Olipahan elämys!

Eilen illalla ajelimme Metsäkulmalle syömään villiruokaa. Siellä melkein-keskellä-ei-mitään sijaitsee Hakamaan lammastila ja heinäkuun viimeisenä viikonloppuna siellä oli tarjolla neljä kattausta. Me olimme siinä viimeisessä ja saimme privaattipalveluna tuon neljän ruokalajin aterian eteemme. Kaunista, yllätyksellistä, hyvää ja elämyksellistä ruokaa! Aineksina muun muassa lupiinia, mesiangervoa, rikkikääpää, rakkohaurua, ketunleipää, kantarellia, kyssäkaalia ja kauraa. 

Palvelu oli kotoista ja ystävällistä ja jokaisen ruokalajin kohdalla meille kerrottiin yksityiskohtaisesti, mitä lautaselta tulee löytymään. Täysin vatsoin ja hyvin mielin lähdimme kotimatkalle. 

Jk. Kiitokset Esikoiselle ja Kuopukselle iltamme maksamisesta! 

Jk2. Kolmannen ruokalajin kohdalla ehätin jo syömään ennen kuin räpsin kuvan…

Jk3. Lasissa oli kaunista ja hyvää ruusukefiiriä.

Vuotsoon ja takaisin!

Taustaa: Kun aloitin tammikuussa -17 kävelyharrastukseni, kävelin sinä vuonna muun muassa virtuaalikävelyjä Turkuun ja takaisin, Tampereelle ja takaisin, Helsinkiin ja takaisin. Mittasin karttasovelluksen avulla matkat kotoseen, Kuopukselle ja Esikoiselle ja ikään kuin olisin käynyt siellä ovella kääntymässä ja lähtenyt saman tien takaisin. Kävelin, mutta en oikeasti kävellyt sinne. 

Eilen sain vuoden matkamittariin tasaluvun, kun 1600 kilometriä tuli täyteen. Etsin sopivia paikkoja, joissa olisin voinut käydä. Sitten löysin! Tämän vuoden aikana olen siis virtuaalikävellyt Vuotsoon ja takaisin. Matka jatkuu, kun vuoden tavoitteeseen on vielä käveltävää…

 

Kääk, kuka tuo on?

Eiliseen mahtui kaksi kävelylenkkiä. Ensimmäiselle lähdin aamupäivällä ja lähtiessä nappasin kuvan kukkivasta pensaasta, jota epäilen jasmikkeeksi. Keskellä yhtä kukkaa oli aikainen lounas menossa. Ihan outo tyyppi, jolla oli kyllä tosi hienot värit! Jäi vielä kukkaan, kun kaarsin lenkkitielle.

Jk. Instagramin puolella sain tyypille henkilöllisyyden. Hän on nelivyöjäärä.

Kuka täällä tiskaa?

Töissä muutimme  puolitoista vuotta sitten uusiin vanhoihin tiloihin. Silloin pähkäiltiin porukalla, olisiko pieni tiskikone tarpeen extrapienessä keittokomerossa. Päädyttiin siihen, että mieluummin laatikkotilaa kuin kone ja että jokainen tiskaa omat astiansa. Ajatus oli hyvä ja idea toimi. Tänä kesänä kuitenkin aina välillä oli kuulemma likaisia astioita siunaantunut pinokaupalla ja päätin ottaa huumorin avuksi. Löysin (mielestäni) hauskan sanonnan ja tulostin ja teippasin sen oveen viime viikolla. Tällä viikolla ei näkynyt pinoja. Odotan jännityksellä elokuuta, kun meitä alkaa olla täysi vahvuus paikalla…

Uusin kyltti

Tiedätkin jo vuosien lukemisen ja tuntemisen jälkeen, että olen kyltti-ihminen. Tänä kesänä uusin pääsi keittiön seinälle. Eipä ole sen jälkeen valituksia kuulunut… Jos puhkirehellisiä ollaan, ei niitä juuri ennenkään ole tullut. Ehkä ruoka on yleensä ihan tarjoilukelpoista ja maistuu syöjillensä. 

Hei, meillä leikittiin!

Meillä oli touhukkaita päiviä perjantaista eiliseen, kun saatiin kesäomia. Esikoinen, Miniä, Kakkonen ja Kissa tulivat lomamatkansa loppupuolella vielä tänne suuntaan. Leikittiin legoilla, luettiin kirjoja, oltiin pihalla, tehtiin perunarieskoja, poimittiin kukkia, kehrättiin ja kuultiin hauskoja juttuja. Erikoisemmat jutut oli ehdottomasti niitä, mitä Kakkonen kertoi tapahtuneen vanhoina aikoina. Silloin oli muun muassa ollut paljon tulipaloja, joissa puut olivat palaneet. Erikoisia sanoja opittiin myös. Pizzannappaaja on väline, jolla otetaan pizza uunista. Teejäiset on teekutsut.

Talo on nyt hiljainen. Me vaan muistellaan kaikkia omia.

Alla vaahterapuun

Tänä kesänä pihan vehreys on päässyt yllättämään. Sadetta ollaan saatu sen verran sopivasti, että kaikki kasvaa. Kotikodin äiti aina ihaili joissakin isommissa huusholleissa kaikenlaisia pöytäryhmiä. Minustakin on kivaa, että meillä on pihalla ison pöydän lisäksi kuvan ryhmä vaahteran varjossa. Siinä on kiva lueskella ja sinne voi mennä istumaan aamukahvimukin kanssa. Siinä voi mainiosti unohtaa kavalan maailman hetkeksi.

 

Sunnuntaita!

Sunnuntaiaamuun herättiin Kettulassa. Nukuttiin kuin possut. Edellisyö olikin katkonaisempi, kun ukkonen sotki yöunet ja minusta on vanhemmiten tullut ukkosen suhteen ihan pelkuri. Onneksi moisia sääilmiöitä ei ole ollut tänä kesänä ruuhkaksi asti.

Tälle päivälle on luvassa ainakin perunarieskatalkoot Kokki Kakkosen kanssa. Koko muu päivä on vielä kuin maalamatta oleva kangas. Se juuri on parasta. Mitä vaan, milloin vaan. Se tapa talon pitää ja samalla mielen virkeänä.

Typo, erhe, bugi, kämmi, kupru, moka

Työvuosien, opiskeluvuosien ja harrastusvuosien aikana olen tutustunut hyvin monenlaisiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin. Joku on ilmiömäinen muistamaan nimiä, joku sekoittaa aina nimipakan. Joku on paikalla tuntia aikaisemmin, joku vartin yli. Joku ei tee koskaan virheitä, vaan aina ne on Sen Jonkun Muun tekosia. On niitä, jotka ilahduttavat pelkällä olemassaolollaan. On niitä, joiden kanssa kemiat ei toimi. Ja on niitä, joiden kanssa ensin on koko ajan hakausta, mutta sitten lopulta hyvä ystävyyssuhde pääsee kuin yllättäen muodostumaan. Meitä on moneen (työ)junaan.

Asiakaspalvelutyössä virheiltä ei voi välttyä. Ehkä niistä aina oppii jotakin. Ehkä ainakin nostamaan käden ylös virheen merkiksi ja ehkä myös hivenen nöyryyttä.

Universumin tilannetaju

Eilen aamupäivällä tein kävelylenkin, jolta palatessa kuljin hautausmaan läpi. Yhtäkkiä totesin, että minulla on tuolla kirkkomaalla tosi paljon tuttuja. Kolmenkymmenenyhden vuoden aikana olen ehtinyt olla monissa hautajaisissa virsikirjatyöläisenä ja virastorouvana sopia hautajaisjärjestelyistä. Tuttuja nimiä on kivissä paljon. Ehkä teen jonakin kuulaana syksypäivänä perusteellisen hautausmaakierroksen… 

Kävelin kaikessa rauhassa ja käännyin yhdelle käytävälle. Kuuntelumusikkina korvanappien kautta minulla oli Frank Sinatra ja juuri kun käännyin, uusi kappale alkoi soida ja se oli mikäs muukaan kuin My Way. Olipa ajoitus! Kyllä universumilla täytyy olla tilannetajua!

Jk. Yhdellä haudalla orvokit olivat kesävillissä. Siksi kuvasin ne.

 

Kuunnelmat, kävely ja minä

Keväällä aloitin kävelemään kuunnelmia, joskus siinä huhtikuun korvilla. Eilen sitten päätin lopettaa sen puuhan ja siirtyä taas kävelemään musiikkia. Minä en olisi minä, jos en olisi kirjannut muistiin kaikkia kuunnelmia. Minä en olisi minä, jos en jakaisi teille sitä listaa…

Sinuhe Egyptiläinen

Tuntematon sotilas

Kantolan perhe

Pinsiön parooni

Juurakon Hulda

Pensasaidan takana

Profeetta

Opri

Niskavuori -sarja

Soita minulle, Helena

Pastori Jussilainen

Suomisen perhe

Katariina, kaunis leski

Palvelustytön romaani

Tohvelisankarin rouva

Hänen olivat linnut

Kuunsilta

Sadepäivän rapsodia

Kristuksen morsian

Kukkakauppias

Naisen orja

Kultaiset leijonankäpälät

Kesävieraat

Harrietin talo

Katkaistu kaunotar

Ikuisen rakkauden polulla

Töitäkin taas pitkästä aikaa

Kuunnellessa kilometrejä on kertynyt yhdeksisensataa. Tarkkaa lukua en voi antaa, kun en merkannut ensimmäisen kuunnelman aloituspäivämäärää muistiin… (Listassa kuunnelmat eivät ole täydellisessä aikajärjestyksessä.)

Jk. Musiikkiin siirtymisen aloitin Pepe Willbergin kanssa. 

 

Niistä tulikin pannukakkuja!

Eilen huomasin, että vihreän kaapin välikössä pari banaania alkaa olla jo aika täplikkäällä tuulella. Siinä samassa minun alkoi tehdä mieli banaanilättyjä! Mieliteko oli helppo toteuttaa, koska olin jo ehtinyt varata itselleni kokkausvuoron illaksi…

Ohjeita löytyi ja hieman muuntelin. Tämän mukaan tein:

2 banaania

3 kananmunaa

2 rkl kaurahiutaleita

2 tl kanelia

Murskasin banaanit, vispasin joukkoon kananmunat, ripottelin sekaan kaurahiutaleet ja kanelin ja vispasin taas. Laitoin pikkupannun kuumenemaan ja pannulle nokareen voita ja paistoin. Taikinasta tuli kaikkiaan neljä paksua pannukakkumaista lättyä. 

Kaatelin lättykasan päälle vaahterasiirappia, tuoreita mustikoita ja lopuksi vähän tomusokeria.

Hyvää oli, ihan herkkua! 

Perjantain kirppisostokset, yhteensä 5,40 euroa

Ylärivin eka pikkunaulakko maksoi puoli euroa, keskikuvan kirjaimet kumpikin puoli euroa kappale ja ylärivin merkki kaksi euroa. Alarivin tyynynpäällinen maksoi euron, keskikuvan kirjat yhteensä seitsemänkymmentä senttiä ja alarivin pieni (yhden pikkuauton) koottava talli kaksikymmentä senttiä. Ostospaikat olivat Muuramessa Anjan Puoti ja Talentti Muurame.

Kivoja pikkulöytöjä, joista tuli hyvä mieli. Eläköön kierrätys ja kirpputorikulttuuri! 

 

Lomarapsa

Olin kolmekymmentäkaksi vuorokautta lomalla. Sään suhteen ei ole valittamista, kun oli sopivasti sadetta ja poutaa, pilvistä ja hellettä. Minä en kyllä mielestäni säistä yleensäkään ole valittanut, joten en tälläkään kertaa.

Lomalla luin kuusi kirjaa ja kävelin 252,9 kilometrin verran. Olin Turussa toista viikkoa. Matkalla Turkuun käväistiin Tampereella. Niiden lisäksi käytiin Multialla, Jyväskylässä, Säynätsalossa ja Muuramessa. Rakkaan oman klaanin kanssa vietettiin perinteinen mökkiviikko. 

Kävelyä oli päivää kohti laskettuna reilu seitsemän kilometriä. Sitä olisi kertynyt vielä enemmän, mutta mökkiperjantaina lenkin jälkeen alkoi vasemman jalan akillesjänne vaivata sen verran, että olen antanut jalan/jalkojen levätä. Yhden lyhyehkön koelenkin kävelin toissapäivänä, mutta muuten olen nyt polkenut spinningpyörää korvauksena. Kyllä se tästä! 

Eli kaiken kaikkiaan - loma oli ihanan pitkä, onnistunut ja aikatauluton. 

Jk. Kuvassa pari lomalöytöä. Vasemmanpuoleisia on kuvan ulkopuolella vielä kolme lisää. Löysin nämä viisi kaunotarta Ideaparkin Iittalasta vintagehyllystä. Yhteishinta oli puolta euroa vaille kaksikymppiä. 

Hajatuksia 18

Tänään on viimeinen lomapäivä tältä erää. Huomenna on lomaraportin aika, mutta voin jo etukäteen kertoa, että kivaa ja kiireetöntä on ollut. 

Eilen jatkoin kaappiprojektia keittiössä ja sain yhden alakaapin inventoitua. Totesin tällä kertaa, että serpentiinirullia on muutamaksi vapuksi koko klaanille… Myös liimavarasto on varsin kattava. Samaisesta kaapista löytyi kuvan kyltti, joka pääsi keittiön ikkunalaudalle. 

Eilen illalla syötiin mansikoita jäätelöllä. Kesä maistui joka lusikallisella. 

Aina ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan! (Varoitus monista kuvista ja paljoista sanoista.)

 

Eilen meillä oli suuntana Säynätsalo ja Muurame. Ensi kuussa tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta siitä, kun muutin Keski-Suomeen. (Mies muutti seuraavana vuonna.) Säynätsalossa olemme käyneet kerran tuona aikana, kun kesällä -90 kävimme katsomassa yhtä omakotitaloa Lehtisaaresta ja Mies on käynyt siellä työreissuilla. Muurame on ollut meille ihan koskematon.

Säynätsalon kunnantalossa tutustuimme ensin kirjastoon, sillä varsinainen kunnantalopuoli aukesi vasta puolenpäivän aikaan. Tosi viihtyisä, valoisa ja kodikas kirjasto. Ilmaiskärrystä lähti mukaan Veikko Huovisen Hirri.

Museokorttia vilauttamalla pääsimme tutustumaan kunnantaloon. Alun video-opastus kertoi monta oleellista seikkaa ja sen jälkeen olikin helppo haahuilla omin päin. Aivan upeita yksityiskohtia, valon ja varjojen leikkiä, kauneutta, käytännöllisyyttä ja huikaisevaa tilaa. Mieltä ilahdutti punatiilen käytössä yksityiskohta: Alvar Aalto oli suunnitellut, että tiilistä kaksikymmentä prosenttia on oltava heikkokuntoisempia, jolloin pinta on elävää ja sitähän se on vielä nytkin, kun talo on seitsemänkymmenvuotias.

Kierroksen jälkeen löysimme alakerrasta kahvilan, jossa joimme kahvit ja herkuttelimme täytetyillä croissanteilla ja yhteisellä kakkupalalla. Kakku oli Elämys ja sanoin sen tekijälleenkin! Kerroin, että olen elänyt kuusikymmentäkolme vuotta ja nyt söin elämäni parasta kakkua.

Seuraavaksi suuntasimme Muuramen suuntaan. Sieltä löytyi kaunis pieni kirkko, joka myös on Alvar Aallon käsialaa. Kirkko oli remontoitu vuonna 2016 ja silloin sisäkatto oli saanut taas huikaisevan sinensä takaisin.

Vielä ehdimme parille kirpparille ja kauppoihin, mutta niitä ei enää kuvattu. Kirpparilöytöjä ehkä sitten joskus toiste…

Kahden kirjaimen vaikea sana

Vaikka sanassa EI on vain kaksi kirjainta, on se ihmeen vaikea saada sanottua. Voin kokemuksesta sanoa, että iän myötä helpottaa. Kun nelikymppisenä kiemurteli ja kaarteli ja mietti, miten voisi kohteliaasti kieltäytyä jostakin hommasta/menosta/jutusta, onnistuu se nyt kuusikymppisenä paljon iisimmin. Miksi tekisi jotakin, jos ei jaksa, ei huvita, ei ole aikaa, ei voi olla siinä täysillä mukana? Miksi ei voisi vaan reilusti sanoa Ei, nyt ei sovi…

Sade on siivouksen kaveri

Eilen satoi lähes koko päivän erilaisilla vahvuuksilla. Siitä tulikin sitten kuin itsestään huushollauspäivä. Siivosin keittiössä kuivauskaapin ja pari kuivatavarakaappia. Kuvassa on urakan viimeinen eli kaappi, joka säilöö kahvit ja intiaanisokerit, ruiskorppujauhot ja yrttiteet, linssit ja leseet. Taputin itseäni selkään, kun olin ahkeroinut. Tänä päivänä saakin sitten ottaa rennosti ja käyttää aikaansa vaikkapa vanhojen lehtien lukemiseen Kettulassa. 

 

Leipominen kannattaa aina

 

Leipominen on aina ollut minun juttuni. Ensimmäisen pullataikinani tein kaksitoistavuotiaana ja sen jälkeen niitä on syntynyt tuhansia. Kerran lapsena muistin jättäneeni pellillisen kohoamaan siksi aikaa, kun poljin kirkkoon johonkin musiikkihartauteen ja paistoin pullat vasta kotiuduttuani sieltä. Isoveljen mukaan pullat olivat mielettömän hyviä…

Yhdet täysin-epäonnistuneet sämpylät muistan, kun ne olisi voinut myydä golfkentälle palloiksi. Yhteen pullataikinaan lisäsin mannaryynejä, kun jauhoja ei ollut tarpeeksi - se ei ollut hyvä idea.

Pääsääntöisesti leipomukset ovat onnistuneet. Mökillä leivoin pellillisen pikkupullia ja perunamuusin lopusta tein perunarieskoja ison määrän (42 kpl), mutta niitäkin olisi saanut olla vielä enemmän. Vävyn mukaan sataneljäkymmentäkaksi rieskaa olisi sopiva määrä meidän klaanille…

Kuulen kesän nukkuvan

Yhteinen lomaviikko päättyi eilen. Hyvin pärjättiin, ruokaa ja juomaa oli riittävästi, uitiin ja saunottiin ja yöt nukuttiin kuin possut. Mökki oli sama kuin viime kesänä ja kun ajeltiin sieltä pois, tehtiin jo uusi varaus ensi kesälle.

Viikon aikana ehdittiin pelata useampaakin peliä, mutta mieleenpainuvin oli yhteinen levyraati, jonka Esikoinen ja Vävy pitivät. Kumpikin oli valinnut viisi kesäkappaletta ja niitä sitten raati kuunteli ja ruoti. Levyraadin voittaja oli tänä vuonna Matti Johannes Koivu ja Kuulen kesän nukkuvan. (Toisena oli John Prine kappalellaan Summer´s End. Kolmannen sijan jakoivat Giorgio Poi, Don Henley ja PMMP.)

Hei, me luetaan!

Kun klaani on koolla, niin aina pitää olla paljon kirjoja ja lehtiä. Ykkönen lukee itse, Kakkoselle luetaan ja me kuusi muuta plaraamme, selaamme ja luemme  Tällä tyylillä elättäisimme ehkä yhden tosi pienen kirjakauppiaan. 

Tänään alkaa viimeinen lomaviikko, jonka kirjoittamattomana teemana on Kaksin ja ilman suunnitelmia. Voidaan tehdä yksi tai useampi päähänpistoreissu, kun niihin ollaan kohta neljänkymmenen yhteisen vuoden aikana totuttu. Se on tämän liiton poiju ja mauste. 

Ei vielä!

Tällä viikolla törmäsin (kuv.) tuohon lehteen, joka köllötteli ihan muina lehtinä maalaistiellä ja oli kuin huutomerkki keskellä kaikkea vihreyttä. Minä huusin sille (en ääneen, mutta kuitenkin): Ei vielä! Ei missään tapauksessa! Stop tykkänään! Ehkä se oli vain syksystä kertova kuriiri, joka oli katsonut kalenteria väärin tai sitten löytänyt omasta mielestään hyvän oikopolun. Toivottavasti. En haluaisi sille kavereita vielä pitkään aikaan! 

Klaani on koolla

Koko klaani on koolla. Pelejä, hyvää ruokaa, sopivasti juomaa, pieniä raivonpuuskia, naurua, vitsejä, saunomista, sutkautuksia, haleja, rakkautta ja oleilua. Ykkönen puhuu välillä niin viisaita, että mummu on ihan ihmeissään. Kakkonen tulee hyvää vauhtia perässä. Toissapäivänä Kakkonen selitti minulle professorimaisella äänellä: Kaikilla pitää olla verisuonet. Sitten tutkittiin mummun ja vaarin ranteet ja löytyihän sieltä! Ja luuranko on myös mummun sisällä. 

Kesäotsikkoja 2

Vastaus: Se vaihtelee ja paljon. Lisävastaus: en usko kirkonkirjoihin. Useimmiten tunnen itseni nuoremmaksi kuin mitä oikeasti olen. Joskus hätkähdän radikaaleja ajatuksiani ja on ollut hetkiä, jolloin minusta on tuntunut, että Esikoinen ja Kuopus ovat vanhempia kuin minä.

En omista hattuja, joten vaikka olen täti, ei minusta ole kukkahattutädiksi. En muutenkaan haluaisi päätyä siihen kategoriaan.

 

Loman tuntee ja tunnistaa

Onnistuneen loman tuntee pikkuasioista. Maanantaina sattui yksi, kun mentiin kirjastoon palauttamaan kirjoja ja kumpikaan meistä ei tajunnut katsoa kelloa kotona. No, se oli vielä suunnilleen seitsemää minuuttia vaille! Odoteltiin sitten eteisessä ja tutustuttiin vieminutvapaastikotiinhyllyn antimiin. Sitten jo olikin kello pykälässä ja ovi auki ja päästiin hakemaan kassillinen lukemista. 

Viikonpäiviäkin pitää välillä miettiä. Nyt on mielestäni torstai. 

Ottamuksia 125

Eilinen päivä oli paistetta, sadetta, ukkosta, poutaa, tyyntä ja tuulta. Koko skaalan täydeltä. Oikeastaan ihan kuin ihmielämäkin. Illalla taivaalla näkyi komea sateenkaari. Tänään on Eino Leinon päivä, runon  ja suven päivä. Eino saa jatkaa…

Minä tahdon maljani tyhjentää,

kun ensi leivoset laulaa, 

kun koivut on hiirenkorvallaan

ja vuorilla virrat pauhaa.

Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa,

kun ensi joutsen soutaa,

kun kukka on puussa ja kukka on maassa

ja lehdot leikkihin joutaa.

Rutiini on muutakin kuin antioksidantti

Jostakin olen taltioinut Oton muistiin seuraavan lainauksen: Rutiinit ovat tekoja, joita on toistettu niin kauan, että ne ovat muuttuneet automaattisiksi. Jos haluaa luoda uusia rutiineja, kannattaa miettiä, jaksaako noudattaa niitä vielä vuoden tai viiden vuoden päästä. 

Voisin laulaa tuohon kolminkertaisen aamenen ja todeta, että näin voi olla myös meidän elämässämme. En olisi tammikuussa -17 uskonut, että minusta tulee ihminen, joka rakastaa liikkumista, joka kaipaa liikkumista ja joka voi paremmin, kun liikkuu. 

 

Aamulla on aikaa pohtia

Olen yrittänyt aina olla tartuhetkeentyyppi. Olen siinä onnistunut ja epä-. Jotenkin viime vuosina tuo ajatus on tullut entistä tärkeämmäksi. Yritän välttää ajattelemasta sitku, vaan mieluummin nytku. Siinäkin tulee onnistumisia ja niitä ei-niin-onnistumisia. 

Pari viikkoa on lomaa vielä jäljelä. Tuntuu siltä, että olen ollut poissa sähköpöydän/tiskin takaa jo ikuisuuden. Aikuisten oikeasti se on ollut läjäpäin hienoja ja hyviä hetkiä. 

Illan ikuistettu väri-ilo

Eilinen päivä oli Körttiradiosta, vedenjuonnista ja hölläilystä koostuva. Iltakahdeksan aikaan lähdin kävelylenkille, kun siinä vaiheessa celsiusmittari näytti enää kahtakymmentäkuutta. Tiellä ja kävelytiellä oli hiljaista - yksikään koira ei ulkoiluttanut isäntäänsä/emäntäänsä. Vain yksi polkupyöräilijätuttava oli liikkeellä. 

Ns. vanhalla radalla pensselikukat olivat nyt kauneimmillaan. Yhden digi-ikuistin, loput jäivät verkkokalvolle ja muistiin. Tuo väri on huikaiseva! 

Kesäotsikkoja 1

Eilen luin Kettulassa vanhoja lehtiä sillä idealla, että pinot matalammiksi ja luetut lehdet kierrätykseen. Aina välillä räpsin Hermannilla muutaman puhuttelevan otsikon talteen. Jospa tässä kesän mittaan niitä muutaman jakaisin omien tulkintojen/ajatusten ryydittämänä… 

Eli siis vastaan nyt otsikon kysymykseen. Mukavuudenhalun (laiskuuden), tiedonhalun (uteliaisuuden), elämänilon ja seikkailumielen. Joitakin jo näistä tunnistankin Esikoisessa ja Kuopuksessa, Ykkösessä ja Kakkosessa. Eli haluaisit voi olla muodossa tiedät… 

Tiedän mitä tein kesäkuussa ja kerron sen

Heinäkuun ensimmäisenä aamuna on juuri sopiva hetki kertoa kesäkuusta. Se oli lämmin ja hyvä. Siihen mahtui seitsemän kirjaa ja kuusikymmentä tuntia liikuntaa. Kesäloman kesäkuuosasta kaksitoista päivää kului Turussa ja siitä suurin osa ihan yksin. Oli kivaa, rentoa ja ylellistä.

Heinäkuulle on suuret odotukset ja yleensä se ei ole pettänyt. Pekkapoutien mukaan lämpöä riittää edelleen. Sopii minulle.