Herkkua on siinä neljänlaista

Eilen singahtelin töissä paikasta toiseen niin kovalla vauhdilla kuin nyt näillä (liika)kiloilla pääsee. Askelmittariin olisi tullut kelpo lukema, jos se olisi sattunut mukaan taskuun. Oli kaikenlaista, jota piti ehtiä ja joukossa myös pari muuttujaa, joista yksi ihan hiippakuntatasoa. Sekin selätettiin yhteistyöllä. 

Illalla Mies lähti saunomaan kunnan saunaan ja minä jäin sohvailemaan. Päätin, että nyt laitetaan olkkarin pöydälle herkkuja! Myöhemmin sitten katsottiin kolme jaksoa tamperelaista realismia (Heikki ja Kaija) ja juotiin teetä. Inkivääriä, taateleita ja pähkinöitä oli kiva napsia välillä. Edessä neljän päivän ansaittu vapaa... 

Onneksi heräsin!

Tiedät varmaan sen tunteen, kun heräät hankalatilanteisesta unesta ja olet helpottunut huomatessasi, että irl kaikki on ok... Heräsin kaksikymmentä minuuttia sitten juuri moisesti... Minun piti olla säestäjänä (urkuharmonilla) jossakin näytelmässä tai spektaakkelissa. Esitys alkoi kello kahdelta päivällä ja olin paikalla minuuttia vaille. Istuin suoraan soittimen ääreen. Yhtäkkiä tajusin, että nuotit jäivät autoon ja kävin sanomassa Miehelle, että hakisi sinisen kansion autosta. Tiesin, että ensimmäinen  laulu alkaa c-mollisoinnulla, joten painoin sen jo valmiiksi ja esitys alkoi. Improvisoin ja en tiennyt yhtään, mitä tulisi seuraavaksi. Mies juoksi hengästyneenä kansion kanssa paikalle. Selailin sitä vasemmalla kädellä ja totesin, että kansio on väärä. Tajusin, etten millään pysty kehittelemään kaikkia lauluja omasta päästäni - varsinkin kun oli välisoittoja ja siirtymiä vaikka kuinka paljon. Sitten onneksi heräsin, huh! 

Tunnustan olevani lyhtyihminen

Olen aina ollut lyhtyihmisiä. Vuosien ja vuosikymmenien aikana erikokoisia ja -värisiä lyhtyjä on hankittu huusholliimme. Valaistu lyhty on saattanut toivottaa vieraat pihalla tervetulleiksi ja ilahduttaa omaa väkeä ihan muuten vain.

Kynttilät lyhdyissä ja yksinään on myös minun juttuni. Joskus vuosia sitten ostin tuoksukynttilöitä ja niissä oli ehdoton suosikkini glögituoksuversio. Sitten tapahtui jotakin - joko kynttilätehtaassa tai omassa elimistössäni - ja tuoksu olikin aivan liian vahva ja alkoi etoa. Siihen loppui tuoksukynttilävaiheeni ja nykyään ostan vaan ihan taviksia. 

Jk. Kuvan lyhty oli/on Rajatalon kuistilla. 

Helmilause kannatti säilöä!

On olemassa satoja ja tuhansia laulunsanoja, joista jotkut koskettavat ja jotkut taas ei. Ihan niin kuin muidenkin tekstien kanssa. Sitten taas tulee laulu, joka kaikkinensa on ihan ookoon kasi, mutta jossa on sisällä helmilause. Niin kävi syyskuun lopulla. Otto säilöi uskollisesti lausetta tähän aamuun asti ja nyt on lauseen aika. Onnen kaava on yhden suhde toiseen. Kadehdittavan hienosti sanottu! Vau! Sanaleikittelyä, tosiasiaa ja tunnetta samassa paketissa. Nyt sitten vasta etsin, kuka noin lauloi/laulaa ja vastauksena oli Teleks. Yhtye on kaksi miestä, joilla on elettyä elämää, osuvat sanat ja terävät kynät.

Kuva on eilisillalta, kun kävelin kohti rautatieasemaa. Olin luvannut kävellä Suurta (ja pitkää) Rakkautta vastaan. Onnen kaava oli ja on yhden suhde toiseen...

Enkkalenkki!

Olipa kerran vapaa lauantai, jolloin kalenterissa ei ollut mitään merkintöjä. Olipa kerran yksinkotonatilanne. Olipa kerran hyvä syksysää. Ne kaikki olivat eilen. 

Aamupalan jälkeen tungin ulkoiluhousujen takataskuun askelmittarin ja ulkoilutakin vasempaan sivutaskuun eväspatukan. Sitten vain lenkkarit jalkoihin, apinapipo päähän, käsineet käsiin ja Taito ulkoilutakin oikeaan sivutaskuun ja siitä kuulokkeet korviin. Lähdin siis lenkille.

Tarkoitus oli kävellä Pitkä Lenkki. Niin tapahtuikin. Matkaa kertyi ennätyspitkästi eli askelpituudellani 20,05280 kilometriä. (Edustan yhden desimaalin koulukuntaa, joten kirjaan sen muotoon 20,1 km.) Olo kävellessä ja kävelyn jälkeen oli mitä parhain. Samoin nyt aamulla on. 

Myrskyn jälkeen - on lehtiä pihalla

Eilen illalla ja yöllä tuulikellot kilkattivat Laurilan nurkilla. Olin valmistautunut uhkakuviin eli sähkökatkoihin ja puiden kaatumiseen. Ne jäivät onneksi tulematta. Valvoin yöllä vähän aikaa, joten aamulla unta riitti sitten yhdeksään saakka. Ensimmäiset aamuviestit kolmensadan kilometrin päähän Miehelle on lähetetty. Aamupuuro on hautumassa.

Tänään tulee kuluneeksi kaksikymmentäyksi vuotta siitä, kun isä-Erkki kuoli. Omistan hänelle tämän päivän kävelylenkin, jolle aion lähteä aamupäivällä. Ihan pakko on päästäkin ulos, kun eilinen oli koomailupäivä...

Mikään ei ole itsestään selvää!

Kuntamme on edelleen otsikoissa ja eilen kuultiin lisää huolestuttavia uutisia, kun talousvettä on keitettävä 5-10 minuuttia. Kolme viikkoa on nyt kannettu pelastuslaitokselta juoma- ja ruokavettä ja hanavettä käytetty hyvin nuukasti ja omasta kaivosta laskettu talousvettä vessan huuhteluun ja käyty Repolassa usein. Ollaan pärjätty, mutta ymmärrän, jos vitsit alkavat monella olla vähissä... Opimme tästä sen, että mikään ei ole itsestään selvää - ei edes vesi...

Jk. Suosittelen kokeilemaan kuvan innovaatiota: paahdettua ruisleipää, maapähkinävoita ja banaania. Tosi hyvää! - Kuva on eilisaamulta, kun tänään on hitaan aamun vuoro eli vielä loikoilen peiton alla, tosin lokaationa on nyt jo olkkarin sohva ja peittona torkkupeitto. 

Muuttuuko ihminen? Muuttuu!

Otsikon alkuosa on isä-Erkin lempilaulusta, loppuosa on minua. Viimeisin kokemus on tältä aamulta. Mies tuli herättämään vartin yli viisi ja kysyi, jaksanko lähteä kävelemään seuraksi. Mietin kahden sekunnin verran ja nousin sängystä. 

Tiellä oli pimeää ja vähäliikenteistä. Muutama koirailija ja auto tuli vastaan. Juna lähti puoli seitsemältä ja Mies siinä. Kävelin kotiin ja mietin niitänäitä. Lähinnä aamukahvia, jota juon nyt seitsemän jälkeen. Maistuu kyllä tosi hyvältä! 

Niin siitä otsikosta vielä... En olisi tällaisia aamukävelyjä kyllä tehnyt muutama vuosi sitten, joten otsikko tuli todistettua. 

Kaksi äffää - Föli ja Finnkino

Olipa kerran Turun seudun joukkoliikenteen viisivuotistapahtuma syyskuussa. Olipa kerran sateinen illansuu ja siksi vain pikainen pistäytyminen Vanhalla Suurtorilla. Osallistuin arvontaan, sain muutaman karamellin ja pienen mikrokuituliinan. En jäänyt niin pitkäksi aikaa, että olisin nähnyt Maltin ja Valtin. Se siitä sitten, ajattelin. Mutta ei todellakaan! 

Muutamaa päivää myöhemmin sähköpostiin tömähti viesti. Olin voittanut kaksi elokuvalippua ja kaksi herkkulippua! Eilen sitten käytiin isommassa lähikaupungissa elokuvissa ja kuvana oli Olen suomalainen ja herkkuina popparit ja limsa. Elokuvasta pidimme. Näyttelijäsuoritukset olivat aidon julmia. Musiikki jäi pitkäksi aikaa soimaan mielessä. 

Ymmärsin väärin

Eilen illalla valitsin iltalukemista ja valitsin kuvan kirjan (Robert Galbraith: Valkoinen kuolema) etukannen tekstin uhallakin. Siinä vaiheessa nimittäin kuvittelin, että arvostelulause koskee tätä kyseistä kirjaa. Ajattelin, että valvotaan sitten, jos kirja on niin koukuttava/jännittävä! No, nyt aamulla tajusin: kyse onkin tietysti RG:n edellisestä dekkarista. 

Ihan ookoolta ensimmäiset neljäkymmentä sivua vaikuttivatkin, mutta sitten uni voitti. Tein henkilökohtaista historiaa, kun luin prologin ja yleensä jätän sen lukematta. Uskalsin tunnustaa tuollaisen asian, sillä tiedän, että meitä on muitakin...

Uskollinen palvelija

Huushollissa on tavaroita, joita käytetään paljon tai vähän. Kuvan teekannu kuuluu ensimmäiseen kategoriaan, kun se on käytössä lähes joka ilta. Ostamista suunniteltiin pitkän aikaa ja viisi vuotta sitten syksyllä toteutettiin. Kannu on kaunis ja painava. 

Teekannuja on toki useampikin, mutta tästä tuli vakituinen saman tien. Uskollinen palvelija voisi olla nimensä.

Useampaa parhautta

Hitaat aamut on parhautta. Yöunia riitti yhdeksän tunnin verran ja mitään kiirettä ei ole mihinkään. On aikaa vaikka kuvailla kotia ennen aamupuuroa ja -kahvia! (Näkymä olohuoneen toisen ikkunan tienoilta.)

Tälle päivälle ei ole muita suunnitelmia kuin kävelylenkki. Luultavasti kaksin. Sekin on parhautta. 

Päättelyn väistelyä viimeiseen saakka

Tiistaina kasasin isosta pajukorista olohuoneen tuolille kukkurakeon villasukkia, joista suurin osa oli vielä päättelemättä. Keskiviikkoiltana sitten istuin päättelemässä niitä ja katsomassa umpirealistista sarjaa Muuttopäiväkirjat. Ja illan päätteksi oli laatikollinen sukkia jakoon ja käyttöön. Mies sai omansa, Kuopus ja Vävy samaten ja omiinkin jalkoihini löytyi kuvan sukat ja vielä jäi vaikka kuinka monet. En varmastikaan ole villasukkakutojista ainoa, joka päättelee vasta viimeisessä mahdollisessa vaiheessa...

Omatekoisia patsaita ja tarinoita

Meillä on tällä viikolla tehty palapelejä, piirretty, pelattu monenlaisia pelejä, halittu, kerrottu omatekoisia tarinoita, tehty puuhakortteja, rakenneltu palikoista vaikka mitä (kuten kuvan patsaita), harmiteltu häviämistä, iloittu voitosta ja nukuttu aamuisin pitkään.  Suomeksi ja suoraan sanottuna tämä viikko on ollut ihanan touhukas. Tätä viikkoa taas muistellaan pitkään, kun jäädään kaksin hiljaiseen taloon... 

Vähemmän kävelyä, enemmän jutustelua

Tällä viikolla en ole liikkunut vielä tähän torstaiaamuun mennessä yhtään, jos ei työpaikalla hiippailua lasketa mukaan. Omituista asiassa on se, ettei minua moinen edes harmita! Tällä viikolla on ollut paljon tärkeämpiä asioita kuin askeltaminen. Ihania keskusteluja ja aamutorkkumisia Ykkösen kanssa, muiden kanssa lautapelejä iltaisin ja hidastelua. 

Eilen meiltä kaksi kävi elokuvissa ja tänään on kahden muun vuoro. Ykköselle on luvassa Laurilan päiväelokuva poppareineen kaikkineen. Elokuvat kun on elämän sormisuolaa parhaimmillaan! 

Käsitiski, käsidesi ja taidetta

Nyt on meneillään syyslomaviikko ja maanantaina saatiin meille Kuopus, Vävy ja Ykkönen. Oman haasteensa lomaviikkoon tuo vedenkäytön puolittamisohje, joka on nyt ollut pari viikkoa voimassa. Hyvin ollaan pärjätty asian kanssa, kun onneksi pihalla on Repola ja käytössä on ollut käsitiski ja käsidesi.

Eilen pakattiin kaikki väki autoon ja auton perään vielä peräkärry. Ajettiin pienempään lähikaupunkiin viemään sinne Kuopuksen taideteos odottamaan pystytystä pihapiiriin. Perheen taiteellisimmat (2) tekivät pohdiskelu- ja paikankartoitustyötä ja me muut tutustuimme Rajataloon sisältä ja ulkoa. Oli ihanaa huomata, että Ykkönen ihaili varauksettomasti kaikkia töitä ja liikkui taiteen keskellä pienenä punapipoisena kriitikkona.

Jk. Kuvan työt Rajatalosta. Talo on entisen työlaitoksen alueella ja olen aikoinani joskus 70-luvulla ollut isä-Erkin mukana kokousreissulla siellä. Kaikki rakennukset olivat oudosti pienentyneet näiden vuosikymmenien aikana...

Ottamuksia 46

Viime viikolla isommassa lähikaupungissa penkit odottivat istujaa. En ehtinyt, vaikka oli vapaapäivä. Sen verran minulla oli kuitenkin aikaa, että ehdin ottaa kuvan. Olen aina pitänyt kaupunkien puistoista, penkeistä ja puistojen näennäisestä pysähtyneisyydestä. Siinä on meille hektisille maalaisillekin oppia hitaammasta elämäntavasta...

Pöllöt, villalangat ja satsumat

Juuri äsken keksin aamukuuden aivoilla yhden yhdistävän asian otsikon kolmelle yksilölle ja se on huhuilu. Pöllöt huhuilevat talvella, kevättalvella ja keväällä. Villalangat aloittavat huhuilun yleensä aikaisintaan syyskesällä, mutta voimakkainta ääntely on syyskuusta alkaen. Satsumat aloittavat juuri näihin aikoihin - nimimerkki Perjantaina ostin kaksi ja puoli kiloa. Kausi on siis avattu niillä ja villalangoilla. Huhuu! 

Värillä on väliä

Eilen olin virsikirjatöissä puolenpäivän aikaan. Huomasin, että takin ja laukun väri mätsäsivät hyvin yhteen. Yleensä kyllä kappelikeikalla pukeudun tummaan takkiin, mutta nyt ei menty ollenkaan haudalle veisaamaan, koska hautaa ei vielä ollut. Siksi violetti oli päivän väri.

Tässä iässä

Tässä iässä (60 v) voi jättää menemättä kävelylenkille, jos ei yhtään inspiroi. Voi tehdä pesän sohvannurkkaan, jos haluaa. Tämä tapahtui torstaina kaupunkipäivän jälkeen. Eilen illalla taas inspiroi ja käveltiin lenkki. Lähtiessä ei satanut, jossakin vaiheessa ihan vähän, sitten enemmän ja jossakin vaiheessa tosi paljon. Jatkettiin kävelyä, kun vaatteet ja kengät olivat jo valmiiksi märät. 

Tässä iässä (60 v) voi ottaa myös pelkästään kuvia kirpparilla. Kuva on siltä samaiselta jo-mainitulta sohvatorstailta. Tuote oli joku hernepussityyppinen. Kuvasin ihan vaan tekstin takia.

Olen nyt vähän nolona...

Nolottaa... Eilen minulla oli muutamaan otteeseen sellainen tunne, että olen unohtanut jotakin. Niin olinkin! Eilen nimittäin oli sekä Helmi-kissan että veljentyttö-Tuulin syntymäpäivä. Kumpainenkin sankari täytti kolmetoista vuotta. Myöhästyneet onnittelut Helsinkiin ja Saarijärvelle! Onneksi onnea tarvitaan myös varsinaisen juhlapäivän jälkeenkin. 

Eilen käytiin ostamassa isomman lähikaupungin kirjastoista poistomyyntikirjoja. Mukaan lähti kahdeksan kirjaa. Ja vanha Lundia huokailee ja ähkyy...

Lukeminen kannattelee aina

Tänään on Suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivä. Kiven kuva löytyi elokuun arkistosta. Tänään luen - niin kuin lähes joka päivä - vähintään illalla muutaman sivun ennen nukahtamista. Olen kyllä huomannut, että kirjat eivät tuolla tahdilla kovin nopeasti vajene, joten aina silloin tällöin pitkitän iltaa ja lukulamppu ei sammu ennen kahtatoista. 

Nyt on luvun alla Anne Vuori-Kemilän Taivas ilman reunoja. En osaa sanoa siitä vielä paljon, kun aloitin lukemisen vasta eilen. Sanotaan lukemisen kannattavan, mutta uskon sen myös kannattelevan. Siksi muunsin tutun otsikon. 

Kudo minut! Kudo minusta!

Syksyn tietää siitä, että villalangat huhuilevat kaapissa/laatikoissa/kaupan hyllyssä. Ihan selvästi.  Kudo minut! Kudo minusta! Eilen sain loppuun Miehelle syksyruskasukat (oranssin sävyjä) äänikirjan kuuntelemisen aikana ja päätin ottaa uuden kerän käsittelyyn ja kutoa itselleni raitasukat. Sain muutaman sentin vartta tehtyä ja illan kokouksessa varren valmiiksi. Kokouksessa oli paikalla kuusitoista ja kolmet puikot viuhuivat, joten tuntui aika (seurakunta)kotikutoiselta! 

Valaistunut omenapuu

Eilen illalla poljin spinningpyörää ja katsoin Kotikadun kymmenettä kautta. Olin päättänyt polkea tunnin ja siinä samalla seurasin omenapuiden valojen syttymistä. Kun tunti täyttyi, ryntäsin saman tien pihalle Taiton kanssa ja nappasin muutaman kuvan. Tiesin taatusti, että ulkona ei ollut kuin muutama lämpöaste ja caprit ja hikinen toppi ei ollut paras mahdollinen vaatevalinta, mutta arvelin saavani kivoja kuvia. Mitäpä sitä ei harrastuksensa vuoksi tekisi!

Viikonloppu sai kuusi ja puoli puoltoääntä

Viikonloppu oli pitkä ja hyvä. Siihen kuului hyvää ruokaa, juomaa, seuraa ja oleilua. Pari kävelylenkkiä, yksi pitkä hikispinning ennen saunaa, pihatöitä, lukemista, elokuvia, äänikirjan kuuntelua ja keskustelua parhaan kaverin kanssa. Kumpikin meistä totesi eilen illalla ennen nukkumatin saapumista, että oli mukava viikonloppu. Jaoimme siis saman tunteen ja se on tärkeintä kaiken keskellä. Jos viikonlopulle antaisi ylioppilaskirjoitusarvosanan, se olisi eximian ja laudaturin välistä. Puoltoääniä olisi siis kuusi ja puoli. 

Törmäsin (kuv.) liikennemerkin lisäkilpeen

Eilen päivällä lähdin yksikseni kävelylenkille ja jätin Miehen kotiin taloustöiden pariin. (Osallistuin kyllä itsekin aamupäivällä yleiseen järjestelyyn ja pyykin lajitteluun, joten en ihan väistänyt velvollisuuksia.) Kotiuduin sadan ja yhden minuutin kuluttua ja täällä oli lattiat imuroitu, mopattu ja matot laitettu takaisin lattioille. Olikin sopivasti päiväkahviaika. Olen minä onnentyttö, ajattelin eilen ja olen ajatellut monesti ennenkin ja ajattelen nyt.

Rakkauslukkosillan kyltti huvitti taas kerran. Se on oikeasti aika tyly, jos sitä pysähtyy miettimään. Onneksi kukaan ei tullut vastaan, niin ei rikottu liikennemerkin lisäkilven määräystä... 

Säästötalkoissa

Kuntamme on otsikoissa veden takia. Sitä kun on liian vähän. Vedenkulutus pitäisi vähintäänkin puolittaa. Siis astioita tiskataan välillä kaivovedellä, vessanpönttöä huuhdellaan kaivovedellä, välillä käydään asioimassa huusissa, pyykit jätetään likapyykkikoriin odottamaan ja suihkut on todellisia pikasuihkuja. Ilmeisesti talkoot on tuottaneet tulosta, kun vedenpinta oli alkanut torstai-iltana jo vähän nousta kunnan vesitornissa. Silti säästökuuria toivotaan vielä jatkettavan. - Eilen illalla säästimme vettä  ja joimme pari lasia punaviiniä kumpainenkin. 

Ottamuksia 45

Olohuoneen ikkunasta avautui yllättävä ja samalla erittäin kaunis näky juuri äsken. Oli ihan pakko nostaa säleverhot ja ottaa pikainen kuva semiunisilla silmillä. Vapaapäivän aamuna ei ole kiirettä mihinkään ja siksi nukuin näin pitkään...

Osallistuin kivaan juttuun!

Jotkut ovat yllytyshulluja ja minäkin usein. Yhteen hullutukseen osallistuin kenenkään yllyttämättä. Se alkoi 15.8. ja päättyi 30.9. ja oli nimeltään Kävelykilometrikisa, jonka järjestivät HSL eli Helsingin seudun liikenne ja Traficom eli Liikenne- ja viestintävirasto.

Perustin joukkueen nimeltä Laurilan Tahti ja olin joukkueeni kapteeni ja ainoa kävelijä. Sijoitukseni kilometrikisan yksilösarjassa oli 93. Minuuttikisassa olin 33. Kuntasarjassa Petäjävesi oli sijalla 24. Kisassa oli kaikkiaan 1348 joukkuetta ja 4005 kävelijää. 

Kävelin 376,8 km. Kävelin 64 t 18 min. Kävelypäiviä oli 38. Keskiarvomatka päivää kohti oli 9,9 km. Säästin bensaa 26 litraa ja hiilidioksidia 65 kiloa. 

Kisa päättyi, mutta kävely on toki edelleen mukana kuvioissa. Se vaan on niin kivaa! 

Tosikertomus

Se odottaa eteisessä ja on aina innoissaan lähtemässä lenkille. Heiluttaa hihoja ja lievettä merkiksi, että nyt taas kohta mennään. On uskollinen ja luotettava ja hyvää takkisukua. Sen verran hyvää rotua, että hintaa oli suhteellisen paljon. On oppinut sisäsiistiksi, kun hakeutuu tarvittaessa pesuhuoneen puolelle. Sillä on ikää kaksi vuotta. 

Kahvipäivän huomenta!

Tänään on teemapäiviä vaikka muille jakaa! On mm. Kansainvälinen ikääntyneiden päivä,  Kansainvälinen älykkyyspäivä, CD-soitinten päivä, Maailman kasvissyönnin päivä ja Kansainvälinen kahvipäivä. Jokaiselle ehkä löytyy oma vietettävänsä, monille useampikin.

Kahvipäivään sopiva kuva oli etsittävä arkistosta, kun aamu on ollut tosi hidas ja höyryävästä kahvimukista ei vielä ole tietoakaan. Perustin toimiston taas kerran makuuhuoneeseen - istun sängyssä ja nojaan tyynyihin. Ulkona sataa melkeinkohisemalla. On tiistai ja lokakuu. 

Jk. Jos on kerran ikääntynyt, voi olla myös IKääntynyt! Tunnustaudun sellaiseksi, kun omistan IPhonen ja IPadin...