasiakaupalla ja silti pysyvät keijukaismitoissa. 
Ehkä mitään ristiriitaa ei olekaan, sillä taisin lähteä ajattelemaan väärää asiaa! Kyse taisikin olla ihan oikeista keijukaisista. Sen siitä saa, kun takaraivossa soi Leevi and the Leavingsin kappale Sopivasti lihava...


perjantai 23. kesäkuuta 2017

Tililili ja tuliluli kuuluvat juhannukseen



Suvisia suruja (Larin-Kyösti)

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,
lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.
Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.
Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.
"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti
suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislmta.



Hyvää juhannusta! Monessa asiassa olen hyvinkin uudistushenkinen ja -mielinen. Juhannuksenkaan suhteen ei tarvitse olla koivuja portaanpielissä eikä limsakoria eikä kokkoa eikä kansallispukua. Yksi asia kuitenkin kuuluu minulla juhannukseen aina ja se on Larin-Kyöstin runo. Tauno Palon laulamana, totta kai!

torstai 22. kesäkuuta 2017

Ilmoittaminen kielletty!


Mutta ilmoitan silti: Minulla on loma! Aion haalia kävelykilometrejä, elokuvametrejä, kirjahyllymetrejä, elämyksiä, kokemuksia, tunneskaalan intervalleja, aurinkoa, virkistävää sadetta ja kirppislöytöjä. Tyylinä joku muu kuin Kaikki mulle heti, sillä lomaa on peräti kaksikymmentäviisi päivää... 

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Meillä on maailmanperintökohde!


Oman kotikunnan nähtävyyksiin tulee usein suhtauduttua vähätellen, mutta joskus on virkistävää leikkiä itse turistia. Sen jälkeen, kun aloin katsella maailmaa eripituisten kameraputkien läpi, olen käynyt vanhassa kirkossamme moninaisia kertoja kuvaamassa yksityiskohtia ja tunnelmia. Olen niin kuin ne neljätoistatuhatta muuta kulkevaista, jotka vuosittain tulevat katsomaan paikkaa, joka jossakin vaiheessa oli ihan hyljättynä.
Tervetuloa hienoon maailmanperintökohteeseemme! Juhannuksena kirkko on avoinna vain aamukymmeneltä jumalanpalvelusten ajan. Jos olisin silloin töissä, soittaisin harmonilla loppusoittona Juhannus on meillä herttainen. Ehdottomasti soittaisin taas kerran...

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Luvassa ääneenlukua


Puoli tuntia sitten heräsimme ja ihmettelimme, miten unta oli piisannut (= riittänyt) näin paljon. Ehkä sateensukuinen sää oli syynä. Emme olleet myöhässä mistään, kun tälle päivälle ei ole juuri muita suunnitelmia kuin ääneenlukua. On nimittäin vapaapäivä! Ääneenluvusta tuli mieleen, että lukemisen sijaan voi myös huutaa ja siitä on radiossa aina joinakin aamuna hyvin elävä esimerkki, josta voisi tehdä vertauksen. Huutaa kuin Olli Seuri. Anteeksi vaan, Olli ja Yle Radio 1...

Edit: Ääneenluku toteutettiin aamupäivällä. Nyt on sitten luettu loppuun Volter Kilven suurteos Alastalon salissa. Reilu kahdeksansataa sivua.



maanantai 19. kesäkuuta 2017

Asukkaat vai alkuasukkaat?


Väärääkin tekstiä voi lukea oikein, sehän on yleisesti tiedossa. Olen antanut itselleni kertoa, että oikea teksti voi tulla luetuksi ihan eri lailla ja tavallaan väärin. Ihan oikea esimerkki elävästä elämästä: Luin iltapäivälehtityylisen otsikon, jossa sanottiin, että asukkaat alkusammuttivat. Ihan selvästi kerrottu, kirjoitettu ja painettu. Minä kuitenkin ehdin lukiessani kääntää tekstin niin, että siitä tuli alkuasukkaat sammuttivat.
Tiedossa tällä viikolla on kaksi päivää (ma ja ke) töitä ja sitten jään lomalle. Tänään luen mikrofilmikortteja ja tihrustelen vanhoja käsialoja, joiden tulkinnat eivät aina ole ihan helppoja. Onneksi kortilta voi siirtyä järjestyksessä seuraavaan ja edelliseen, jolloin käsiala voi vaihtua ja lukeminen helpottua...

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kielitaitoinen lintu


Meillä eletään mielenkiintoisia aikoja... Kuistin seinällä on jo vuosia nököttänyt koristelinnunpönttö. Vasta tänä keväänä pihapiiriin tuli sen verran kielitaitoinen lintu, että ymmärsi tekstit ja nyt kuistin siivoaminen sai jäädä odottamaan myöhempää kesää, sillä pöntöstä kuuluu tsirp tsirp useammasta pienestä nokasta ja ruokahuolto pelaa, kun sinne lennellään jatkuvasti viemään syötävää. Lajia emme ole vielä määritelleet. Jos se olisi minun tehtäväni, olisin pulassa, kun tunnen lähinnä vain variksen, harakan, lokin ja punatulkun ja mikään niistä ei kuistilintu ole.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Poimin kieloja, mutta kuvassa mustikkaa


Tänään on Rakastu kesäyöhön -päivä ja Luonnonpäivä. Ihmisiä houkutellaan nukkumaan ulkona tulevana yönä. Makuupaikaksi kävisivät vaikkapa laavu, teltta tai puun alus. Olen yleensä hyvin innokas tarttumaan kaikkiin hulluihinkin haasteisiin, mutta tuon ajattelin skipata. Aitta saa rittää tulevanakin yönä. 
Eilen hain omalta pihalta pariin pikkuvaasiin kieloja ja totesin, että niitä kyllä riittää haettavaksi isojakin kimppuja, kun kukintakausi on kuitenkin lyhyt ja kieloalue suuri. Käyn siis tänään poimimassa lisää. Kielot perimme edellisiltä asukkailta, kun silloin kaksikymmentäkuusi vuotta sitten muutimme Laurilaan.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Suora ja siliä


Vanhalla kansalla on ollut päässään, näpeissään ja hyppysissään viisaus. Sananlaskut kertovat tosi paljon ja enemmän kuin sanojensa summa on. Parempi suora sileä kuin ruma ruusattu. Tämä sananlasku tuli mieleeni, kun laitoin päivän kuvaksi Kettulan seinähirsikuvan. Kuva on yksi lempikuvistani eli täysin subjektiivinen valinta. Toisaalta omassa blogissa saakin olla subjektiivinen ja omavaltainen ja omapäinen ja itsekäs. Ja suora ja sileä. Tosin jälkimmäinen on mieluummin muodossa 'siliä', jonka olen lapsena oppinut kuulemaan...

torstai 15. kesäkuuta 2017

Tervetuloa sininen!


Kesä löysi tiensä olohuoneeseen maanantaina, kun Mies vaihtoi verhot. Silittää nyt osaisin kyllä itsekin ja varsinkin tuollaisia verhokappaverhoja, mutta ripustusvaiheessa pitkä ruumiinrakenne (192 cm) on valttia! Mies sitten teki työn alusta loppuun ja kesä tuli. Ja saman tien aloin suunnitella sinisyyden lisäämistä huoneeseen... Oletettavasti mitään uutta ei tarvitse hankkia, mutta astioiden ja esineiden siirtelyä se vaatii, kun ikkunalaudalle on saatava sinisävyisiä juttuja ja kaitaliinakin on vaihdettava jne. Ihmettelen, että tämän vuoden sinikausi tuli vasta nyt. Ehkä koordinaattorina toimi  kuin toimikin verhoruljanssi...


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kiva kuin kivi


Kivissä on sitä jotakin. Ehdottomasti. Olen aina ollut kivi-ihminen ja tällä en tarkoita mitään jaloversioita, sillä sellaisia en omista. Tavallinen kivi pihalla tai ikkunalaudalla tai pöydällä toisten pienten seassa on samalla aikaa kylmä ja lämmin, kova ja inhimillinen. Rehellisen karu ja teeskentelemätön.  - Otsikossa ei ole painovirhettä. Kivi on kiva!

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Sitäsuntätä


Eilen oli ensin tehokas työpäivä, siihen päälle tunnin verran kikyilyä ja sitten tehokas kokous hauskassa seurassa. Joku kerran mainitsikin, että meillä on tosi hauskoja ja hyviä kokouksia...
Illalla katsottiin elokuva (The Two Faces of January), joka oli sopivan iisi jännityselokuvaksi. Ensin alkuun ajattelin, että Viggo Mortensenilla on vain kolme ilmettä, mutta oli niitä enemmän. - Ei minusta olisi elokuvakritiikoksi, ei todellakaan!
Nyt aamulla puhuttiin siitä, että syödään tukeva aamupala. Mietittiin sitten, että Mies voisi syödä vantteran aamupalan ja minä voin syödä pyylevän aamupalan. Hauskoja ja kuvaavia nuo vanhat sanat: tukeva, tanakka, vanttera, pulska, pyylevä jne. 


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kaiken se kestää


Vuosien ja vuosikymmenien aikana olen pätkätöissä ja pitkätöissä kuullut yhä uudestaan (yleensä kesäaikaan) rakkauden analysointia. Sen mukaan rakkaus on muun muassa kärsivällinen ja lempeä, kerskailematon, kestää ja kärsii kaiken. 
Oma analyysini rakkaudesta on tämän aamun kuva. Yhteisestä sopimuksesta vankkaan sillankaiteeseen yhdessä kiinnitetty, jo ruostunut, mutta luja ja turvallinen. Pysyy ja pitää. On olemassa täysillä.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Yksi hää ja yksi lenkki


Eilen olin töissä ja "asiakkaina" oli tämän kesän ensimmäinen vihkipari. Vanhassa kirkossa oli mukavan lämmin, joten mikäs siinä oli häämusiikkia soitellessa! Töiden jälkeen käytiin Miehen kanssa isoilla ruokaostoksilla ja tultiin kotiin keittämään kahvia, jotka juotiin pihalla. Kahvin jälkeen oli vuorossa pohdinta: lähdenkö Mopen kanssa ulos heti, hetken päästä vai illalla? Päätin tavoistani poiketen lähteä heti saman tien. Lenkkikamppeet päälle ja taskuihin askelmittari, Moppe ja Reino. Miehelle sanoin viipyväni pari tuntia. 
Muutaman kuvan nappasin Reinolla. Voikukkapeltojakin olisi voinut ikuistaa, mutta tällä kerralla tyydyin vesikuviin ja muutamaan liikennemerkkiin. - Kotona olin kahden tunnin ja kahdeksan minuutin kuluttua ja lenkin pituus oli 12,7 km. 


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Taas opin uusia asioita!


Omakohtainen kokemukseni eli täysin subjektiivinen mielipiteeni on se, että kesällä ihminen unta tarvitsee vähemmän kuin muuhun aikaan vuodesta. Iltaisin kyllä simahdan paljon ennen puoltayötä, mutta aamulla herään sitten viideltä tai kuudelta. Mutta eivät yötkään ole siskoksia keskenään, sillä joskus Nukku-Matti odottelee pitkään ja taitaa jo ihan tuskastua, kun tulee valvottua illalla pitkään. Aika konstikasta kaiken kaikkiaan tuo nukkuminen.
Tänä aamuna luin nukkumisesta ja uni-ikkunoista. Mielenkiintoista! Jokaisella meistä on oman keskuskellomme muodostamat aikaikkunat, jonka mukaan nukahtaminen "ikkunan avauduttua" olisi helppoa. Jos ikkuna taas ehtii sulkeutua, saa nukahtamista odottaa ehkä pitkäänkin. 
Vielä yksi asia nukkumisesta... Muistan, että lapsen tai aikuisenkin huonosta nukkumisesta käytettiin ilmaisua unihuima sekaisin. Niin sanoivat isä, äiti ja muut silloiset vanhat ihmiset, jotka itse asiassa olivat nuorempia kuin minä nyt...

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Ensio ja Toisio


Tänään viettää nimipäiväänsä Ensio. Onnea! Mielikuvituksen siivet ja ajatuksen askeleet lähtivät saman tien liikkeelle, kun luin tuon trivian kalenterista. Siinä sitä olisi kerrassaan hyvä nimi kaksospoikien ensimmäiselle pojalle ja toisen nimi olisi tietysti Toisio! Ajattele nyt, kun kenenkään ei tarvitsisi kysyä, kumpi heistä syntyi ihan oikeasti ensimmäisenä. 
Joinakin aamuina tulee ajateltua ihan hulluja. Ehkä se johtuu biorytmeistä. Tai vuorovesi-ilmiöstä. Tai ehkä siitä, että en nukkunut viime yönä yksin...